SUOMI satsaa - edelleen- hienosti oppilaisiin. Opetus kaikkine välineineen on heille maksutonta. He saavat oppimateriaalit. He saavat koululounaan. He saavat oppilashuollon palvelut. Heidän opettajansa valitaan huolellisesti ja koulutetaan perin pohjin ja myös kalliisti.
NYT jo edesmennyt professori Erkki Lahdes hermostui 1970-luvulla pehmeään didaktiikkaan ja kirjoitti toisessa didaktiikkateoksessaan - ilmeisesti DDR:n koulutuspolitiikan vaikutuksesta- että hän siirtyy ns. kovan didaktiikan kannattaksi. Pehmeä didaktiikka perustuu ajatukseen, jonka mukaan lapsessa oleva oppimisvoima vapautetaan myönteisin keinoin.
Lahdeksen teos "Peruskoulun uusi opetusoppi" (1977) edusti sen sijaan toisenlaista ajattelua. Oppilasta ei houkuteltu opettelemaan tiettyjä asioita. Tietynlainen kovuus oli hänestä tuolloin paikallaan. Ajateltiin, että valtiolla on paitsi velvollisuus järjestää hyvää opetusta myös oikeus vaatia jotain oppilailta: Omaa yrittämistä ja koulutyön tosissaan tekemistä. ”Kestävää opiskelumotivaatiota ei voida saavuttaa vetoamalla pinnallisiin miellyttävyyskokemuksiin, vaan osoittamalla, että opiskelusta sinänsä voi nauttia, saada sisäisiä palkintoja.”
TUO vaihe didaktiikassa jäi varsin lyhyeksi. Jo vuoden 1985 POP lupasi oppilaille vaikka mitä. Lahdes ei palannut pehmeä/kova didaktiikka- teemaan enää myöhemmissä didaktiikka- teoksissaan. Pehmeä linja on jatkunut vuoden 1994, 2004 ja 2014 perusteissa.
TIEDÄN, että kysymykseni on arrogantti. Mutta kysyn siitä huolimatta: Pitäisikö meidän uskaltaa uudelleen kysyä: voidaanko oppilailta myös vaatia jotain?
KS. OSA 2 : http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/12/arrogantti-kysymys-pitaisiko-oppilailta_11.html
5 kommenttia:
Lapsia ei tarvitse kiinnostaa muu kuin jatkuvuuden tutkiminen. Tätä varten koulut ovat olemassa mutta jostain syystä niillä ei ole oikeutta olla IPR hautomoita joiden tuotteet ovat kuntalaisten osakeyhtiön omaisuutta?
Hybriditaloudessa sisällöntuotannon (kirjoituksen, koodaamisen ja rahoituksen joukkoistuksissa) oman lähiön, kunnan ja maakunnan selkeissä etupiiressä oppiminen tulee kääntää itse tuotannoksi.
On myös näkökulma - mihin täällä opetetaan. Suomessa on 3 miljoonaa orjaa koulutettu osaamaan, muistamaan eikä näkemään mikä on olennaista.
Velan lisääntyessä, huoltosuhteen epäsymmetrisyys, robotisaation ja automaation edetessä yhteiskunta on uuden paradigman edessä.
Ax10m
Kiitos! Sanoitit juuri itselläni mielessä pyörineen kysymyksen. Hämärtyvätkö tavoitteet puuhastellessa? Tietävätkö lapset enää mitä pitäisi oikeasti osata? Tai oikeastaanhan uuden opsin slogan on "Ei mitä, vaan miten". Sehän tarkoittaa, että halutaan siirtyä sisällöstä työtapoihin. Mutta olisiko silti joitakin perussisältöjä, joita pitäisi vaatia? Toinen mieltäni kaihertava adia on se, että sitkeys ja sinnikkyys ovat katoavaa kansanperinnettä, kun tavoitellaan välitöntä positiivista palautetta ja nopeita palkintoja.
hyvä että Hellström on uskalatanut "nostaa kissan pöydälle" -olkoot tämä hyvänä keskustelun avaajana; nyt kun PISA-tuloksetkin ovat alaspäin, olisiko oppilaiden itsensä aika tehdä jotain muutakin kuin viihtyä koulussa?
Mitä enemmän koulusta ja opiskelusta tehdään "mukavaa", sitä vaikeampi oppilaan on kaikesta sälästä erottaa oppimisen ilo, tunnistaa se itsessään ja innostua seuraamaan sitä.
Koulu menee aivan väärään suuntaan: hiljaisuus ja yksinkertaisuus on perusta, jonka päälle - vasta - kuuluu kaikki muu.
Pitäisi kyllä määritellä mitä on "puuhastelu" ja mitä sitten se "oikea oppiminen". En millän jaksa uskoa että "uudet" oppimistavat (kontra leuka ja liitu) voisivat olöa yhtään vähemmän vaativia tai pitkäjänteisyyttä opettavia lähtökohtaisesti. Älkiseltään voisi ajatella että monialaiset projektit jopa koulisivat tavoitteelliseen ja sinnikkääseen työskentelyyn, jos ohjaus on oikeanlaista ja vaatimustaso sopiva. Kohta joku heittää argumentin siitä että "nykyisin opettajien pitäisi vain hauskuuttaa oppilaita". Nämä argumentoijat ovat ymmärtäneet jotain fundamentalistisesti väärin. Mielekkyys ja oppimismenetelmiin ja -ympäristöihin panostaminen ovat aika lailla eri asia. Sitä paitsi, voi kysyä kumpi motivoi ja saa parempia tuloksia aikaiseksi sinun itsesi kohdalla: mekaaninen tervanjuonti vai mielekkyys ja ajoittainen hauskuus? Väitän että ainakin muutama isoimmista ongelmista ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti vaan löytyy lasten muusta elämänpiiristä. Kouluilla ei kuitenkaan ole keinoa näitä ongelmia ratkoa (eikä edes lainsäätäjillä), joten silloin koulun on sopeuduttava. Pragmatismin pitäisi siia voittaa kaikenlainen yli-intoileva tai vastarintainen kitinä.
Lähetä kommentti