Suhomlinski: "Kansalaisen synty"

Suhomlinski, V. (1980). Kansalaisen synty. Moskova: Kustannusliike Progress.

TÄMÄ  Suhomlinskin kirja kertoo varhaisnuorten kasvatuksesta  ukrainalaisessa keskikoulussa  1940-1960-luvuilla.  Olen seuraavassa pääosin kuorinut pois sosialismiin ja leniniläisyyteen kasvattamisen erityispiirteet, ja olen keskitynyt siihen, millä  minusta on yleisemmin arvoa. Ohitan  myös kirjassa esitellyt neuropsykologiset osuudet, en pysty arvioimaan niiden kestävyyttä.

Koulunjohtaja luokanvalvojana

Edellisessä kirjassaan Suhomlinski oli luokanopettaja. Tässä kirjassa hän  kertoo työstään 5-8-luokkien luokanvalvojana, joka opetti oppilaille  aineopettaja äidinkieltä, venäjää ja historiaa.

Koska luokkaa opetti kahdeksan muutakin opettajaa, oli tärkeää, että opettajakollektiivilla  oli yhteinen käsitys opetuksesta. Upea ajatus.

Pavlytsin  keskikoulu näyttäytyy tässä edelleen uskomattoman upean kouluna, oikeana oppimiskeskuksena. Opettajakollektiivi jaksaa pohtia työpäivän jälkeen ihailtavan syviä kysymyksiä. Oppilaat oppivat ja opettavat toisiaan. Koulunjohtaja ja oppilaat opettavat myös kyläläisiä (esim. lannoitus)  ja vanhempia (esim. oikeat kasvatustavat). Koulurakennukseen kuuluu luokkien lisäksi  mielenkiintoisesti nimettyjä  tiloja  (mm. ”elävän luonnon nurkkaus”, ”ajatusten huone”,verstas ja  laboratorio).

Suhomlinskin varjaisnuoruuden pedagogiikasta 

Varhaisnuori- eilinen lapsi

Suhomlinski kuvaa minusta erittäin oivaltavasti tätä  ”arvoituksellista ja selittämätöntä” elämänvaihetta.  Varhaisnuori  ”näkee, tuntee ja kokee asiat/maailman toisin kuin lapsi ”  ”Varhaisnuori näkee sen, mitä lapsi ei vielä näe; hän näkee myös sen, mitä aikuinen ei enää näe...”

Varhaisnuoruus on toinen syntymä. Ensimmäisellä kerralla syntyy elävä olento. Toisella kansalainen (Siitä kirjan nimi).  Lapsi tajuaa ulkomaailmaa ja tutkii esineitä. Varhaisnuori tutkii maailman rinnalla koko ajan itseään ja pohttii aatteita. Kun lapsi huutaa: Huolehtikaa minusta, niin varhaisnuori huutaa: Älkää holhotko minua! Loistavasti tiivistetty.

Varhaisnuoruudelle on  teoksen mukaan tyypillistä:

• abstraktiin ajatteluun siirtyminen (hapuillen; alkaa ajatella käsittein)
• aikuisten tarkka tarkkailu ja uhmaaminen vs. aikuisen ystävän tarve
• asioiden yleistäminen (jyrkkä jako pahaan ja hyvään)
• auktoriteettien kiistäminen vs. omien ihanteiden hakeminen.
• ei ole halua tulla kasvatetuksi, olla kohteena. Halu olla subjekti.
• ei pidä opettavaisuudesta 
• ei siedä nöyryyyttä
• fyysiset, rajut muutokset
• halu olla persoona
• haluaa paljon, muttei ole keinoja
• haluaa näyttää kykynsä
• haluaa tietää paljon vs. pinnallinen suhtautuminen opiskeluun.
• halveksii kantelua
• hyvin itsekeskeinen ajattelu (jos tunneasteikko on jäänyt tyytyväisyys-tyytymättömyys-dikotomiaksi)
• häpeää kehtokauttaan
• kiihkeä halu ilmentää itseään
• kunnioittaa lujatahtoisia ihmisiä
• kyky hankkia tietoa sanojen avulla
• mieheksi ja naiseksi muuttuminen
• muisti heikkenee
• muuttuvan itsen jatkuva tarkkailu (tyytymättömyys ja pelkokin)
• pyrkimys suhteuttaa kaikki itseen
• tarve saada tunnustusta 
• tarvitsee neuvoa, muttei ota sitä vastaan
• tytöt ”miehistyvät” älyllisesti
• uhmakkuus
• uskovat, että aikuiset tähtäävät joka askeleella varhaisnuorten itsenäisyyden rajoittamiseen
• voimakas pyrkimys itsenäistymiseen
• voimakkaat tunteet vs. tunteellisuuden häpeäminen.
• ärtyneisyys

Varhaisnuoruuuden pedagogiikka

Varhaisnuoruuuden pedagogiikka perustuu tuon ikävaiheen erityispiirteiden  ymmärtämiselle ja huomioon ottamiselle.  Keskeinen haaste on ratkoa jännitettä: tarve oman arvon vahvistamiseen vs.  sen toteuttamistaitojen puute.

SUHOMLINSKIN pedagogiikan keskeisin päämäärä on kansalaistunto, kansalaiseksi kasvaminen: kasvaminen kunnon  ihmiseksi, sosialistisen yhteiskunnan rakentajaksi, patriootiksi, joka on valmis uhraamaan henkensä maansa puolesta. Taustalla on filosofia, jonka mukaan onni on elämän päämäärä. Ihmiskunnan korkein onni on kommunismi. ”On saatava nuori kansalainen työskentelemään puhtain sydämin ja valoisin, elämäniloisin ajatuksin”.Tässä ikavaiheessa ihminen on kasvatettava tuntemaan itsensä kansan osaksi.  Ihmiselle arvokkaina ominaisuuksina mainitaan mm.

• halu onnellistaa toisia
• kyky vahvistaa oman arvon tunnetta
• pahan jyrkkä tuomitseminen
• pyrkimys olla hyvä, tulla tänään paremmaksi kuin eilen
• terveyttään säästävä
• uurastava ajattelu
• vastustyskyky pahaa ja moraalittomuutta vastaan
• velvollisuus ja vastuu

Keinovalikkoa

Keinovalikko jonkin verran muuttuu verrattuna lapsuusvaiheeseen. Omanarvon tunnon suojelu korostuu. Ja pyrkimys tajuta ulkomaailma sekä järjellä että sydämellä. Juuri mikään keino ei  kuitenkaan jää pois.

Näitä keinoja käytetään yhä

• aamuvoimistelu
• ainekirjoitukset
• aistiharjoitukset
• ei koneelliselle päähänpänttäykselle
• ei liikaa aineksia kerralla
• henkilökuvagalleria
• huonojen arvosanojen antamisen välttäminen
• ilmeikäs ääneenluku
• ilon tuottaminen toisille (ja siten itselle)
• itsekasvatus (kasvatuksen onnistumisen edellytys)
• jalojen tekojen tekeminen
• järkyttävätkin taidekuvat
• karaisu
• kauneus
• kertomukset (sotasankareista, maailmasta)
• kiireettömyyden periaate (ei myöskään hoputeta)
• kirjat (jokaisen löydettävä itselle tärkeä, oma kirja)
• kollektiivin kasvattava voima (kunkin henkilön oma henkinen rikkaus rikastuttaa)
• lapsen uskoa itseensä ja omiin voimiinsa  ei saa romahduttaa- periaate
• lempityö
• luonnon tutkiminen
• luovuus
• maalaukset
• matkailu kartalla
• mielikirja
• musiikin kuuntelu (luonnon musiikki, kansanmusiikki, klassinen musiikki - mm. Sibelius); musiikki on tunteiden kielellä kirjoitettu kirja.
• nukketeatteri
• omantunnon kuuntelu
• puiden istuttaminen
• retket sanojen alkulähteille, talvella metsään
• runot /lausunta
• sadut
• satuteatteri
• sana
• tavoitteellisesti rakennetut ihmissuhteet (vanhus, jota autetaan)
• terveelliset elämäntavat ja ravinto
• tottumus
• totuttaminen kuriin
• tuntemaan kasvattaminen (myös vihaa)
• taide
• tilaa omille oivalluksille (jättää kertomatta jotain)
• tilaisuuksia kokea tieto omaksi
• tunnekasvatus
• työ (jottei kasva hyödyttämäksi olijaksi)
• vaatimusten järkevä esilletuominen
• vertailujen välttäminen
• ymmärrtäminen
• äidin kunnioitus

Nämä ovat uusia keinoja

• annetaan aikaa rauhoittua
• esitelmät siveellisyyssäännöistä
• henkisten rikkauksien vaihtaminen (kollektiivissa )
• harjoitellaan sanoin nähdyn ja kuullun kuvaamista
• hevosten paimentaminen öisin
• itseopiskelu
• johtopäätösten tekeminen kuullusta
• kerhotoiminta (isommat lapset pienemmille, pioneerit)
• keskustelut
• kiinnostuksen merkitys korostuu enemmän kuin lapsuusvaiheen kirjassa.
• kirjavinkkaus (ei tällä nimellä)
• kotikirjaston kokoaminen
• kotiopiskelu (mm. kirjoja)
• kädenliikkeiden harjoitteleminen
• läksyjen tekeminen aamulla
• mallit, joista puuttui osa.
• nuorisoliittojärjestö (aikuisuusriitti)
• oikeudenmukaisuuden henki
• omien käsitteiden rakentaminen
• oppilaiden omat esitelmät
• poikien ja tyttöjen opettaminen erikseen (sukupuoliasiat)
• sotaleikit
• tietojen inhimillistäminen (liitetään henkilöön)
• tieteelliset illat kyläläisille
• tieteelliset kerhot
• tietojen soveltamistehtävät
• tilaisuuksia ilmentää itseään opiskeluprosessissa
• tutkiminen
• tuttua ja tuntematonta aineksessa (vrt. Herbart)
• tyttöjen suojeleminen röyhkeiltä katseilta.
• työ-ja lepojärjestys (kotona noudatetaan)
• varhaisnuorten pitämät esitelmät toisilleen
• väittelyt
• yhteiskunnallinen toiminta 
• yhteistyö ystävyyskoulun kanssa (Valko-Venäjältä)
• yleistävä ajattelu

Siveellisyyssäännöt

SUHOMLINSKI korostaa moraalikasvatusta. Se on aivan läpitunkevaa hänen pedagogiikassaan. Tässä muutama ote hänen ajatuksistaan, joita oppilaille opetettiin.

• On rajansa sen välillä, mitä tekee mieli ja mitä saa tehdä
• Teidän mielihalunne koituvat joko lähimmäistenne iloksi tai harmiksi.
• Te käytätte hyväksenne muiden ihmisten tuottamia hyödykkeitä... Maksakaa heille siitä hyvällä.
• Kaikki elämän hyvyydet ja ilot on luotu työllä ja vain työllä. Teidän ensisijainen työnne on koulunkäynti.
• Auttakaa heikkoja ja avuttomia.
• Kuunioittakaa ... isäänne ja äitiänne.
• Olkaa suvaitsemattomia niitä kohtaan, jotka eivät huolehdi yhteiskunnan eduista.

Varhaisnuorten opettajasta

SUHOMLINSKI  vaati todella paljon varhaisnuorten opettajalta.  Hänen tuli olla ”rikkaan henkisen elämän esikuva”. Hänen oli kunnioitettava oppilaitaan, oltava kiinnostunut heistä ja heidän harrastuksistaan. Hänen oli  pidettävä tiedonjanon liekkiä virellä jokaisessa oppilaassa. Hänen oli vahvistettava oppilaan oman arvon tuntoa (vrt. kasvojen menetys) ja uskottava häntä.

Kasvattajan oli oltava  tahdikas, erityisesti tässä ikävaiheessa,  herkkätuntoinen ja viisas. Hänen oli tiedettävä 20 kertaa enemmän kuin, mitä aikoo oppilaille opettaa. Hänen piti  rakentaa varhaisnuoreen henkinen yhteys, sukulaisuus (mikä on yhteistä; harrastusten ja kiinnostusten yhteisyys).  Hänen tuli nähdä oppilaansa parempana kuin tämä on. Hänen tuli  suhtautua hienovaraisesti varhaisnuoren heikkouksiin.  Jokaisesta piti ä löytää hänen vahvuutensa. Hänen piti vaistota- ei kysellä liikaa. Hänen oli suojeltava varhaisnuoren luottamuksellisuutta ja henkistä maailmaa. Oppilaan intiimi, koskematon  alue laajeni  paitsi sukupuolisuuteen myös esim. rakastumisiin, tunteisiin jne.

Opettaja ei ollut suunnittelukone. Kasvatustaidon salaisuus ei ollut hänen mielestään yksityiskohtainen suunnittelu, vaan taito muuttaa tunnin kulkua oppilaiden sitä huomaamatta. Siis improvisaatio (vrt. Matti Koskenniemi).

Yhteenvetoa

VOI, että! Tässaäkin Suhomlinskin teoksessa  vilisee 1900-luvun alun lapsikeskeisiä, muualla usein vain tähdenlennoksi jääneitä  periaatteita. En tiedä mitään muuta koulua, jossa näitä olisi näin systemaattisesti ja näin pitkään (30 vuotta)  käytetty.

Kasvatus  Pavlytsin keskikoulussa on ollut äärimmäisen harkittua ja  kokonaisvaltaista. Siellä on kehitetty päätä, sydäntä ja kättä.  Tietoa ei ole siirretty, sitä on itse hankittu ja  työstetty. Käsi ja äly ovat saanet toimia  yhdessä.  Jokaista lasta on kohdeltu yksilönä ja silti aina myös yhteisön jäsenenä. Varhaisnuorista on kasvatettu J.E. Salomaan määritelmän mukaisia  persoonia. Ja mikä keinovalikko! Suhomlinskin pedagogiikka ei todellakaan ollut oppikirjan tai koulusalin vanki. Teoksesta välittyy kirkkaana, kuinka oppilaskeskeisyys ei tarkoita sitä, että opettajaa ja opettaja sanaa ei tarvita. Oppilaita on kohdeltu tahdikkaasti oman ikänsä haasteiden mukaisilla tavoilla. Koulu,  kodit , kylä ja vapaaehttoisjärjestöt  on otettu aktiivisesti mukaan.

Ja mikä opettajainhuone! Aineopetusjärjestelmässä jokaisella opettajalla oli oltava jokin ”oma juttu”, jokin erityisen kirkas kyky. Jokaisella oppilaalla oli myös "oma" opettaja, joka erityisesti yritti saada hänet innostumaan jostain asiasta. Jokaisella  oppilaalla tuli olla annettavaa kollektiiville. Jokaisen oppilaan tuli myös löytää oma lempiaineensa ja lempityönsä. Opettajakollektiivi on jaksanut jatkuvasti hioa omaa, yhteistä  pedagogiikkaansa omaa työtään tutkimalla ja lapsia tarkkailemalla. Yhdessä he löytäneet todella osuvai näkökulmia tuohon vaikeaan ikään- ja rakentaneert siihen istuvan ikäkausipedagogiikan.