Olen lukenut sen merkintöjeni mukaan vuonna 2001 ja uudelleen 2005. Ja nyt vielä kerran. Luulen, että tällä kolmannella kerralla ymmärsin jo jotain. Ainakin pitäisi. Onhan Harva kirjoittanut teoksen esipuheen mukaan niin helppotajuiseksi, että normaalin sivistystason omaava henkilö pystyy sen ajatuksenjuoksua seuraamaan.
Erityisesti haluan jakaa Harvan näkemyksen siitä, mitä tietäminen on. Se on hienosti kirjoitettu. Mutta koska tietäminen kuuluu hengen olopiiriin, on sitä ennen syytä käydä läpi Harvan ajattelua todellisuudesta ja ihmisestä
HARVAN mukaan todellisuudessa on eri olopiirejä. Reaaliseen maailmaan eli psykofyysiseen todellisuuteen kuuluvat
fysikaalinen todellisuus - luonto kokonaisuudessaan (eloton ja elollinen), sen alaosana biologinen olopiiri sekä psyykkinen eli sielullinen olopiiri. (iloa, surua, ajatuksia...) Reaalisesta maailmasta saamme tietoa havainnoista eli kokemuksista. Tämä maailma on siksi nimeltään myös kokemusperäinen todellisuus.
Todellisuus ei kuitenkaan tyhjene reaaliseen maailmaan. Meillä on lukuja ja käsitteitä. Ne ovat ideaalisen maailman, henkisen todellisuuden osia. Samoin ovat kulttuuri, Beethovenin sinfoniat, muut taideteokset, totuuden, kauneuden ja hyvyyden etsiminen, valtio… Niitä ei voi havaita aisteilla. Kosketus niihin saadaan käsittämisen kautta (johon liittyvät tunteet ja tahto). Tämä maailma on siksi käsittämisen maailma.
Hegelistä alkaen tämä henkinen todellisuus on jaettu subjektiiviseen (ilmenee yksilössä, esim. pyrkimys totuuteen) ja objektiiviseen (esim. tieteellinen teos, joka jää vaikka yksilö kuolee). Henkisen todellisuuden ilmiöt ovat olemassa vain niin kauan, kuin ne ovat olemassa sekä objektiivisessa että subjektiivisessa hengen todellisuudessa.
IHMINEN on sekä reaalisen maailman että henkisen maailman kansalainen. Reaalimaailmassa hän on kausaalisuhteiden alainen. Henkisessä olopiirissä hän tekee tekoja henkisenä vapaana olentonta (siis intentionaalisesti). Eläin toimii niinkuin täytyy (vietit, vaistot), ihminen niinkuin tahtoo. Tässä olopiirissä ihminen on itsetajuinen: Hänellä on minä-tunme. Hän on persoona, yksilö. Hän tuntee olevansa vapaa. Hän tietää, ettei ole valmis. Hän voi rappeutua eläimeksi tai kohota "jumalalliseksi olennoksi".
HENKISESSÄ maailmassa ihminen kohtaa kulttuurin. Kultturi tarkoittaa kaikkea, mitä ihmiset ovat saanut maailmassa aikaan henkisinä olentoina. Kulttuuri on yksilön ulkopuolella. Hän syntyy siihen.
Jokainen kuitenkin vaikuttaa kulttuuriin, ja kulttuuri muuttuu. Ilman kulttuuria ei olisi ihmistä, hän olisi vain biologinen olento. Vain kosketuksessa kulttuuriin, ihminen kasvaa henkiseksi olennoksi.Kasvu henkiseksi olennoksi siis ihmiseksi tapahtuu kasvatuksen tietä. Kasvatus on ihmisen saattamista tai joutumista kulttuuri-ilmiöiden pariin siten, että hän omaksuu itselleen kultturia (esim. oppii kielen, noudattaa tapoja…). Sitä kaikkea , mitä yksilö pystyy kulttuurista ottamaan itselleen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi kutsutaan sivistykseksi.
KOMEASTI kirjoitettu, eikö. Ja nyt siihen tietämiseen.
 |
| Urpo Harva (1910-1994) oli suomalainen filosofi ja ensimmäinen aikuiskasvatuksen (alunperin kansan- sivistysopin) professori. |
HARVA kirjoittaa: Tietämisen peruskaava on: subjekti tiedostaa objektin.
Tietämiseen tarvitaan molemmat. Vain subjekti tietää. Vain objektista voi tietää. Tietämisen tulos on tieto.
Tietoa on se, mitä subjekti saa selville objektista. Subjekti ilmaisee tiedon väitteenä. Väite koostuu käsitteistä. Jos väite kuvaa objektia, se on totta. Jollei se kuvaa, se on epätotta. Tieto on totta, objektiivista, jos se nojaa objektiin. Subjektiivisessa tiedossa tieto perustuu subjektin kuvitteluun. Tieto on tällöin epätotta, erehdystä. Subjekti ei ole ole pystynyt tavoittamaan objektia vaan vain harhakuvan.
JA sitten se kysymysten kysymys: Kuinka subjekti pääsee objektin kanssa tekemisiin? Aluksi objekti on subjektin ulkopuolella. Jotta subjekti voi tiedostaa objektin, sen on tultava subjektin piiriin. Kuinka se sinne pääsee? Locken mukaan ihmisen sielu on alunperin tyhjä taulu, ja kokemukset jättävät siihen jäljeen kuin sinetti vahaan. (Sielu ei kuitenkaan ole täysin passiivinen tiedon-hankinnassa ; se ei ole kuin kameran filmi).
Objektin on siis päästävä subjektin piiriin, tajuntaan. Objekti ei pääse tajuntaan oikeasti, vaan se on siellä mielteenä, kuvana. Kuva syntyy aistien avulla aistimuksesta, mutta kuinka aistimus muuttuu mielteeksi, on yhä arvoitus. Sen tiedämme, että kun näemme, kuulemme, maistamme…tajuamme jotakin.
Objekti voi olla olemassa olematta tajunnassa, mutta mielle ei.
Mielteitä on erilaisia. Periaatteessa saamme mielteen siis aisteilla (näemme, kuulemme, maistamme...). Jollei objekti ole havaintopiirissä vaan esim. toisessa huoneessa, miellettä kutsutaan mielikuvaksi (saamme mielteen aikaan mielikuvituksella). Jollei objektia ole lainkaan olemassa (esim. kuusijalkainen lehmä), miellettä kutsutaan fantasiakuvaksi.
AIKA hienosti kirjoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti