Oivaltava oppiminen. Osa 2

KIRSTI Longan teoksen  "Oivaltava oppiminen" loppuhuipentumana on kokonaisvaltainen oivaltavan oppimisen malli  (tai opetustapahtuman uusi kaava.)

Tässä blogilastussa  esittelen sen lyhyesti ja pohdin, miten ja miksi siitä kannattaisi ottaa rikastamaan koulun arkipedagogiikkaa totaalimmin tai kevyemmin. Pelkästään jo olevaa tietoa vastaanottavan opetuksen mallilla  ei luoda oppilaille riittäviä edellytyksiä onnistua tulevaisuudessa. On opittava myös luomaan uutta tietoa. Ja tähän meillä on perusopetuksessa hyvät mahdollisuudet mm. monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa.

Oivaltavan oppimisen malli

Oivaltava oppiminen  on Longan  oma käsite. Se syntyi -hauskasti- oivalluksena. Vaihtoehtoja olivat kuulema kiinnostuspedagogiikka ja Innostuspedagogiikka.

Oivaltavan oppimisen mallin kaksi ydinosaa ovat oppiminen ja oivaltaminen. Edellisessä blogilastussa esittelin kirjassa esiteltyä  yleistä käsitystä oppimisesta. Kertaan lyhyesti: oppiminen on monimutkainen, kaikkiallinen ilmiö, joka tapahtuu ihmisen mielessä ja vuorovaikutuksessa. Ihmismielessä se voi tiivistää sisäisten mallien (skeemojen?) jatkuvaksi kehittelyksi. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakennetaan yhteisöllistä ymmärrystä. Uusi tieto rakentuu aina vanha  päälle, rinnalle ja sijaan.

Oivaltaminen on kokemus, jossa uusi, palaset ikäänkuin kolahtavat ja kaikki tuntuu hetken päivänselvältä.

Oivaltavassa oppimisessa ei tavoitella niinkään tiedon siirtoa vaan sillä tuetaan ajattelun ja oppimisen kehittymistä. Huomio on paljolti prosessissa. Oleellista on käynnistää ajattelu. Ymmärtäminen. Ongelmiakaan ratkaistaessa päähuomio ei ole ratkaisussa.

Mallissa seurataan  kolmea periaatetta:

(1) Diagnosointi ja aktivointi. Tuokion alussa selvitetään, millaisia  ajattelumalleja (ennakkokäsityksiä, tietoja) oppijoilla on mielessään. Konkreetteja työtapoja ovat esimerkiksi kirjoittaminen  ja keskusteleminen. (vrt. POPS 1970- diagnostinen arviointi; vrt. 1800-luku Herbartin mielleoppi).
(2) Oppimisprosessin ja reflektiivisen ajattelun tukeminen.  Omat mallit ja strategiat tuodaan keskusteluun ja pohdintaan. Konkreetteja keinoja ovat esim.  portofolio, oppimispäiväkirja, pienryhmäkeskustelut, kirjoitusharjoitukset, lukupiirit.
(3) Palautteen antaminen ja väärinymmärrysten haastaminen. Rakentavaa, kannustavaa  palautetta annetaan koko ajan. Kannustava ilmapiiri. Jos opetukseen liittyy arviointi (arvostelu), arviointiktiteerit tehdään alusta alkaen selviksi. Tenttiin saadan ottaa mukaan muistiinpanot, tiivistelmä tms.

Opetuksen eteneminen oivaltavan oppimisen mallin mukaan

Näin se etenee.
1. Prosessin käynnistäminen
2. Prosessin tukeminen ja
3. Arviointi

1. Prosessin käynnistäminen

Viritys. Alkuun  dramaattinen video, tarina…Kiinnostava tapaus, merkillinen tarina, selittämätön ongelma. Uteliaisuutta herättävä jännittävä tapaus, jonka ratkaisemiseen oppijoiden  nykyinen osaamistasonsa ei riitä. Kiinnostus ja uteliaisuus syttyy. Aletaan miettiä, mitä ihmettä tästä oikein seuraa. Uusi  asia alkaa (edes) askarruttaa.

Alkudiagnoosi. Aktivoidaan aikaisemmat tiedot,  sisäiset mallit, omat kokemukset, kysymykset ja työskentelyteoriat Annetaan  aktivoivia harjoituksia. Esim. Minuuttipaperin kirjoittaminen.

” Kirjoita ylös  omasta mielestäsi tärkeitä asioita tästä aiheesta.”
” Vaihtakaa ajatuksia 2 minuutin ajan  tästä teemast.a”
” Miettikää 3-4-hengen ryhmissä 3 kiinnostavinta asiaa.”

Poimitaan joitain vastauksia luettavaksi, pohditaan yhdessä luennoitsija  kanssa. Lumipallomalli.
Kootaa  kysymyksiä (esim. seinälle). Jaetaan ajatuksia; sisäiset mallit esille ja haastetaan, syntyy tunteita, hämmennystä. Puretaan niitä.  Luodaan kannustava  ja turvallinen ilmapiiri, jossa saa kysyä.

Asetetaan yhteiset tavoitteet, kun on selvitetty, mitä jo tiedetään ja osataan.  Avataan  otetta: Mihin tällä pyritään, mitä saavutetaan. (Tavoitteet saavat muuttua prosessin aikana)  Kysytään, mihin ihmiset tätä kurssia mielestään tarvitsevat. Suunnitellaan  kurssia tms. niiden pohjalta uudelleen.  Muotoillaan oppimistavoitteet.

• Opiskelijoiden oma vastuu korostuu.
• Opettajan tehtävä on käynnistää prosessi, tuoda esiin uusia näkökulmia (haastaa),  tehdä synteesejä keskusteluista. Innostaa. 

2. Prosessin tukeminen

Pidetään toiminta tavoitteellisena ja kohteellisena. Tarkoitus on edistää ja syventää  oppimista  ja ajattelua. Opetellaan myös tulevaisuustaitoja. Ylläpidetään kiinnostusta. Kehitellään yhdessä aiheeseen liittyviä  kysymyksiä ja ajatuksia.

Käytetään aktivoivia, tutkivia ja prosessipainotteisia työtapoja. Vaikka käytetään vaihtelevia työtapoja, pidetään yllä turvallista  struktuuria. Nostetaan opiskelijoiden  ajattelumallit ja -strategiat ”pöydälle”. Teknologian avulla keskustelusta jää jälki. Tukena mm. oppimispäiväkirjat, sähköiset oppimisalustat, pienryhmäkeskustelut,  kohdennetut kirjoitusharjoitukset. Luetaan tuotoksia ääneen, keskustellaan. Uusi tieto, toiminta ja yhteisön tuki  ovat  kuin bensaa kiinnostuksen liekeille.

Ylläpidetään kannustavaa ilmapiiriä.  Dialogisuus: Rakennetaan tietoa yhdessä. Ajatusmyrskyn jälkeen yhteinen näkemus. Ei ”ajeta asiaa” vaan ihmetellään. Haastetaan toisia asiantuntijamaisesti. Annetaan rakentavaa, eteenpäinvievää  palautetta.

Tehdään ryhmässä - hyödynnetään sosiaalisesti laajennetun oppimisen mahdollisuuksia.
Käytetään itseopiskelua, tutustumiskäyntejä, pelejä, asiantuntijoiden haastattelua. Tilannekohtainen kiinnostus alkaa muuttua henkilökohtaiseksi. Uusia tavoitteita syntyy.

• Opettaja  on yhteistyökumppani- ei tiedon jakaja. Hän  tukee  minäpystyvyyttä eli luottamusta  omaan osaamiseen. Opettaja tukee motivaatiota ja oppimista rakentavan palautteen avulla. Opetetaan motivoimaan itseään ja kehittämään tahdonlujuttaaan. (Kysy; miten motivoitte itsenne tekemään jotain tylsää, josta ei saa palkkaa esim.  siivoamaan huoneenne

• Oppijat aktivoidaan mahdollisimman maksimaalisesti. Opiskelijan pitää myös itse ruokkia omaa kiinnostustaan. 

3. Arviointivaihe

Arvioinnissa tärkeintä on ohjata oppimista. Kokoonnutaan yhteen selvittämään, mitä opittiin, selvitetään väärinkäsitykset ja kehitellään tietoa yhdessä. Mitä uutta ymmärrystä luotiin?

Pohditaan, miten asetetut tavoitteet saavutettiin? Arvioidaan lopputuotos (esim.  posteri, filmi,  raportti, multimediaesitys) ja itse prosessia: oppimisen ja ajattelun muutosta (käsitteet, sisäiset mallit  siirtovaikutus tosielämään olisi ihanteellinen.

Arvioinnissa työtapana voi olla koe, aineistokoe tai esim. loppupaneeli, jossa  kukin ryhmä arvioi ensin itse. Sitten muut. Se ei saa mitätöidä itse prosessin tavoitteita.

• Mahdollisimman suuri osa oppijoille myös arvioinnissa.

Oivaltavan oppimisen "vaikuttavat lääkeaineet"

MALLI on vahvasti tutkimusperustaisenen, Erotan siinä seuraavia  oppimista edistäviä "lääkeaineita":

1. Alusta alkaen  tavoitteena turvallinen struktuuri. Pidetään ilmapiiri turvallisena. Kaaos voi pelottaa, selkeys on tärkeää - mihin tällä pyritään, mitä saavutetaan.
2. Valitaan tila, joka edistää parhaiten oppimista.
3. Lähdetään liikkeelle ongelmista, kysymyksistä. Mieluiten oppijoiden omista kysymyksistä,  erityisesti miksi ja miten.
4. Opiskelijoiden tuntemus on motivaation kannalta todella tärkeää. Heidän omat tavoitteensa ovat tärkeitä 
5. Etsitään asiasta oppijoille merkityksellinen yhteys heidän elämäänsä; liitetään asiat oppilaalle mielekkääseen yhteyteen. Hyödynnetään oppilaiden muualla hankkimaa osaamista (rajat ylittävä pedagogiikka).
6. Sytytetään, ylläpidetään ja syvennetään kiinnostusta (tunne,  joka muuntuu motivaatioksi). Kaivetaan esiin aiempi tieto (sytyttää kiinnostusta)
7. Tunnistetaan tunteiden merkitys: Herätellään positiivisia tunteita: hämmennys, oppimisen ilo, uteliaisuus ja kiinnostus. Kiinnostus voi syntyä myös ulkoisista ja tilannekohtaisista tekijöistä.
8. Otetaan negatiiviset tunteet puheeksi. Varaudutaan reunatunteisiin:Näkemys sisäisistämalleista myös oppimisen esteenä:  Opettajat ja lasten ohjaajat saattavat olla niin urautuneita omiin tietokäytäntöihinsä, että eivät edes huomaa niitä.  Vältetään ahdistumusta ja pitkästymistä. Pitkästyminen on erittäin haitallinen ja ikävä tunne.
9. Viritetään motivaatiota.  Motivaatio on innostusta, joka kanavoituu tiettyyn asiaan tai toimintaan. Motivaatio syntyy, kun ihminen synnyttää elävän suhteen johonkin asiaan. Sisäisen motivaation syntyyn tarvitaan neljä tekijää: sopivan haastava tehtävä, riittävä pystyvyyden tunne, uteliaisuuden herääminen ja mielekäs asiayhteys. Raamitetaan tylsät tehtävä  jollainen lailla innostaviksi.Vahvistetaan motivaatiota  rakentavan palautteen avulla.
10. Syväprosessoidaan opittavaa asiaa; ei paineta tekstiä mieleen sellaisenaan sanatarkasti - tehdään aktiivisesti muistiinpanoja, käsitekartat, kehitellään tietoa.
11. Palaute: Annetaan runsaasti rakentavaa, eteenpäin ohjaavaa palautetta (edistettä) koko prosessin ajan.  Palautteen tulee olla informatiivista, eikä keskittyä pelkästään oikeisiin vastauksiin. Tärkeää on keskustella miten tiettyyn ratkaisuun on päädytty.  Myös loppuarviointi ohjaa syväoppimiseen eikä pese  pois oppimismenetelmän vaikutuksia.
12. Tuetaan minäpystyvyyttä  vahvistamalla luottamusta omaa osaamiseen.
13. Harkitaan keinot: Perustarpeiden tyydytys motivoi: ihmisellä tarve tuntea itsensä autonomiseksi, päteväksi ja muiden joukkoon kuuluvaksi. Autonomian ja itsemääräytymisen tunteita tukee lisääntynyt valinnanvara joko työtavoissa tai sisällöissä, mikä taas edistää oppimista. Käytetään monipuolisia työtapoja: aktivoivia oppimismenetelmiä   - toiminnallisuuden periaate, tutkivia, asiantuntijayhteisöissä käytettäviä, tapauksiin perustuvia ja  luovia oppimismenetelmiä. Projektipainotteinen, ilmiölähtöinen tai oppiainerajat ylittäävä työskentely antaa tilaa luovalle ajattelulle. Digitaalisen teknologian taidoissa kehittyneet opiskelijat hyötyvät erityisesti siitä, että teknologiaa käytetään hyödyksi myös opetuksessa.
14. Opetellaan paitsi asiaa myös samalla, kuinka opitaan.
15. Pidetään opetus laadukkaana: opetuksen selkeys, innostavat tehtävät ja sopiva tehtävien vaikeustaso.  

Pohdintaa

AION itse kokeilla oivaltava oppimisen mallin mukaista toimintaa ensi kevään 14 tunnin  (7* 2t) luentosarjassa, joka liittyy oppimisen tutkimisen klassikoihin. Kehittelen luennoista aktivoivia, ehkä pienin mutta reippain askelin.  Esimerkiksi näin:

Ensimmäisella luentokerta aloitetaan kiinnostavasta tapauksesta, kysymyksestä tai ongelmasta, johon ei ole selvää ja yksiselitteistä. Käydäään sen pohjalta energisoivia keskusteluja. Teetän tuotoksia, joiden avulla päästään käsiksi sisäisiin malleihin. Avaan opetusotetta: Mihin tällä pyritään, mitä saavutetaan. Sovitaan säännöt. Kysyn, mihin he tätä kurssia tarvisevat. Asetetaan yhteiset tavoitteet. Kerron myös miten kurssi tullaan arvioimaan (todennäköisesti se on tentti- siihen en varmaan voi vaikuttaa). Ja sitten miniluento ensimmäisistä klassikoista. Katkon kokonaisuutta avoimilla kysymyksillä. Ja lopuksi välitehtävä (esim. haastatteluja)

Sitten kerroilla 2-6  viritän päivän klassikoihin jollain kiinnostavalla ajankohtaisella jutulla. Annan tutkivia ryhmätehtäviä, joissa voi käyttää puhelinta tai  läpääriä käytetään niihin noin puoli tuntia aikaa, ja kootaan ja annetaan palautetta.  Ajatuskokeita. Pyrin erityisesti ohjaaman kesknäistä palautetta ja vuorovaikutusta (fasilitoinnin oppaissa on hyviä vinkkejä). Puistan Kirstin 5 K:ta:  Kunnioita. Kuuntele (omista lähtökohdista). Kiinnostu (heistä ja heidän ajatuksistaan). Kannusta. Kiitä. Käytän siltaavia välitehtäviä. Arvioimme joka kerta kokonaisuutta. Mitä ehkä kannattaisi tehdä seuraavalla kerralla?

Viimeisellä kerralla vedämme opitun yhteen (tämä ei taida olla ihan mallin mukaista) ja arvioimme  kurssin toteutustapaa.

ONNEKSI on vielä aikaa suunnitella alku tiukasti ja loput joustavasti ;.)