Paketillinen toiminnallisia ideoita

HIENOA, että Ps-kustannus tarjoaa nuorille opettajille mahdollisuuksia jakaa ideoitaan toisille ihan painettuina.

Opettaja ja kouluttaja, tohtori Juho Norrenan työryhmä on pannut samaan 162 sivun  + liitteiden pakettiin  toiminnallisia ideoita, joita toteutetaan nimenomaan ryhmissä. Osaamista porukassa on: Timo Jaakkola (motoriset taidot), Merja Kauppinen (tekstitaidot), Riika Kotka (draama), Mikko Leppänen (työyhteisön sopimukset), Eija Leskinen (draama, kuvataide, ryhmä), Kari Penttilä (ongelmanratkaisu), Henna ja Matti Tampio (ulko-opetus) sekä Paula Vorne (NPDL, pariopettajuus jne.)

Norrena, J. (toim.). (2016). Ryhmä oppimaan. Toiminnallisia työtapoja ja  tehtäväkehyksiä. Taito. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.  

Lukija saa vinkkejä, kuinka käyttää  koulun arjessa
draamaa, digitaalisia ja taiteellisia esityksiä, esityksiä, leikkejä, projektitoitä, retkiä, ryhmätöitä, tarinoita, tutkimustehtäviä ja  yhteistoiminnallista oppimista. Yksittäiset  tehtävät on nimetty hauskasti. Mukana on graffiteja, heimoja, hidastuksia, klaaneja, pikakelauksia, salakuuntelua... Mutta ei silppuina vaan kytkettynä laajempaan juoneen,  struktutoituihin  malleihin.

Kirjan alussa avataan teoksen taustaideologiaa. Mitä lisäarvoa toiminnallisuus ensinnäkin tuo opetukseen? Osallisuutta. Omakohtaisia  kokemuksia. Yksilöllisyyttä. Yhteisöllisyyttä.

Oppilaan kannalta on tärkeää löytää omakohtainen ja kokonaisvaltainen lähestymistapa oppimiseen. Toiminnallisuus on lääke tähän nälkään.  Oppilaan aktiivisuus oppimisessa korostuu myös opetussuunnitelmassa.

Toiminnallisuudesta on moneksi.Toiminnallisuus on kokonaisvaltaisuutta (vrt. istumalla oppiminen). Toiminnallisuus on liikkumista mutta myös  myös ajattelemalla oppimista. Se on eri aistikanavien käyttöä. Elämyksiä. Yhdessä tekemistä.

Moni opettaka  maustaa oppiaineisiin luokiteltua opetusta toiminnallisilla elementeillä, mutta tekijät rohkaisevat heitä myös syvempään: käyttämään laajempia  kokonaisuuksia, joissa  oppilaan oma ihmettely ja mahdollisuudet harjoitella työskentelytaitoja mahdollistuvat vielä paremmin. Toiminnallisuus sopii tekijöiden mukaan mainiosti kaikkiin aihekokonaisuuksiin.

Toiminnallinen tehtäväkehys

TYÖRYHMÄ on yrittänyt kehittää toiminnallisille tehtäville mielekästä, kokonaisvaltaista rakennetta, jota he kutsuvat tehtäväkehykseksi.  Ideana on rakentaa - esim. monialainen oppimiskokonaisuus-  niin, että toiminnalliset tehtävät upotetaan projektioppimisen vaihejakoon. Vaiheita ovat:

• Aloitus. Aloituksessa tutustutaan,  jaetaan ryhmät ja ryhmäroolit, avataan prosessi, resurssit, rutiinit ja pelisäännöt läpi - tehdään tarvittavat (draamasta tutut) sopimukset.  Keskeinen keino on ryhmäytyminen. Avuksi on ideoitu esim. starttikortit ja janatehtäviä (spectogrammi)
• Seuraava vaihe on tiedonhaku. Kootaan aiemmat käsitykset pankkiin.  Pohditaan, mistä saadaan tietoa (esim. retket, haastattelut, lähteet) ja tunnistetaan ratkaistavia ongelmia, jotka ovat mielellään todellisia (vrt. NPDL).
• Kun materiaalia on tuotettu, alkaa soveltaminen, joka on varsinainenn työskentelyvaihe. Työt jaetaan vahvuuksien mukaan.  Pohditaan kohdeyleisö, jonka hyväksi ongelma ratkaistaan.Tämä vaikuttaa lopputuotoksen muotoon.
• Kun työ on valmis se esitetään oikeille ihmisille, ei vain opettajalle tai omalle luokalle. Lopputuotos voi olla esitys, iskulause (tiivistys), juliste, rastipisteet. Se voi olla roolissa kirjoitettu kirje. Näin oppiminen dokumentoituu. 
• Viimeinen vaihe on arviointi. Nyt palataan tavoitteisiin. Mitä olikaan tarkoitus harjoitella ja oppia. Ryhmä pohtii, keiltä voi pyytää palautetta. Teoksessa on myös erilaisia itsearviointilomakepohjia. Arvioinni tueksi suositellaan mm, janaa, pikakelausta (näytellään, kuinka homma sujui, still-kuvia?)  ja oppimispäiväkirjaa 

TEKIJÄT ovat tuottaneet malliksi nipun tällaisia kehyksiä tehtävineen. Teemoina ovat: Puille opetaminen, Tapakulttuuri, Taukojumpasta elinvoimaa, Kielteisten tunteiden käsittely,
Monilukutaito,  Tarkka katsominen ja kuvailu, Sokraattinen metodi, Tarinan tekstilajimuunnelmat, Luovuus minussa, Luovuus meissä ja mm.  Heimo kerrataan yhdessä.

Pari yksittäistä ideaa

YKSITTÄISISTÄ ideoista nostan esiin kaksi. Ensimmäinen on Norrenan esittelemä luottamuksen kehä. Kyse on tavasta sanoittaa oppilaan ja ryhmän itseohjautuvuuden laadullinen kehitys. Alimmalla kehällä oppijat tarvitsevat kädestä pitäen tukemista. Seuraavalla kehällä he  jo yrittävät aina  ratkaista asian itse yhteistoiminnallisesti. Uloimmalla kehällä opettaja vain mahdollistaa ja voi todeta, että vow, mitä te olette tehneet. Joissain kouluissa tätä kehämallia käytetään myös niin, että itseohjautuvuuden kasvaessa oppilaiden liikkumavapaus koulun tiloissa kasvaa.

TOINEN vallan mainio idea ei liity suoraan oppilaisiin, vaan kouluun työyhteisönä. Norrenan koulun: Viherkallion koulun  rehtori Mikko Leppänen on  luonut opettajien yhteistyön johtamiseen prosessit, joilla sanallistetaan ja puhutaan auki monia tärkeitä asioita. Yhteisissä keskusteluissa syntyy mm. perehdytys- , Työparis-, Johtajuus-, Vuorovaikutus- ja  Viestintäsopimus. Kaikki tietävät, miten tulee toimia.

Kritiikkiä rakentavassa mielessä

TEKIJÖILLE siis onnittelut. Tällaisille ideoilla on varmasti käyttöä. Taitto on pirteää. Kirjan perusidea: kytkeä toiminnallisia työtapoja toisiaan pedagogisesti tukeviksi kokonaisuuksiksi on vänkä ja herättää paljon ajatuksia.

Etsin teoksen alkulehdiltä  toimittajan nimeä. Yleensä oppimateriaaleja tuotettaessa kustantaja panee kirjantekemisen ammattilaisen valvomaan duunia. Nyt en sellaista nimeä löytänyt.  Ehkä sellaista ei ollut? Se voi olla syy  kirjan sanottaisiinko epätasaisuuteen. Pisin toiminnallinen tehtäväkehys on 36-sivuinen, lyhyin 3-sivuinen. Vaikka kristittyjen omaisuus on lentävän lauseen mukaan yhteistä, on aina korrektia mainita lähde,  jos lainataan toisten ideoita.  Hyvin kuvattu roolihattu on alunperin Bonon idea.

Jäin myös pohtimaan kirjan genreä. Tämä ei ole oppikirja. Ei työkirja. Ei oheislukemisto. Se on kirjoitettu opettajalle. Kyseessä on selvästi pedagoginen opas opettajalle. Mutta perinteinen opettajanopas se ei ole. Opettajanoppaathan  perustuvat johonkin oppikirjaan ja sen sisältöihin.  Ehkä tämä on pirteä aihio uudenlaisesta oppiainerajat ylittävästä monialaisten oppimiskokemusten rakenteluun ohjaavasta opettajan oppaasta?

Teoksen mallikokonaisuuksissa  toteutuu hyvin  toiminnallisuus, tutkivaote, teemalähtöisyys, kiinnostuksen huomioon ottaminen, oppilaiden ottaminen mukaan suunnitteluun sekä mm.  mahdollisuus rakentaa tietoa yhdessä.  Ne antavat tilaa luovuudelle ja elämyksille.

Mutta mutta... Ehkä jatkossa olisi hyvä  kuitenkin vielä jäsentyneemmin kytkeä  työtapaideat  opetussuunnitelman näitä kokonaisuuksia ohjaaviin  haastavampiin  toiveisiin. Niissä kun pitäisi oppia yhdistämään eri tiedonalojen tietoja ja taitoja sekä jäsentämään niitä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. En oikein löytänyt yhteyksiä koulun arvoihin, laaja-alaisen osaamisen taitoihin, oppiaineisiin  enkä toimintakulttuurin kehittämisen linjauksiin. Miten  näillä malleilla vastataan toiveeseen lisätä opettajien välistä yhteistyötä? Nyt esitellyt kokonaisuudet (esim. puille puhuminen) saattavat olla ainakin tämänikäisestä hiukan ohuita aidosti eheyttämään eri oppiaineiden  opetusta.

JOKA tapauksessa suosittelen teokseen tutustumista. Siinä on runsaasti toteuttamiskelposia, koeteltuja ja innostavia ideoita. Helmetissä kirjoja on lainattavana 12 kpl - ja kaikki ovat varattuja.
Googlettamalla teoksen nimen, saa 208  osumaa. Pääosa on kirjakauppojen puffeja.

Nina Maunu kehuu sitä kovasti omassa arvioissaan (https://www.opettajantietopalvelu.fi/toiminnallisuuden-avaimia-teoksessa-ryhma-oppimaan.html )  samoin Anna Ahonen (https://www.opettajantietopalvelu.fi/konkreettisia-keinoja-uusi-OPS.html).

Ehkä heitä kannattaa uskoa enemmän vielä kuin minua :-)

Päivän aforismi

Kohti luokanopettajan tutkintoa.EGD osa 4.

TÄNÄÄN oli uusien luokanopettajaopiskelijoiden toinen koulutuspäivä. Salillinen onnellisia  eri koulutus-ohjelmien nuoria kokoontui klo 10 kahden tunnin infoon, jossa heille avattiin kasvatustieteen kandin ja maisterin tutkintoon liittyviä opintoja. Onnellisia siksi, että  mm. luokanopettajaohjelmaan  pääsi vain 8,8 % hakijoista. Ja onnellisia siksi, että koko viikon opiskelijatutorit järjestävät heille mukavaa ohjelmaa. Helsingin kadut olivatkin täynnä haalariväkeä.

KOKOSIN itselleni tähän muistiin, kuinka nykyään edetään kohti luokanopettajaohjelman kasvatustieteen maisterin tutkintoa.

Tutkinnon tavoitteet

Koulutuksen tavoite on, että tulevat luokanopettajat, generalistit  ovat tutkivia opettajia. Pedagogiikan asiantuntijoita. Aktiivisia toimijoita erilaisissa oppimisympäristöissä ja tomintakulttuureissa. He selviävät muutosessa eivätkä vain selviä vaan ovat luomassa uutta.

2 suuntautumisvaihtoehtoa

Luokanopettaja-ohjelmassa on kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: perinteinen kasvatustieteellinen ja uudempi (ja pienempi) kasvatuspsykologinen . Jälkimmäisessä opiskelutapa on hieman toisenlainen. Opiskelijoita  osallistetaan päätöksiin enemmän. Asioita tutkitaan ryhmissä, ja samalla opitaan vuorovaikutustaitoja. Heidän pääaineensa on kasvatuspsykologia.

Tutkintorakenne

Opiskelulle on määritelty "normaaliaika" viisi vuotta.Opiskelu jakaantuu kahteen osaan: kandiin ja maisteriin.

Kandiopintoihin kuluu 3 vuotta. Tutkintoon tarvitaan 180 opintopistettä. Niihin kuuluvat:
Kieli ja viestintä -mm. draama  (15 op)
Kasvatustiede; perus- ja aineopinnot (65 op)
Monialaiset opinnot (60 op)
Valinnaiset opinnot, esim. sivuaine (40 op)

Maisteriopintoihin kuluu 2 vuotta.  Tutkintoon tarvitaan  120 opintopistettä.  Niihin kuuluvat:
Kasvatustieteen syventävät opinnot (80 op) ja
Valinnaiset opinnot (40 op).

Tutkintoon ei saa mahduttaa enempää opintopisteitä kuin tuo 300 + 10 %. Opiskella toki saa enemmänkin.  Viiden vuoden aikataulussa pysyy, jos suorittaa  joka vuosi 60 opintopistettä.Vauhdissa pysyy parhaiten, kun laatiin oman opiskeluohjelmansa ns. opintopolun mallin mukaan. Tämä on tärkeää, koska laitoksen rahoitus perustuu siihen, että opiskelija suorittaa 55 opintopistettä joka vuosi.
Armonaikaa voi saada kaksi vuotta lisää, sen jälkeen opinnot vanhenevat.

Opiskelusta 

Opiskeluun kuuluu:
Luentoja. Yliopistolainmukaan luentojen kuunteleminen ei ole pakollista, mutta ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla
Tenttejä. (luennoista ja kirjoista)
Ryhmäistuntoja:  Läsnäolovaatimus on 90%.
Kaksi opetusharjoittelujaksoa. Niissä  osallistumisvaatimus on 100 %. Osa harjoitteluista suoritetaan Viikin harjoittelukoululla ja Helsingin normaalikoululla.
Tehtävät on tehtävä vuoden aikana.
Projekteja.
Tutkielman tekoa.

Lukuvuosi on jaettu  4 periodiin.

Aikaisemmin hankittu osaaminen tunnustetaan (jos suorituksista on alle 10 vuotta).  Niillä voidaan korvata kursseja tai ne voidaan sisällyttää opintoihin. Niinikään tunnustetaan jo aikaisempaan tutkintoon kuuluvat vastavat opinnot.

Upea video

U-tubessa on muuten upea parin minuutin video opettajakoulutuksesta Helsingin yliopistossa. Miksi opettajaksi? Leffapätkä näytettiin uusille opiskelijoille.

https://www.youtube.com/watch?v=DTg29LGp9fE

Tässä vielä toinen linkki

https://www.youtube.com/watch?v=-szMTeJAeLU

Nyt se alkoi. Duuni.

EGD 3.

HIEMAN Déjà-vu-oli, kun ehtii kotiin klo 17.20:ksi,  ja ensimmäinen työkeikka alkoi klo 9. Tällaistako se olikin se elämä ennen eläkkeelle jääntiä?

ELÄKELÄINEN nousi  innoissaan ja jännityksessään ylös  aamulla klo 6 -  ilman herätyskelloa - valmislemaan parin viikon päässä olevan vesoluennon dioja. Oli inspiraatio.

Sitten aamuruuhkaan kohti Helsinkia,  Otavaa ja upeaa työryhmää, jossa saa olla  mukana suunnittelemassa eräänlaista simulaatiopeliä Suomen rexien marraskuiseen koulutuspäivään. Teeman on toimintakulttuurin muutos, ja päävelhona silloin on Markku  Pelkonen. Neljässä tunnissa syntyi paljon.  Ei ihme tuossa porukassa. Flow.

PARIKSI tunniksi sitten  yliopiston opiskelijakirjastoon tutkimaan vuoden 1967 peruskoulun väliaikaisen opetussuunnitelman monisteita. Aloitin homman jo viime syksynä, mutta sitten tuli muissa asioissa hoppu. Muutama nide vielä,  ja pystyn kuvailemaan alkuperäisen peruskoulupedagogiikan päälinjat. Niin innoissani olin, että unohdin lukulasini jonnekin. Hmm. Täytyy toivoa, että joku poimi talteen eikä omaamn taskuun:-)

KLO 15  alkoi sitten ensimmäinen varsinainen työrupeama didaktiikan lehtorina. Syksyn ensimmäinen maisteriharjoittelujakso alkaa pian, ja ohjaajat ja opiskelijat tapasivat toisiaan.

Lehtori Heini Paavola piti oikein sympaattisen ja oleellisen osuvan alkupuheenvuoron. Sen jälkeen sain tutustua kuuteen harjoittelijaan, joiden didaktikon ohjaus on vastuullani. Innostavia ja lahjakkaita nuoria. Päämessageni heille oli: käyttäkää rohkeasti  omia vahvuuksianne ja harrastusalueitanne (toki luokanopettajan kanssa sopien). Ja niitä hellä oli.  Kahdella oli kova urheilutausta, kolme osasi vieraita kieliä. Yksi johti kuoroja, toinen soitti huilua ja harrasti vaikka mitä tansseja.

JA nyt kotona sitä on oltu kolmisen tuntia naputtamassa.

Nyt kello on 20.30,  ja harjoittelijoille tarkoitettu didaktikon kirje nro 1 on lähetetty.

Toisaalta vähän oma vika, että venyi näin pitkään. Innostuin kehittelemään kirjeeseen visuaalisia elementtejä (ks. vieressä).


JOO. Kyllä se taisi tällaista olla, kun oli oikeasti työelämässä. Pulssi oli vähän koholla. Auttaisiko lasillinen konjakkia.

Voiko konstruktivismia toteuttaa käytännössä?

 Rauste- von Wright, Maijaliisa. ( 1998). 

Opettaja tienhaarassa. Kontsruktivisimia käytännössä. 

2. painos. Jyväskylä: Ps-viestintä oy

20 vuotta sitten (1998) ilmestyi kirja, joka näyttää googlettamalla lähes unohtuneen. Tosi sääli, sillä Maijaliisa Rauste- von Wrightin teos "Opettaja tienhaarassa" on mielenkiintoinen.

Ensinnäkin se kuvaa konstruktivismia raikkaan alkuperäisessä muodossa " tärkeimpänä ihmisen oppimiseen kohdistuvana paradigmana".

Toiseksi se kertoo konkreetin tieteellisesti työstetyn tarinan, mitä tapahtuu, kun (yliopiston) opettaja alkaa  yhdellä nuorisokasvatuksen kurssilla toimia konstruktivistisen oppimis- ja ihmiskäsityksen mukaan.

1. Paradigmojen sota

Oppimisen tutkimisen valtavirta oli kirjoittajan mukaan 1910-luvulta aina 1970-luvulle saakka luonnontieteellisesti orientoitunutta. Elettiin ns.  behaviorismin valtakautta. Oppimista tutkittiin rottakokeilla, ja se ymmärrettiin ärsyke-teaktio-kytkeytymiksi. Tiedon ajateltiin syntyvän havainnoista, alhaalta kohti käsitteitä.

Oppiminen oli oikeiden reaktiomallien vastaanottamista, jossa oppilas oppi kytkemään  kysymykset oikeisiin vastauksiin vastaukset  ja palauttaa ne osuvasti mieleen kokeissa.

Opetussuunitelma kirjoitettiin etukäteen. Opettaminen ymmärrettiin tiedon ja taidon siirtämiseksi sisällöllisesti ja ajallisesti jaksotetusti. Hyvässä opetuksessa  korostui aineiston ja esittämistavan selkeys ja opiskelijoiden palkitseminen oppimisesta.

1970-luvun murros: kognitivismi

1970 luvulle osui  paradigman muutos: Behaviorismin haastajaksi nousi kognitivisimi.
Nyt ihmisen oppimista ryhdyttiin tarkastelemaan informaation prosessoinnin, tiedon käsittelyn näkökulmasta. Ajateltiin, että  oppiminen ilmenee toiminnan muutoksissa.  (Kognitivismia voi pitää  kontruktivismien alkuaihiona)

1980-luku; haastajana konstruktivismi

Pragmatismi/konstruktivismi  nousi johtavaksi tieteellisen toiminnan paradigmaksi 1980-luvulta alkaen. (Tieto ja) oppiminen liittyvät  toimintaan.  Tieto ei siirrykään  ulkoa sisään ihmisen päähän, vaan jokainen oppija konstruoi tietonsa itse. Eikä ymmärtämistä voida siirtää, se on aina oppijan oman ajattelun tuotosta.

Oppimisesta

Tässä paradigmassa oppiminen on ihmisen lajityypillinen selviytymiskeino. Se on oppilaan oma aktiivinen tiedon konstruointiprosessi, jossa oppija  valikoi ja tulkitsee informaatiota aikaisemmin oppimansa ja odotustensa pohjalta lähtien. Oppimiseen kuuluvat mm. omiksi koetut kysymykset, oma kokeilu, ongelmanratkaisu ja ymmärtäminen.

Keskeistä oppimisessa on ymmärtäminen ja ajattelu. Oppiminen on siis yksilön aktiivista havaintojen ja kokemusten tulkintaa ja niihin liittyvien uusien merkitysten rakentamista. Oppiminen on  tilannesidonnaista, ja se perustuu vuorovaikutukseen. Oppiminen edellyttä itseohjautuvuutta, joka on opittava ja opittavissa . Ymmärtääkseen oman ajattelunsa perusteita yksilön täytyy kasvaa näkemään itsensä ja oma toimintansa ulkoapäin ja tulla tietoiseksi omista olettamuksistaan.

Oppimisympäristö

Jotta opiskelijalla käynnistyy oppiminen prosessina, hänen valikoiva tarkkaavaisuutensa on saatava suunnattua opittavan asian kannalta olennaiseen,  ja opiskelijan on koettava heräävät kysymykset itselleen tärkeiksi ja mielekkäiksi.  Tiedemaailmassa puhutaan noviisien yksilöllisten oppimisprosessien saattamisesta  yhteiseksi oppimisympäristöksi, jossa käsitteellistetään esiin tulleita asioita tieteen kielellä. Eri ryhmien työn tulokset muodostavat pohjan opettajan omalle asian erittelylle. Kaikki tutustuvat toistensa töihin, jotka varioivat suuresti, mikä mahdollistaa  kurssille oppimisympäristön, jossa myös muut kuin ”minun” kokemat ongelmat tulivat esille.

”Opiskelija oppii kaikkialla, mutta hän ei virity aktiiviseksi kaikissa tilanteissa. Hän voi oppia myös avuttomaksi.” 

Opettajan tärkein taito on luoda toimivia, tarkoituksenmukaisia oppimisympäristöja,  jotka herättävät oppijassa kysymyksiä ja auttavat häntä konstruoimaan vastauksia ymmärtäen, mihin ollaan pyrkimässä.  Opettajan luomassa oppimisympäristössä  viriävät  tarkoituksenmukaiset kysymykset , joihin vastauksia haetaan opettaja ohjauksessa  oppijan oman kokeilun, ymmärtämisen ja ajattelun varassa.  Hän  harjaannuttaa  opiskelijoiden ajattelu-ja ymmärtämisvalmiuksia antamalla heille mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet saada palautetta omista toimintaprosesseistaan.  Oppimisympäristöön kuuluu opettajan käynnistämiä epätietoisuuden tilanteita  (konfrontaatiot). Näiden kautta opiskelija saa  mahdollisuuden kehittää  omia valmiuksiaan oppia oppimaan. Oppimisympäristön tarkoituksenmukaisuus  tulee olla  kaikkien prosessiin osallistuvien tietoinen  tavoite.

”Opettajan työ on ihmisten auttamista mahdollisuuksiensa luo.”

Opettaja  säätelee opiskelijan toimintaprosessin  etenemistä; valikoivaa tarkkaavaisuutta,
informaation tulkintaa ja tilanteen emotionaalista ilmapiiriä. Opettaja harjaannuttaa  opiskelijoiden ajattelu-ja ymmärtämisvalmiuksia antaalla heille mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet saada palautetta omista toimintaprosesseistaan. (Ja luonnollisesti hän(kin)  antaa palautetta.)

Konstruktivismi vaatii opettajalta paljon

Opettajan on hallittava käsiteltävä sisältöalue hyvin.  Hänen on  hallittava itsereflektiivisia valmiuksia
Hänen on hallittava oppimisprosessia, johon kuuluu skeemojen aktivointi, oppimaan oppiminen ja aktiivinen transer.

Skeemojen aktivoinnilla tarkoitetaan aiemmin opitun esiin nostamista.
Oppimisen ohjaamisen taitoja ovat taito  tukea ja helpottaa oppimisprosessia, luoda oppimisprosessia edesauttavia konfrontaatioita eli uteliaisuutta herättäviä ristiriitoja (joista nousee  oppilaiden omiksi haastaviksi kysymyksikseen kokemia ongelmia).
Aktiivinen transer tarkoittaa  opitun siirtäminen käytettäväksi muulla kuin kokeessa.

Opettaja tarvitsee lisäksi ihmissuhdetaitoja tehdäkseen tarkoituksenmukaisia  väliintuloja vuorovaikutustilanteissa.

” Opettaja ei ole puhuva sanakirja                                                 vaan kyselevä ja asioista selvää ottava ihminen." 

Opettajan työ edellyttää jatkuvaa oppimista – myös uusiutumisen ja innostumisen kanavien  etsimistä ja löytämistä.

Konstruktivismin pojalta toteutettu opetus

Konstruktivistisen paradigman pohjalta  toteutettu opetus on erilaista.  Opetussuunnitelmaan kirjataan vain keskeiset tavoitteet ja ideat.

Opiskelu muuttuu omaksi koettujen ongelmien ratkomiseksi. Opetuksen tavoitteena on, että oppijalle syntyy opeteltavasta aiheesta omiksi ja tärkeiksi koettuja ongelmia, jotka ovat opetuksen kannalta relevantteja.  Koulutuksen keskiöön nousee muuttuvien faktojen sijaan oppimaan oppimisen taidot.

Opettajan ja oppilaan rooli muuttuu. Oppiminen on oppilaan oma tiedonprosessointjuttu.  Opetus-oppimisprosessi  on toisaalta opettajan  ja oppilaiden, toisaalta oppilaiden keskinäinen vuorovaikutusprosessi.

2. Nuorisokasvatuksen kurssi

Kirja  esittelee  konstruktivismia kertomalla  tarinan syksyllä 1995 Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitoksella pidetystä, 5 opintoviikon mittaisesta  nuorisokasvatuksen cumlaude-tasoisesta kurssista. Se  pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman pitkälle kontsruktivistisen ihmis- ja oppimiskäsityksen pohjalta.  Kirja kertoo, kuinka Rauste-von Wright kurssin toteutti ja kuinka hän ja opiskelijat sen kokivat.

Konstruktivistinen ote näkyy jo opettajan omissa tavoitteissa: Tavoitteena oli oppia nuorisokasvatuksen ilmiöihin liittyviä tieteellisiä valmiuksia (ei siis valmiita oppisisältöjä).
Näitä ovat:  ajattelu, ongelman löytäminen ja määrittely, kyseenalaistaminen, ongelmanratkaisun vaatimat prosessit sekä havaintojen tekemisen edellyttämät metodit.

Kirjoittaja uskoi, että ymmärtäminen mahdollistuu parhaiten oman tekemisen kautta.
Toisaalta saatava palaute omasta tekemisestä kyseenalaistaa ja vaatii opiskelijaa perustelemaan kannanottojaan sekä pohtimaan niille mahdollisia vaihtoehtoja.

Kurssin rakenne

Kurssin kesto oli viisi opintoviikkoa. Kolmen tunnin kokoontumisia oli kahden viikon välein. Väliaikoina tehtiin tehtäviä, ja opettajan tavoitti faksilla. Kurssille ilmoittautui 35 opiskelijaa, loppuun sen suoritti 28.

Ote oli työpajamainen. Osallistujilla oli valta päättää, mitä tehdään. Heiltä kysyttiin, mitä he odottavat kurssilta. Mitä he halusivat  osata kurssin jälkeen?  Mikä heitä kiinnosti? Odostukset koottiin fläpille. Opettaja kertoi myös oman tavoitteensa:  kokonaisoppiminen. Hän loi tilanteita, teki ehdotuksia, mutta jätti päättämisen opiskelijoille.

Ensimmäisellä kertalla herätettiin siis omaa itseohjautuvuutta ja hahmotettiin jokaisen omaa  oppimisprosessia sanallistamalla tavoitteet. Niinikään tutustuttiin toisiin ja vaihdettiin yhteystietoja.

Välitehtäväksi annettiin haastattelutehtävä: Matka nuoruuteen. Mitä nuoruus merkitsee nuorille itselleen? Mitä ongelmia nuoruuteen liittyy?  Toisella kerralla sitten  purettiin antia: käytiin läpi tuotokset.

Rauste-von Wrightin "Tieteellisen toiminnan perusmalli".

NYT opiskelijoille esitettiin opettajan  malli tieteellisestä toiminnasta. Ilmiö arkitodellisuudessa on käytäntöä. Sitä, miten ilmiötä jäsennetään käsitteillä  on totuttu kutsumaan teoriaksi. Tämän osuuden opettaja luennoi.

Opettaja halusi, että opiskelijat löytävät kukin omaan haasteensa.  Mitä te haluatte tehdä, kysyttiin. Keskustelun jälkeen päädyttiin tehtävään laatia tutkimussuunnitelma. Siitä tuli kurssin
päätehtävä. Siitä, millainen tutkimussuunnitelma oli  tehtävä, opettaja ei antanut tarkkoja ohjeita.

Jokainen sai tehtäväksi pohtia: Mikä ilmiö? Mikä ongelma? Millä käsitteillä sitä  voi jäsentää? Miten havainnoisit ilmiötä? Faksilla sai lähettää esiin nousseita ongelmia ja ensimmäisiä tutkimus-suunnitelman versioita.

Seuraavalla kerralla jokainen esitteli oman tutkimusaiheensa - siis itseä kiiinnostavan ongelman. Jokainen  kertoi myös, miksi se häntä kiinnostaa. Kysymykset koottiin fläpille. Omaa ajatteluprosessia tarkkailtiin ja pohdittiin.

Lisäksi kurssikerroilla tutustuttiin erilaisiin opetusnäkemyksiin. Aluksi kysyttiin, onko yleisiä ongelmia ja joka kerta päätettiin kokoamaaan, millaisia avainsanoilla voisi löytää tietoa esiin nousseista ongelmista.

Viimeisellä kerralla 2.12  käytiin läpi kaikki työt. Valmiita töitä oli 19, ja ne olivat  monenlaisia: tutkimussuunnitelmia, tutkimuksia, pohdintoja. Työt tuli palauttaa vaikka keskeneräisinä. Kaikki olivat saaneet  toisten työt etukäteen ja lukeneet ne.  Niistä keskusteltin nyt pienryhmissä. Tentin korvasi näin ryhmäkeskustelu. Lopuksi Arvioitiin kurssia.

Miten kurssi koettiin? 

Kirja on syntynyt erikoisesti. Viisi kurssilla ollutta opiskelijaa reflektoi vuoden kuluttua, mitä he olivat kokeneet. Lisäksi kurssilla olleille lähetettiin kysely.

Osa oli ollut aikaisemmin Rauste- von Wrightin opetuksessa, mutta muille toteutustapa tuli yllätyksenä. Se poikkesi aikaisemmin koetuista. Kaikki (20 %) eivät suorittaneet kurssia loppuun. Työmäärä ei nimittäin jäänyt pieneksi.

Konstruktivistinen ote koettiin aluksi vaikeaksi. Kurssi ei ollut selkeä matka pisteestä A pisteeseen B, vaan se oli jatkuvaa reittien ja mahdollisuuksien etsintää. Sekasortoakin. Vieraskieliset kirjat pelottivat. Epätietoisuus, onko kurssin päätteeksi tentti vai ei, herätti jopa vihantunteita. Kurssi herätti ahdistusta ja kritiikkiä. Konstruktivismiin ei vielä uskottu. Opettajan koettiin  vastaavan huolifaxeihin ympäripyöreästi.

Jossain vaiheessa tunnelma vaihtui. Mieliala alkoi vähitellen rauhoittua. Opiskelijat ottivat vastuuta. Syntyi me-henkeä, innostusta. Lopulta kurssi sai virallisessa yliopiston arvioinnissa hyvät arvosanat.
Kurssi  muutti  opiskelijoiden käsityksiä opiskelusta ja opiskelutavasta pysyvästi.

Entä opettaja? Miten hän koki kurssin? Konstruktivismia ei ole helppo omaksua. Opettajaa tarkkailtiin ja testattiin  intenssivisesti. Alun vastarinta kuitenkin murtui. Itsekuri käynnistyi. Prosessit olivat persoonallisia.

Kaksi omaa oivallusta

Kirjoittajan mukaan valtaosa ihmisistä pitää yhä oppimista faktojen mieleenpainamisena.
Harvinaisempaa on nähdä oppiminen asioiden merkityksen ymmärtämisenä tai tulkintaprosessina, jonka avulla voidaan ymmärtää todellisuutta paremmin. Konstruktivismi ei taida olla arjessa vieläkään  katu-uskottava?

On ihan totta, että tiedon sisällöt muuttuvat nopeasti, ja että tällöin koulutuksen tulisi antaa jotain muutakin kuin opettajalta oppilaalle siirtyvää faktaa.  Tarvittavat valmiudet eivät ole staattisia.  On opittava oppimaan, tultava tietoiseksi itsestään oppijana, opittava ymmärtämään, opittava kyseenalaistamaan ja korjaamaan oppimistaan. Tällöin opettajan uusi normaali on edistää erilaisten toimintavalmiuksien osaamisen oppimista, muutoksen sopeutumista jopa muutoksen agenttina vaikuttamista. Totta. Mutta. Mutta.

Rauste-von Wrightin tarina sijoittuu yliopistomaailmaan, jossa opiskelijat ovat aikuisia - ja he opiskelevat vapaaehtoisesti. Oppimisen välttämätön ehto on opiskelijan vastuullinen sitoutuminen.

Missä määrin konstruktivismiin pohjautuvaa opetusotetta voi käyttää ala-ikäisten lasten ja nuorten opetuksessa oppivelvollisuuskoulussa? Koulussa, jolle on kirjoitettu hyvin yksityiskohtainen, velvoittava opetussuunnitelma. Voiko konstuktivismia todella toteuttaa peruskoulun opettajan työssä? Onko opettajilla varaa luopua opetuksen yksityiskohtaisesta suunnittelusta, vaikka se konstruktivistiseen logiikkaan pohjautuen voi koitua oppijan oppimisprosessin esteeksi.

Oivallus 1

Vaikka olenkin itse didakiikan dinosauruksia, näen - kuten on nähty jo koko peruskoulun ajan- että  arvokkaan tradition (faktojen) rinnalla on opittava myös oppimaan, poisoppimaan ja luomaan kokonaan uutta. Oppiaineiden sisältöjen osalta uusinkin opsimme näyttää  tiukasti behavioristiselta.

Mutta  uuden opsin helmi: monialaiset oppimiskokonaisuudet antaa  hienon maaston toisin opettamiselle: konstruktivismipohjaisesti.  Tällöin ratkaisevaa on nimenomaan oppilaiden osallistaminen kokonaisuuksien valitsemiseen ja toteutuksen suunnitteluun. Annetaan heille mahdollisuudet oppia itse, ratkaista itseä kiinnostavia kysymyksiä, oppia itselle merkityksellisiä taitoja.

Kaivoin taas esiin Pepe Nummen kuvan, jossa hän jäsentää opettajalle kolme erilaista roolia: kouluttaja, valmentaja ja fasilitaattori. Kouluttaja hallitsee sisällön. Fasilitaattori juoksuttaa prosessia. Valmentaja osaa molemmat.

Kunkin roolin taustalle sopii oma oppimis-käsitys. Kouluttajalla se on behaviorismi, valmentajalla konstruktivismi ja fasilitaattorilla  humanismi/kokemuksellinen oppiminen.

Viimeksi mainitussa opetuksen tavoitteena on itsensä toteuttaminen. Oppiminen perustuu oppijoiden omiin kokemuksiin ja itsereflektioon . Opetuksen ja opettajan  tehtävänä on helpottaa helpottaa/tukea  oppijan kasvua ja itseohjautuvuutta- jota pidetään lajityypillisenä ja siis automaattisesti viriävänä. Äärisuunnan mukaan  opettajaa tarvitaan vain aktivoimaan tai vapauttamaan opiskelijoita konstruoimaan.

Opetettavat asiat ja oppilaat ovat erilaisia. Siksi ihanteellinen opettaja hallitse kaikki nuo kolme roolia.

Oivallus 2

Toinen oivallus, jonka kirjasta saa, on oppimisympäristön alkuperäinen konstrukstivistinen merkitys. Se ei ole Martelan tai Ikean huonekalut tai avoimet konttoritilat. Ei edes pulpetiton koulu.  Rauste-von Wrightin kuvaamalla kurssilla opiskelu t tapahtui tavallisissa tiloissa:  luokissa, saleissa jopa käytävillä. Oppimisympäristöllä tarkoitettiin henkistä ympäristöä: käsitemaailmaa, kysymyksiä, vastauksia, palautetta. Toisin kuin fyysinen tulkinta oppimisympäristöstä, henkinen  ei maksa mitään.

Kirjoittajasta 

Kasvatustieteen emeritus-professori Maijaliisa Rauste-von Wright (s. 1936)  on tunnettu  konstruktivismin tutkija ja sen puolesta taistelija.

Rauste-von Wright on toiminut  Suomen Akatemian vanhempana tutkijana,  nuorisokasvatuksen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa, Åbo Akademin humanistisen tiedekunnan pedagogiikan professorina ja  kasvatuspsykologian professorina Helsingin yliopistossa (1996-2001). Hänellä on yli sata tieteellistä julkaisua.

Rauste-von Wright oli perustamassa Helsingin yliopistoon 1999 alkanutta kasvatuspsykologian luokanopettajalinjaa. Opintolinja suunniteltiin yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Vuodesta 2005 alkaen linjan johtajana on toiminut Kirsti Lonka.

Innostavia tutor-tuulia Hämeenlinnassa

Valmennustapahtuman keynote-puhuja oli liiketoimintajohtaja Markku
Pelkonen Otavalta.

MINULLA oli hieno tilaisuus saada olla viime keskiviikkona mukana Verkatehtaalla tankkaamassa  uskoa ja toivoa ja rakkautta Hämeenlinnan tutor-toimintaan.  Sekä itseeni että pariin kymmenen tutoriin ja heidän taustajoukkoihinsa.

Täällä vertaisvalmennukselle on jo seitsemän vuoden mittaiset juuret. Toiminta on vakiintunut, vastustusta ei kouluilla ole ja uutta jaksetaan ideoida.

MALLIKAS tapahtuma puitteiltaan, muoniltaan, rakenteeltaan. Jopa parkkimaksu oli etukäteen maksettu :-)

Päivän rakenne - ja muutama kommentti

Klo 8.15 – 9.00: Aamukahvit
- Loistava idea. Porukalla oli riittävästi aikaa vaihtaa kuulumisia ja tyhjentyä ottamaan vastaan ja luomaan uutta. 

Johtoa on läsnä koulutuksissa. Hienoa. Ja vielä harvinaita 

Klo 9.00 – 10.00: Tutoropettajatoiminta Hämeenlinnassa (Sami Heino ja  Jari Harvio)

- Mainiota. Tutoreilla on hallinnossa vahvaa tukea, kokemusta  ja osaamista. 
- Tutor-toiminnalle on asetettu haastava tavoite: Tavoitteena maailman paras oppiminen
- Toimintaa tehdään näkyväksi: tulossa nettisivut
- Toimintaa kehitetään  kuulemalla mm. rexien toiveita (Varauslista. Konkreettisia ideoita, paketteja. Lista asioista jota voi tehdä. Vuosikello. Onnistumistarinoita. Koulutukset puhtaissa tiloissa.)
- Tutorit on jaettu viiteen  kehittämitiimiin, joiden teemat ovat:  Robotiikka, Käänteinen opetus, Matematiikka, Monilukutaito ja Toimintakulttuuri. Hienoa. Yhteistyössä on voimaa.
- Tutor-toiminnan rinnalla jatkuu digitutor-toiminta, jonka työkaluna on mm. OppilasAgenttitoiminta.
- Kohottavaa"!!! Paikalla oli koko päivän opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä. Tällainen  luo henkeä.

 Klo 10.00 – 11.00: Koulun toimintakulttuurin muutoksen johtaminen - näkökulmia ja ajatuksia (Markku Pelkonen, Otava Oppimisen palvelut)

- Markulla oli huikea luento. Tutor-opettajat ovat tulenkantajia. Digitalisaatio on  paljon enemmän kuin tekniset vimpaimet. Se alkaa oikeasti muuttaa maailmaa  (vrt. uutinen Makuunista). 
Muutosta ei voida estää. Ei myöskään koulussa. Koulun tulee muuttua. Emme voi muuttaa nuoria. Rinnalle koulutukseen tunkee miljardibisnes viimeistään 2030-luvulla. Digitalisaatiosta tulee uusi normaali. Toimintakulttuuria on muutettava, rakenteelliset esteet on purettava (mm. työjärjestys). Muutoin muutoksesta tulee kouluille jäätävä. Ja hieno loppunousu (pathos): Yhteinen tavoite: oppilaiden onnistuminen tulevaisuudessa.
- Vauhtia riitti, että välillä hengästytti. Mutta digitaalisuuden murtautuminen koulutukseen tuli selväksi. Hän näytti innostavan clipsin uuden tyypisestä ns. ilmiö-opetuspaketista, jossa instruktiot tulivatkin kahdelta nuorelta. Konkreetti malli avaa silmiä.

Klo 11.00 – 12.00: Lounastauko

- Taas hienosti harkittu. Riittävän pitkä tauko aamupäivän sulatteluun.

Klo 12.00 – 13.45: Tutoropettajien työpajat teemaryhmittäin, toiminnan yhteissuunnittelua (Sami Heino, Martti Hellström)

- Tutor-hankkeella on omat sivut, joihin kuuluu yhteinen tilauskalenteri. Kukin koulu voi sieltä helposti nähdä, mitä on tarjolla ja milloin. 
- Tiimit laativat kuvaustekstejä tarjonnastaan ja - tiimeistä otettiin oikein ammattivalokuvaajan voimin kuvat
- Aikaa oli riittävästi, ja lopuksi jokainen tiimi esitteli omia ideoitaan ja löydettiin yhdessä ratkaisuja.

Klo 13.45 – 14.00: Kahvi- ja huoltotauko

- Oli ihan riittävä.

Klo 14.00 – 15.00: Tutoropettajan asiantuntijatyössä huomioitavaa (Martti Hellström)

- Omassa osuudessani jaoin Educoden tutor-koulutuksista koottuja kokemuksia onnistuneista tutortointiratkaisuista ja innostin pohtimaan omaa kouluttajaroolia: perinteinen kouluttaja- valmentaja- fasilitaattori-akselilla.

Klo 15.00 – 15.15: Yhteenveto ja loppusanat (Sami Heino)
- Juuri näin. Kohottava loppu. 

Eläkeläinen goes duuni. Osa II

Tuore yliopistonlehtori kertoo tässä lastusarjassa kokemuksistaan
opettajankoulutuksen ihmeellisessä maailmassa.

ENSI viikolla  120 ylioppilasta jne. aloittaa opinnot Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kasvatustieteen osastossa tavoitteenaan valmistua luokanopettajaksi.

20 heistä opiskelee kasvatus-psykologian linjalla. Muut perinteisellä.

Keski-ikä on 24 vuotta, ja ikähaarukka 19-56 vuotta. Puolella heistä on joitain aikaisempia opintoja.

Tällä viikolla Siltavuorenpenkereellä on vielä rauhallista, ja osaston eri ohjelmien lehtorit valmistautuvat ohjaamaan tulokkaita.

Tutoriksi

VIIME tiistaina oli oikein Tutor- koulutustilaisuus tähän tehtävään. Kukin opiskelija kuuluu noin 20 hengen ryhmään. Ryhmä saa nimikko-ohjaajan, joka parhaassa tapauksessa jatkaa ohjausta koko opiskelu-urakan aikana. Minulla on E-ryhmä.  Ryhmät kokoontuvat syksyllä kuusi kertaa ja keväällä neljä. Tapaan ryhmän syksyn aikana paitsi näissä tutor-istunnoissa myös eri luentosarjojen ryhmäistunnoissa.

Lisäksi kullakin ryhmällä on kaksi opiskelijatutoria. E-ryhmällä he ovat Ella ja Inka. Opiskelija-tutorit ovat saaneet tehtävään omaa koulutusta, ja heidän vastuullaan on monen sorttinen perehdytys. Yksi haastavimmista saattaa olla opastus käytössä oleviin, uusin ohjelmiin mm. SISUUn ja Optimeen.

Kasvatustieteen maisterin tutkinto/luokanopettajat

Vasta valmistuneen vinkkejä:  
"Kaksi ekaa vuotta menee putkessa omassa ryhmässä. Kolmantena vuotena pitäisi olla kandiaihe hallussa. Neljäs ja viides vuosi on maisteriopintojen aikaa. Kannattaa  osallistua mahdollisimman moneen touhuun."

OPISKELU vie tavallisesti viisi vuota. Se jakaantuu siis kahteen osaan: kandiin ja maisteriin.
Kandiopinnot ovat 180 opintopistettä. Niihin kuuluvat:

• Kieli ja viestintä (15 op)
• Kasvatustiede; perus- ja aineopinnot (65 op)
• Monialaiset opinnot (60 op)
• Valinnaiset opinnit, esim. sivuaine (40 op)

Maisteriopinnot ovat 120 opintopistettä.  Niihin kuuluvat:

• Kasvatustieteen syventävät opinnot (80 op) ja
• Valinnaiset opinnot (40 op)

YLIOPISTO-OPISKELUSSA on omat pelisäännöt. Tässä  maistiaisia:

• Opiskella saa max 7 vuotta. (Tietyillä perusteilla saa olla välillä pois)
• Joka vuosi pitäisi suorittaa 60 op. 
• Opinnot myös vanhenevat nopeammin kuin aikaisemmin.
• Luentoja ei ole pakko kuunnella, mutta ensimmäisellä kerralla on oltava salissa.
• Ryhmiin on osallistuttava. Läsnäolovaatimus on 90%.
• Opetusharjoittelujaksojen osallistumisvaatimus on 100 % (vrt. kuitenkin AHOT)
• Tehtävät on tehtävä. Aikaa on yksi vuosi. Työt palautetaan opettajien moodle-kansioihin,
• Aikaisemmin hankittu osaaminen tunnustetaan (jos suorituksista on alle 10 vuotta).  Niillä voidaan korvata kursseja tai ne voidaan sisällyttää opintoihin. Niinikään tunnustetaan jo aikaisempaan tutkintoon kuuluvat vastavat opinnot.

Opiskelun alku

Ensi viikolla on siis ns. orientoiva viikko, johon kuuluu monenlaista ohjelmaa uusille opiskelijoille. On vapaaehtoisia tutorointeja, ja kruununa rehtorin vastaanotto. Ilmoittautumien   alkaa torstaina 30.8 ja päättyy  sunnuntaina  2.9.

Meitä tutoreita ohjattiin  antamaan apua neljään- kuuteen eri asiaan:

1. Löytämään sivusto "opiskelijan ohjeet" - jossa on "kaikki". Sivusto: guide.student@helsinki.fi.fi ei vaadi kirjautumisia
2. Käymään läpi tutkintorakenne
3. Tutustumaan opintopolkuihin (mitä kannattaa suorittaa missäkin vaiheessa)
4. Ohjaamaan HOPSIn laadinta (suunnitelma siitä, mitä aikoo opiskella - ilmoittautuminen on sitten hoidettava erikseen Oodissa) ja tarkastamaan se HOPS on oltava valmis I-peridin lopussa. Toteutuminen tsekataan IV-periodin aikana.
5. Jos ryhmässä on tutkinnon suorittaneita jne. käydään läpi myös AHOT-periaatteita.
6. Ja sitten kaikkeen muuhun :-) mm. miten tutor on tavoitettavissa. Mistä saa opintoneuvontaa? (Yleiset asiat Kaisa-talolta ja  luokanopettajakoulutusta koskevat asiat osoitteella siltavuori-student@helsinki.fi

SYKSY jakautuu kahteen jaksoon, periodiin. Välissä on taukoviikko (nro 43).

Meillä lehtoreilla syksyn aikana ryhmäharjoitusten teemoja ovat tuon yleisen tutoroinnin lisäksi  

opetuksen suunnittelu ja arviointi, pedagoginen vuorovaikutus sekä esi- ja alkuopetuksen jatkumo.
Näissä ryhmissä käytetään myös hyväksi kokemuksia, joita opiskelijat saavat seuratessaan opetusta nimikkoluokissaan Viikissä.

Muu opetus alkaa myös

ENSI viikon maanantaina  orientoidaan kokeneempia opiskelijoita ns. maisteriharjoitteluun. Info kestää pari tuntia. Seuraavalla viikolla opiskelijaparit tutustuvat harjoittelukouluunsa, ja viikot 37-40 sitten harjoitellaan opetusta. Ensimmäinen ja viimeinen viikko opetetaan yleensä parina ja väliinjäävät viikot yksin. Opiskelijoiden on oltava koululla koko harjoittelujakson ajan. Yhden päivän voi olla sijaisena. Jos on pidempään, harjoittelu venyy.

Tässä I periodissa minulla on harjoittelijoita Haagan peruskoulussa ja Viikissä. Lisäksi muilla on pareja  Arabian peruskoulussa sekä Pakilan, Tehtaankadun ja Vartiokylän ala-asteilla.  Ohjaavat opettajat ovat saaneet erillisen, hyvän  koulutuksen tehtäväänsä, ja vastuu ohjauksesta on pääasiassa heillä. Didaktikolle on resurssoitu ohjausaikaa 3 t/harjoittelija. Didaktikolle laaditaan suunnitelma omista opettajanakasvun tavoitteista ja loppuraportti, jossa arvioidaan kuinka niiden tavoittelussa onnistui. Raportissa omia ajatuksia ja kokemuksia reflektoidaan myös pariin artikkeliin.

Päivän aforismi

Päivän afgorismi

Päivän aforismi

Hyvää syntymäpäivää JJ!

Päivän aforismi

Päivän aforismi

Eläkeläinen goes duuni

OTIN sitten pestin, kun tarjottiin. Ja kuulema tarvittiin.  (Nöyrä kiitos Riitta Jyrhämä).

Hoidan alkaneen lukuvuoden ajan Helsingin yliopiston kasvatus-tieteiden tiedekunnassa yliopistolehtorin (50%) hommia.

UPEA yleisdidaktikkojen aineryhmä, jota vetää dosentti Reijo Byman, on sitten minun tiimiini. Tuttuja ja uusia(kin) kollegoita.

Puolikkaan viran (hmm. ei se muuten taida enää olla virka vaan toimi tms.)  työohjelmaan kuuluu mm. maisteriharjoittelun pariohjausta,  opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin,  pedagogisen  vuorovaikutuksen (sis. hopsin ohjausta ja tarkastusta), opetus-suunnitelmateorian ja oppilaitoksen johtamisen  sekä  opettaja työnsä tutkijana teemojen ryhmäistuntoja. Aikaa on varattu myös tutkimustyölle. Ja hommaan kuuluu myös muuta osallistumista talon toimintaan. Innostavaa.

VOW! Palaan sinne, missä itse opiskelin luokanopettajaksi 1974-77 ja mistä  lähdin kun aloitin 25 vuotta kestäneen rehtorikauden Aurorassa. Tuosta  hommasta jäin eläkkeelle elokuussa 2014 - neljä vuotta sitten. Olen toki heittänyt aika ahkerastikin valmennuskeikkoja, ohjannut opetusharjoittelua  ja tehnyt asiantuntijaselvityksiä siitä lähtien, mutta  olla taas säännöllisesti töissä on ihan eri juttu, eräänlainen joutsenlaulu, kontribuutio,velanmaksu kaikesta siitä hyvästä, mitä itse on saanut.

Ajatella: pitkästä aika työhuone (toki jaettu muiden kanssa), virka-avain siihen, työkavereita ja tunnuslevy kaulaan (?). Ehkä muutakin virkarojua.  Ehkä hankin jopa HSL-näyttölipun. Tuntuu kuin olisi nuortunut päivässä vuosia.

TÄNÄÄN oli eka aineryhmän kokous. Tasattiin opetustunteja.  Seuraava on vähän yli viikon kuluttua. Silloin suunnitellaan yhdessä alkavia  ryhmäistuntoja.

ABOUT viikon  kuluttua maanantaina on ensimmäinen koulutuspäivä koulutettavana: teemana opetutor.  Heh. Siitä onkin aikaa, kun on saanut istua opettajapöydän toisella puolen.

Väliin mahtuu  kymmenien teknisten asioiden hoitoa, työsopimuksia,  tunnuksia jne.

Syyskuussa alkaa sitten viiden viikon maisteriharjoittelujakso, jossa saada ohjata muistaakseni 2 opettajaparia. Tällä kertaa Haagan peruskoulussa, joka toimi omana opiskeluaikana harjoittelukouluna.  Nostalgiaa.

ELI seuraava vuosi on erilainen.

Eikun suunnittelemaan uutta käyntikorttia.

Päivän aforismi

Tuliaisia Pietarsaaresta

REISSATTIIN vaimon kanssa sunnuntaina Pietarsaareen ja  maanantaina takaisin.  Minulla oli ilo olla mukana avaamassa tämän vahvasti ruotsinkielisen kaupungin (asukkaista noin 60 %)
suomenkielisen koulutoimen lukuvuotta kaikille yhteisessä VESO-aamupäivässä.

VR ja yhdysbussi veivät about neljässä tunnissa auringossa kylpevään mielenkiintoiseen Kauniaisten kokoluokan kaupunkiin.

On sillä historiaa! Kaupungin  ruotsinkielinen nimi Jakobstad tulee marsalkka Jakob de la Gardiesta,  ”Laiskasta Jaakosta”.  Epiteetti laiska liittyy Novgorodin valloitusyritykseen, joka kesti ja kesti. Hänen puolisonsa perusti  tämän pienen kaupungin vuonna 1652 kuningatar Kristiinan  Jakobille antamalla luvalla.

Suomenkielinen nimen alkujuuria ei tiedetä. Alueella oli aikanaan suurpitäjä Pedersöre, ja paikalliset tervantuottajat  käyttivät sitä nimeä.

KAUPUNKI on upeasti säilyttänyt vanhoja rakennuksiaan. Sen  Skata on Suomen suurin yhtenäinen puutalo-kaupunginosa. Ja kuinka hienossa kunnossa rakennukset ja pihapiirit ovatkaan.

Ydinkeskusta on nuorempi ja tylsempi.

Ihmiset ovat tavattoman ystävällisiä, mutta heitä oli sunnuntai-iltana tosi vähän liikkellä. Ravintoloita oli tiheään, mutta useimmat kiinni tai tyhjiä.

KUULUISIN pietarsaarelainen lienee  kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg. Hän  syntyi Pietarsaaressa vuonna 1804.  Runeberg itse muutti kaupungista Ouluun opiskelemaan kahdeksanvuotiaana, mutta puutalokaupunginosassa on yhä jäljellä sekä hänen lapsuudenkotinsa että  äidin vanhuudenkoti.

YÖVYIMME vängässä Epoque-hotellissa. Huoneet olivat tosi hienot ja aamupala ravitseva. Sunnuntaisin paikalla ei ole henkilökuntaa, joten vei tovin ennenkuin tajusi, kuinka taloon pääsi sisään. Mutta pääsi.

PIETARSAARESSA annetaan opetusta sekä ruotsiksi että suomeksi ja vieläpä kielikylpyruotsiksi ja -suomeksi   Itse asiassa pietarsaarelainen erikoisuus on erillinen 1-6-luokkien kielikylpykoulu. Se on samalla suurin alakoulu; oppilaita on 420.

Kielikylpyopetus aloitettiin täällä vuonna 1992 ns. varhaisen täydellisen kielikylpyopetuksen mukaisesti. Vuonna 2003 perustettiin erillinen koulu:  Pietarsaareen Kielikylpykoulu - Språkbadsskolan. Tämä on ainoa koulu Suomessa, jossa järjestetään kielikylpyopetusta molemmilla kotimaisilla kielillä.

LISÄÄ  hienoja  ideoita.  Pietarsaaressakin on oppilaita, jotka tarvitsevat vahvaa tukea. Kaupungissa on toiminut vuodesta 2006 alkaen  harvinainen resurssikoulu. Se oli alussa  maksimissaan kuuden oppilaan opinahjo lapsille, joiden opiskelu tavallisessa koulympäristössä ei onnistu. Opettajan tukena on monen alan ammattilaisia: nuoriso-ohjaaja, perheohjaaja, erityissairaanhoitaja.  Ymmärsin, että  näille  lapsille  annetaan intenssivijaksoina kuntouttavaa tukea, ja tavoite on, että oppilas pystyisi palaamaan kouluun jopa kuuden viikon jälkeen. Koulu on juuri saanut tilat omasta rakennuksesta.
(Huomaan muuten, että olen kirjoittanutkin innostuneesti tästä koulusta vuonna 2010: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/07/jotain-uutta-pitkasta-aikaa.html )

SUOMENKIELISIÄ kouluja on kolme, joista yksi on yläkoulu. Kunnassa on myös suomenkielinen lukio. Ja siihen liitty toinen komea erikoisuus: Suomenkielinen ja ruotsinkielinen lukio toimivat samassa yhtä aikaa historiallisessa ja huippumodernissa rakennuksessa. Lukiot tekevät aidosti yhteistyötä, ja oppilaat voivat valita kursseja ristiin.

Suomenkielisen koulutoimen yhteinen aamuveso

Koko suomenkielisen puolen opettajaporukka rehtoreineen- noin 100 - mahtui hyvin Länsinummen koulun ruokalaan. Rehtori Keijo Paananen -   kuuluisa myös jalkapallovalmentajana - otti heitä iloisesti vastaan.

Keijo oli muuten mukana Turussa yhdellä viimeisistä Oppilaitosjohdon pitkäkestoisista valmennuskursseista, joita sain olla Opekossa vetämässä. Ne olivat hienoja kursseja.

Mikrofonin ääressä Juha Paasimäki. Oikealla rehtori Keijo
Paanasen selkä, ja vasemmalla lupaavan muusikon.

Tilaisuus alkoi aamiaisella, ja hyväntuulisia pedagogeja saapui koululle 8.30 alkaen. Muutaman minuutin yli yhdeksän alkoi sitten ohjelma.  Paikallisen musiikkioppilaitosen rehtori oli lähettänyt paikalle upean nuoren muusikon, joka esitti lähes jumalaisella äänellä Almamaisesti kaksi biisiä itseään pianolla säestäen. Harmi, että kuulin nimen huonosti.

PIENESSÄ kunnassa hallinto satsaa aikaansa opettajiin. Koulutoimenjohtaja Juha Paasimäki pitää avauspuheen, jonka henki oli raikkaan positiivinen. Takana on vuosien kouluverkkoraadanta, joka on nyt saatu päätökseen. Muttei itkuitta. Moni iso pomo avaa vuotta kertaamalla kurjia talouslukuja, mutta Juha esitteli myönteisiä asioita mm. parhaita paloja keväällä tehdyistä arvioinneista. Asteikolla 1-5 moni teema nousi yli arvosanan 4. Hienoa.

KUN arvioinneissa oli noussut esiin työhyvinvoinnin haasteet, siihen reagoitiin mm. sillä, että päivän teemana oli nimenomaan  työhyvinvointi ja positiivinen asenne. Ja minä sain sitten kaksi tuntia aikaa tuoda omia ja muilta varastettuja ideoita siihen.

Oma näkemykseni on, että työhyvinvoinnin aivan keskeisiä avaimia on luottamus ja  arvostus.  Oma pää pitää panna kuntoon. Työ pitää priorisoida. Opsia pitää lukea omalla järjellä. Laatu syntyy kohtaamisissa - ja juuri siksi kannattaa funtsia erityisesti ensimmäinen koulupäivä. Ensimmäinen tunti.  Työtä kannattaa tehdä yhdessä. Olikin huikeaa kuulla, että täällä oli pariopettajia jopa yläkoulussa! Kannattaa rohkeasti tehdä itselle uusia asioita.  Koulun tulisi olla kaikille innostumis- ja onnistumiskeskus. Pelkkä innostus ei kuitenkaan riitä. Pitää myös määräillä omaa tahtoa. Niin että jokainen lapsi - ja aikuinen- voisi kertoa koulupäivän jälkeen: Minä pystyin.  Sain vaikuttaa. Minusta välitettiin. Autoin.

TUNNELMA oli leppoisa noin niinkuin kalvonvaihtajan näkökulmasta, ja moni naama hymyili. Ei tietenkään jokainen.

JOS kiinnostaa enemmän, niin luennon clue on luettavissa muutama  päivä sitten julkaistussa blogilastussa: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/08/kohti-hyvinvoinnin-pedagogiikkaa.html

ILTAPÄIVÄN ohjelma jatkui lounaan jälkeen omilla kouluilla. Ja tänään  sitten koulukellot soivat Pietarsaaressakin.

JÄLLEEN kerran vakuuttuu siitä, kuinka upeaa työtä suomalaiskouluissa tehdään.

HIENO reissu. Hieno kaupunki. Hieno porukka.

Päivän aforismi

Päivän aforismi

Hienosti alkoi, eikö?

PÄÄKAUPUNKISEUDUN isoissa kaupungeissa ensimmäinen kouluviikko on viety hienosti maaliin. Näin luulen.

MEILLE poliitikoille ei ainakaan ole tullut hätäviestejä esim. huonosti hoidetuista taksikuljetuksista. Vuosi sitten niitä todella riitti.

MEDIAKIN on tänä syksynä lähtenyt tukemaan koulutyötä tosi positiivisilla jutuilla.

Hesarissa oppilaat antoivat  tänään kiitoksia vanhoille opettajille, mm. todella upealle Helena Linnalle. Hän teki uransa joutsenlaulun nimenomaan Espoon Ymmerstassa.

YLE on sekin tuottanut kouluaiheista ohjelmaa, mm. keskiviikkona pääuutislähetyksessä käsiteltiin nykykoulua ekaluokkalaisen silmin.

Insertit oli muuten kuvattu Espoossa: Auroran koulun pihalla ja Saunalahden koulussa. Uutispätkä löytyy Yle Areenasta vielä jonkin aikaa tästä linkistä:
https://areena.yle.fi/1-4234818

Koulu-uutinen alkaa 15.43 ja päättyy kohtaan 18.00.

Inserttiin liittyvä hauska kuvakooste koulun vuosikymmenistä löytyy linkistä:
https://yle.fi/uutiset/3-10333061

Päivän aforismi

Päivän aforismi

Kohti hyvinvoinnin pedagogiikkaa

HYVÄ päivä tänäänkin. 157 diaa valmiina, vaikka keskusteleva luento Pietarsaaressa on vasta maanantaina.
Pääsen keskusteluttamaan siellä noin sataa suomenkielistä  opettajaa ja rehtoria tosi upeasta teemasta: pedagogisesta hyvinvoinnista.

TEEMA on minulle erityisen rakas. Suhteemme alkoi  10 vuotta sitten, kun Espoon rexien koulutus-seminaariin Hanasaareen oli saatu puhujaksi professori  Kaisa Aunola.  Hän poisti silmistäni kaihin nostamalla pedagogisen hyvinvoinnin koulun uudeksi perustehtäväksi:

"Koulun perustehtävän voisi määritellä uudelleen: pedagogiseksi  hyvinvoinniksi joka voidaan mieltää (1) osaamisen hankkimiseksi niin, että (2) samalla voidaan hyvin (onnistumisen kokemus)." 

VIIMEKSI sain itse esitellä ajatuksiani ja Auroran koulun kokemuksia tästä teemasta tammikuussa 2017 Turun yliopistolla. Silloin jutun juoni alkoi siitä, että  suomalainen pedagogiikka voi huonosti. Siltä loppuu happi homeisissa koulurakennuksissa ja arvomaailmassa, jota johtavat aivojensa tilalle säästöporsaan istuttaneet poliitikot.  Oppilaat oireilevat levottomuudella, kiusaamisella ja väkivallalla. Opettajat uupuvat kohtuttomaan työmäärään ja dokumentointidiotismiin. Hallinto antaa koulun puolesta  tuhansia yhä vaativampia  lupauksia, mutta kunnat eivät  läheskään aina niiden täyttämiseen tarvittavia resursseja.

Suomalainen pedagogiikkaa on henkitoreissaan koulussa, joka pyrkii suureen ääneen yhtä aikaa liian moneen suuntaan, jonka keskeisimpienään tavoitteiden takana ei lopulta seisota ja jota ei johdonmukaisesti ja systemaattisesti johda kukaan.

TILALLE tarvitaan hyvinvoinnin pedagogiikka.  Juonen loppu kuuluu: Opetuksessa on  löydettävissä  tasapaino tehokkuuden ja hyvinvoinnin kesken. Oppilaiden on voitava opiskella ja oppia hyvin - ja samalla heillä tulee olla hyvä olla koulussa. Kun voidaan hyvin, opitaan. Kun opitaan voidaan hyvin. Oppiminen ja kouluhyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

Jokaisen on voitava löytää oma intohimonsa ja omat vahvuutensa sen rinnalla että oppii perusasiat.  Hyvinvoinnin pedagogiikan kopernikaaninen käänne on tässä: kiinnitetään huomio tehokkuuden (oppimistulokset) rinnalla yhtä arvokkaana tavoitteena siihen, että voidaan hyvin. Tämä edellyttää, että opettaja osaa rakentaa opetukseen didaktisen, pedagogisen ja sosiaalisen suhteen. Tällöin luokka pysyy ja vahvistuu koulukunnossa eikä putoa opiskelun tilasta. Tärkein näistä suhteista on pedagoginen suhde, joka on välittävä (pedagoginen rakkaus) ja tahdikas (taito löytää hetkeen sopivat oikeat sanat). Koulun arkeen tarvitaan lisää  osallisuutta  ja yhteisöllisyyttä. Erittäin sopiva pedagogisen hyvinvoinnin työkalu on yhteistoiminnallisen oppimisen metodi.

Koulua on johdettava yhteisönä, jossa jokaisella on paikkansa. Yhteisö syntyy yhteisestä päämäärästä, työnjaosta ja koheesiosta, yhteishengestä. Henki syntyy tekemällä yhdessä ja hyväksymällä myös erilaisuus.  Koulun tulisikin olla innostumis- ja onnistumistehdas, jossa osaaminen hankitaan niin, että samalla voidaan hyvin.

Tämä onnistuu, jos opettaja ymmärtää tehtäväkseen järjestää opetus niin, että jokainen koulupäivä on mahdollisimman monelle hyvä. Että tuhansien silpputavoitteiden sijaan opettaja keskittyy  tyydyttämään lasten neljä perustarvetta:

1. tarvetta onnistua =osata (rajat),
2. tarvetta  olla oman toimintansa käynnistäjä (autonomia), 
3. tarvetta  saada välittävää huomiota itselle tärkeiltä (rakkaus) ja 
4. tarvetta  olla avuksi (=auttaa toisia) ja iloksi. 

Mallin taustalla ovat Deci, Ryan ja suomalainen Frank Martela.

Esnimmäiseen tavoitteeseen päästän, kun optimoidaan tavoitetaso (ei liian vaikeita, ei liian helppoja). Tuotetaan kokemuksia pätevyydestä. "Minä osaan!"

Toiseen tavoitteeseen päästään, kun otetaan lapset mukaan suunnittelemaan arkea ja opetusta.  Annetaan lastenkin päättää. "Minä vaikutan".

Kolmas tavoite täytyy, kun oppilaille annetaan kannustavaa palautetta (toruminen lisää kielteisiä tunteita). Kiitetään - ei tuloksesta- vaan itseohjautuvuudesta. "Minä olen arvokas".

Neljäs tavoite on saattaa jo osaavat ja vielä hapuilevat yhteen.

Ongelma on, että liian harva oppilaas  saa nuo tunteet kokea. Koulupahoinvoinnin ydin on järjestelmää ohjaavissa asenteissa. Enää ei nähdä diversiteettiä, moninaisuutta, rikkautena vaan halutaan standardeja, lisää kontrollia, niin rehtori suhteessa opettajiin kuin opettaja suhteessa oppilaisiin. Jos rehtori ei kukoista, ei kukoista opettajakaan. Jos opettaja ei kukoista, ei kukoista oppilaskaan.

Kouluissa olisikin  tehtävä tietoinen päätös ryhtyä raivaamaan tilaa  hyvinvointipedagogiikalle. Lähtökohtana olisi  ajatus, että emme toimi vain tehokkuuden ehdoilla vaan meidän on toimittava niin, että on hyvä olla. Meidän on toimittava niin, että jokainen voi löytää koulussa oman intohimonsa. Meidän on luovuttava ihanteesta, että kaikki tekevät samaa. Meidän pitäisi olla kuin jazzorkesteri. Komppaamme toisiamme, jokaisella on oma soitin ja jokainen vetää vuorollaan soolon.

SAMALLA passionilla mennään Pietarsaaressa. Bonuksena  sukellamme innostuksen käsitemaailmaan. Nyt aikaa on about 120 minuuttia.  Sessio jäsentyköön näin:

Noin 9.20  Avaus.
Teema1:  Pedagogiikan pahoinvointi
Teema2:  Kohti hyvinvoinnin pedagogiikkaa
* Koulun aikuisten pedagoginen hyvinvointi
TAUKO  15 min
* Koulun oppilaitten pedagoginen hyvinvointi
Teema 3: Ops-uudistus ja hyvinvointi
Noin  klo 11.45  Yhteenveto

JOKAISEN session jälleen varaan aikaa fasilitoidulle keskustelulle. Se on tärkeää. 

Ensimmäisen koulupäivän aforismi

Hyvä(ä) Päivä(ä)

HYVÄ päivä tänään.

Huima helle oli hieman helpottanut. Oli upeaa ajaa Vespalla Auroran koululle. Niinkuin ennen vanhaan.

Tällä kertaa jäin kuitenkin pihalle. Olin tehnyt Ylen kuvausryhmän kanssa treffit sinne koulun rehtorin luvalla. Muutamassa minuutissa purkitimme insertin koulun vuosikymmenistä. Se tulee huomenna Ylen sivuille, niin luulen. Samalla julkaistaan  Yle Uutisten Aliisa Ristmeren  kirjoittama teksti- juttu.

ILTAPÄIVÄLLÄ sitten Tapiolaan. Espoon perinneseuran työryhmä jelppaa Esa Lahtista viimeistelemään kirjaansa "Kauklahti 1917-18, punaisin silmin". Nelikko  joi kahvia, söi pullaa ja sai hommat valmiiksi.

Nyt kirja siirtyy taittajalle - ja kuvituksesta tulee upea! Aikataulu on toki kireä. Taittajalla on aikaa about kolme viikkoa. Sitten viimeinen oikoluku ja materiaali painoon.

Kirja on uunituoreena nähtävissä ja ostettavissa näillä näkymin 15.9 sekä Kauklahtiseuran tilaisuudessa että SyysMatin markkinoilla.

SITTEN  Helsinkiin. Vaimo kävi haudoilla kastelemassa kukkaset, ja minä vein Lallukkaan 89-vuotiaalle äidilleni kolme dekkaria, iltalehdet, ruokaa  ja juomaa.  Niillä taas pärjätään.

JA nyt siis  kotona.

Olen ottanut tavakseni joka päivä tehdä jotain oikein tylsää.

Miten ne kurjat hommat seisovatkin ja pitkään. Tänään - viimein siivosin työpöydän laatikkoineen. Löysin vaikka mitä. Kannatti.

Kiinnitin ulko-oveen kaksi vuotta toisesta reunasta  roikkuneen D-kirjaimen.

Jännää, kuinka tällaisten tylsyyksien hoitamisesta tulee hyvä mieli.

NYT vielä tunti paria  kirjoitushommia.

Kirjoitan Esan kirjaan 2-kannen tekstin. Se on saatava tänään valmiiksi.

JOS aikaa jää, teen retrosukelluksen kasvatusopin historiaan. Tällä kertaa olen luvannut koota  muistiinpanoistani tietoja a) painotetun opetuksen juurista erästä virallista raporttia varten ja b) erilaisista tavoista ryhmitellä oppilaita tiimiopetuksen kehittämiseen liittyvää valmennusta varten.

JA päivän kruununa vielä  katsomaan YLE-Areenasta vihdoin sinne tulleen "Orjattaresi" - sarjan ensimmäisen tuotantokauden viimeistä, kymmenettä osaa.

YES.

Päivän aforismi

Töihin, töihin, sano Lapatossu

NIIN se kesätauko taas meni. Maanantain jatkuu TOUR Martti. Mutta olihan hieno tauko. Vanhan luille lämpö teki  hyvää, ja valoa riitti lukea kymmeniä huikeita retrokirjoja.

Kello pirisee aamulla seitsemältä, ja aamukahvin jälkeen eikun autoon ja kohti Lohjaa ja Roution monitoimijataloa (osoite Havumetsäntie 4, 08350 Lohja) ja
Lohjan rakentaman alueellisen tutortoiminnan alkutapahtumaa.

Paikalle odotetaan noin 30 kokenutta  muita koulunsa opettajia digisovellusten ja laitteiden opetuskäytössä ohjaavaa digitutoria Lohjalta ja lähikunnista. Minulta on tilattu  on  luento ja osallistava harjoitus  klo 9-11, mutta ohjelma jatkuu sen jälkeen. Erityisesti toivotaan eväitä kollegojen motivointiin ja tutor-toiminnan laajentamiseen digityksestä pedagogiikkaan. Sitä saa mitä tilaa.

AINA se jännittää. Vaikka takana on kuinka monta valmennuspäivää tästä tutor-teemasta Educoden listoilla. Ja vielä enemmän lähes 3 kuukauden tauon jälkeen. Tapanani on käydä diat joka kertaa varten läpi ja päivittää ne  ja omat pää. Takataskussa on tällä kertaa lyhennetty versio Innotus-luennosta, jos sille löytyy tilaa. Jokseenkin aina dioja on liikaa.

TÄLLÄ kertaa peruspaketissa on 97 diaa ja bonusesityksessä 38. Prokrammiin kuuluu luentopätkien lisäksi, ryhmäporinoita, yhteistä tiedon rakentamista,  videoclipsejä ja vähän musiikkiakin. Elviskin on tilattu paikalle.

Joten...

Ja seuraava keikka onkin sitten viikon kuluttua Pietarsaaressa.  Ja siellä teemana on pedagoginen hyvinvointi.

Päivän aforismi

Päivän aforismi

Päivystävä "dosentti" tietolähteenä

Päivitetty 7.8.

KOULUJEN alkuun on enää muutama yö täällä Etelä-Suomessa. Opettajia aletaan vesottaa  jo ensi tiistaina ja oppilaita haetaan koulunpihoilta tulikuumiin luokkiin torstaina.

Mielenkiintoista muuten, kuinka iso väli eri kuntien koulunaloitus-päivissä on. Ensimmäisten joukossa aloittavat Kirkkonummi ja Jämsä (ti 7.8). Viimeisenä Rusko ja Turku  15.8. (Korjattu, kiitos Jukka Sarpila)

TOTTAKAI koulujen aloitus kiinnostaa myös mediaa. YLE aikoo satsata asiaan, ja se tuottaa useita kouluaiheisia ohjelmia seuravien päivien aikana. (Tänäänkin oli sellainen Aamu-tv:ssä).

Tähän liittyy myös tämä blogilastu.  Yle Uutisten Aliisa Ristmeri tekee juttua koulusta eri vuosikymmeninä. Monelle tuttu Opetushallituksen täysinpalvellut perusokouluyksikön päällikkö, kouluneuvos Erkki Merimaa oli antanut hänelle minun puhelinnumeroni, ja kun kerran pyydetään, miksen muistelisi, kun vielä muistan jotain.

RISTIMEREN jutun kysymyslistan punaisena lankana oli ennen muuta ekaluokalaisten koulunkäynti: Miten he pukeutuivat, mitä he leikkivät välitunneilla, millaista oli kouluruoka, mitä heille opetettiin, millaisia ja miten varustettuja luokkahuoneet olivat, miten kuria pidettiin, millaisia olivat todistukset  jne. Kukin vuosikymmen käytiin läpi: 60-luvulta-  2010-luvulle. Haastattelu kesti 60 minuuttia. Vaikken ollut varautunut juuri näihin kysymyksiin, juttua oli hauskaa suoltaa.

ALOITIN itse kansakoulun Helsingin Vallilassa 1960 ja jatkoin 3-4-luokat Kallion kansakoulussa. Joten sen ajan muistelu oli "kokemusasiantuntijalle" mukavaa. 70-luvun alussa olin itse jo lukioluokilla, joten ihan päivittäistä kosketuspintaa ipanoihin ei ollut. Valmistuin luokanopettajaksi 1977, niinpä vuosikymmenen loppu on taas paikattavissa: lastenkin osalta  mielissä.

1980-luvun lopulla siirryin rexin hommiin. Eläkkeelle jäin 2014. Ja kun yhä pyörin kouluilla mm. opetusharjoittelua ohjaamassa, saatoin ikäni puolesta olla ihan hyvä muistelija koko tälle jaksolle.

1960-luku

1960-luvun kansakoulua kävin myös iltavuorossa. Luokissa oli kiskopulpetit,  kateederi ja liitutaulu.
Koululaiset keräsivät jätepaperia, jotta luokkiin saatiin televiso. Kuri oli kovaa, ja Kalliossa vedettiin ihan turpaan. Ruoka oli useimmiten velliä ja keittoa, ja lautanen syötiin ruokarukouksen jälkeen tyhjäksi. Tai itkettiin ja syötiin. Vallilassa väistön aikana syötiin  luokassa, muuten ruokassa. Koulun piha oli karu. Kalliossa oli vain hiekka- ja asfalttipiha.

1970-luku

1970-luku oli peruskouluun siirtymisen aikaa.  Siirryttiin 5-päiväiseen kouluviikkoon,  Kesäloma lyheni. Hapuilua, kompastumisia, "sissisotaa". Nuukuuden aikaa myös. Öljykriisi.

Mutta samaan aikaan valtavaa innostusta ja sprii-monistuskoneen tuoksua. Kateedereja purettiin. Monistuskoneet lauloivat. Opittiin pelaamalla Lukoja ja Corrigoita. Nukketeatteri ja piirtoheittimet toivat vaihtelua. Alkuopetukseen toi auringonpaistetta vuonna 1979 tehty päätös pudottaa luokkakoko 32:sta 24:een.

1980-luku

1980-luku oli kultaista koulunpidon aikaa. Rahaa riitti, eikä koulumenoista tingitty. Suomi oli Euroopan Japani. Oppilailla oli kaikki mahdolliset oppimateriaalit. Pönttömacitkin tulivat kouluihin.  Vantaalla oli puhuva tietokone. Meillä televisiot, videot ja AV- ja OM-keskukset.  Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Pedagogiikka pehmeni. Kaikki pääsivät teatteriinkin. Ja leirikouluun. Ja opettaja sai siitä ihan palkan.

Kouluihin ja opettajiin luotettiin. Vaihtoehtokoulut innostivat: Steiner, Montessori, Freinet... Taide - mm. ilmaisutaito oli kova juttu. Kaikkea sai kokeilla, eikä tulosvastuuta ollut. Suomi innostui eheyttämisestä.

1990-luku

1990-luku oli sitten kaksijakoinen, Janus-kasvoinen. Toisaalta luottamus opettajiin oli vuosikymmenen alussa aivan posketon. Tarkastukset lopetettiin vuonna 1991. Kaikkea sai keksiä. Välitunteja sai rytmitellä uudella tavalla. Koulut saivat keksiä jopa uusia oppiaineita. Internet avattiin. CD-romput haastoivat oppikirjat. Aurorassa kokeiltiin virtuaalikoulua.

Mutta samaan aikaan iski tosi kova lama, ja opettajien oikeuksilla pyyhittiin pöytää. Pakkolomia Sijaiskieltoja. Säästövapaita. Koulurahat eivät enää olleet korvamerkittyjä. Kaikkea purettiin. Oppikirjoja kierrätettiin. Paperipyyhkeet puolitettiin,

90-luvun lopulla palautettiin kuri kuntiin. Koulut olivat eriarvoistumassa. Oli syntynyt upeita pedagogisia keitaita ja myös pedagogisia hautausmaita. Opetuksen järjestäjät velvoitettiin arvioimaan opetusta. Olli-Pekka Heinonen pani koulut suunnittelemaan tapakasvatusta,

2000-luku

2000-luku oli harmaata. Lama ei ikäänkuin julkisella puolella koskaan loppunut. Ja uusi romahdus tuli 2008. (Vasta nyt olemme saavuttamassa taloudessa vuoden 2007 tason).

Luottamus opettajiin kärsi eroosiota. Oppilasarvosteluun määrättiin vuonna 2008 ns. kasin kriteerit. Ja  dokumentointi-idiotismi alkoi. Kaikesta piti tehdä papereita. Erityisopetus uudistettiin. Inkluusio kunnioitti ihmisoikeuksia. Mutta rahaa siihen ei annettu.  Valtava byrokratia vei elojen kaiken työajan. Tuki luvattiin siirtää omaan kouluun. Ja höpsis.

2010-luku

2010-luvulla edellisten vuosikymmenten leikkaukset näkyvät kammottavina sisäilmaongelmina.
Kontrollia on kiristetty ja terveen järjen käytöstä arkisten ratkaisujen osalta on tehty erottamisperusteita. Koulun väkion pääosin  eristetty sote-salassapitokäyntöjen vuoksi OH-työstä. Eduskuntavaalien alle poliitikot valehtelivat häikäilemättömästi: Emme leikkaa koulutuksesta. Argh

Mutta synkimpinäkin aikoina on tehty kouluissa myös tosi upeaa työtä.

2000-luvun helmi oli koululaisten iltapäivähoito. Toinen tekniikan kehitys: diverkot, dataprojektorit, älytaulut...Ja kouluissa on ollut huikeita maikkoja - ja oppilaita ja vanhempia. Olemme edelleen yksi maailman parhaista koulujärjestelmistä.

Peruskoulun pedagogiikan tanssiaskeleet kirjoitettiin vahvasti asfalttiin jo vuoden 1970 POPSissa, ja voimme olla ylpeitä siitä, että koulutuspolitiikan linja on pitänyt.  Koulun arjessa on asia, josta voidaan olla tosi iloisia: oppilaiden aidon osallistamisen trendi. Tänään kouluissa on oppilaskuntia, luokkahallituksia, luottamusoppilaita, välituntileikittäjiä, vertaissovittelijoita ja mm. oppilasagentteja. Näin pienet ekaluokkalaisetkin voivat itse vaikuttaa siihen, mitä koulussa tehdään.

JOTENKIN näin. Muistanko väärin?

JUTTUA ei julkaista minun haastattelunani. Olen tietolähde:-)

PS. Tiistaina 7.8 kuvataan kuitenkin pieni haastattelu Auroran koulun pihalla.