Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, marraskuuta 04, 2014

Atso Vilkkijärvi- usein ensimmäisenä

Havainnekuva Atsosta  tekeillä olevasta kirjasta.
Nimeä myöten kaikki on vielä auki.
OLEN hurahtanut Books On Demand- ideaan. http://www.bod.fi

Siis siihen, että kirjoittaja itse tuottaa ja taittaa tekstin valmiiksi (esim. pdf-muotoon),  ja sitten kirjaa painetaan kohtuullisella hinnalla juuri niin monta kappaletta kuin halutaan. Minimi on yksi kappale. Myös kirjan nettimarkinointipalvelun voi ostaa.

NIINPÄ työstän ihan innoissani  tällä hetkellä kolmea eri teosta. Vanhin niistä on jo usean vuoden ajan yhdessä emeritys-professori Pertti Kansasen kanssa muokkaamamme teos 100 suuresta, kansainvälisestä pedagogisesta. PS-Kustannukselle tekstiä tarjottiin, mutta "ainutlaatuiselle" teokselle ei ollut oikein heillä tilaa. Tämän kirjan osalta tarvitaan enää lähinnä oikolukua.

Aika pitkällä on myös  idea vastaavasta teoksesta suomalaisista pedagogeista. Taittoidea on sekin valmis.

Ja sitten on tämä kolmas teos, josta tulee lyhyin (noin 50-sivuinen, veikkaan). Se  kertoo Espoon viimeisen koulutoimenjohtajan Atso Vilkkijärven tarinaa. Kirja on tarkoitus julkaista ensimmäisenä näistä kolmesta ikäänkun BoD- testerinä,  joko kokonaan omajulkaisuna tai sitten Espoon perinneseuran kustantamana.

Tänään pääsen haastattelemaan Atsoa ja hänen Tuulikki-vaimoaan jo toisen kerran.  Tekstiä syntyy kahdessa tunnissa noin 10 sivua.


Ei kommentteja: