Bolton, G. (1981). Luova toiminta kasvatuksessa. Teoriaa draamasta. Suom. Tintti Karppinen. Helsinki: Tammi.
BOLTON on yksi arvostetuimpia pedagogisen draaman kehittäjiä. Tuosta kirjasta bongasin "Opettaja-roolissa"- työtavan, jota käytin paitsi omassa luokassani mm. Kari Peunan luokassa kerran viikossa äidinkielen tunnillla.
Boltonin opettaja-roolissa työtavan ideana oli, että opettaja rakentaa yhdessä oppilaiden kanssa kuvitteellista, lapsia kiehtovaa teemaa- mutta aikuisen ehdolla. Jos lapset haluavat leikkiä murhaa, opettaja valitseekin esim. kohtauksia, jossa vainajan omaiselle viedään suruviestiä jne.
Opettaja on koko ajan mukana fiktiossa myös valitsemassaan roolihahmossa, josta käsin hän haastaa, tukee ja kehittää draamatyöskentelyä. Kasvatuksellisena tavoitteena on - ei vain leikkiä- vaan myös syventää lasten ymmärrystä avaamalla tilanteeseen uusia yllättäviä näkökulmia.
Bolton antaa esimerkkejä. Oppilalla on valmis asenne: Poliisi on vihollinen. Opettaja valitseekin mukaan kohtauksia, joissa poliisilla on koti ja perhe.
Opettaja siis pyrkii muuttamaan draamakokemuksella oppilaiden kielteisen asenteen tai laajentamaan muutoin ymmärrystä. Leikitty kokemus on voimakas. Ymmärtämys voi Boltonin mukaan syventyä vain, jos mukana on tiettyjä komponentteja mm. näitä:
- aiheen pitää kiinnostaa - koko ryhmää.
- sen pitää sopia tälle ryhmälle sekä älyllisesti että emotionaalisesti (onko juttu heille vain jännää)
- lapset pitää saada tekemään todella töitä
Prosessi etenee niin, että ensin oppilaat ehdottavat aiheita. Niistä valitaan yksi.
Ehdotetun aihe voidaan hajoittaa eri näkökulmiin (esim. sota-teema taistelu, strategia, harjoittelu, vangit, puute, siviilit, sotilaat). Jutussa tulee olla ristiriita jokin vaanii nurkan takana) ja vastakohta.
Opettaja voi etukäteen miettiä sopivia kohtauksia, ja niihin pitäisi aina liittyä jokin yllätys.
Sitten jaetaan (kohtaus kerrallaan) roolit ja määritellään tilanne. Esim. sota: ollaan hoitajia kenttäsairaalassa. Tuodaan sinne jännite: kuinka kestää mätänevän liha haju. Opettaja on esim. sairaalan komenteleva lääkäri. Oppilaat voivat näytellä kukin omaa roolia, heillä voi ryhmäroolit tai yhteinen massarooli.
Kun kohtaus on sopivassa kohdassa, opettaja ottaa aikalisän, ja käydään keskustelua siitä, mitä tapahtui? Miltä tuntui jne.? Tämä reflektiovaihe on tärkeä.
Ennen seuraavaa kohtausta voidaan kirjoittaa itsenäisesti esim. haavoittuneena kirje kotiväelle.
OPETTAJA roolissa- työtavassa voidaan yhtä hyvin näytellä istualtaan kuin liikkuen.
BOLTONIN kirjassa on toki muitakin työtapaideoita. Oppilaille voidaan antaa asiantuntijatehtävä: keksikää vankila, josta ei voi paeta; linna jota ei voi valloittaa. Aina ei tarvita roolia. Voidaan ratkoa ongelmaa: kuinka saisi jättiläisen avaamaan oven. Voidaan myös tehdä oikeita asioita roolissa (esim. munkit leipomassa leipää).
VIELÄKIN muistan melkein koko lukuvuoden jatkuneet yhteiset tarinat mm. "Kadonneen opettajan mysteeri", jossa voitiin käsitellä oppilaiden huonoa käytöstä, rikosta ja sen seurauksia. Näyttelimme luokassa ja luokan ulkopuolella. Teimme verisiä kirjeitä, uutislööppejä, uutislähetyksiä jne. Jokainen oppilas vuorollaan kirjoitti sitten läksynä sen tunnin juonen etenemisen. Kun tarina loppui, kokosimme kaikki tuotokset luokan seinille, ihailimme yhteistä tarinakirjaa, johon sai myös piirtää tai liimata kuvia. Muistelimme pitkää prosessia ja pohdimme, mitä opimme.
Kun siirryin rexiksi vuonna 1989, pedagoginen draama sai jäädä pieniä interventioita lukuunottamatta. Harmittaa nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti