Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, heinäkuuta 03, 2013

Takana 19 lomapäivää (työnantajalta 12)

LÄMPIMÄT  terveiset lomalaiselta. Olen nauttinut 19 kaunista kesäpäivää juurikaan tekemättä päätyötä (pienin poikkeuksin, joista voi lukea Auroran koulun sivuilta). Se on hyvä suoritus työhullulta.

Jäljellä on vielä 18 (työnantajan laskurissa 14).

ENSIMMÄISEN viikon saldo oli saada lähettää  "100 suurta kasvattajaa"-kirjan käsikirjoitus  kustantajalle. Huikea retki. Luokan- opettaja-lehden 3-numeron jutut on lähtetty taittajalle.

VIIKON loma Kreikan Pargassa teki hyvää.  Aurinkoa, hyvää ruokaa ja juomaa. Mukana pysäyttäviä kirjoja, mm. Sofi Oksasen "Kun kyyhkyset katosivat". OK, alun nimiviidakko on hankala. Mutta jokaisen suomalaisen sivistyk-seen kuuluisi  tietää, mitä veljeskansamme on joutunut kokemaan. Ja oli kerrankin aikaa  myös tuijotella puolison ihmeellisen värisiin silmiin.

SE on sitten urani viimeisen kesäloman puoliväli. Vaimo on vielä lomilla tämän ja ensiviikon. Minä viikon pidempään.

ON ihanasti aikaa vielä lukea ja tuottaa tekstejä. Luokanopettajan Päiväkirjasta  2014-15 tulee  juhlanumero: kyseessä on 25. vuosikerta. Sain myösauttaa Ben Furmania erään tekstin hionnassa. Ja juuri sovin parista luentopäivästä; kaukaisin buukkaus on lokakuulle 2014. Ja syksyn ohjelmaan saattaa vielä tulla tosi kutkuttava, pidempi keikka.

MUTTA nyt taas hetkeksi jatkamaan lomaa. 

Ei kommentteja: