Kirjoja

Kirjoja

torstaina, heinäkuuta 03, 2014

Siivous jatkuu

JÄIN lomille juhannuksesta. Lomapäiviä oli luvassa heinäkuun loppuun saakka - siis yhteensä  29 ns. työpäivää. Joka päivä olen kuitenkin käynyt  koululla. Kiukutteluun taipuvainen voisi kiukutella. Minä en.

Miksi? Käyn konttorilla tyhjentämässä kaappeja ja hyllyjä ja kellarikoppeja. Tyhjennettävää riittää. Eikä se auta, että kesäaikana roskiksia ei tyhjennetä.

Mutta tänään 9 päivän työn jälki alkaa näkyä. Kaikki eteisen kaapit on koluttu ja kirjahylly pääosin tyhjä. Videot ja dvd:t on koottu omiin muuttolaatikoihinsa ja tyhjennetyt kansiot omiinsa.  Valokuvista on kerätty parhaat talteen.

Luoja, mikä kasa pölyä ilmassa pyörii.  Sitä yskii pitkään muutaman tunnin työrupeaman jälkeen.

Koulun päärakennuksen ja asuntolan purku alkaa syyskuussa, ja yritän hoitaa urakan niin, ettei eläkeläisen tarvitse olla koulun jo alettua siellä toisten tiellä, kun yrittävät tehdä töitä. Kansliaa nimittäin tarvitaan vielä elokuun ajan ainakin jonkin aikaa, ennenkuin mm. nettiyhteydet toimivat.

Vaimon loma alkaa 11.päivä, ja tavoite on yhä saada pölyhommat  siihen mennessä hoidettua. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä olisi muuten yksi opettajien vesiin muutosta kaipaava asia. Kuinka suhtaudutaa kesäraivauksiin? Joku joutuu vaihtamaan luokkahuonetta, toinen ei. Sama palkka, vaikka joku toinen sitten joutuupi kesällä tekemään töitä päivätolkulla. Lukuvuoden aikana siistijöiden työhön ei kuulu pölyjen pyyhkiminen hyllyistä. Kuuluvatko ne sitten opettajille? Kenelle ne kuuluvat? Terveysriski kuitenkin, jos kukaan niitä ei siivoa.

Tiedän, että oma siivouksesi liittyy eläköitymiseen, mutta tuli vain mieleeni...

Antoisia eläkepäiviä! Keep the Vespa rolling... :)

Martti Hellström kirjoitti...

Näinhän se on.