Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2011

MOP- Maailman opettajien päivä tänään

TÄRKEILLÄ asioilla on  omat nimikkopäivänä. Kuten äideillä, isillä sekä kodin ja koulun yhteistyöllä. Maailmalla myös opettajia halutaan arvostaa varaamalla heille oma päivä 5.10.  Päivän taustavoimina on mm. Unesco. Kaksi vuotta sitten minulla oli kunnia edustaa suomalaisia opettajia Pariisissa Unescon päämajassa pidetyssa seminaarissa. Suomalaista opettajaa arvostetaan maailmalla huikeasti.

KOLMEN viimeisen viikon aikana  talossamme  on käynyt tavanomaista enemmän vieraita, mediaväkeä oikein kaukaakin. Kaikkia näyttää kiinnostavan sama kysymys: mitä erikoista suomalaisessa koulussa on, kun se näyttää toimivan niin upeasti. Jos saa antaa vain yhden selityksen, se on suomalainen opettaja. Kuinka niin?

Meillä on aivan poikkeuksellinen tilanne tässä maassa. Parhaat nuoret, erityisesti tytöt,  haluavat opettajiksi, nimenomaan luokanopettajiksi. Muissa maissa opettajiksi saadaan ne, jotka eivät ole päässeet opiskelemaan omaa oikeaa toiveammattiaan. Opettajuus on siellä 2nd choice.  Kun nämä ikäluokkansa parhaat ja aidosti opettajiksi haluavat saavat vielä akateemisen koulutuksen, jossa yhtyy teoria ja käytäntö, tutkiva ote ja hyvin ohjattu opetusharjoittelu, voi selkä suorana perustella, että yksi keskeisiä opetuksen laadun tekijöitä on juuri opettaja.

HAASTATTELIJA toisensa perään kysyy, kuinka voitte olla varmoja, että opettajat opettavat kaikki asiat ja hoitava hommansa, kun teillä ei ole kansallisia testejä eikä tarkastajia. Vaikka vastaan kuinka hiotulla englannilla: Emme tarvitse niitä, he eivät ymmärrä. Niin sitkeää on monessa maassa epäluulo ja epäluottamus opettajiin He ovat laiskoja ja heissä on liikaa huonoja. Niin vahva on käsitys opetussuunnitelmasta bussiaikatauluntapaisena asiakirjajana. Hyvä opetus ei ole sitä, että "kaikki asiat käydään läpi". Se on  paljon enemmän ja mutkikkaampaa. Sitä, että jokainen  opetustuokio olisi elävä, koskettaisi ja tarjoaisi tiedon lisäksi juuri niitä tavoitteellisesti valittuja aineksia ja virikkeitä, joiden suuntaan haluaisimme lasten kasvavan.

Suomalaisessa pedagogiikassa vallitsee perususkomus: hyvän opettajan opetus on hyvää. Siksi fokus on siinä, että opettajankoulutus jatkossakin saa ikäluokkansa huiput ja ettäopettajankoulutus säilyy sillä huikealla tasolla, jolla sen tulee olla. Laadun takeena on opettajien korkea moraali, jota amerikkalaistyylinen testaus, oppilaiden testituloksiin sidotut bonukset ja heikkojen testitulosten perusteella annettavat potkut vain rapauttaisivat.

Jokainen suomalainen opettaja on erilainen, eri lailla hyvä. Kaikilla meistä on myös varaa kehittää omaa ammattitaitoamme. Opetuksen laatu on keskeisesti opettajan laatua. Se laatu syntyy hingusta tehdä enemmän kuin vain velvollisuutensa, halusta ja kyvystä itseohjautua,

Jokainen meistä voi vahvistaa sitä hinkua  antamalla positiivista palautetta, tulemalla tarvittaessa rinnalle   ja nostamalla haasteita rakentavasti esiin.

Hienoa nimikkopäivää,  suomalainen opettaja!

Ei kommentteja: