Uutta luova opetus

ESITTELYVUOROSSA kohuteos vuodelta 1970:

Postman, N., & Weingartner, C. (1970). Uutta luova opetus. Gummerus: Jyväskylä. 
(alkuperäisteos 1969)

Tekijöiden tarkoitus on vakava: Ihmiskunnan eloonjäämisen takaaminen kasvatuksen avulla, uudistamalla opettajainvalmistusta ja opetusmenetelmiä hallintoa myöden. (Ilmoitus HS  13.5.1970)

NIINPÄ. Kyseessä on vallankumousjulistus. Kirjassa  julistetaan, että

.... kasvatusjärjestelmämme ei ole elinkelpoinen,
.... Konekulttuurista periytyvä koulujärjestelmä  tuntuu mielikuvituksettomalta, epärealistiselta, jäykältä...

Miksi? Tekijöiden mukaan  kaiken kasvatuksen perustehtävä on lisätä ryhmän säilymisen mahdollisuuksia. Staattisessa ympäristössä säilyminen riippuu lähes täydelleen siitä, että muistetaan menneisyydessä kehitetyt säilymisstrategiat. Mutta...

" Olemme muuttaneet ympäristöämme niin voimakkaasti, että meidän on nyt muutettava  itseämme säilyäksemme tässä ympäristössä." –  Norbert Wiener 

Koulut tuijottavat kiinteästi menneisyyteen sillä aikaa, kun kaikki kiitävät täydessä sekamelskassa tulevaisuuteen.

Kasvatuksen tärkein tehtävä on auttaa meitä tajumaan maailmaa, jossa todella elämme ja samanaikaisesti auttaa meitä hallitsemaan käsitteitä joiden avulla pääsemme paremmin toimimaan tässä maailmassa. Muutos on muuttunut  sellaiseksi, että jokaisen on jatkuvasti  muokattava arvojaan, uskomuksiaan, käyttäytymisnormejaan. Enää emme voi siirtää siirtää lapsille esi-isien ajan olosuhteita.

Tarvitaan Uutta kasvatusta

... ja tämä Uusi kasvatus on  oppilas-, kysymis- ja kielikeskeistä.

Tämän uuden kasvatuksen tehtävänä on kehittää ihmisiä niin, että heistä tulee - erilaisia käsityksiä omaksuttuaan- aktiivisia tutkijoita, joustavia, luovia, uutta omaksuvia, sietokykyisiä ja vapaamielisiä persoonallisuuksia, jotka pystyvät suhtautumaan epävarmuuteen ja epäselvyyteen luottamustaan menettämättä,  jotka pystyvät luomaan uutta elävää merkitystä sellaistenkin ympäristössä tapahtuvien muutosten kohtaamiseksi, jotka uhkaavat yksilöllistä ja kollektiivista turvallisuutta.

Tavoitteena on auttaa jokaista oppilasta kehittämään sisäistyneen, säikkymättömän rihkaman (uskomuksia, jotka ovat vääriä jopa valheita) löytäjän luonteen henkiinjäämisvarustuksensa perusvälineeksi.

Tarvitaan uutta luovaa opetusta

Siksi on muutettava koulua. Kouluista on tehtävä kumouksellisuuden koulutuskeskuksia. Opettajilla olisi vastuu uusien (elossa) säilymisratkaisujen omaksumisesta. Oppijoiden tulee oppia oppimaan.

Mutta (tuolloisista) nykyopettajista  ei ole siihen. He kun uskovat, että heidän työnsä on tiedon levittämistä ja kulttuuriperinnön siirtämistä. Koulussa vallitsee kulttuuri, ilmapiiri ja ympäristö, jossa oppilas tekee istuu ja kuuntelee opettajaa. Oppilas arvaa, mitä opettaja haluaa hänen vastaavan. Älyllinen toiminnan korkein taso on yksittäisen tiedon muistiin palauttaminen. Ympäristö ei vaadi  tekemään havaintoja tai kysymään kysymyksiä. Ei  ajattelemaan itse.

Tuon ympäristön tulisi muuttua, sillä Deweyn sanoin: ympäristön yksilölle määrittävä rooli - se mitä hänen sallitaan tehdä- on se, mitä hän oppii.

Tieto-, opetus- ja oppimiskäsitystä ravistellaan

Samoihin aikoihin, kun Suomessa viimeiseltiin peruskoulun opetussuunnitelmaa ja kirjattiin sinne ajatuksia, kuinka tärkeää on oppia paitsi tietoa myös hankkimaan tietoa (ns. formaaliset tavoitteet), tämän kirjan tekijät menevät vielä pidemmälle. Heidän mukaansa kenen tahansa on vaikea oppia mitään todella merkittävää toiselta.  Itse ajatus on tosin lausuttu jo monta kertaa aikaiemmin, esim.

Oppijaa ei voi millään auttaa olemaan kurinalainen, aktiivinen ja asiaan paneutunut, ellei hän itse koe ongelmaa ongelmaksi tai mitä tahansa opetettavaksi tarkoitettua asiaa oppimisen arvoiseksi ja ellei hänellä ole keskeistä osaa päätettäessä siitä, mitä ja miten opitaan. Koulun tehtävänä ei tulisikaan olla  tietomäärän välittäminen vaan  niiden välineiden käytön opettaminen, joita nk. tiedon hankkimiseksi tarvitaan.

Tilalle tekijät tarjoavat itsenäistä ongelmienratkaisua ja kyselymenetelmää

Kyselymenetelmä

OPETUKSEN  vallankumouksen vaikuttava lääkeaine on kyselevä kouluympäristö, kyselymenetelmä. Kaiken tiedon lähde on kyselemisen taidossa. Vanhanaikainen kouluympäristö kysyy: Kuka löysi Amerikan? (Uusi) Kyselymenetelmä kysyy: Kuinka löydät. kuka löysi Amerikan?

Kyselymenetelmä on yritys uudistaa luokkahuoneen perusrakenne.

On muutettava oppilaan ja opettajan rooleja. Oppilaasta tulisi aktiivinen tiedon tuottaja. On tiedettävä, miten oppia. Se auttaa oppilaita kasvattamaan kykyään oppijoina.

Opettaja ei enää jaa valoa eikä tietoa vaan opettaa kysymistä. Uusi opettaja olisi kyselevä opettaja

• ei juuri sano, mitä oppijoiden hänen mielestään tulisi tietää,
• hänen pääasiallinen menetelmänsä on kyseleminen
• hän suosii oppilaiden välistä toimintaa
• ei hyväksy yhtä määritelmää vastaukseksi
• ei pyri tekemään yhteenvetoa oppilaiden työskentelyssään omaksumista näkemyksistä  
• hänen tuntinsa rakentuvat oppilaiden reaktioon eikä etukteen suunniteltuun loogiseen rakenteeseen  
• niillä yritetään ennakoida, selittää ja käsitellä oppijien autenttista suhtautumista tiettyyn ongelmaan
• hän käyttää enimmäin osaa aikaansa oppilaiden kuuntelemiseen eikä heille tai heidän kanssaan puhumiseen 

Uusi opettaja kysyy itseltään, mitä aion tehdä oppilailleni tänään?  Mitä järkeä siinä on? Mistä minä sen tiedän? Tällainen uusi opettaja

• ei  seuraa oppiennätyksiä
• ei  anna valmiita vastauksia
• ei  tee tuntisuunnitelma etukäteen
• ei vastaa oppilaiden kysymyksiin, vaikka tietää 
• kuuntelee oppilaita parin päivän ajan
• antaa oppilaiden käsitellä ongelmia ilman omaa apuaan.

Jotta opettaja  irtautuisi perinteisestä roolista, tekijät esittävät hurjia keinoja:

• Pois oppikurssit; Opiskelun pääasiallisin sisältö rakentuu esille tulevien kysymysten vastaamiseen.
• Oppiaineet ovat epäolennaisia ja turhia.
• Pois tekstikirjat.
• Opettajat opettamaan muuta kuin omaa ainettaan, muulla kuin omalla kouluasteella.
• Ei saa esittää kysymyksiä, joihin tiedetään vastaus.
• Poistetaan testit, kokeet ja arvosanat pannaan. 
• Tunneilla käynti vapaaehtoiseksi.
• Poistetaan käyttökielestä sanat: opettaa ja opettaminen

Oppijan on koettava opittava asia oppimisen arvoiseksi. Opiskellaan vain sitä, mikä on tietämisen arvoista. Mikä sitten  on tietämisen arvoista? Asiat jotka auttavat oppijoita  säilymään (elossa) nykyajan ja tulevaisuuden nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Liikkeelle voitaisiin lähteä kysymysketjusta: Mistä olet eniten huolissasi? Mistä huolesi johtuvat?Voitaisiinko jokin huolistasi poistaa? Miten? Onko olemassa ihmisiä, joilla on samoja ongelmia? Mistä sen tiedät? Miten voit löytää heidät?

Tai: Mitä haluaisit mieluiten tehdä juuri nyt ? Viiden vuoden kuluttua ? 10 vuoden kuluttua ? Miksi ?Mitä sinun tulisi tehd toteuttaaksesi nämä toivet?

Tai: Mitä muuttaisit jos voisit muuttaa ? Miten hoitaisit haluamasi muutokset ?

Kielitietoisuus

UUDEN opetussuunnitelmamme (2014) sanastoon kuuluu kielitietoisuus.  Postmanin ja Weingartnerin teoksessa  puhutaan samasta asiasta kielikeskeisyyteenä.

Lähtökohtana on ajatus: Jokainen kieli muodostaa ainutlaatuisen  tavan havaita todellisuutta.
Olemme kuitenkin  kielen muodostamassa talossa vankeina. Kieli vaikuttaa tapaamme nähdä maailma. Emme nimittäin saa havaintoja ympärillämme olevista asioista (suoraan). Havaintomme syntyvät meissä.  Emme näe asioita sellaisena kuin ne ovat, vaan sen mukaan minkälaisia itse olemme. Se, mitä havaitsemme on paljolti aikaisempien kokemustemme, olettamustemme ja päämääriemme (eli tarpeidemme ) seurausta. Sanoilla ei ole (objektiivista) merkitystä. Me annamme niille merkityksen.  (vrt. myös valikoiva tarkkaavaisuus). Ja tässä juuri kieli on se juttu.

Tekijöiden mukaan kieli on inhimillisistä keksinnöistä suurin. Aivot ajattelevat sanoilla.
Ihminen alkoi käyttää  hengittämiseen ja syömiseen tarkoitettuja elimiään myös puhumiseen vähintään 100 000 vuotta sitten. Länsimaisen kirjoitustavan keksivät seemiläiset noin 1500 Ekr ja foinikialaiset täydensivät sitä. 400 eKr kehittyi joonialainen 24-kirjainjärjestelmä.

Maailma muuttui olennaisesti, kun Gutenberg vuonna 1456 tai 1457 painoi  ”keinotekoisen kirjoituksen”  42-rivisen Raamatun. Painetun sanan jälkeen on tullut  uusia  viestintäkeinoja. Uudet välineet ovat synnyttäneet  uudet kielet.  Meidän on opittava uusia kieliä, ellemme halua tappaa itseämme puhumalla.

Avoin koulu

Postman ja Weingartner haluavat siis uuden koulun: Avoimien ovien koulun. Koulun, joka perehtyy yhteisössä vallitseviin ongelmiin, suunnitelee eritasoisia ratkasuja ja toteuttaa niitä. Se olisi paikallinen aivoriihi ja antaisi  lapsille konreettista tekemistä. Heidän mukaansa tällaista opetusta on kokeiltu - ja itseasiassa mm. NPDL-hanke tekee sitä yhä.

Nykyisissä opettajissa on kirjoittajien mukaan riittävästi ainesta muuttamaan asenteitaan vallankumouksen toteuttamiseksi. Opettajat pitäisi luokitella vallankumouksessa tarvittavien taitojen perusteella ja julkistaa lista. Hallintokin pitäisi erottaa. Hmmm.

Uutta luova opetus on radikaali pedagogiikan vallankumouskirja.  Jostain syystä kirjoittajat kirjoittavat kirjan lopussa:

"Emme pyri poistamaan mitään perinteisen koulun käyttämistä menetelmistä ja materiaaleista silloin kun niitä käytetään vain ajoittain, Tietyissä erityistarkoituksissa  filmi, oppikirja, opetuspaketti tms. on täysin perusteltu."

Loppuiko sittenkin usko? Vai tulivatko järkiinsä? Tai eikö kirjaa kirjoitettukaan ihan tosissan. Niinhän teki pedagogiikan kaikkien aikojen tärkeimmän kirjan "Emilen" kirjoittanut J.-J. Rousseau.

Kirjoittajista

Neil Postman (1931-2003)

Postman oli yhdysvaltalainen  mediatutkija ja  New York Universityn professori. Hän  väitteli kasvatustieteistä Columbian yliopiston opettajanvalmistuslaitoksella. Postmanin klassikko on "Viihdytämme itsemme hengiltä".

Hänen tunnettu pedagogiikkaan liityvä teoksensa on "Lyhenevä lapsuus". Postmanin mukaan lapsuutta ei enää ole olemassa siinä mielessä kuin ennen. Lapsen elämäntapa on lähellä aikuisen elämäntapaa.

Lukutaito oli Postmanin mielestä sivistyksen perusta ja edellytys ja yleinen koululaitos kirjallisen perinteen "viimeinen puolustuslinja". Se tosin oli murenemassa, koska opetuksessa käytetään jo niin paljon televisiota ja tietokoneita. Suullisen, fyysisesti huoneessa olevan opetuksen perinne oli murtunut.

Ikää myöten Postmanista tuli myös opetuksen suhteen konservatiivisempi.

Charles Weingartner (1923- 2007)

Toisesta kirjoittajasta ei juuri löydy tietoa.Ehkä kuvakin on hänen kaimastaan :-)