Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

tiistaina, marraskuuta 11, 2014

Koulu on instituutiona kuollut. Se ei vain itse tiedä sitä? Osa 3

Nadezda Krupskaja. Koulun kuoleman
äiti
TÄMÄ on viimeinen osa tätä blogilastuketjua, jossa koulua tarkastellaan ikäänkuin kuolevana - tai ainakin kuolemanvaarassa olevavana instituutiolajina. Näkökulma ei ole ihan tavallinen.

Koulukoneen kriisi
Suomalainen koulukone on siis laajentunut ja systematisoitunut noin 400 vuoden aikana, aluksi hitaasti ja sitten 1800-luvun lopulta alkaen vauhtia voimakkaasti kiihdyttäen.

Jokainen suomalainen käy tänään koulua ainakin 16-vuotiaaksi asti  ja myös  tilapäisesti Suomessa opiskelevat. Jopa syvästi kehitysvammaiset. Peruskoulua käy 500 000 suomalaista. Esikoulua käynee noin 50 000 lasta. Noin 250 000 nuorta käy toisen asteen koulua. Korkea-asteella opiskelee 300 000 nuorta. Koululaisia on siis yhteensä 1100 000 !

Koulukoneen palveluksessa on noin 120 000 opettajaa (OAJ:n jäsenmäärä) Lisäksi koulukoneessa muuta työtä tekee luvuton määrä psykologeja, kuraattoreita, koulusihteereitä, talonmiehiä, keittiöhenkilökuntaa, siivoojia, koulukäyntiavustajia, kouluviraston väkeä.. Koulukoneen hyväksi tekevät töitä lisäksi oppikirja-toimittajat, kouluja rakentavat rakennusmiehet, koulutaksikuskit, kouluhallintiväki... Työllisiä Suomessa on  yhteensä noin 2,5 miljoonaa.

Lisäksi koulukone vaikuttaa monin tavoin koululaisten vanhempien arkeen. Ja heitä on paljon. Yksinomaan peruskoulussa ehkä noin 800 000.

Suomi on kiistatta kouluvaltio. Joka viides suomalainen käy koulua. Ja pitkään.  Ehkä jopa joka kymmenes työllinen työllistyy koulussa.  Se, miten, koulukone voi tai miten sen käy, ei ole pikkuasia.

JA nyt ei näytä kovin hyvältä. Enkä puhu vain kouluihin kohdistuneista miljardileikkauksista.  Koulun vaikuttavuus heikkenee ja sen mukana uskottavuus.  Oppimistulokset ovat kääntyneet laskuun.  Oppilaat eivät viihdy." E.V.V.K." Opiskeluun ei keskitytä. Tosissaan opiskelu on kuitenkin nykymuotoisen formaalin koulukoneen keskeisin tuloksen tekijä.

USKO koulumaiseen kouluun näyttää rapautuvan. Näyttää siltä, että valtiolla ei ole enää varaa eikä haluja ylläpitää koulukonettaan niin laajana ja laadukkaana kuin, millaiseksi se ennen 1990-luvun lamaa ja vielä sen jälkeenkin rakennettiin. Määrärahaleikkauksia suunnataan nyt kaikille koulukoneen tasoille.

Uskoa koulukoneeseen ovat menettäneet myös tulevaisuuden työelämän tutkijat. Työ muuttaa meiltä pois ja muuttuu.  Uusia työpaikkoja syntyy, mutta ei samaa vauhtia kuin niitä katoaa. Työelämän rajut muutokset tappavat pysyviksi kuviteltuja ammatteja. Koneet korvaavat myyjät ja toimistosihteerit.  Pian ei ole pankkineitejä, kultaseppiä,  farmaseutteja, tarjoilijoita...

Ammatit muuntuvat niin nopeasti, ettei niitä ehdi tai kannata koulussa oppia. Ammatillinen koulutus  sairaanhoitoa ja sosiaalityötä lukuunottamatta on anomaliatilassa.

Pahalta näyttää: koululaiset ovat menettämässä uskon koulun kykyyn antaa heille sellaiset eväät, joilla saa elämässä ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Koulu ei enää takaa pääsyä yhteiskunnan eliittiin- se ei takaa enää edes työllistymistä. Emeritus-professori Jarkko Hautamäki on puhunut kollektiivisesta muutoksesta nuorten mielentilassa. Lakataan ponnistelemasta liikoja. Lakataan yrittämästä.

Myös koululaisten vanhempien asenteissa on havaittavissa muutos. Koulu ei ole enää erityinen juttu. Se on samanlainen palvelu kuin kaikki muutkin. Sen suhteen tulee voida esittää omat vaatimukset, saada priimaa- ainakin omalle lapselle. Ja jolleivat asiat suju, kynnys tehdä kantelu tai kutsua paikalle oma juristi on alhainen.

Vahvimmin nykyiseen koulukoneeseen uskovat opettajat. Heistä kone toimii hyvin.

KOULUKONE voi joutua vakavaan kriisiin kolmella eri tavalla. Jos yhteiskunta hylkää sen. Jos oppilaat hylkäävät sen. Jos  opettajat hylkäävät sen. Kahden ensimmäisen osalta näkyvissä on vakavia merkkejä. Koulukone on kriisissä.

Ivan Illich
Kuoleeko koulu?
Koulun kuolemaa on ennustettu jo kauan. Suoranaista koulun murhaa yritti Nadežda Krupskaja  (Leninin puoliso) nuoressa Neuvostoliitossa 1920-luvulla. Oppilaat vietiin kouluista tehtaisiin ja kolhooseille oppimaan. Kokeneet työläiset korvasivat opettajat. Paluu vanhaan koulunpitoon oli kuitenkin nopea.

Merkittävämmän vaihtoehdon esitteli toisen maailmansodan jälkeen Ivan Illich. Hän tarjosi koulun tilalle jokaiselle koulutusseteliä, joka oikeuttaisi hankkimaan itselleen juuri sitä oppia, mitä itse haluaa ja keneltä osaajalta tahansa.

Illichin ajatuksia  mukaillen ja tekniikan kehitystä ihaillen  O.K. Kyöstiö ideoi erilaisia koulutusta korvaavia ja täydentäviä ratkaisuja kuten etäopetus radion - ja tv:n avulla, kurssitus, koulutustakuu ja opintosetelit, oppivelvollisuuden suorittaminen ilman koulunkäyntiä...

Tuore kouluttoman yhteiskunnan idea tulee Yhdysvalloista. Sen taustalla on globaaleja yrityksiä, jotka haluaisivat korvata valtiojohtoisen koulutuksen vapailla koulutusmarkkinoilla. Markkinoiden arvoksi on esitetty kymmeniä  miljardeja. Jos luovuttaisiin koulurakennuksista ja kouluhallinnosta ja jos korvattaisiin opettajat koneilla,  säästyvillä varoilla voitaisiin tarjota kaikille mahdollisuus opiskella virtuaalisesti netissä omaan tahtiin.

Sugata Mitra
Köyhästä Intiasta on lähtöisin huikeasti  kiinnostusta kerännyt Sugata Mitran idea opettajattomasta koulusta. Lasten käyttöön annettaisiin tietokoneet, ja he opettaisivat toinen toisiaan. Reikä muurissa- ideaa on kokeiltu slummeissa, ja se toiminut hienosti.

Yhteistä näille kaikille on käsitteiden koulu ja koulutus erottaminen toisistaan. Kukaan ei väitä, ettei koulutusta tarvittaisi. Päinvastoin. Koulutusta tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. Mutta yhä useampi epäilee, tarvitaanko siihen instituutiota nimeltä koulu.

Koulu kuolee, jos ja kun kaksi asiaa toteutuu. Ensinnäkin on löydettävä  tehokkaampi tapa hoitaa tähän asti koulun päätehtävänä ollut koulutus (kvalifikaatio). Toiseksi: on löydettävä jokin  tehokkaampi tapa hoitaa muut tuhannet koulukoneelle sälytetyt tehtävät (esim. luokittelu - kvalifiointi, sosiaalistaminen ja eri väestönosien sulauttaminen ja työelämässä vielä hyödyttömien säilyttäminen). Jokin muu kaikkeuden keskukseksi.

Voiko mikään pelastaa koulukoneen?
Voi. Nykyinen koulukoneemme on ollut äärimmäisen sitkeä. Se on pysynyt hengissä isoissakin muutoksissa ja palautunut niistä takaisin omaksi itsekseen. Koulukoneen voimana on sen systeemisyys. Kun yhtä osaa muutetaan, muut osat tekevät korjausliikkeen. Koulukone on betonia, ja betonia pitävät koossa ainakin seuraavat betoniraudat:
  • ammatit, joihin vaaditaan tutkinto
  • kaikille yhteisen koulun malli
  • koululle säädetty velvollisuus kantaa oppilaista huoltajan vastuu koulupäivän aikana
  • koulun maksuttomuus oppilaille
  • koulun kurinpitokeinot ja - rangaistukset
  • koulun toiminnan säätely laeilla (kuntien velvoitteet, oppilaan oikeudet)
  • kunnille säädetty velvollisuus järjestää perusopetus
  • kuntien oikeus määrätä oppilaan lähikoulu
  • läsnäoloa vaativa tutkinnon suorittamistapa
  • opettajien toimenkuvan, työajan ja palkkauksen määrittelevä VES- järjestelmä
  • opettajankoulutus, jossa on mukana erillinen aineenopettajuus
  • opettajlta vaadittu opettajan tutkinto, jonka sisältö valvotaan
  • opetusoikeuden sitominen opettajan virkaan ja pätevyyteen
  • oppiainejako
  • oppiarvot
  • oppilasarvostelu
  • oppivelvollisuus
  • pysyvät opettajavirat
  • sisäänpääsykokeet (esim. yliopistoon)
  • tasa-arvon ymmärtäminen niin, että se tarkoittaa saman opettamista kaikille
  • todistusarvosanojen käyttäminen oppilasvalinnan kriteerinä
  • tutkinnon antamisoikeuden tarkka valtiollinen säätely
  • valtakunnallinen sidottu tuntijako
  • valtakunnalliset opetussuunnitelman  perusteet
  • ylioppilaskirjoitukset
Jokainen voi mielessään tehdä stressitestin, ja pohtia, mitä tapahtuisi, jos nämä betoniraudat tai edes muutama vedettäisiin pois. Betoni murenisi.

KANNATTAA myös kysyä, onko kaikkia koulukoneen siis koulusysteemin osia järkevää pelastaa muuttumattomina. Äärimmillään se johtaa nopeasti muuttuvassa maailmassa yhä kiihtyvään koulun museoitumiseen.

KOULUKONE voidaan parhaiten pelastaa uudistamalla se niin, että sen parhaat osat säilytetään ja karsitaan ne osat, joita ei enää tarvita. Ymmärrän, että se ei tule olemaan helppoa.

On esitetty, että koulut tulisi uudistaa riisumalla koulu sen koulumaisuudesta, siis sen niistä piirteistä, jotka erottavat sen tavoista, joilla toimitaan koulun ulkopuolella. Ennen muuta haluttaisiin luopua koulumaisesta tavasta opettaa ja opetella uusia asioita. Luokista kannetaan pulpetteja pois,  ja oppihuoneen uutena esikuvana on tavallinen olohuone. Luokkahuoneiden sijaan toivotaan avokonttorimaista tilaa.

Koulumaisessa koulussa muiden kuin oppilaiden päättämiä tosiasioita  opetellaan  oppikirjoista ja oikeista kirjoista,  sanoista ei kokemuksista,  opettajan kanssa käydystä vuoropuhelusta ei vertaiskeskusteluista,  opettajan päättämässä järjestyksessä ei omaa mielenkiintoa seuraten,  oppiainetta  vaihtaen noin 45-75 minuttin  välein ei kokonaisuuksina ... Tavoitteena on painaa asiat mieleen, pitää ne siellä- ja näyttää kokeissa, että niin on. Ja sitten ne  saa unohtaa. Tästä halutaan pois.

Koulukoneen sisälle halutaan tuoda informaalisia tapoja oppia asioita muurinmurtajana digitaaliset apuvälineet mm. tabletit ja  älypuhelimet. Kouluun halutaan aitoa työtä, tutkimista, vapaaehtoistoimintaa.  Yhdessä opiskelua ja oppimista. Oman tietämisen rakentamista. Oman intohimon löytämistä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Martti napakasta ja maaliin osuvasta analyysistä. Ajatusleikkinä olen ajatellut, että koulun haluttavuutta tulisi lisätä pakollisuutta poistamalla. Koulu vapaaehtoiseksi! Tiedän että tämä olisi joillekin heitteillejättöä. Toisaalta lapset ja nuoret tulevat kouluun kavereiden takia, tähän motivaatioon pitäisi saada yhdistettyä mielekästä opiskelua, joka ei tuntuisi pakolliselta.

Juha Wikström
opetustyöläinen

Martti Hellström kirjoitti...

Juuri näin, Juha!