Kolme tenoria laulattaa porukkaa Visio-lavalla. |
KOKOSIN tähän vielä pähkinänkuoressa kvartettimme keskeisen viestin.
Miksi kirjoitimme tämän kirjan?
About vuosi sitten auoimme päätämme ja kritisoimme voimakkaasti suomalaista koulutuspolitiikkaa sen tuhansista eri suuntiin vetävistä erillishankkeista, joilta puuttuu yhteinen, innostava visio ja uskottava johto. Näimme, että näin ei vastata suuriin globaaleihin kysymyksiin maailmanrauhasta, ilmaston muutoksesta eikä kasvavasta eriarvoisuudesta. Näimme, että näin ei vastata myöskään työnmuutokseen. Digitalisaatioonkin on tartuttu kuin hukkuva oljenkorteen. Suomi oli pysähtyneisyyden tilassa. Vanhanaikainen hallinto yritti ratkoa ongelmia osauudistuksilla. Energiaa hukattiin. Rahaa tuhlattiin. Tuloksia ei tullut.
Tilanne on vuoden aikana vain pahentunut. Pakolaiskriisi osoittaa kuinka olemme Suomessakin ajautuneet sivistyksestä sivistymättömyyteen. Mutta: kun aukoo päätä, on myös uskallettava esittää vaihtoehto.
Mikä on meidän vaihtoehtomme?
Suomi pelastuu, jos meillä on (1) inspiroiva, innostava visio tulevaisuuden koulusta ja (2) fiksu toimintamalli, jolla voidaan edetä sitä kohti. Meillä oli (mielestämme) molemmat.
Mikä on meidän innostava visiomme?
Suomi ei selviä, jollemme rakenna koulutusta niin, että jokainen oppilas - ihan jokainen- löytää omat vahvuutensa. Kouluun on raivattava tilaa niiden etsimiselle.
Mikä on meidän, fiksu toimintamallimme, jolla edetä tuota visiota kohti?
Kaivoimme esiin 1990-luvun alussa Suomeenkin rantautuneen yhteistoiminnallisen oppimisen idean. Yhteistoiminnallinen oppiminen on meidän mielestämme aito vaihtoehto sekä opettajakeskeiselle massaopetukselle että kilpailuhenkiselle yksin puurtamiselle.
Millaisia ovat yhteistoiminnallista oppimista edistävät työtavat?
Yhteistoiminnallisten työtapojen perheeseen kuuluu lähes luvuton joukko tekniikoita. Palapelitekniikka lienee yksi tunnetuimpia. Ryhmä-tutkimus on näistä haastavin.
Kirjassamme näitä esitellään tarkemmin.
Yhteistä näille kaikille on, että töitä suunnitellaan ja tehdään yhdessä, pienryhmässä (2-4). Kun oppilaat
puhuvat ja selittävät, ajatukset selkeytyvät. YTOssa opitaan yhdessä ja toisilta, ei vain opettajalta. Opettajalla on edelleen merkittävä rooli opetuksessa: oppimisprosessin ohjaajana. Opettaja johtaa toimintaa. Hän luo rakenteet, rakentaa foorumit (yhteistyö, kohtaaminen) ja
käytänteet. Opettaja tarkkailee ryhmien toimintaa ja puuttuu tarvittaessa.
Mitkä ovat yhteistoiminnallisen oppimisen vaikuttavat lääkeaineet?
Mihin siis YTON vaikutus perustuu? Eri puolilla maailmaa pedagogit ovat kehitelleet työtapoja, joita kuvataan yhteistoiminnallisiksi. Tänään ajatellaan, että yhteistoiminnallisuuden teho perustuu viiteen periaatteeseen. Nämä ovat:
1. Positiivinen sosiaalinen riippuvuus ryhmän jäsenten kesken,
2. Yksilöllinen vastuu ryhmässä,
3. Osallistava, avoin vuorovaikutus ryhmän sisällä,
4. Sosiaalisten taitojen hallinta ja harjaannuttaminen ja
5. Yhdessä tapahtuva arviointi ja pohdiskelu (reflektio)
Jokainen näistä periaatteista pitää rakentaa! Ne eivät tule opetukseen itsestään.
Positiivinen sosiaalinen riippuvuus ryhmän jäsenten kesken on selkokielellä vahva tunne siitä, että ollaan yhdessä veneessä. Että meistä on hyötyä toinen toisellemme. Tätä tunnetta pitää johdonmukaisesti rakentaa.
Yksilöllinen vastuu ryhmässä tarkoittaa sitä, että jokainen kantaa vastuuta paitsi omasta osuudestaan myös kokonaisuudesta. Jokaisen panos on tärkeä. Ryhmässä ei ole vapaamatkustajia, mutta ei myöskään juhtia.
Osallistava, avoin vuorovaikutus ryhmän sisällä tarkoittaa taitoa aidosti kuunnella. Se on arvostusta. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Jokaisen jälki näkyy lopputuotoksessa.
Sosiaalisten taitojen hallinta ja harjaantuminen niissä edellyttää, että tiedollisten tavoitteiden rinnalla harjoitellaan koko ajan myös vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja.
Yhdessä tapahtuva arviointi ja pohdiskelu viittaa siihen, että ryhmä itse tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämistarpeitaan. Ryhmä arvioi omaa oppimistaan ja tapaansa toimia. Missä onnistuimme? Missä emme? Mitä upeaa tapahtui? Mikä oli paras juttu? Miten onnistuisimme ensi kerralla vielä paremmin
Nyt tarvitaan uudenlainen, yhteistoiminnallinen tapa johtaa koulutusta
Yksittäisten opettajien uurastus on arvokasta, mutta se ei riitä. Me tarvitsemme systeemistä muutosta ja kokonaisvaltaista kehittämistä.
1. Lopetetaan voimavarojen tuhlaaminen. Olemme tuhlanneet satoja miljoonia irrallisiin hankkeisiin. Haaskaamme valtaan määrän intohimoa. Investoidaan seuraavan vuosikymmenen aikana miljardi euroa uuden suomalaisen koulun luomiseen.
2. Nyt tarvitaan inspiroiva, innostava, kaikille toiminnan tasoille yhteinen visio tulevaisuuden koulusta. Jokaisella lapsella on oltava oikeus kasvaa täyteen mitaansa Kuinka saamme syttymään uteliaisuutta ja intohimoa? Kuinka saamme jokaisen löytämään oman lahjakkuutensa?
3. Siirrytään koulutuksen digitalisaatiossa koko järjestelmän tasolla älykkään koulutusteknologian käyttöön.
4. Vähennetään peruskoulussa ja lukiossa muodollisen opettajajohtoisen opetuksen määrää puoleen nykyisestä. edelleen luottamusta. Jaetaan koulupäivä kahteen osaan: a) muodolliseen
5. Kehitetään kokonaisvaltainen oppimisen ja oppilaan sosiaalisen kasvun arviointijärjestelmä. On muutettava arviointia niin, että siinä otetaan huomioon oppilaiden hyvinvointi, sosiaaliset taidot, osallisuus ja sitoutuminen elinikäiseen oppimiseen koulujen toimintakulttuuria olisi uudistettava.
UGH. Olemme puhuneet. Keskustelu jatkukoon.
2 kommenttia:
Kiitos Hellström & kumpp. !!
Asiaa, todella asiaa vielä kun tämä ajattelu istutetaan lapsen ja nuoren elämänkaaren kokonaisuuteen. Palvelujen näkökulmasta siis neuvola, varhaiskasvstus, perusopetus, toinen aste sekä työ ja/tai opinnot sekä näitä tukevat palvelut. Systeemisen muutoksen ajatus on yhteinen.
Lähetä kommentti