KUVA: Eilen sunnuntaina blogin laskuri ilmoitti, että sivujen lukukertojen määrä on ylittänyt vajaassa neljässä kuukaudessa 20 000:n rajan. Aika hulppeaa. Siksi tänään vakavaluontoinen lastu kasvatussuhteen käsitteestä. Netistä lainatussa kuvassa on ammattikasvattaja Freinet oppilaittensa kanssa. Kuva kuvaa mainiosti välittävää ja kasvatustahtoista kasvatussuhdetta.
PUOLIPÄIVÄÄ. Viimeinen lomamaanantai alkoi siis sateessa, naenma.
No hyvä niin, onhan sitten helpompaa keskittyä viikon teemaan. Kun vaimo on jo palannut töihin, voi vapaasti sukeltaa viideksi päiväksi kasvatuksen käsitemaailmaan. Tavoite on hioa tällä viikolla ainakin kymmenen käsitteen tekstit elo-syyskuun istuntokuntoon.
HUOMASIN jotenkin unohtaneeni yhden keskeisen ja tosi kiinnostavan vanhan suomalaisen kasvatuskäsitteen: kasvatussuhteen. Muutama sana siitä.
Kasvatussuhde
Ihmisten välillä on monenlaisia suhteita. Kasvatussuhteen käsitteellä on haluttu korostaa, että kasvattajan ja kasvatettavan välinen suhde on erityislaatuinen. Kasvatussuhde kestää osapuolille yhteisten kasvatustapahtumien ketjun ajan. Suhde alkaa, kun kasvatettava ja kasvattaja kohtaavat ensimmäisen kerran, ja se päättyy, kun he eivät enää kohtaa. Esim. lapsen ja äidin välinen kasvatussuhde alkaa lapsen syntyessä- tai toisten mielestä oikeastaan jo silloin, kun äiti saa tietää odottavansa vauvaa. Kasvatussuhde loppuu luonnollisesti, kun kasvattaja kuolee tai kasvattettava muuttaa kauksi pois.
Mutta ihan näin yksinkertainen kasvatussuhteen kestokaan ei ole. Kasvatussuhde edellyttää, että kasvattajalla on vaikutusyrityksissään kasvatettavaan kasvattava tarkoitus. Se taas tarkoittaa, että ohjauksella pyritään valmentamaan lasta kohti kulloisenkin yhteiskunnan ihmisihannetta. Siihen tarvitaan kasvatustahtoa. Samalla tuon ohjauksen on oltava eettistä, siis tähdättävä lapsen aitoon hyvään. Kasvattajan ja kasvatettavan välillä on oikein tarkasti ajatelleen kasvatussuhde vain niinkauan ja vain niissä toimissa, joihin liittyy kasvatustarkoitus.
Itse asiassa kasvatussuhteen kesto on vieläkin mutkikkaampi asia. Kasvatussuhde voi jatkua vain niin kauan kuin kasvatettava kasvaa. Kasvatussuhde on paitsi vaikuttamissuhde myös vaikuttumissuhde. Se, kuinka kauan ihmisen ajatellaan kasvavan, riippuu siitä, miten kasvatusiän käsite ymmärretään. On näkemyksiä, joiden mukaan kasvatusikä päättyy täysikasvuisuuteen, aikuistumiseen, siihen kun lapsi saa aikuisen oikeudet eikä enää ole riippuvainen vanhemmistaan. On myös näkemyksiä, joiden mukaan ihminen ei koska tule ihmisenäi valmiiksi, ja näin kasvuikää olisi koko elinikä.
Kasvatettavan näkökulmasta kasvatussuhteen kestoon vaikuttaa myös se, kuinka kauan hän ottaa kasvattajan neuvoista vaarin. Eri ihmiset ovat erilailla kasvatettavia. Toisilla kasvattajilla on enemmän vaikutusta kasvatettavaan kuin toisilla. Ero voidaan palauttaa kasvatussuhteen laatuun. Millainen auktoriteetti kasvattaja kasvatettavalle on? Millainen kiintymyssuhde heidän välillään vallitsee? Millainen on suhteen tunnesävy? Onko kasvattajalla ollut tarpeeksi kasvatustahtoa myös silloin, kun kasvatettava on vastustanut kasvatusta? Onko suhde ollut vastavuoroinen? Onko kasvattetava kokenut tulleensa kuulluksi ja tunteinensa ja tarpeinensa?
Kasvatussuhteen vaiheet
Kasvatussuhteessa voidaan erottaa tiettyjä vaiheita. Suhde syntyy, sitä rakennetaan, siihen kiinnitytään, siinä eletään, siitä irtaudutaan ja lopulta se myös päättyy.
Kasvatussuhde syntyy erilaiila vanhempien ja lasten välille kuin esim. ammattikasvattajan ja hänelle uskottujen kasvatettavien välille. Edellissä tapauksessa suhde syntyy luontoperäisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa kasvattajan on tavoitteellisesti rakennettava tuota suhdetta. Opettajan kasvatussuhde oppilaisiin on ammatillinen ja rooliperustainen, monin säädöksin ohjailtu.
Suhteen rakentamistyö on keskeisesti yhdessäoloa, jossa luodaan keskinäisen välittämisen ja luottamuksen tuntemuksia ja ilmapiiriä. Tapio Puolimatkan mukaan kasvattajan tulisi kiintyä pyyteettömästi kasvatettavan yksilön ainutkertaisuuteen. Kasvattajan on tiedostettava oma kasvatusvastuunsa ja roolinsa vaatimukset ja pyrittävä löytämään tasapaino edustamansa kasvatustehtävän ja kasvatettavan persoonan sekä hänen yksilöllisyytensä kunnioittamisen kesken.
Kasvatussuhde myös päättyy erilailla luonnollisissa ja ammatillisissa kasvatussuhteissa. Luonnolliselle kasvattajalle kasvatussuhteesta irtautuminen on luopumista. Lasten kotoa muutto voi olla monelle vanhemmaille hyvin vaikea vaihe, ja sen sijaan että kasvattaja tässä vaiheessa tukisi lapsensa itsenäistymistä, hän voikin tarrautua lapseen. Kasvatettavalle kasvatussuhteen päättyminen liittyy hänen itsenäistymisprosessiinsa, johon kuuluu myös tunnetasolla itsenäistyminen omista vanhemmista. Irtautuminen ei silti ole kasvatettavallekaan aina helppoa.
Kun lapsi muuttaa kotoa, kasvatussuhde ei kerralla leikkaannu. Kasvattajat sen jälleenkin tekevät kasvatusyrityksiä, mutta niiden luonne on oleellisesti toinen, kun kasvattetavan asema riippuvaisena on muuttunut. Aikuisena kasvatussuhde muuttuu pikemminkin kannustussuhteeksi, sillä täysivaltaisia toimijoita ei voi enää ohjata kuin lapsia.
Ammatillisissa kasvatussuhteissa kasvatussuhde päättyy, kun opettaja ei enää opeteta lapsen opetusryhmää ja viimeistään, kun lapsi vaihtaa koulua. Tämän jälkeen suhde voi toki jatkua satunnaisemmin kasvatussuhteena, jota mm. Sokrates on kuvannut "vapaaksi kasvatussuhteeksi".
KIrjallisuutta
Harris, J. R.. (2000). Kasvatuksen myytti. Helsinki: ARTHOUSE.
Harva, U. (1960). Systemaattinen kasvatustiede. Helsinki: Otava.
Puolimatka, T. (1995). Kasvatus ja filosofia. 2. uudistettu painos. Helsinki: Kirjayhtymä.
Värri, V-M. (1997). Hyvä kasvatus - kasvatus hyvään. Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Tampere: University Press.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti