FT, kouluneuvos Niilo Kallio (1890 – 1968) toimi nuorena miehenä matematiikan opettajana. Toisen maailmansodan jälkeen hänestä tuli 15 vuodeksi kouluhallituksen oppikouluosaston kouluneuvos. Viimeiset 12 virkavuottaan hän toimi oppikouluosaston päällikkönä ja oppikoulutoimen johtajana. Eläkkeellä hän ehti olla yhdeksän vuotta. Kasvatusopillisen Aikakauskirjaa Kallio päätoimitti vuodet 1933–1958.
KIRJAN ilmestyessä elettiin mielenkiintoisia aikoja. Suuret ikäluokat tulvivat kouluihin. Oppikoulujen suosio kasvoi huimasti. Lukuvuonna 1954-55 oppikoulua kävi jo 124 000 lasta ja nuorta! Oppilasmäärä oli kasvanut viimeisestä rauhan lukuvuodesta 1938-39 131 %!
Pulaa oli koulutiloista ja opettajista. Vuonna 1953 oppikoulun opettajista epäpäteviä oli lähes joka toinen: 41,2%. Kansalaiskoulua vasta suunniteltiin.
KALLIOlla on harvinainen taito tiivistää. Hän kuvaa kiehtovasti kansakoulun, oppikoulun, ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön kehityskaaria. Oivalsin tästä kirjasesta tosi paljon mm. rahvaan koulutuksen kehityksestä. Niinikään suorastaan sytyin pohtimaan suomalaista koulupitoa ohjanneiden koulujärjestysten ketjua- ei vain rakenteiden (vaihtuvien koulun nimien) vaan myös pedagogiikan näkökulmasta.
Ei auttanut kuin kaivaa muut lähteet esiin, ja tehdä tämä pieni tiivistelmä opillisen koulun kehityksestä. Osassa 2 kertaan rahvaan koulutuksen kehityksestä,
Suomalaisen koulun kehitys keskiajalta autonomian ajan loppuun koulujärjestysten aikakaudella
Suomalaisen opillisen koulun juuret ulottuvat keskiajalle Turkuun. Ensimmäinen asiakirjamerkintä oppikoulun tapaisista laitoksista on Kallion tietojen mukaan vuodelta 1326, jolloin Turun katedraalikoululle tehtiin testamentti. Mutta todennäköisesti tuo koulu toimi jo Tuomas-piispan aikana 1200-luvun toisella neljänneksellä. Keskiajalla toimi vain muutama koulu: ainakin Viipurissa ja Raumalla, todennäköisesti myös Porvoossa ja Kökarissa. Osa kouluista oli luostarikouluja. Naantalin birgittalaisluostariin otettiin kasvatettaviksi ylempien yhteiskuntaluokkien tyttäriä.
Uskonpuhdistus merkitsi kouluille taantumaa. 1500-luvulla Suomessa oli 5-7 koulua. Lisäksi oli epävirallisia kouluja kaupungeissa. Näitä kouluja ohjeistettiin sen ajan koululaeilla: koulujärjestyksillä. Koulujärjestyksiä on annettu yhteensä 11 kpl. Ruotsin vallan aikana annettiin kuusi: Vuosina 1571, 1611, 1649, 1693, 1724, 1807 ja autonomian aikana viisi: 1843, 1856, 1862, 1868 ja 1872.
Ruotsin vallan aikaiset koulujärjestykset pedagogiikan kannalta
1500- luku
1500-luvulla Suomessa oli 5-7 koulua (lisäksi epävirallisia kouluja kaupungeissa).
Vuoden 1571 kirkkojärjestykseen sisältyi ensimmäinen koulujärjestys. Tuon ajan koulujen ( ja ) mallina oli humanistinen latinakoulu. Opetus keskittyi latinaan ja uskontoon- siis pappissäätyyn aikoville. Osa aineista oli pakollisia, osa vapaaehtoisia. Menetelminä olivat lukeminen ja ulkoa-opettelu:
Lukujärjestys vuoden 1571 koulujärjestyksen mukaan
klo 5 koulu alkaa
klo 8 välitunti
klo 9 opetusta ja lukutehtäviä
klo 10 ateria
klo 12 opetusta ja lukutehtäviä
klo 5 koulu päätty
1600-luku
Vuoden 1611 koulujärjestyksessä vakiinnutettiin koulujen nimiksi: tuomiokirkkokoulut (6-vuotinen) ja maakuntakoulut (4-vuotinen). Kutakin luokkaa käytiin kaksi vuotta. Kumpikin koulu palveli ennen muuta kirkon virkamiesten koulutusta.
Pedagogisesti merkittävä oli määräys, että opettajia oli oltava yhtä monta kuin luokkia. Oppilaat saivat siis oman opettajan, luokanopettajan. Opetus koostui säännöistä ja harjoituksista. Myös erityisistä leikkitunneista oli maininta
Vuoden 1649 koulujärjestys tunnetaan Kuningatar Kristiinan koulujärjestyksenä. Koulujen nimet olivat tästä lähtien: lukio (4 * yksi vuosi) , triviaalikoulut (ylemmät (4 * yksi vuosi) ja alemmat eli pedagogiot, jotka olivat opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto. Ylemmässä triviaalikouluissa oli latinaluokkia ja rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka. Yliopisto-opintoihin valmistuakseen oppilaan piti suorittaa lukio, johon pääsyä taas edelsi hyväksytty triviaalikoulun kurssi. Koulutus säilyi perustaltaan yhä pappiskoulutuksena.
Euroopan suuri nimi Comenius oli kutsuttu vuonna 1642 järjestelemään Ruotsin kouluoloja, ja hänen vaikutuksensa näkyy vuoden 1649 koulujärjestyksessä. Tässä koulujärjestyksessä oli mukana eräänlainen koulukasvatusoppi.
Ylemmän triviaalikoulun latinaluokissakin kielenopetus alkoi äidinkielestä; sitten opeteltiin ruotsia ja latinaa yhdessä (vrt. Comeniuksen Orbus) ja vasta lopuksi käytettiin pelkkää latinaa. Apologistan luokilla opetettiin lähinnä laskentoa, kirjoitusta, latinaa ja ruotsia. Pedagogioissa opetettiin samaa kuin ylemmän triviaalikoulun alimmalla luokalla: sisälukua, kirjoitusta, laskentoa, Lutherin katekismusta ja latinan alkeita,
Menetelmällisesti uutta oli, ettei lukuaineissa opeteltu teoriaa erikseen. Luonnontieteiden opetusohjeissa mainitaan jo kokeita.
Koulujärjestys otti selvän kannan myös erillisten luokkahuoneiden puolesta. Lisäksi koulujärjestys edellytti, että koulutiloissa tuli olla yhteinen kokoontumistila- auditorium sekä arkistotila… Voimistelua voitiin harjoittaa koulutalossa, mutta mikäli se aiheutti melua, oli voimistelulle varattava kenttä koulutalon läheisyydestä erillisellä voimistelukentällä.
Triviaalikouluun pyrkivistä oli poistettava heikkolahjaiset. Samassa hengessä piispa Getzelius vaati, että paheisiin taipuvaiset, jotka eivät varoituksista piitanneet, oli erotettava koulusta.
Juuri tässä koulujärjestyksessä syntyi myös todistus. Kouluille tuli velvoite antaa koulusta lähtevälle luotettava testimoniumi hänen käytöksestään ja tiedoistaan. Lahjakkaalla annettiin mahdollisuus edetä nopeammin ylemmälle luokalle (Hieman myöhemmin nousi huoli, ettei vain siirretä sellaista, joka ei ole valmis).
1700- luku
1700-luvulla Suomessa oli jo yhteensä 28 koulua ja Turun akatemia.
Vuoden 1724 koulujärjestys säilytti koulutuksen perustaltaan edelleen pappiskoulutuksena.
Koulun arviointitehtävässä korotui edelleen valikointi: Älyltään hitaita oppilaita oli ohjattava johonkin ”ammattiin”.
1800-luku
Vuoden 1807 koulujärjestys - joka ei ehtinyt astua voimaan Suomessa sodan vuoksi - toi Ruotsin kouluihin reaaliaineet, mutta sitä ei Suomessa ehditty toteuttaa. Koulujärjestys määritteli myös testimoniumin sisällön yksityiskohtaisemmin, niin että sitä voidaan pitää nykyaikaisen todistuksen kantamuotona. Todistuksessa esitettiin sanoin ja numeroin arvostelu eri oppiaineissa, käytöksessä ja ahkeruudessa.
Venäjän vallan aikaiset koulujärjestykset pedagogiikan kannalta
1800-luku
Suomesta tuli autonominen osa Venäjää vuonna 1809. Koulujen määrä ei ollut kasvanut 100 vuodessa. 1800-luvun alussa Suomessa yksi lukio, seitsemän triviaalikoulua ja 14 pedagogiota.
Aikalaiskuvaus triviaalikoulusta v. 1814: “ Joka saapuu pimeänä syysiltana tähän koulutaloon ja tuntee siellä pilaantuneen ilman, jonka aiheuttaa sellaisen ihmisjoukon ahtaminen pieneen huoneeseen, näkee sammumaisillaan olevien kynttilöiden levittävän ympärilleen kelmeää valoa, hän voisi johtua ajattelemaan, että se on pikemmin vankila kuin kokoontumishuone maan nuorisolle, joka...tässä iässä olisi ympäröitävä kaikella jalolla, arvokkaalla ja kauniilla, jotka luonto ja äly voivat saada aikaan.”Vuoden 1843 koulujärjestys merkitsi suomalaisen koulun suuren muutoksen alkua. Koulujärjestys antoi surmaniskun ”vanhalle koululle”, sellaisena kuin se oli Gezeliusten ajoilta saakka ollut. Latinan yksinomainen herruus päättyi, ja siitä syntyi liikkumatilaa uusille aineille. Myös Suomen kieli sai vaatimattoman sijan ohjelmassa. Tuosta vuodesta alkaa opillisen koulun kiihkeä oman muodon etsiminen, joka päättyy vasta vuonna 1914.
Myös koulujen nimiä vaihdettiin: Nyt meillä oli ala- ja yläalkeiskouluja ja lukio. Myös tyttökoulut tulivat mahdollisiksi.
Vuoden 1856 koulujärjestys toi vain pieniä muutoksia. Oppikoulun peruspiirteet säilyivät entisellään, koulujärjestys oli uudistettu painos edeltäjästään. Se salli 2-, 3- tai 4-luokkaisten rouvasväenkoulujen perustamisen ”sivistyneempäin eli herraskaisten vanhempien tyttäriä varten”
Tärkeimpänä muutoksena voidaan pitää sitä, että luonnontieteiden ja uusien kielten asema vahvistui vanhojen kielten kustannuksella. Järjestyksessä näkyi jo pyrkimys yhtenäiskouluperiaatteeseen: ala-alkeiskoulu, yläalkeiskoulu ja lukio muodostivat yhtenäisen peräkkäisten koulujen järjestelmän. Ala-alkeiskoulun tehtävänä oli valmistaa yläalkeiskouluun ja luoda pohja yliopistoon ja virkauralle tähtäävään koulutukseen.
Merkittävänä pedagogisena muutoksena voidaan pitää sitä, että aineenopettajajärjestelmä tuli käyttöön ylä-alkeiskoulussa. Lukioissa oli ollut aineenopettajia - lehtoreita eri tietetä varten- aina.
Ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu: Jyväskylän lyseo käynnistyi vuonna 1858.
Vuoden 1868 koulujärjestys siirsi koulut kirkon valvonnasta koulutoimen ylihallituksen alaisiksi.
Vuoden 1872 koulujärjestys- joka muuten oli monin osin voimassa peruskouluun saakka- toi huomattavia muutoksia. Tämän jälkeen oppilaitokset olivat lyseoita, reaalikouluja, tyttökouluja (nelivuotinen) ja korkeampia tyttökouluja (kahdeksanvuotinen). Lukiota ei ollut enää erillisinä kouluna. Jatko-opisto tytöille käynnistyy vuonna 1885.
1870-luvulla Suomeen syntyy useita suomenkielisiä yksityiskouluja. Ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu saadaan Helsinkiin 1883, ja ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu Helsinkiin 1886.
1800-luvun lopulla Suomessa toimi myös kaksikielisiä oppikouluja; alaluokilla käytettiin suomea ja ruotsia; ylemmillä luokilla opetettiin osa aineista suomeksi osa ruotsiksi. Mikkelin lyseo muuttui kaksikieliseksi 1883 (pysyi vuoteen 1903 saakka).
1900-luku
1900-luvun alussa Suomessa oli 96 oppikoulua. Näistä valtion kouluja oli 42, ja kunnan tai yksityisten omistamia 54.
Vuoden 1914 koulujärjestyksessä oppikoulu sai lopullisen rakenteensa: Alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi. Lukio oli kolmiluokkainen. Lyseot uudistettiin siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi; lukioon tuli kaksi rinnakkaista osastoa: klassinen osasto ja reaaliosasto. Klassinen lyseo jäi harvinaiseksi poikkeuskouluksi. Reaalilyseoissa latina oli yksi valinnainen aine yhdellä lukion linjalla.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa. Koulujärjestys päätti klassisen oppikoulutradition valtakauden; realisivistyksestä tuli oppikoulun perusta.
KUN Suomi itsenäistyi, uusia koulujärjestyksiä ei enää annettu. Nyt kouluja ohjailtiin laeilla ja asetuksillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti