Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

lauantaina, heinäkuuta 26, 2014

Yritys ymmärtää didaktiikan kehitys. Osa 3: Renessanssi

Päivitetty 27.7.-14  ja 30.7.-14.
TUTKIMUSRETKENI, jonka tarkoitus on ymmärtää didaktiikan (käytännön kasvatusta ohjaavan opin)  kehitystä, jatkuu. Etsin mm. filosofian historiasta sellaisia paradigmaattisia muutoksia, jotka ehkä heijastuisivat suomalaisiin(kin) kasvatusoppeihin (myöhemmin) niissä tunnistettaviksi  didaktisiksi ratkaisuiksi. Kutsun tällaisia  löydöksiä  pedagogisen teeman kasvualustaksi.

TÄSSÄ blogilastussa käyn  läpi muistiinpanojani sekä muutamia filosofian teoksia eritellen niissä esitettyjä todellisuus-, tieto-, ihmis- ja oppimiskäsityksiä  renessanssin osalta.  Renessanssifilosofialla tarkoitetaan lähinnä Länsi-Euroopassa noin vuosina 1350–1600 harjoitettua filosofiaa.  Renessanssi syntyi Firenzessä. Seuraava aatesuuntaus on sitten 1600-luvun järjen aikakausi.

Renessanssi merkitsi suurta muutosta ihmisten ajattelutavoissa. Eurooppa ikäänkuin palasi keskiajan jälkeen klassisen kulttuurin ja filosofian lähteille. Humanismi - ja yksilö syntyivät. Samoihin aikoihin laajeni ihmisten kuva maailmasta mm. löytöretkien ja Kopernikuksen ja Galilein aurinkokeskeisen maailmankuvan vuoksi. Kirjapainokeksintö mullisti mahdollisuuksia levittää ja hankkia tietoa.

Pico della Mirandola kirjoitti vuonna 1486 teoksen Oratio de Hominis Dignitate (Ihmisen arvokkuudesta), jota pidetään renessanssin julistuksena. Renessanssin päätepisteenä on usein pidetty Giordano Brunon polttamista harhaoppisena vuonna 1600.

Didaktiikan kasvualustoja renessanssin aikana

1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?

Renessanssin aikaan kuva todellisuudesta alkoi muuttua mm. Kopernikuksen, Brunon ja Galilein tutkimusten sekä löytöretkien vuoksi. Kirkko piti kuitenkin tiukasti kiinni vanhasta maailmankuvasta.

Humanistinen maailmankuva korosti  ihmistä (ei jumalaa, muttei luontoakaan). Myös kristillisen moraalin hyödyllisyyttä  kyseenalaistettiin- varsinkin ruhtinaiden osalta.

Mitä tästä seuraa opetuskäsitykseen:
- Huomio kiinnittyy tämänpuoliseen elämään ja ihmiseen.

2. Tietokäsitys (epistemologia, logiikka)
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?
Filosofiassa lähdettiin siitä, että maailma on järjestynyt kokonaisuus, jonka ihminen voi järjellään ymmärtää. Renessanssin aikana  syntyi ajattelutapoja, joissa luovuttiin teologisista selityksistä. Järki ja usko erotettiin toisistaan.

Tuolloin käynnistyi humanismin taistelu skolastiikkaa ja aristotelismia  (teleologisuus luonnossa) vastaan. Itse uskoa ei kiistetty, mutta humanisti kysyi ja ihmetteli kaikkea. Humanistit ajattelivat vähemmän käsitteitä ja enemmän tosiasioita. Monet renessanssiajattelijat olivat kuitenkin uskon miehiä (kuten Erasmus ja Thomas More). Lapsen uskosta oli heidän mielestään hyötyä.

Auktoriteetteja (mm. Aristoteles) haastettiin. Jokaisen piti ajatella omilla aivoillaan. Vain se oli totta, minkä ihminen itse pystyi ymmärtämään.

Tieto perustui lähinnä aistiemme välittämiin havaintoihin. Renessanssiin kuului myös alkemia: yritys luoda keinotekoisesti kultaa. Siitä syntyi kemia.

Toisaalta syntyi uusplatonismi, johon kuului ajatus, että  matematiikka oli täydellisen varmuuden muoto.

Tietämisen alettiin  liittää myös hyödyllisyyden odotuksia. Ei tietoa vain tiedon vuoksi.

Tieto oli antiikin teoksissa.

Mitä tästä seuraa opetuskäsitykseen:
- Syntyy painetta opettaa uskon asioiden rinnalla yhä enemmän järjen asioita
- Latina oli koulun tärkein oppiaine.
- Auktoriteettien asema alkoi vähetä
- Itse ymmärtämisen merkitys kasvoi
- Kaksi näkemystä: Opetuksen oli siksi oltava havainnollista. Oppilaan oli annettava tehdä havaintoja itse. Toinen: kaikki tietoa on antiikin kirjoissa.
- Opetuksessa oli käsiteltävä vain asioita, jotka kuuluvat lapsen omaan kokemuspiiriin.
- Huomio kiinnittyy asioihin, joilla on käyttöä tässä elämässä.
- Syntyi myös idea opetusmenetelmien tehon vertailusta (Vives)
- Matematiikan asema voimistui.
- Kyselevä opetus otettiin käyttöön. Painettin kirjoja, joissa kysymykset ja vastaukset valmiina.


3. Ihmiskäsitys (mm. etiikka)
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?

Antiikissa  humanismin ajatukset esiintyivät tavalla, joka kelpaa esikuvaksi kaikille ajoille. Antiikki oli suuri ihmisyyden kulta-aika. Sen löytämisen uskottiin vievän kohti ihmisarvoisempaa aikakautta

Humanismi: ihmisen ja yksilön  erikoislaatuisuuden kunnioittamista. Arvoja: vapaus, suvaitsevaisuus, lempeys.

Platoniin ja Aristoteleen tukeutuen luotettiin siihen, että ihmiset  kykenevät käsittämään kaiken mahdollisen tiedon. 

Sielua ja ruumista oli vaikea erottaa.

Humanismissa painopiste siirtyi enemmän ihmisten henkilökohtaisiin ja maallisiin asioihin. Iihmiselämä ei enää nähty pelkästään valmistautumisena ja välietappina tuonpuoleiseen. Tämä elämä oli tuonpuoleista tärkeämpää.

Humanismi oli antiikin sivistysihanteeseen perustuva, inhimillisyyttä korostava suuntaus. Antiikin teoksista löytyi ihmisihanne, joka haluttiin elvyttää. Italialaiset humanistit alkoivat korostaa ihmisen saavutuksia ja mahdollisuuksia.

Ihanneihminen oli tsenäinen, omasta elämästään päätöksiä tekevä yksilö.

Tänään humanistisella ihmiskäsityksellä tarkoitetaan ideaa vapaasti, itseohjautuvasti ja tavoitteellisesti toimivasta  ihmisestä, joka luottaa itse omiin kehitysmahdollisuuksiinsa.

Renessanssiaikana muuttuu myös ihannehallitsijan kuva. Kun Platonilla se oli filosofikuningas, tilalle tulee nyt machiavellimainen vallankäyttäjä.

Lapset alettiin nähdä lapsina, ja keskenään erilaisina. Heillä oli luontainen halu kilpailla.

Mitä tästä seuraa opetuskäsitykseen?
- Oli huolehdittava sekä ruumiillisesta että henkisestä kasvatuksesta
- Huomio kiinnittyi tekijöihin, jotka auttavat tässä elämässä.
- Kilpailua käytettiin motivoimaan oppilaita.
- Syntyy perusteita laajentaa koulutusta koskemaan yhä useampia, koska käsitys ihmisestä muuttuu. Ihmisen asema ei määräydy kohtalonomaisesti hänen olemuksestaan käsin (vrt. Platonin valtio).
- Opetuksessa tulisi ottaa taipumukset ja mielenkiinto huomioon. Siksi koulussa pidettäisin paljon kokeita ja käytettäisiin karsintaa.
- Opetus tuli järjestää oppilaan kehitystason mukaisesti asteittain vaikeutuvien opetus-tapahtumien sarjaksi.
- Lempeyden ja suvaitsevaisuuden ideat; opettajille ja oppilaille hyvät välit.
- Miellyttävän oppimisympäristön idea.
- Lapsia oli käsiteltävä lapsina, ja lisäksi keskenään erilaisina.

5. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?

Humanistit uskoivat kasvatukseen: Ihmisyys tuli ihmiseen humanistien mielestä ulkoa, oikeanlaisen kasvatuksen avulla (ei siis vääjäämättä potentian aktualisoitumisen kautta). Oikeanlainen löytyi antiikista. He ihailivat antiikin kultturia ja kirjallisuutta, tuon ajan ihanteita, vapautta, suvaitsevaisuutta ja lempeyttä. Hyveet oli saavutettavissa opiskelemalla antiikkia.

Humanisteilla oli uusi suhde kirjaan. Kirjan teksti oli edelleen kouluopetuksen keskus, mutta nyt oppilaallakin oli kirja. Kuullun sanan muistiinpainamisesta siirryttiin luetun sanan ymmärtämiseen.

Tarkoitus ei ollut totella vaan keskustella toisen ihmisen esittämien ajatusten kanssa kriittisesti.
Keskustelukumppaniksi sopi vain alkuperäinen sana, ei selostus siitä.

Ihmisihanne oli antiikista:  eloquentia (kaunopuheisuus, kauniilla latinalla osattava ilmaista ajatukset), sapientia (viisaus, kehittyi antiikin ajatusten kanssa keskusteltaessa; ei esim. tarvitse itse tarkkailla luontoa) ja virtus et pietas (hyveellisyys ja hurskaus syntyi kun luki antiikin kirjailijoita).

Humanisten koulun uudistusohjelmaan kuului, että rangaistus  annettiin vain moraalisista rikkeistä. Oli vedottava harrastuksiin ja kunnianhimoon.

Antiikin ”aarteiden” ymmärtäminen edellytti kykyä lukea alkuperäisiä tekstejä. Se taas edellytti klassisten kielten opiskelua.

Koulussa piti oppia hyödyllisiä asioita.

Humanistit ottivat käyttöön ns. kyselevän opetuksen.

Ryhmää käytettiin opetuksessa hyväksi: Vivesin koulussa koko yhteisö kasvattaisi. Poikien olisi oltava kuin veljet keskenään. Vanhempien olisi autettava nuorempia ja selostettava heille helppotajuisessa muodossa se, mitä ovat opettajilta oppineet. Heidän olisi myös kuulusteltava läksyjä nuorimmiltaan.

Mitä tästä seuraa opetuskäsitykseen:
-  Kasvatus nähdään ulkoisena vaikuttamisena (vrt. kuitenkin jo Platon)
-  Syntyi antiikin ajan ihailu
- Syntyi myös realistinen pedagogiikka
- Opettajan  esikuvallisuus ja oman toimintansa tarkkailu
- Humanistit kannattivat lempeää kuria. Useat heistä hyväksyivät rangaistukset moraalisistä rikkeistä, muttei  huonosta osaamisesta.
- Kasvatuksessa tuli tukea kunkin luonnollisia taipumuksia, ei tukahduttaa niitä.
- Korostettiin  opettajan ja oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta
- Klassisten kielten merkitys kasvaa
- Oppilas  oli sisäisesti motivoitunut; hän asetti itse tavoitteensa toiminnalleen ja hän voi valita itselleen parhaaksi katsomansa oppimisen muodot
- Opettajan rooli oli olla ohjaaja, valmentaja ja fasilitaattori
- Oppilaita käytettiin apuopettajina.

Mikä siis jatkuu, mikä muuttuu renessanssin aikana?
Vertaan nyt syntynyttä kuvaa ensin vanhan aikaan  ja sitten keskiaikaan.

Renessanssi ja vanha aika
Vanhalta ajalta  moni didaktinen idea/löydetään uudelleen. Kasvatusta ohjaava ihmisihanne on edelleen  "hyvä ihminen ja hyödyllinen kansalainen". Kasvatus tähtää  samoin kuin vanhalla ajalla sekä kansalaisuuteen että omaan täyteen mittaan kasvuun. Mutta kasvun päämäärä aletaan ymmärtää yksilöllisenä ei lajityypillisenä. Yksilö tahtoo. Ympäristö vaikuttaa. Yksilön merkitys kasvaa edelleen. Usko kasvatuksen voimaan kasvaa (ihminen ei ole enää olemuksensa vanki).

Ihmisolennon kasvun tavoitteena on onnellinen elämä (ja mielenrauha). Sekä antiikissa että renessanssin aikana onnellinen elämä on tämänpuoleista - vaikka tuonpuoleiseen uskotaankin. Onneen halutaan antaa eväitä kasvatuksella.  Kasvatusta annetaan  kotona, töissä  ja osalle poikia kouluissa. Julkista koulua - sellaisena kuin se oli -  ei pidetty renessanssin aikana kovin hyvin toimivana.

Opettajan rooli muuttui ohjaavammaksi (vrt. Sokrates). Päätoimija oli oppilas itse. Enää ei ajateltu, että tieto on piilossa oppilaassa, vaan että tieto saadaan aisteilla ympäristöstä (vrt. kuitenkin jo Aristoteles).  Oppiminen nähdään havaintojen tekemisenä.  Jaetaan antiikin ajatus, että oppilailla on luonnollinen halu oppia. Tietoa ei oteta vastaan nöyrästi, kuten osa vaati antiikin aikana, vaan se pitää itse ymmärtää. Tiedon rinnalla annetaan aineksia myös ruumiille, kuten antiikissakin.  Uskotaan kuten osa antiikin aikana, että tietoa tulee koko ajan lisää.  Kouluissa  haluttiin opettaa laajasti erilaisia oppiaineita.

Idea opettajan taitavuuden merkityksestä on molemmille aikakausille yhteistä. Opettajiksi  halutaan parhaita. Opettaja  on oltava itse siveellinen, koska hän on esikuva.  Opettajaa neuvotaan huolehtimaan auktoriteetistaan. Kirjapainotaito mahdollisti oppikirjat myös oppilaille.  Elävän puheen tilalle tai rinnalle tulee vieläkin voimakkaammin teksti, jota on osattava lukea alkukielellä.  Esimerkit ovat yhä tärkeitä, opettajan esimerkki,  mutta edelleen myös urotekoja tehneiden antiikin sankarien (ei siis oman kansan sankarien) esimerkki. Havaintojen,  kokemuksen ja ymmärtämisen merkitys on ymmärretty kuten jo antiikissa. Motivaation merkitys tiedostetaan edelleen. Kilpailu on siihen hyvä keino.  Opettajan ja oppilaan välillä on tärkeä ystävällinen suhde.

Opetuksen kaavaa ei nyt pohdita. Oppimisen ilosta ei nyt erikseen kirjoiteta. Oppilaat nähdään keskenään erilaisina. Huomioon on otettava myös oppilaiden harrastus.

Oppilasryhmän pedagoginen merkitys tajutaan edelleen. Oppilaita käytetään edelleen apuopettajina.

Humanistien idea oli alkaa esittää antiikin ajan näytelmiä latinaksi. Koulunäytelmäperinne syntyi.

Renessanssi ja keskiaika
Keskiajan  kasvatusta ohjaavaan ihmisihanteeseen kuului  "hyvä ihminen". Hyödyllinen kansalainen- ihanne palaa Jumalan valtakunnan kansalaisuudesta  tämänpuoleiseen kansalaisuuteen. Yhteistä on tavoite: omaan täyteen mittaan kasvu (mutta potentian aktualisoitumis-ideasta luovutaan). Kyseessä ei ole välttämättömyys- vaan ihmisen oma valinta. Ihmisolennon kasvun tavoitteena on onnellinen elämä - mutta uudelleen myös tässä maailmassa, ei  vain kuoleman jälkeen. Sielun pelastaminen  on yhä tärkeää, mutta sen rinnalle tulee arjessä hyödyllisiä asioita. Kasvatusta annetaan edelleen kouluissa, mutta koska renessanssi oli eliitin aate, yhä enemmän myös kotiopetuksena. Koulutus kuului pojille.

Opettajana saattoi yhä olla pappi, mutta myös yliopisto-opiskelija kotona.  Opettajan rooli on kuten keskiajallakin välittäjä (ei alkuperäinen lähde),  tiedon äärelle johdattava. Opettajan taitavuuden merkitys korostuu pitkästä aikaa. Opettaja opettaa - ei pelkän Raamatun- vaan myös antiikin klassisten teosten avulla. Koulutukseen kuuluu jatkuvat kuulustelut ja karsimiset.

Opettelussa palataan  nöyrästä vastaanottamista aktiivisempaan toimintaan. Oppilaan osuus prosessissa voimistuu keskiaikaan verrattuna. Hän  lukee itse, ja  tekee myös havaintoja.  Hänen on tarkoitus ymmärtää. Usko luonnolliseen  haluun  oppia löydetään uudelleen.Ymmärtämisen merkitys ymmärretään yhä paremmin. Epäily ei ole enää  kiellettyä. Usko aisteihin kasvaa. Opettelu on edelleen omatoimista mieleenpainamista, mutta renesanssissa palataan rinnakkain ja erikseen opettelusta tapaan käyttää ryhmää apuopettajina.

Kasvatus ymmärretään  arvokkaan tiedon siirtymisenä. Antiikin tieto on ikuisesti muuttumattomana arvokasta. Oppiaineksena ovat jälleen antiikin kertomukset. Mutta on myös muuta, muuttuvaa tietoa. Antiikin kieliä luetaan ahkerasti-ja munkkilatinan merkitystä vähätellään. Itse opettava aines on yhä useammalle mahdollisissa kirjoissa.

Havainnollistaminen tapahtuu  nyt aitoja havaintoja tekemällä. Antiikin monet ideat eriyttämisestä kiinnostavat uudelleen. Uskoa aletaan jopa pitää tyhmyytenä. Ruumiin kasvatus löydetään uudelleen.  Myös idea omalla äidinkielellä opettelusta herää uudelleen.

Jo keskiajalla oltiin esitetty uskonnollisia näytelmiä. Humanistien idea oli alkaa esittää antiikin ajan näytelmiä latinaksi. Koulunäytelmäperinne syntyi.

Oma motivaatio on taas tärkeää. Pedagoginen suhde  nousee taas arvoon, opettajan auktoriteetti on edelleen tärkeä.

Opetuksen  vakavuudesta/iloisuudesta en löydä tekstejä. En myöskään menetelmävalikosta

Mitä ihan uutta renessanssi siis toi? Oppilaan aikaisempaa omatoimisempi rooli. Oppilaan oma kirja; oppikirja. Reaalipedagogiikan idean syntyminen. Auktoriteettien epäilemisen idea (toki jo antiikissa skeptikkoja).

Todisteet

Machiavelli

Niccolo Machiavelli (1469- 1527) haastoi ”Ruhtinas”-teoksessaan antiikin ja kristillisen ajan moraalikäsityksen antamalla ruhtinaalle armottomia, aikalaisiaan kauhistuttaneita ohjeita. Tarkoitus pyhitti  keinot (vrt. jesuiitat). Valtion menestyksen tavoittelu oikeuttaa tarvittavat  keinot.

Moraali ei saa sitoa hallitsijaa, vaan tämän on tehtävä kaikki mahdollinen oman kunniansa ja hallitsemansa valtion menestyksen varmistamiseksi. Ruhtinaan on parempi olla pelätty kuin rakastettu, kunhan kansa ei vihaa hallitsijaa. Kristilliset arvot oli heitettävä syrjään, josta niistä oli haittaa hallitsijalle. Ruhtinaan hyve oli kyky hallita ja toimia.  Machiavellin yksinvallan ja tyranniuden ohjekirjaa on myös epäilty satiiriksi tai  teokseksi, joka paljastaa kansalle pikkuruhtinaiden metkut.
  • "Ihmisiä on joko kohdeltava hyvin tai tuhottava heidät, sillä he kostavat loukkaukset, mutta suuremmille he eivät  mahda mitään."
  • " Valtion- ja vallananastajan tulee yhdellä kertaa suorittaa kaikki siihen tarvittavat rikokset, jottei hänen tarvitse toistaa niitä joka päivä. Sitten  hän niitä enää uusimatta, voi sitten tyynnyttää ihmiset ja voittaa heidät hyvänteoilla puolelleen."
  •  "Ruhtinaan, joka tahtoo pysyä vallassa, tuleekin oppia menettelmään myös väärin ja toimimaan siinä suhteessa tarpeen mukaan."
  • " Suurtekoja tehneet eivät ole pitäneet lupauksiaan, vaan päinvastoin ovat viekkaasti osanneet panna ihmisten pään pyörälle ja lopuksi päässeet voitolle niistä, jotka ovat luottaneet heidän sanoihinsa."
  • " On kaksi tapaa taistella: toinen lakien toinen raaán voiman avulla.  Edellinen on ihmisten, jälkimmäinen eläinten tapa. Mutta koska edellinen ei useinkaan riitä, täytyy turvautua jälkimmäiseen.  Senpä tähden ei viisas ruhtinas voi eikä hänen tulekaan pitää sanaansa, jos sellaisen noudattaminen olisi hänelle vahingoksi ja jos ne syyt ovat hävinneet, jotka saivat hänet sellaiseen sitoutumaan. Tätä ominaisuutta täytyy osata taitavasti kaunistella ja olla suuri teeskentelijä ja näyttelijä. Ihmiset ovat näet niin yksinkertaisia ja niin riippuvaisia hetken pakotuksesta, että se joka tahtoo pettää, löytää aina jonkun helposti petettävä."
  • Ruhtinaan tulee- -  välttää kaikkea sellaista, joka voi aiheuttaa häntä kohtaan vihaa tai halveksuntaa. Halveksituksi tulee se, jota pidetään vaihtelevaisena, kevytmieleisenä, naisellisena, arkana, horjuvana."
  • "Myöskin on ruhtinaalle kunniaksi, että hän on todellinen ystävä ja todellinen vihollinen , t.s. että hän vähääkään epäröimättä  julistautuu toisen puolelle toista vastaan, mikä menettely on aina edullisempi kuin puolueettomana pysyminen ."
TARKASTI ottaen ajatus ei ollut uusi. Senkin juuret ulottuvat antiikkiin. Platonin Gorgias-dialogissa esiintyy Kallikles, joka esittää filosofiselle toiminnalle vastakohdaksi voiman käytön mahdollistavan poliittisen elämän. Hän halveksi filosofiaa. Oikeudenmukainen elämä ei ole järkevää. Järkevä henkilö haluaa olla ihaltu ja kadehdittu, ajatella hyvää itsestään eikä olla halveksunnan kohde. Hyveellistä hyväksikäytettyä halveksitaan.

Erasmus
Erasmus Rotterdamilainen (1401-1464). Uskonto on tyhmyyden muoto, koska tosi uskomus perustuu uskoon ei järkeen. Tieto voi olla ihmiselle myös taakka. Lapsenusko on avain onneen.

Erasmus (1401-1464) uskoi kasvatukseen. Hänen mukaansa ”ihmiseksi ei synnytä, ihmiseksi kehitytään”. Ihmisen ideaali saavutettiin hänestä antautumalla  antiikin esikuvien kasvatettavaksi. Kasvatus tuli aloittaa jo varhain, ja hyvällä esimerkillä oli iso meritys.

Erasmuksen (1401-1464) mukaan opettajan tuli olla lahjakas ja hyveellinen,  mutta hän tarvitsi myös koulutuksen. Opettajan asenne lasta kohtaan oli Erasmuksesta tärkeää. Opettajan oli saatava lapsi kiintymään itseensä, jotta voi olla hänelle esimerkki. ”Ensimmäinen askel opin tiellä on rakkaus opettajaa kohtaan.”

Erasmuksen mukaan (1401-1464) opetussuunnitelman oli oltava monipuolinen. On käsiteltävä asioita ja esineitä, jotka ovat lähellä lasten omaa elämää ja kiinnostavat heitä. Opetus tuli järjestää oppilaan kehitystason mukaisesti asteittain vaikeutuvien opetus-tapahtumien sarjaksi. Lapsia oli käsiteltävä lapsina, ja lisäksi lapset olivat keskenään erilaisia.

Erasmuksen (1401-1464) mukaan ihmisihanne on saavutettavissa vain antautumalla antiikin  esikuvien kasvattettavaksi. Kielen opettamisessa oli edettävä ilman kiirettä. Havainnollisuutta kielen opetukseen. Oli luettava alkuperäisiä  tekstejä. Tuli perehtyä myös tekstien sisältöön. Kielen opiskelussa oli oltava kirjallista ja suullista harjoittelua. Oppilaille oli annettava myös tietoja kirjailijasta.

Erasmuksen (1401-1464) mukaan antiikin löytyminen viei kohti ihmisarvoisempaa aikakautta.

Erasmus (1401-1464) uskoi myös moniin vanhan koulun periaatteisiin, kuten opettajan  esimerkkiin, kysymys- vastaus-rakenteeseen,  muistin käyttöön jne. Lapsilla oli hänestä luontainen halu kilpailla.

Erasmuksen mukaan (1401-1464) ei tarvitse itse tarkkailla luontoa. Tieto löytyy antiikin teoksista.

Michel de Montaigne (1533-1592) haastaa yhteisöllisyyden ihanteen. Hän arvosti yksinäisyyttä ja piti toisten seuraa vahingollisena. Ei pidä seurata lauman mielipidettä ja tavoitella toisten hyväksyntää. Niihin pitää suhtautua välinpitämättömästi. Maineen tavoittelu vie mielenrauhan.

Thomas Moren (1480-1535) Utopia-teoksessa lapsia kasvatettiin valtiolle hyödyllisiksi kansalaisiksi, joilla oli oikea mielenlaatu. Jokaisen oli opittava viljelemään maata ja hankittava ainakin yksi käsityöammatti.

Petrus Ramus (1515-1572)  haastoi  auktoriteettiuskon ja korosti tiedon tieteellisyyden ideaa. Tieto oli hänelle ympäristön ymmärtämistä: miten luonto toimii. Maailmaa tuli tutkia empiirisesti.

Petrus Ramuksen (1515-1572) mielestä oppilaille opettavan tiedon tuli olla hyödyllistä. Ramusta pidetäänkin yhtenä realistisen pedagogikan tienaivaajista.

Petrus Ramus (1515-1572)  halusi ajatella omin aivoin, eikä märehtiä uudelleen Platonin, Aristotelen tai Ciceron ajatuksia

Vives
Joannes Ludovicus Vives (1493 - 1540): opettajan tuli ennen muuta olla esikuvallinen ja tarkkailla omaa käyttäytymistään. Opettajat oli Vivesin mukaan valittava huolella.Vain kaikkein oppineimmat ja moraalisesti korkeatasoisimmat olivat kyllin hyviä. Jokaisen opettajan olisi erikoistuttava. Opettajan oli varottava halveksituksi joutumista. Hän ei saanut käyttää haukkumasanoja eikä rangaista ankarin sanoin tai patukkaa käyttäen. Opettaja ei saanut olla liian myöntyvä eikä liehittelevän toverillinen. Hän ei saanut kadottaa arvovaltaansa ja kunnioitusta.

Joannes Ludovicus Vives (1493 - 1540) ehdotti empiiristä tutkimusta, jossa vertailtaisiin eri opettajien tyylien yhteyttä heidän saavuttamiinsa tuloksiin. Hän myös  kannatti  luonnon tarkkailua; siinä hankittiin elämässä hyödyllistä tietoa.

Joannes Ludovicus Vives (1493 - 1540): Opetuksessa tulisi ottaa taipumukset ja mielenkiinto huomioon. Siksi koulussa pidettäisin paljon kokeita ja käytettäisiin karsintaa.

Joannes Ludovicus Vives (1493 - 1540): Koulussa koko yhteisö kasvattaisi. Poikien olisi oltava kuin veljet keskenään. Vanhempien olisi autettava nuorempia ja selostettava heille helppotajuisessa muo- dossa se, mitä ovat opettajilta oppineet. Heidän olisi myös kuulusteltava läksyjä nuorimmiltaan.

Vivesin (1493 - 1540) mukaan tietomme perustuvat lähinnä aistiemme välittämiin havaintoihin. Opetuksen oli siksi oltava havainnollista. Oppilaan oli annettava tehdä havaintoja itse. Opetuksessa oli käsiteltävä vain asioita, jotka kuuluvat lapsen omaan kokemuspiiriin. Toisin kuin monet muut humanistit hän kannatti myös luonnonilmöiden tarkkailua. Kaikkea tietoa ei pitäisi hankkia vain lukemalla kirjoja.

Vivesin (1493-1540) mukaansa sielua ja ruumista oli vaikea erottaa. Siksi oli huolehdittava sekä ruumiillisesta että henki- sestä kasvatuksesta.

Vives (1493-1540) ehdotti kirkosta irrallista koulua  ja  korosti äidinkielen merkityksestä koulukielenä.

Vittorino da Feltre (-1446): huomio oppimisympäristöön. Opettajien ja oppilaiden hyvät suhteet.

Ei kommentteja: