Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 24, 2018

Innostavia tutor-tuulia Hämeenlinnassa

Valmennustapahtuman keynote-puhuja oli liiketoimintajohtaja Markku
Pelkonen Otavalta.
MINULLA oli hieno tilaisuus saada olla viime keskiviikkona mukana Verkatehtaalla tankkaamassa  uskoa ja toivoa ja rakkautta Hämeenlinnan tutor-toimintaan.  Sekä itseeni että pariin kymmenen tutoriin ja heidän taustajoukkoihinsa.

Täällä vertaisvalmennukselle on jo seitsemän vuoden mittaiset juuret. Toiminta on vakiintunut, vastustusta ei kouluilla ole ja uutta jaksetaan ideoida.

MALLIKAS tapahtuma puitteiltaan, muoniltaan, rakenteeltaan. Jopa parkkimaksu oli etukäteen maksettu :-)

Päivän rakenne - ja muutama kommentti

Klo 8.15 – 9.00: Aamukahvit
- Loistava idea. Porukalla oli riittävästi aikaa vaihtaa kuulumisia ja tyhjentyä ottamaan vastaan ja luomaan uutta. 

Johtoa on läsnä koulutuksissa. Hienoa. Ja vielä harvinaita 
Klo 9.00 – 10.00: Tutoropettajatoiminta Hämeenlinnassa (Sami Heino ja  Jari Harvio)

- Mainiota. Tutoreilla on hallinnossa vahvaa tukea, kokemusta  ja osaamista. 
- Tutor-toiminnalle on asetettu haastava tavoite: Tavoitteena maailman paras oppiminen
- Toimintaa tehdään näkyväksi: tulossa nettisivut
- Toimintaa kehitetään  kuulemalla mm. rexien toiveita (Varauslista. Konkreettisia ideoita, paketteja. Lista asioista jota voi tehdä. Vuosikello. Onnistumistarinoita. Koulutukset puhtaissa tiloissa.)
- Tutorit on jaettu viiteen  kehittämitiimiin, joiden teemat ovat:  Robotiikka, Käänteinen opetus, Matematiikka, Monilukutaito ja Toimintakulttuuri. Hienoa. Yhteistyössä on voimaa.
- Tutor-toiminnan rinnalla jatkuu digitutor-toiminta, jonka työkaluna on mm. OppilasAgenttitoiminta.
- Kohottavaa"!!! Paikalla oli koko päivän opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä. Tällainen  luo henkeä.

 Klo 10.00 – 11.00: Koulun toimintakulttuurin muutoksen johtaminen - näkökulmia ja ajatuksia (Markku Pelkonen, Otava Oppimisen palvelut)

- Markulla oli huikea luento. Tutor-opettajat ovat tulenkantajia. Digitalisaatio on  paljon enemmän kuin tekniset vimpaimet. Se alkaa oikeasti muuttaa maailmaa  (vrt. uutinen Makuunista). 
Muutosta ei voida estää. Ei myöskään koulussa. Koulun tulee muuttua. Emme voi muuttaa nuoria. Rinnalle koulutukseen tunkee miljardibisnes viimeistään 2030-luvulla. Digitalisaatiosta tulee uusi normaali. Toimintakulttuuria on muutettava, rakenteelliset esteet on purettava (mm. työjärjestys). Muutoin muutoksesta tulee kouluille jäätävä. Ja hieno loppunousu (pathos): Yhteinen tavoite: oppilaiden onnistuminen tulevaisuudessa.
Vauhtia riitti, että välillä hengästytti. Mutta digitaalisuuden murtautuminen koulutukseen tuli selväksi. Hän näytti innostavan clipsin uuden tyypisestä ns. ilmiö-opetuspaketista, jossa instruktiot tulivatkin kahdelta nuorelta. Konkreetti malli avaa silmiä.

Klo 11.00 – 12.00: Lounastauko


- Taas hienosti harkittu. Riittävän pitkä tauko aamupäivän sulatteluun.

Klo 12.00 – 13.45: Tutoropettajien työpajat teemaryhmittäin, toiminnan yhteissuunnittelua (Sami Heino, Martti Hellström)

- Tutor-hankkeella on omat sivut, joihin kuuluu yhteinen tilauskalenteri. Kukin koulu voi sieltä helposti nähdä, mitä on tarjolla ja milloin. 
- Tiimit laativat kuvaustekstejä tarjonnastaan ja - tiimeistä otettiin oikein ammattivalokuvaajan voimin kuvat
- Aikaa oli riittävästi, ja lopuksi jokainen tiimi esitteli omia ideoitaan ja löydettiin yhdessä ratkaisuja.

Klo 13.45 – 14.00: Kahvi- ja huoltotauko

- Oli ihan riittävä.

Klo 14.00 – 15.00: Tutoropettajan asiantuntijatyössä huomioitavaa (Martti Hellström)

- Omassa osuudessani jaoin Educoden tutor-koulutuksista koottuja kokemuksia onnistuneista tutortointiratkaisuista ja innostin pohtimaan omaa kouluttajaroolia: perinteinen kouluttaja- valmentaja- fasilitaattori-akselilla.



















Klo 15.00 – 15.15: Yhteenveto ja loppusanat (Sami Heino)
- Juuri näin. Kohottava loppu. 

Ei kommentteja: