Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, syyskuuta 16, 2011

Koululaisen taidot

OPETTAJAMME Uma Jutila on pitkään pohtinut koululaisen taitoja. Sain käyttööni hänen materiaalejaan, ja laadin Uman luvalla niiden pohjalta ppt-esityksen, jossa tiivistin koululaiselle kuusi perustaitoa. Jaotteluja voisi olla useit, tässä ensimmäisessä versiossa niitä ovat;
(1) Kaveritaidot (sosiaaliset taidot)
(2) Taito tehdä (koulu)työtä, yksin ja yhdessä muitten kanssa
(3) Taito keskittyä, havaita ja kuvailla kokemaansa.
(4) Taito kantaa vastuuta itsestä ja toisista.
(5) Taito ohjata itsea  järjellä (tottelemisen taito)
(6) Taito opiskella tavoitteellisesti.

Kävimme niistä antoisaa  keskustelua 2. luokkien yhteisen vanhempainillan aluksi. Uma on luvannut jatkaa  taitojen hiontaa.

Syyskuu on tätä

SYYSKUU on nyt puolivälissä.  Kesästä on jo pitkä aika.  Koulua on  käyty viikkoa! Syyslomaan on  kolme ja puoli viikkoa!

Syyskuu on rexin näkökulmasta  hallinnon vaatimien papertöiden vuoksi vähän puristava, mutta tärkeitähän ne paperit ovat. Tänään mm. kokosin opettajien työryhmien tekemiä riskianalyysihuomioita sekä OHR:n poimimia uusittavia kriisisuunnitelmasivuja. Vielä kaksi viikkoa aikaa saada kaikki turvallisuusasiat talossa kuntoon.

PS. Oikein hyvää kodin ja koulun yhteistyöpäivää kaikille! Sellaista vietetään tänään.

1 kommentti:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Teillä on tärkeitä asioita pohdittu. Hyviä asioita nostettu esille oppilaan taidoista.

Meillä myös vietettiin Kodin ja koulun päivää. Hieno päivä takana. Lisää omassa blogissani.