Toki Makarenkoon nimeen on törmännyt vuosien aikana ja usein. Mutta monesta syystä minulla ei ole ollut riittäväsi kiinnostusta tarttua hänen ajatuksiinsa. Nyt, kun Neuvostoliitto on haudattu, neuvostopedagogiikkaakin voi katsella avoimin mielin kuorien sopivissa kohdin pois poliittisesti edesmenneen.
Neuvostoliittolaisen koulukasvatuksen ongelmia- teos koostuu esitelmistä, joita Makarenko piti Valistusasiaikansankomissariaatin työntekijöille tammikussa 1938 vuotta ennen kuolemaansa. Se on ainoa järjestelmällinen esitys hänen kasvatusteoriastaan ja kasvatusmetodiikastaan.
Esittelen teosta tässä ensimmäisessä osassa, ja kommentoin sitä huomisessa lastussa.
Makarenkosta muutama sana
Anton Makarenko syntyi Ukrainassa vuonna 1888. Isä oli rautatietyöläinen. Anton sai jonkinlaisen opettajankoulutuksen ja toimi joko 9 tai 16 (omien sanojensa mukaan) vuotta rautatiekoulun opettajana. Hän täydensi sitten opintojaan Poltavaan opettajakorkeakoulussa ja menestyi hienosti. Hän päätti koulun kultamitallilla palkittuna.
Sitten alkoi lokakuun vallankumous, joka ajoi miljoonia lapsia kaduille. Avuksi perustettiin laitoksia ja leirejä. Olot olivat kurjat. Uudet vallanpitäjät lähettivät luottohenkilöitä johtamaan leirejä. Makarenko sai tehtäväkseen johtaa nuorille lainrikkojille tarkoitettua työleiriä (myöhemmin hän johti myös toista kollektiivia) Ukrainassa.
Makarenko perusti vuonna 1920 nuorten rikollisten (työ)siirtolan Gorkille omistetuun kommuuniin. Omien sanojensa mukaan hän oli tässä työssä 16 vuotta (joidenkin toisten laskutavan mukaan kymmenkunta vuotta. Leirillä oli jopa 500 8-18-vuotiasta lasta ja nuorta. Makarenko otti käyttöön kovan kurin petyttyään 1920-luvulla neuvostopedagogiikassa valittuun lapsikeskeiseen kasvatukseen, jota tuettiin pedologisella tutkimuksella. Hän onnistuikin lyhyessä ajassa saamaan huollottomat lapset normaalitilaan. Lopulta hänen kehittämästään pedagogiikasta tuli uuden stalinistisen pedagogikkan ydin. Itse hän kuitenkin joutui jättämään työnsä, ja elätti itsensä ponnekkaana kasvatuskirjailijana kuolemaansa saakka.
Makarenkon pedagogiset ideat
Makarenko oli pragmaatikko. Hän ei ollut kiinnostunut kasvatusteorioista vaan kokemukseen perustuneista, onnistuneista käytännöistä. Käytäntöjen piti kuitenkin muodostaa johdonmukainen kokonaisuus. Hän itse kielsi luoneensa mitään kasvatusjärjestelmää. Tästä piittaamatta yritän kuitenkin tiivistää seuraavassa hänen ajatuksiaan 13:ksi otsikoksi:
(1) Kasvatuksen päämääränä on uusi ihminen, hellittämätön taistelija
(2) Elämä on ihmisen suuri ja pääasiallinen kasvattaja
(3) Ei teoriaa vaan käytäntöä
(4) Kasvattajan tulee olla itse kasvatettu
(5) Kukaan kasvattaja ei saa toimia yksin, omavaraisesti ja vain omalla vastuullaan
(6) Kasvatuslaitoksen johtaja on kasvattava keskus, koulun ensimmäinen kasvattaja
(7) Kollektiivi on kasvatuksen päämuoto
(8) Koulun tulee olla kokonaiskollektiivi
(9) Vertaisilla on suuri vaikutus- kollektiivina
(10) Kuri ja järjestys
(11) Vaatimukset ja yksilön kunnioitus kurin perustana
(12) Työ kasvattaa
(13) Kasvattavan vaikutuksen metodiikkaa
(1) Kasvatuksen päämääränä on uusi ihminen, hellittämätön taistelija
Makarenkon kasvatusihanne oli seuraava; jokaisen oli oltava rohkea, hellittämätön, rehti ja työtä rakastava isänmaanystävä. Porvarillisessa yhteiskunnassa kasvatettiin oman itsensä puolesta taistelevaa yksilöä. Neuvostoliitossa yhteiset ja omat tavoitteet olivat teoksen mukaan sopusoinnussa. Tällöin taistelija antaa tietoisesti työpanoksensa yhteiseen asiaan.
(2) Elämä on ihmisen suuri ja pääasiallinen kasvattaja
Kasvatuksen tehtävänä oli alistaa elämän viisas kasvattava voima palvelemaan uuden ihmisen muovautumista. Kasvatus tuli kytkeä elämään, joka tuli taas alistaa kommunistisille tavoitteille, kommunistisen rakennustyölle. Elämän kasvattavaan vaikutukseen ei saanut luottaa passiivisesti.
Sitä piti ohjailla. Tähän tarvittiin kasvattajia.
Makarenko ei uskonut mihinkään kasvatuksen erilliskeinoon. Mikään keino ei ollut ehdottomasti hyödyllinen – ei edes kollektiivin vaikutus. Hän ei uskonut kasvatuspuheesen. Hän ei kannattanut loputtomia keskusteluita eikä moralisointia, joilla pyrittiin vaikuttamaan lasten tietoisuuteen. Niiden sijasta oli johdettava lasten koko elämää kasvattavasti.
Kasvatuksen kokonaisjärjestelmän muodosti elämä kollektiivissa. Siihen kuuluivat työ ja koulunkäynti. Hänen kommuunissaan oli suomentajan mukaan yleissivistävä keskikoulu. Jokaisen oli hankittava täydellinen keskikoulusivistys. (PS. Saamani vinkin mukaan tässä suomennosvirhe. Täydellinen keskikoulusivistys tarkoitti 10-vuotisen koulun suorittamista, jolloin siihen kuului lukio). Siihen kuului myös poliittista ja yhteiskunnallista kasvatusta ja muuta yleishyödyllista toimintaa.
(3) Ei teoriaa vaan käytäntöä
Makarenko uskoi itsenäiseen kasvatusoppiin. Kasvatusta koskevia väittämiä ei tullut ottaa naapuritieteistä (esim. psykologia, biologia ). Kasvatusoppi oli käytännöllisesti tarkoituksenmukainen tiede, ja kasvatuskeinot oli johdettava vain kokemuksesta. Hän ei arvostanut teoriaa, jota oli harrastettu vuosisatoja ilman, että käteen oli jäänyt mitään konkeettista.
(4) Kasvattajan tuli olla itse kasvatettu
Makarenko piti kasvattajan työtä tärkeänä ja vaikeana. Hän vaati, että kasvattaja oli kasvatettu. Oli muokattava hänen luonnettaan. Oli kasvatettava käyttäytymistä. Hän kirjoitti kasvattajan mestaruudesta. Kasvattajan mestaruus ei ollut synnynnäinen lahja vaan ammatillinen ominaisuus. Kasvatusammatin voi oppia aivan samoin kuin muutkin ammatit.
Pedagogisen mestaruuden tärkeänä ainesosana oli kasvatuksen ”tekniikka”: Siihen kuului taito seurustella lasten kanssa, ilmeikäs kielenkäyttö (mimiikan ja eleiden hallinta). Kasvattajan oli osattava ilmaista asiat täsmällisesti, suggeroivasti ja käskevästi. Hänen oli osattava hillitä mielialaa, olla hilpeä ja suuttua. Hän ei saanut tavoitella lasten suosiota, keimailla.
Aluksi Makarenko palkkasi erillisiä kasvattajia, sittemmin vain opettajia. Kasvattajan työ ei ollut suoraa vaikuttamista lapseen vaan järjestäjän työtä. Lapset oli saatava mukaan aktiiviseen yhteiskunnallisesti hyödylliseen ja kasvatuksellisesti arvokkaaseen toimintaan.
Ajatus oli, että kasvattaja on tekemisissa peruskollektiivin ei yksilön kanssa. Yksilöön vaikutetaan kollektiivin kautta ("häpäiset meidät"). Rikkeitä selvitetäessä osasto rupeaa itse kasvattamaan yksilöä.
Makarenko korosti yhtenäistä opettajakollektiivia.”Kukaan kasvattaja ei saa toimia yksin, omavaraisesti ja vain omalla vastuullaan. Täytyy olla kasvattajakollektiivi.” Tarvitaan yhteinäinen toimintasuunnitelma, yleinen linja, yhtenäinen tarkka asennoitumistapa lapseen, yhtenäinen sävy ja keskinäinen avunanto.
Opettajakollektiivin pitkäikäisyys oli tärkeää. Vasta saapunut ei pystynyt Makarenkon mielestä kasvattamaan. Nuoren tuli oppia vanhemmilta,. Yhden opettajista piti Makarenko mukaan olla kaunis. Opettajissa piti olla hilpeitä ja juroja.
(6) Kasvatuslaitoksen johtaja on kasvattava keskus, koulun ensimmäinen kasvattaja
Makarenko oli itse kasvatuslaitoksen esimies. Vain hänellä oli rangaistusoikeus. .Johtajan tuli olla ensimmäinen kasvattaja, hän ei saanut olla puhdas hallintomies tai talousjohtaja.
Koulunjohtajan pedagoginen mestaruus ei näkynyt määräilynä vaan tiukkana alistuksena ja vastuunalaisuuteena, joka samalla jätti liikkumatilaa koulun yhteiskunnallisille voimille, yleiselle mielipiteelle, erilaisten yksilöiden aloitteellisuudelle ja koulun laajamittaiselle itsehallintojärjestelmälle.
(7) Kollektiivi on kasvauksen päämuoto
Makarenko uskoi kollektiivin kasvatusvoimaan. Elämä kommuunissa, kollektiivissa kasvatti.
Siksi oli kiinnitettävä suuri huomio kollektiivin elämän sisällölle. Hän piti kollektiivia kasvatuksellisesti tarkoituksenmukaisena järjestelynä, yhtenäisenä ja yleisenä menetelmänä.
Makarenko kritisoi tuntemiaan kouluja, joissa luokat olivat liian erillisiä, vain naapureita samassa koulurakennuksessa. Luokista pitäisi muodostaa yhtenäinen koulukollektiivi. Kurin tulisi kattaa koko koulu. Yhtenäinen kokonaiskollektiivi jakaantuu sitten peruskollektiiveihin.
Makarenko vastusti myös kasvatusprosessin pirstomista niin, että lapsi kuuluu liian moneen hajallaan olevaan kollektiiviin (koulu, perhe, kerhot… os ). Tilalle tarvitaan kollektiiviverkko, joka toimii yhtenäisenä, voimakkaana ja vaikutusvaltainen kollektiivina.
Kokonaiskollektiivi oli hänen leirillään omatoiminen. Sillä oli itsehallinnolliset, täysivaltaiset edustuselimet. Kommuunin jäsenten yleinen kokous oli todella hallitseva elin.
Makarenko yhtenä ensimmäisistä huomasi, että lapsen persoonallisuutta ovat muovaamassa paitsi kasvattaja myös lapset. Hän hioi tätä lasten keskinäisvaikutusta kollektiiviseksi.
Makarenko jakoi leirin lapset ja nuoret osastoihin, peruskollektiiveihin. Ne olivat saman- tai eri-ikäisten lasten yhteenliittymiä. Kussakin oli 10-12 lasta. Osastoja oli 35- 40. Kollektiivissa lasten suhteet eivät olleet ystävyyssuhteita vaan vastuunalaisia riippuvussuhteita. Heitä ei yhdistänyt pelkkä ystävyys vaan yhteinen vastuu työstä. Oli opittava esim. taito alistua toverille, kun kollektiivi oli käskijän valtuuttanut. Lapsikollektiivissa tuli vallita reipas tunnelma, sillä tuli olla valmius toimintaan, omanarvon- ja arvokkuuden tuntoa. Omista murheista ei vikisty ulkopuolisille. Ei Kiljuttu. Ulkonainen ryhti oli hyvä. Se näkyi: Teroitettuna kynäna. Valkoisena pöytäliinana. Lapsikollektiivsta tehtiin neuvostoyhteiskunnan solu.
(10) Kuri ja järjesys
Kuri ei ollut Makarenkolle (vanhanaikainen) kasvatuskeino vaan kasvatuksen tulos. Kuri oli myös väline: kurinalaisuus oli hänestä kollektiivin päämäärän saavuttamisen paras saavuttamiskeino.
Kaikessa toiminnassa tärkeää oli kurinpito ja järjestys. Kuri oli moraalinen ja poliittinen käsite, se oli taistelukuria, joka tähtäsi vaikeuksien voittamiseen. Kuri oli jopa tärkeämpi kuin esim. yksilön syyttömyys.
Makarenko piti sotilaallisia käytänteitä: marssia, lippuja, rumpuja, asennossa seisomista, lyhyitä käskyjä kauniina. Perinteillä oli suuri merkitys. Kaikki pukeutuivat siististi. Vanhempia kohtaan oltiin kohteliaita. Heikkoja autettiin.
Kurinalaisuus oli vapautta. Kurin rikkoja rikkoi kollektiivin muiden jäsenten etuja vastaan, riisti heiltä vapauden, johon heillä on oikeus. Siihen hänellä ei ollut oikeutta, koska kollektiivin edut olivat yksilön etujen yläpuolella. Kuriton ihminen asettui yhteiskuntaa vastaan. Kuri kasvoi selkkausten selvittelyissä, ei saarnoista. Kuri näkyi: ihminen tekee epämieluisankin mielellään.
Järjetys auttoi Makarenkon mukaan kasvamaan. Makarenko ei hyväksynyt lasten kirkumista, juoksentelua ja hälinää. Hän vaati liikkumiseen täydellistä järjestyksenmukaisuutta (marssit, rummut, liput…).
(11) Vaatimukset ja yksilön kunnioitus kurin perustana
Kurin perustana olivat kollektiivin ja koko yhteiskunnan yksilölle asettamat korkeat vaatimukset yhtyneinä kunnioitukseen yksilöä kohtaan. "Mahdollisimman paljon vaateliaisuutta ihmistä kohtaan, mutta myös mahdollisimman paljon kunnioitusta häntä kohtaan.” Makarenkon mukaan kunnioitus ilmenee vaatimuksina: Yksilölle esittämämme vaatimukset ilmentävät kunnioitustamme sen voimia ja mahdollisuuksia kohtaan. Makarenkon mukaan "ei voi olla kasvatusta, ellei ole vaateliaisuutta."
"Päättävä, tinkimätön ja varaukseton vaatimus useimmissa tapauksissa riittää, lapset antavat myöten ja menettelevät niin kuin te haluatte", Makarenko kirjoitti. Aluksi vaatii kasvattaja, sitten jokainen itse itseltään (taustalla kollektiivin vaatimukset) Vaatimisen rinnalla Makarenko käytti myös uhkausta, houkuttelemista mm. palkinnoilla sekä pakottamista ja rangaistuksia.
Rangaistukset voivat olla hänestä hyödyllisiä. Niiden tarkoitus ei ollut tuottaa kärsimystä vaan mielipahaa. Suosittu rangaistus oli aresti jonka aikana käytiin yksilökohtanen keskustelu Makarenkon kanssa.
(12) Työ kasvattaa
Makarenkon leirillä koulutus yhdistettiin tuottavaan työhön. Leirillä tehtiin korkeatasoista työtä: Kommunardi valmistivat valokuvauskoneita ja mutkikkaita sähkötyökaluja. Työkasvatus muuntui näin tuotantokasvatukseksi. Monet kasvatit perehtyivät pariin kolmeen ammattiin ja hankkivat korkean ammattitaidon. Ammattitaito ei kuitenkaan ollut se juttu vaan taistelijan pätevyys. Taistelija antaa tietoisesti työpanoksensa yhteiseen asiaan.
Makarenko ei nostanut pelkkää työtä kasvatuskeinon arvoluokkaan. Sen rinnalla oli oltava koulutusta ja poliittista ja yhteiskunnallista kasvatusta. Kasvatuskeinona työ oli vain kokonaisjärjestelmän osa. Toisin kuin monella muulla leirillä Makarenko ei maksanut aluksi työstä palkkaa vaan antoi taskurahaa. Myöhemmin palkasta perittiin 10 % komentajien neuvoston kassaan, josta myönnettiin mm. stipendejä ja myötäjäisiä.
(13) Kasvattavan vaikutuksen metodiikkaa
Hän halusi löytää menetelmiä, joilla opettajien välitön vaikutus lapsiin voidaan muuttaa kasvatuskollektiivin järjestyneeksi vaikuttamiseksi. Hän halusi muuttaa velvollisuudet ilonlähteeksi.
Hän uskoi, että perinteet ja menettelytavat muuttuvat yleiseksi mielipiteeksi, joka oli mitä tehokkain kasvatuskeino.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti