Varsin pian kirja käännettiin ja sovitettiin Suomen oloihin. Kääntäjänä oli Xenia Parros. Teoksen suomi on hieman erikoista, mutta hyvällä tahdolla ymmärtää monta hyvää ajatusta :-)
Husén, Torsten ym. (1966). Miten aikuisina opimme. Aikuisopetuksen edellytyksiä ja menetelmiä. 2. painos. Helsinki: Tammi.
Noin 175-sivuinen kirja pohtii aikuisuuden ominaislaatua, oppimisen käsitettä ja sitä, miten aikuisen oppiminen eroaa lapsen oppimisesta.
Kirjan pääosa esittelee aikuisopetukseen sopivia menetelmiä ja antaa kyllä ihan nykyisillekin aikuiskouluttajille hyviä vinkkejä. Toki mukana on myös vintagea.
Millainen aikuinen on? Ja miten hän oppii?
Aikuinen on - toisin kuin lapsi- "kypsä". Toki tuo kypsyyden aste vaihtelee. Kypsyyttä kerryttää koulutus, ammatti, yhdistyselämä, harrastukset, matkat ...
Aikuisella on vahvuuksia: Aikuinen tekee työtä pidemmällä tähtäimellä kuin koululapset. Näemme asiat paremmin oikeissa yhteyksissään. Aikuinen ei tarvitse yleensä niin paljoa kiihoketta ryhtyäkseen opiskelemaan ja pysyäkseen siinä kestävänä. Suurin ero aikuis- ja lapsikasvatuksen välillä on siinä, että aikuiset pystyvät helpommin kuin koululapset itse raivaamaan tiensä opittavan aineksen tietämiseen ja tulkintaan. Lapset tarvitsevat ohjausta pystyäkseen näkemään kokonaisuuden. Aikuisten älyllinen sulatyskyky voi vastaanottaa suurempia annoksia yhdellä kertaa.
Aikuisella on myös heikkouksia: Kypsyys on myös ikääntymistä. Keski-iän ylittänyt ei helposti saavuta mekaanisia muistitietoja. Älyllinen nopeus hidastuu - mutta oppimisen laadun ei tarvitse huonontua. Ikä vaikuttaa myös muistamiseen. Unohdamme. Mutta unohtaminen ei ole vain kurja asia, kuolleen tiedon poistaminen antaa tilaa uudelle.
Lapsilla opintotyö on pääasiallinen tehtävä- lukemattomat tehtävät vaativat sen sijaan aikuisen aikaa: perhe, yhdistyselämä, yhteiskunnalliset tehtävät, seuraelämän tehtävä. Aikuisella on siis kiire.
Aikuisen oppimisessa (kurssin tms.) päämäärän tulee olla tavoittelemisen arvoinen. Aikuisille tulee selvittää mihin opiskelulla pyritään.
Aikuiselle on lisäksi tärkeää, että jokainen uusi opeteltava asia sisältää jotain niistä aineksista, jotka hän entuudestaan tuntee. Yksityiskohdat on liitettävä yleiskuvaan, kokonaisuuteen, omaan kokemusmaailmaan. Aikuisoppiminen on funtionaalista oppimista (aikuinen oppii elämänläheisissä tilanteissa).
Parhaimman ohjauksen aikuinen saa opettajalta, joka on sekä asiantuntija että hyvä kasvattaja. Opettaja suorittaa 3 eri tehtävää:
- Järjestää aineiston
- Selittää ja
- Innostaa.
Aikuiskasvatuksen tavoitteena on yleisesti sivistys ja kypsyys. Mutta osallistujilla itsellään on aina konkreetimpi opintotavoite. Se tulisi tyydyttää. Ota se siksi selville. Se edellyttää osallistujien tuntemusta.
Aikuiskasvatuksen tulee olla ajankohtaista (sen on liityttävä nykykohtaisiin tarpeisiin, harrastuksiin ja edellytyksiin). Sen tulee olla aktivoivaa (osallistujat mukaan suunnittelemaan ja työstämään materiaalia). Opetuksen tulee olla havainnollista (sen tulee vähentää etäisyyttä todellisuuteen ). Lisäksi tulee opettaa opiskelutekniikkaa.
Aikuiskasvatuksen menetelmiä/kasvatusmuotoja
Aikuiskasvatuksen perustoimintamuotoja ovat kirjan mukaan luento, opastava opetus, ryhmätyö ja itsenäinen työ.
1. Luento
on selostava esitys; uuden asian esittelyä. Luennon on oltava selvää ja yksinkertaista. Sen jälkeen on tarpeen keskustelu. Korokeluennointia vastaan on esitetty kritiikkiä: muut eivät siinä saa ilmaista mielipidettään.Luennon muunnelmia ovat:
- Haastatteluluento. Kysyjänä voi olla osallistuja. Kysymykset on valmisteltava etukäteen.
- Keskusteluluento, jossa myös osallistujat saavat kertoa oman mielipiteensä.
- Vuoropuheluluento (2 esiintyjää, joilla on asiasta erilaiset käsitykset).
- Korokekeskustelu eli paneeli: puheenjohtaja ja 4-6 keskustelijaa. Puheenjohtaja pitää ensin lyhyen johdannon ja esittelee keskustelijat, sitten seuraa 30-40 minuutin korokkeella olevien välinen keskustelu, sitten tarjotaan yleisölle mahdollisuus osallistua. Ja lopuksi puheenjohtaja esittää lyhyen yhteenvedon.
- Mehiläispesäluento: yhdistetään perinteinen luento (lyhyt esitelmä) pienissä ryhmissä tapahtuvaan keskusteluun joistain kysymyksistä tai ongelmista. Ryhmät tiedottavat tuloksistaan. Luennoitsija suorittaa niistä lyhyen yhteenvedon.
on opastusta, selostusta ja ohjausta. Sen tehoa valvotaan kysymyksillä ja vastauksilla. Jännää, että tätä ei juurikaan käsitellä. Av-välineiden käyttöä suositellaan.
3. Ryhmätyö
Kaikilla on tilaisuus olla aktiivinen; he voivat keskustella toistensa kanssa ja auttaa toisiaan ongelmien ja tehtävien ratkaisemisessa. Ryhmätyö lisää viihtyisyyttä, tuo vaihtelua, tutustuttaa ja tekee kaikki aktiiviseksi.
Ryhmän toiminnasta
Miten ja miksi ryhmä oikein toimii, pohdittiin jo 1950-luvulla. Ryhmätyöhön kannustettiin, koska ryhmässä syntyy ystävyyssuhteita ja siinä kasvaa yhteenkuuluvuus. Ryhmässä jokaisella on mahdollisuus löytää asemansa.
Jo tuolloin ymmärrettiin, kuinka tärkeää ryhmän toiminnalle on keskinäinen riippuvuus, joka johtaa yhteisvastuullisuuteen (yhteistoiminnallisen oppimisen kielellä positiivinen keskinäisriippuvuus).
Sopusointuisuus lisääntyy. Ryhmän sisäinen itsekuri ja yhteenkuuluvuus vahvistuu.
Ryhmän vetovoima
Kirjassa esitellään tekijöitä, jotka vaikuttavat ryhmän vetovoimaan. Vetovoimaa on ryhmissä
- joissa on ystäviä (tuntee itsensä varmemmaksi)
- jotka tyydyttävät jäsentensä tarpeita. (ja mitä tärkeimmistä tarpeista on kysymys, sen enemmän)
- jolla on hyvä arvo ja maine.
Me -tunne
Ryhmissä, joissa on vetovoimaa ja joissa osallistutaan samaan toimintaan/työskennellään yhdessä kohti sovittua tavoitetta, syntyy jäsenten kesken vähitellen yhteenkuuluvuuden tunne, me-tunne - jollei kukin työskentele omaan laskuunsa. Osanottajat samastuvat itsensä kerhon kanssa ja tuntevat yhteisvastuuta.
Ihanneryhmä onkin sellainen, jossa vallitsee me-tunne ja joka työskentelee saavuttaakseen selvästi määritellyn kaikille yhteisen tavoitteen. Konkreetisti ryhmän me-tunteen näkee mm. siitä
- kuinka usein sanotaan me- vai minä- sana
- kuinka usein sanotaan ystävällisiä asioita toisille
- kuinka usein sanat kohdistetaan kaikille
- ystävyyssuhteiden määrästä
- läsnäolomäärästä
- jäsenmaksun maksaneiden määrästä.
Kirjan mukaan me-tunnetta vahvistaa yhdessä puhuminen ja kerhon ulkopuolinen yhdessä tekeminen (illanvietto). Jotta me-tunne säilyy, on tapahduttava itse opinnoissa edistystä. Kannattaa koota voimia ja jakaa tehtäviä. Johtamisen olisi oltava ryhmäkeskeistä.
Me-tunteeseen vaikuttaa myös jäsenten oppimiskyky ja -halu. Ryhmän koko vaikuttaa yksimielisyyteen: Suuren ryhmän on vaikeaa pysyä koossa.
Kuhunkin ryhmään syntyy omat normit ja rakenteet. Jos rikkoo normeja, ryhmä rankaisee esim. siirtämällä ulkopuolelle. Ryhmä valvoo. Sitä enemmän valvontaa, mitä vähemmän vetovoimaa. Kannattaa laatia yhdessä yhteisen työn lait.
Vieressä kirjassa esitelty tutkimustulos erään työpaikan normeista (olen hieman "suomentanut" termejä).
Oletan, että osatoiminta- termillä tarkoitetaan koululutusprosessin eri vaiheita. Tällaisia osatoimintija on kuusi:
1. harrastusten, edellytysten ja ongelmien katsastus
2. suunnittelu ja perustelu
3. tiedotus, aineiston jako
4. muokkaaminen
5. selonteko ja
6. arviointi
1. Harrastusten, edellytysten ja ongelmien katsastus
Didaktiikan kielellä kyse on "oppilaan tuntemuksesta" ja osallistamisesta tavoitteiden asettamiseen, jotta kouluttaja osaa puhua oikealla tasolla. Tietoa kunkin itseä kiinnistavista asioista kehoitetaan kokoamaan kyselylomakkeilla, kokeilla ja työtavalla, jota kirjassa kutsutaan pikakatsastukseksi. Siinä kukin esittelee omia ongelmiaan ja kysymyksiään vuorollaan esim. pari minuuttia. Vaihtoehtona on mehiläispesä (4-6 hengen ryhmät, keskustellaan, kootaan).
2. Suunnittelu ja perustelu
Kurssille on usein laadittu etukäteen suunnitelma. Se on kuitenkin vain ehdotus. Osallistujat kannattaa ottaa mukaan toiminnan suunnitteluun.
3. Tiedotus ja aineiston jako
Osatoiminnan nimi olisi kai mieluummin tiedonjakamisvaihe. Ensin valmistaudutaan opintoihin. Tehdään etukäteistehtävät. Sitten luetaan opiskeluaineisto (kirjat, lehdet). Tai seurataan asiantuntijoiden luentoa. Kootaan omat kokemukset. Uutta asiaa voidaan opettaa antamalla alustystehtävä jollekin osallistujalle tai 2-3 hengen ryhmälle. Tekstiä voidaan lukeaa ääneen tai hiljaa. Oppia voidaan myös näyttelemällä.
4. Muokkaaminen
Muokkaamisella tarkoitetaan tässä perinpohjaista haltuunottoa, sitä samaa, mistä koulussa puhutaan uuden läksyn läpikäynnillä ja kotitehtävien kuulustelulla. Uudet tiedot liitetään osanottajien todelliseen elämään (ja omiin ajatuksiin). Muokkaustyön tavallinen muoto on keskustelu, jossa koitetaan ymmärtää teksti.
Keskustelunohjaajan tehtävänä on valvoa, että kaikki saavat sanoa mielipiteensä. Osuus on vietävä päätökseen annatussa ajassa. Keskustelu on pidettävä asiassa, ja ilmapiiristä on pidettävä huolta. Muiden odotetaan antavan oman osaamisensa toisten käyttöön.
Muokkausvaihe alkaa sillä, että keskustelulle annetaan selkeä ongelma. Työvaiheessa kootaan olennaiset seikat. Lopuksi tehdään yhteenveto: mitä saatiin aikaan?
Toinen muokkauksen työmuoto on ryhmätyö. Jakaudutaan 3-4 hengen ryhmiin. Kolmas muoto on yksilöllinen työ. Annetaan tehtävä, jonka jokainen tekee itsenäisesti.
Muokkaus jatkuu kertaamisella. Jokainen pohtii opittua myös kotonaan.
5. Selonteko
Selonteko tarkoittaa tulosten esittelyä; jokaisen tilitystä oppimastaan. Se voi tapahtua suullisesti tai kirjallisesti. Tässä vaiheessa usein esiinnytään. Jos työ on tehty ryhmissä, selonteko on ryhmätehtävien esittelyä muille. Töitä voidaan tässä vaiheessa myös arvioida.
6. Arviointi
Kouluttajan tehtävänä on arvioida lopuksi kurssisuoritukset ja myös itse prosessi. Työkaluina ovat mm. havainnointi, kyselykaavakkeet, kuulustelu tai koe. Samalla on aihetta koota myös parannusehdotuksia.
Muita ideoita
Tuohon aikaan 1950-luvulla moni aikuinen oli tottumattomaton opintotyöhön ja opintotekniikassa oli ongelmia. Siksi aikuiskasvatuksessa oli annettava yksinkertaisia vihjeitä ja autettava tehokkaampiin työtapoihin.
Kirjaan onkin koottu ohjeita, kuinka tehostaa lukemalla ja (luennosta) kuuntelemalla oppimista. Retroa:-)
Lukemalla oppiminen
1. Osallistujan on päätettävä, mitä hän haluaa lukea (opiskella). On selvitettävä, mikä itseä kiinnostaa.
2. Tarvitaan taitoa järjestää realistisesti aikaa opiskeluun. Ajasta kun aikuisella kilpailevat myös työ, yhdistyselämä, urheilu, perhe, toveriseurustelu, kotityö... On mietittävä, mitä tekee ja milloin. Voiko varata opiskeluun tietyn illan vai jakaako opintoihin tarkoitettua aikaa tasaisesti viikon varrelle?
3. On perehdyttävä opintoaineistoon: luetaan läpi sisällysluettelo, esipuhe, kuvat, yhteenvedot, otsikot, alaotsikot... Kirja muistuttaa, että tämä ”kuorimistekniikka” ei ole vielä oppimista.
4. Sitten on vuorossa perusteellinen ja järjestelmällinen lukeminen. Jaa kirja jaksoihin. Lukaise ensin koko kirja (yleiskuva), sitten jaksot. Kynä avuksi. Tee muistiinpanot erilliseen vihkoon tai suoraan kirjaan. Valmenna omaa ymmärtämistäsi. Keksi väliotsikoita, tee lyhyitä yhteenvetoja.
Lukeminen kannattaa jakaa lyhyisiin työjaksoihin. Lue aineisto useaan kertaan, vihtevilla tavoilla. Muunna otsikot kysymyksiksi. Keskustele jaksoista kavereiden kansa. Harjoittele lukemaan nopeasti.
Kuuntelemalla oppiminen
1. Valmistaudu luennon aiheeseen.
2. Keskity esityksen aikana esitykseen, eläydy siihen, kuuntele aktiivisesti. Tarkkaile esityksen päälinjoja. Keskity ymmärtämään pääongelmia, älä takerru yksityiskohtiin ja poikkeamiin.
3. Tee muistiinpanot (löydä punainen lanka, kirjaa nimet, vuosiluvut, lainaukset jne.)
4. Luennon jälkeen; kertaa mielessä, lue ja tarkista ja täydennä muistiinpanot ( mietui uudelleen.
So what?
Teos on ideoitu yli 60 vuotta sitten. Tuon ajan ihmiset olivat monessa suhteessa ihan yhtä fiksuja ja oivaltavia kuin me, kun on kysymys aikuisen oppimisesta. Aikuisuus on sekä vahvuus että heikous. Aikuinen oppii toiminnassa funtionaalisesti. Aikuinen ei opi uusia asioita yhtä nopeasti kuin lapsi. Uusi tulee liittää vanhaan ja tuttuun (vrt. konstruktivismi - ja jo Herbart). Aikuisella on kiire ja konkreettisen hyödyn nälkä. On tunnettava osallistujien lähtötaso. Aikuiset on otettava mukaan kurssin suunnitteluun. Kaikki suunnitelmat joustakoot. On saatava kokea onnistumisia ja edistymistä. Ryhmätyö on aikuiselle sopiva työtapa. On varattava aikaa tutustumiseen ja myös vahvistettava ryhmähenkeä. Perinteisen luennon tilalle oli jo kehitetty vaihtoehtoja jopa pariluennin aihio. Jo tuolloin ymmärrettiin paljon ryhmäilmiöistä. Aikuisilta kannattaa kerätä palautetta.
Joissain asioissa taidamme tänään ajatella erilailla. Näemme aikuisen aiemman oppimisen myös uuden oppimisen esteenä. Painopiste on siirtymässä ns. vastaanottavan osaamisen taitojen harjoittelusta uutta luovan oppimisen suuntaan. Opettajan rooli selittäjänä on vähentynyt ja innostajana kasvanut. Opiskelutekniikan opettelun sijaan puhumme erilaisista oppimistrategioista. Ulkoauistamisen merkityksen vähetessä, kertaamisesta puhutaan yhä vähemmän. Emme juuri korosta enää perinpohjaista mieleenpainamista emmekä jatkuvaa kertaamisesta. Ohjeet mustan taulun täytöstä tuovat enää mieleen lämpimiä muistoja lapsuudesta.
Muutama sana Torsten Husénista
Torsten Husén (1916- 2009) oli kasvatustieteen ja pedagogisen psykologian, sekä soveltavan psykologian professori vuosina 1953-1955, 1956-1971 ja
1971-1981 Tukholmassa.
Husénilla oli radikaaleja ajatuksia. Kunnollinen ammattikoulutus pääsee hänen mukaansa oikeuksiinsa vasta kun sen pohjana on hyvä yleissivisty. Tasa-arvo oli hänelle tärkeä käsite. Hän jakoi tasa-arvon
1. koulutuksen pääsyn tasa-arvoksi
2. koulutusjärjestelyjen tasa-arvoisuudeksi (maksimaalisen edulliset olosuhteet) ja
3. koulutustulosten tasa-arvoksi (oppimistulosten erojen tasoittaminen).
Myös piilevä lahjakkuusreservi oli hänen käsitteitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti