Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, heinäkuuta 14, 2013

Jan Ligthart uudisti opetusta opetussuunnitelmalla

Kuva on feikki. Photofunian ohjelmalla on pudotettu Ligthartin kuva
vanhaan kirjaan. Kuvassa muuten lapset rakentavat talon pienoismallia.
EI niin kauan sitten kyseenalaistettiin ihan dosentin tuolista käsin, ettei opetusta voi uusia uudistamalla opetussuunnitelmaa. Taitaa sittenkin voida, jos vain halua, taitoa ja energiaa riittää.

ESITÄN väitteen tueksi Jan Ligthartin elämätyön omassa hollantilaiskoulussaan. Tietoa  tästä mielenkiintoisesta pedagogiikasta löytyy suomeksi jo vuonna 1918 käännetystä Ligthartin teoksesta. Löysin sen  Huutonetistä.

Ligthart, J. (1919 ). Kasvatuksesta. Kasvatusopillisia kirjoituksia. Sivistys ja tiede IV. Porvoo: WSOY

Jan Ligthart (1859- 1918) on Suomessa jokseenkin unohdettu pedagogi.  Google-haulla saa 85 000 osumaa, mutta jos rajoittaa haun suomenkielisiin sivuihin, osumia tulee lopulta 32. Pääosa niistä kirjadivarien myyntilistoille.

HARMI, sillä hänellä on vallan mainioita ajatuksia.

LIGTHART laati yhdessä opettajiensa kanssa omalle kansakoululleen opetussuunnitelman. Ligthartin kasvatuspäämäärä oli individualistinen; sallia se, että lapsesta tulee se, jollainen hänestä voi tulla. Oppisisällöt perustuivat alkuopetuksessa  eheyttäviin kokonaisuuksiin, jotka systemaattisesti valmistivat tietä ylempien luokkien eriytyville oppiaineille.

Asiat käsitelytiin kokonaisuuksina. Kokonaisuudet muodostettiin asioista, joilla oli "elämänyhteys toisiinsa" (jonkun muun sanoin: luonnollisiksi kokonaisuuksiksi). Opetuksessa tuli soveltaa tiedettä  helppotajuisesti niin,  että lapset oppivat oikeasti ymmärtämään!. Ainesta ei saanut olla liikaa; eikä kaikkea käsitelty kerralla. "Pyrintö oli  tietää kaikki jostakin,  ei jotakin kaikesta". Käsiteltävät kokonaisuudet muodostettiin lähiympästtöstä.  Paperipalasta, lattiasta tai kivestä voitiin avata vaikka mitä historiaa, fysiikkaa, kemiaa...

Vallankumouksellista verratuna muiden, perinteisesti toimineiden koulujen opetukseen, olivat menetelmät. Muissa koulussa opeteltiin ulkoa vuosilukuja, karttoja jne. jotta selvitään tutkinnosta. Sen jälkeen ne unohdettiin. Näissä kouluissa käsitteet opetettiin sanojen avulla (joita ei ymmärretty). Havainto-opetus oli niissä erillinen oppiaine, samoinkuin usein veisto. ”Käsityön yksinomaisena tarkoituksena on tehdä tavallinen opetus hauskemmaksi, havainnollisemmaksi, hedelmällisemmäksi ja antaa ystävllisesti auttava käsi leikkivälle lapselle sen kekseliäässä pikkuaskartelussa."

LIGTHARTINKIN koulussa tavoitteena oli käsitteiden muodostus, mutta niitä ei opetettu liian aikaisin,  ei pelkillä sanallisilla määritelmillä eikä  myöskään pestalozzilaisella havainto-opetuksella (siis harjoittemalla katsomaan esineitä, ja eri esineiden eroja). Ligthartin koulussa   sanavarastoa kartutettiin ns.  asiaopetuksena (joka oli uusi havainto-opetuksen muoto). Ligthart puhui kokemuskäsitteistä. Lapsille kerrottiin uusia asioita.  Sanoihin tutustuttiin yhdessä asioiden kanssa.  Asiat - esim. tiilitehdas- otettiin haltuun rakentamalla sellainen konkreetisti. Lapset tekivät pieniä tiilejä, niitä poltetiin  ja kuivatettiin, muurattiin  jne.  Oleellista olivat aidot kokemukset.  ” Sormet ovat tuntoaistin silmät”. Työtapoihin kuului  opettajien aitojen ongelmakysymysten lisäksi, aito käsillä tekeminen, haistaminen, maistaminen, kuunteleminen.

Ligthartin keinovalikkoon kuuluivat mm:
  • havainto ja kertaus (muisteleminen)
  • itsekasvatus
  • kirjat (joista tieto löytyy)
  • kokemukset
  • kosketteleminem, rikkominen ja valmistaminen
  • koulua esittävä kartta
  • (kuin) itsestään oppiminentoiminnan ohessa)
  • kuvia
  • käsityö
  • leikki
  • tehdään ei vain kuunnella : oppilaat leipovat, mittaavat, muovailevat
  • omatunto
  • pyrkimys yhä syvempään ja selkeämpää tietoon.
  • taide: taiteen avulla herätyetään tunne-elämä 221
Ligthart vastusti
  • konemaista lukemista
  • liian laajoja oppikirjoja
  • muistista kartan piirrättämistä
  • määrätöntä ulkolukua/tyhjää ulkolukua
  • teennäisiä  palkintoja  ja rangaistuksia 
  • toistamista vanhoista kirjoista
  • ulkoaopettelu tutkintoja varten
Kasvatus ja opetus

Ligthart erotti - niin kirjaa luen - kasvatuksen ja opetuksen toisistaan. Koulun tehtävä oli opettaa hyödyllisiä asioita havainnollisesti ja niin, että ne jäivät  ymmärrettyinä mieleen.

Kasvatuksessa kohteena oli lapsen luonne. Kasvattaja oli kasvatuksessa puutarhuri (toisin kuin opetuksessa, jossa hänellä oli todella iso rooli). "Emme luo lastemme luonnetta - Se on jo olemassa". Lasta ei ole kasvatettava pakkokurilla muovatuksi työkaluksi, eläväksi hengittäväksi  koneeksi. Lapsi on elävä sielu, joka tulee paljastaa.  Kasvattajan oli oleellista osata lukea lasta - ei kirjoittaa häntä täyteen. Sieluntaimet kasvoivat vapaasti.  Kasvattaja tuki kasvua, kun tukea tarvitaan. Hän  huolehti raittista ilmasta, tilasta, hyvästä maaperästä ja jätti lopun Jumalan sateen ja auringinpaisteen asiaksi.

Ligthartille kasvatus oli huoletonta - vaikkakin täynnä huolenpitoa. Kasvattajan tuli pysyä syrjässä, jotta voi kasvattaa lapsen sellaiseksi, jommoiseksi hän voi tulla. Lapset tuli päästää vapaiksi, mutta heitä tuli pitää silmällä, heidän käytöstään pitää punnita ja vaikutteita etsiä.

Kodin ensijaisesti,  mutta myös  koulun tehtävänä oli kasvattaa lapsen luonnetta. Ligthartin mukaan lapsessa on erilaisia siveellisiä alkuaineita, joita kasvattaja tunnistaa seuraamalla häntä aktiivisesti. Nämä alkuaineet (esim. vilpittömyys, vaiteliaisuus, totuudenrakkaus, kavaluus)  tulevat näkyviin yhteentörmäyksissä elämän kanssa. Ne ovat oikeita hetkiä kasvattaa, käyttää keinoja, joilla joko edistää tai ehkäisee niitä.  "Parasta on, että uinuvat viat pysyvät uinuvina".

Yhteenvetoa

Ligthartin nimeä kantavia kouluja on yhä Hollannissa, mutta muutoin hänen pedagogiikkansa nykytilasta en ole löytänyt tietoa. Siinä yhtyi monia 1900-luvun alun uuden koulun ideoita. Vapautta, toiminnallisuutta, käsillä tekemistä, tutkimista. Tässä pedagogiikassa aivan omanlaistaan on mielestäni tasapaino oppilaan toiminnallisuuden ja opettajan hallinnan tunteelle tärkeä,  tapahtumaa hallitsevan subjektin  roolin (opettaja ei ollut tiedon lähde, mutta hän  oli  kuin selkeän oppimisretken fakiirimaisesti rakentanut opas. Hän hämmästytti oppilaita kysymyksillä, ongelmilla, kokemuksilla  (päästi esim. savua luokkaan) ja vekottimilla.  Pedagogiikassa ei myöskään hylätty uskoa objektiivisten käsitteiden arvoon.

Ei kommentteja: