KUVA: Päivän kirjana on teos: Heinonen, V. (1982). Ihminen, kasvatus, Isänmaa. Puheita ja kirjoituksia vuosilta 1953-1982. Jyväskylä: GummerusSOKLAN kirjaston poistohyllystä noukin mukaani mielenkiintoisen valkokantisen teoksen. Siinä on 120 lyhyttä artikkelia, osa lehdissä aikaisemmin julkaistuja juttuja, osa mm. dekaanina pidettyjä puheita ja osa ennen julkaisematonta ajattelua.
Pysäyttävää luettavaa. Veikko Heinonen osoittautuu (näin luen) mielipahaa syvästi tunteneeksi professoriksi, jota on kohdeltu kaltoin ja väärin sekä professorin viran täytössä että virkatoimessaan. Ylioppilasradikalismin kuumina vuosina häntä syytettiin jopa fasistiksi. Hänen Kesoilin tuella tekemäänsä liikennekasvatustutkimusta reposteltiin kuin tämän päivän vaalirahoitusta.
Teoksen artikkelit käsittelevät tärkeitä asioita mm. kasvatustieteen autonomiaa. Maailma on muuttunut niin monessa suhteessa, osaan jutuista ei enää saa otetta. Minulle mielenkiintoisimpia niistä olivat persoonallisuuden käsitettä, nuoruutta, ja yksilön tarvejärjestelmää pohtineett artikkelit.
Vapaa-aika ja kasvatus
AIVAN erittyisesti pysähdyin artikkeliin " Vapaa-aika ja kasvatus" (ss. 176- 183). Jos oikein tiedän, vain harva kasvatustietelijä Suomessa on samalla tavalla tuohon aikaan pohtinut kasvatuksen haasteita tilanteessa, jossa vapaa-aika lisääntyy. Ongelmana on, että perinteinen kasvatuksemme on erittäin työelämäkeskeistä. Työ on meillä niin itseisarvoista, että monet täyttävät vapaa-aikansakin työllä (tunsin pistoksen).
Heinonen nostaa esiin ajatuksen, että "vapaa-ajan ihmisen" olisi saatava kasvatus vapaa-aikaan , ja siihen kuuluu uudentyyppisen elämäntehtävän omaksuminen. Hän kysyy, miten vapaa-aikaa tulisi käyttää, Pitääkö vapaa-ajan olla hyödyllistä? Onko joutilaisuus pahasta? Voisiko vapaa-aika olla itseisarvoista elämää, toimintaa siihen itseensä sisältyvän tyydytyksen ja ilon vuoksi?
Heinonen kysyi viisaita. Olisiko 33 vuotta näiden kysymysten esittämisen jälkeen aihetta pohtia vastauksia?
KUVA: Veikko Heinonen toimi Jyväskylässä professorina 1971- 1988. Pohjakoulutukseltaan hän oli kansakoulunopettaja. Hän puolusti yksilöllistä kasvatusta (ja mm. yksityisoppikouluja). Metodisesti hän oli empiirikko. Veikko Heinonen elää yhä, ja hänen kotisivuilleen pääsee tästä linkistä.
2 kommenttia:
Kyllä heinosella oli omat mahdollisuutensa: viivyttää väitöskirjoja ja vaikuttaa virkanimityksiin ja koulutuspoliittisiin ratkaisuihin Vapaan kasvatuksen tukisäätiön kautta. Ks. Suutarinen 2008, Kasvatus ja aika -lehti.
http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=114
Veikko Heinonen palkkasi Markku Andersonin, nykyisen Jyväskylän korkeapalkkaisen kaupungin-johtajan ja kokoomuksen kaappaaman Kuntaliiton kovaporvarijohtajan. Ministeri Hanna Virkkunen on Markun aisapari. He valmistelevat koko kuntalaitoksen kaappausta ääriporvareiden käsiin. Anderson keräsi valtion varoilla ja kokopäiväpalkalla mustia listoja Heinosen laitoksella vuodesta 1973 lähtien. Heinonen, Andersson ja tekoproffa Manu Renko Jyväskylästä johtivat salaista äärioikeistolaista Tornin ryhmää EVAn tuella tavoitteenaan mm. estää vasemmistolaisten opiskelijoiden eteneminen ja opettajien virkojen saanti, lakkauttaa kouluneuvostot ja ottaa käsiin valtion oppikirjatuotanto. Kaikissa näissä tavoitteessaan klikki oikeistokepulais- ja -demari- virkamiesten avulla onnistui. On varmaa, että myös Suopo ja Kekkonen olivat tietoisia tästä oman maan kansalaisten urkinnasta. Asia on edelleen "maan tapa", eikä tätä myyräjoukosta kukaan ole päässyt "tutkivan median nokkaan". Poliisi, oikeuslaitos, puhumatakaan Suposta eivät ole kiinnostuneet asiasta, mutta niissähän onkin äärioikeiston miehet remmissä. Se missä STASI, KGB ja osin CIAkin on tullut paljastetuksi, on Suomen valtiokoneiston sisälle pesiytynyt äärikopla yhä voimissaan ja röyhtäilee mukavasti vihreän veran alla. Miksiköhän Alpo Rusi, joka varmasti tietää asian, ei ole tässä kohtaa suorittanut puhdistusriittiään?
Lähetä kommentti