Syrjäytymisestä Porissa

Foto: Pia Mäki- Kokkila.

KIPPIS vaan. 500 km ajettu Poriin ja takaisin. Paikoin melkoisessa sateessa.  Mutta nyt turvallisesti kotona. Ja hyvillä mielin. Sain juontaa paneeliin, jonka antaa ajateltavaa pitäksi aikaa. Jo paneeliin lämmittelylounaalla ammuttiin käsikirjoitus ja erityisesti "Seitsemän veljestä" alas. Se ei ole syrjäytymis- vaan selviämistarina! OK. Kaikki meni uusiksi. Mutta antoisasti. Opin paljon.  Jaan sitä mielelläni.

1. Syrjäytymisen käsite on huono

Käsite, joka kattaa kaiken, ei lopulta kerro mitään. Kävimme jo ennen paneelia lounaalla Gallessa pitkän keskustelun käsitteestä. Se on liian löysä ja ohjaa keskustelua väärään suuntaan.
- Syrjäytyminen tarkoittaa oikeasta polusta syrjäpolulla astumista Mutta,  kuka määrittellee oikean polun, kysyi Matti Rimpelä. Käsite on varsin nuori, ja se on alunperin keksitty työelämäkeskusteluissa.

Käsittelimme itse käsitettä myös paneelissa varsin pitkään.
- Juuri kukaan ei tunnista itseään syrjäytyneeksi.
- Olisi parempi puhua syrjäytymisriskista, ehdotti Anna-Liisa Lämsä. Syrjäytyminen on prosessi, jossa etsitään tasapainoa riskien ja kannattavien tekijöiden välille.

Löysimme kuitenkin joitain Ilmiötä kuvaavia tekijöitä: ei ole asuntoa, työtä, koulutusta, ystäviä, kiusataan,  kukaan ei soita, jää yksin...  Syrjäytymisen tunnistaa siihen liittyvästä  huolesta.

2. Suomessa on syrjäytymistä

Enemmistö paikalla olijoista koki  että Suomessakin on ihmisiä, jotka jäävät/jätetään syrjään elämästä/työstä/koulutuksesta/yhteiskunnasta jne.. Rimpelän Matilla oli tästä kiinnostava näkemys
- Ei löydy tutkimustuloksia, että lasten pahoinvointi olisi lisääntynyt. Lasten elämä on muuttunut vaikeammaksi. Vanhemmilta vaaditaan enemmän. Perheet eivät enää saa tukea. Ongelma on palvelujärjestelmämme muutoksessa. Keskitymme organisaatioihin ja diagnooseihin emme perheiden tukemiseen. Perheet kohdataan asiakkaina- ei yhteisöinä.

SDP: n kansanedustaja Kristiina Salonen etsi hänkin syytä yksilökeskeisestä palveluajattelusta. Lisäksi palvelut voidaan tarjota liian myöhään. Matalan kynnyksen palveluita ei enää ole.

Yleisöpuheenvuorossa moitittiin nuorisotakuuta, joka ei toimi.

3. Myös koulu voi syrjäyttää?

Vaikka meillä on upea peruskoulu, paneeli löysi myös siitä tekijöitä, jotka voivat syrjäyttää. Ongelmat alkavat erittyisesti alakoulun jälkeen.  Vaikeuksiin joutuneet  nuoret kertoivat kokeneensa oppilaina  olleensa  huonoja oppilaita ja ihmisiä (tutkimus vangeista). Opetussuunnitelma luo kouluun kiireen- ei ehditä kohdata oppilaita. Koulu ei anna kaikille positiivista palautetta, päinvastoin joillekin kasaantuu koko ajan moitteita ja käskyjä.

4. Mitä nyt pitäisi tehdä

Mirkka Virtanen kertoi kuulijoille oman koskettavan tarinansa. Yksinäisyys ajoi hänet ongelmiin, mutta hän osasi hakea apua. On osattava toimia. Ja tukea on oltava. Nyt kaikki on  hänellä upeasti.

Opetusministerin tekemä esitys opetusvelvollisuuden pidentämisestä jakoi paneelia.
- Ketään ei pidä päästää eläkkeelle 16-vuotiaana. Kaikille on tarjottava  järkevää tekemistä- vaikka Pertti Kurikan nimipäivän tapaan! Itse asiassa oppivelvollisuutta pitäisi pidentää 21 vuoteen, vaati Rimpelä.
- Miten oppilaat kokevat, että heille lisätään velvoitteita, kysyi kansanedustaja Salonen ja sai sivusta tukea yleisön puheenvuorosta.

Yleisö kannatti oppivelvollisuuden pidentämistä. Kuulimme myös yleisöpuheenvuoron, jossa kerrottiin eräässä kouluissa kokeilluista malleista tukea oppilaita, joille kasaantuu kielteisiä koulukokemuksia.

Paneeli esitti mm. seuraavia keinoja:

• eri sektorien on tehtävä yhteistyötä. Nyt jokainen huseeraa organisoidakseen "kokonaisvaltaisesti! 
• perhetyöntekijöistä on upeita kokemuksia Imatralta. Lastensuojelu  tarve väheni
• pedagogiikkaa on muutettava, vaati erityisopettaja Heli Tomminen. Hän vaati myös omaa oppituntia itsetunnon vahvistamiselle.
• jokaisen tulisi löytää omat vahvuusalueensa
• negatiivista palautettava on vähennettävä ja hyvästä käytöksestä on palkittava.  Käytöshäiriöiden hoidossa on siirryttävä perheen kasvatusotteen vahvistamiseen.
• normaalisuuden rajaa on väljennettävä, vaati Anna-Liisa Lämsä.
• perheen omaa vastuutakaan  ei saa unohtaa.
• aikuisten vaihtuvuudelle olisi tehtävä jotain.
• kaikille onnistumisen kokemuksia.
• tuen löytyminen on tärkeää. Lämsän mukaan juuri se selittää syrjäytymisestä selviämistä.
• yksikin välittävä ihminen !

Rajuimman esityksen teki Matti Rimpelä. 

• katse tulisi siirtää lapsen ongelmista perheen hyvinvoinnin tukemiseen.
• varhaiskasvatus ja peruskoulu tulisi yhdistää
• lasten erilainen kehitystahti tulisi hyväksyä
• koulunkäyntiavustajat tulisi korvata perhetyöntekijöillä
• vuosiluokkaopetus tulisi aloittaa vastaa, kun lapsi on 9- vuotias
• 10-11-vuoden iässä tulisi tehdä huolellinen arvio lapsen hyvinvoinnista.
• ylemmillä luokilla kouluun (mielellään yhteinäinen peruskoulu)  tarvitaan nuorisotyöntekijöitä, jotka rakentavat oppilaisiiin henkilökohtaisen, harrastuksiin asti ulottuvan suhteen.
• oppilaista pidettäisiin huolta 21 vuoden ikään saakka. Tässä nuorisotyöntekijöillä olisi iso rooli.

Valtaosa BePin salin väestä  antoi tukensa Rimpelän esitykselle.

5. Lapsen oikeuksien julistus

Paneelin päätteeksi Kirsi Pollari Lasten Suojelun keskusliitosta kertoi lasten oikeuksin julistuksesta. Suomi on sitoutunut lapsen etuun.
- Nyt myös jokaisen kunnan pitäisi ratifioida tuo sopimus, Rimpelä esitti. 

- Vammaisten lasten oikeuksia on erityisesti suojeltava, vaati Erja Pietiläinen.

KIITOS kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Ks. myös tästä linkistä Rimpelän haastattelu.