Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Kolme työpäivää aikaa

MAANANTAI on nyt hoidetu kanta. Istuin konttorilla klo 9:sta klo 15.30:een. Puhelin soi kerran. Jotain häikkää koulumme TVA-lisien maksatuksissa. Puoli tuntia meni sotkujen selvittelyyn palkkapuolen kanssa. Ehkä huomenna saan vastauksia, mikä mättää.  Samassa puhelussa sain ohjeita rehtorien työajan seurantalomakeen testaamisesta elokuussa . Olen luvannut olla yksi kolmesta koehiirestä.

Paperipäivä. Otin uusia oppilaita. Tein roikkumassa olleen TN-opettajan päätöksen. Kyselin ela-hakijan kiinnostuksen perään- kiinni häntä en saanut. Hakuaika päättyy huomenna.

Laskin uudelleen koulullemme kuuluvan tuntikehyksen sekä keväältä että syksyltä.  Laitoin eteenpäin tiedon, kuinka paljon meillä on oikeus saada lisärahaa myös kevään osalta. Laitoin eteenpäin myös tyhy-risteilyanomuksemme.

Kesäsiivous etenee omaa tahtiaan. Tänään paikalla olivat molemmat omat laitoshuoltajamme. Kesäkerhon lapset tutkivat tänään elukoita.

ESPOOLAINEN rexi tekee väitöskirjaa koulujen yhteisöllisyydestä. Aurora on joutunut mukaan  15 sellaisen koulun otokseen, jotka ovat saaneet virallisissa kyselyissä kuulema  yhteisöllisyyden asteessa aika korkeita pisteitä.  Asiaa tutkivaa rexiä kiinnostaa, onko näiden koulujen johtamisessa jotain yhteistä.

Ei kommentteja: