Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, heinäkuuta 15, 2014

Johdatus kasvatustieteisiin. Osa 3.

Päivitetty 16.7.-14
JATKAN siis  Risto Rinteen, Joel Kivirauman ja Erno Lehtisen yhdessä (2000) kirjoittaman teoksen "Johdatusta kasvatustieteisiin" esittelyä.

Ensimmäinen osa: yleisesittely löytyy tästä linkistä. Toinen osa, jossa pohdin-  omin sanoin kuitenkin- kasvatustieteen kehittymistä Suomessa löytyy tästä linkistä. Luvassa on vielä tämän jälkeen yksi lastu, jossa pohdin tekijöiden valitsemia  suomalaisia klassikoita (kirjassa otsikolla suomalaiset vastaukset).

TÄSSÄ lastussa kuvailen - omin sanoin - tekijöiden ajanjaksosta 1600 -2000 valitsemia kahdeksaa suurta kasvattajaa (kirjassa otsikolla klassiset kysymykset ja niiden esittäjät). He ovat:
- J.A. Comenius
- J.J. Rousseau
- F. Hegel
- J.F. Herbart
- J. Dewey
- J. Piaget
- L. Vygotksy  ja
- P. Bordieau.

Hmm. Kaikki siis miehiä. Seitsemän eurooppalaista, yksi jenkki. Euroopan edustajat Neuvostoliitosta (1), Ranskasta (1), Saksasta (2), Sveitsistä (2) ja Tsekistä (1). Yksi 1600-luvulta, yksi 1700-luvulta,  kaksi 1800-luvulta ja neljä 1900-luvulta. Jokainen heistä kiistatta kuuluisa ja ansioitunut.

MILLAINEN kuva ja juoni kasvatustieteen kehitykselle piirtyy näiden valintojen kautta?

Comenius, J.A. (1592- 1670) 
Comenius oli aito pedagogi. Hänen näyttää olevan yhdistäjä. Hänellä  oli vimmattu pyrkimys yhdistää (luonnontieteellinen) tieto ja usko.  Hänessä yhdistyi vahva henkilökohtainen usko ja luonnon tarkkailu. Usko vielä voitti.  Sielun (ja maailman pelastus) oli kasvatuksen tarkoitus ja luonnonmukainen opetus keino siihen. Comenius tarkkaili luontoa ja etsi metodiensa perustaksi sieltä analogioita. Mutta luonnontieteellisiä totuuksia maailmasta hän ei halunnut uskoa. Hänen todellisuuskuvassaan aurinko kiersi maata.

Comenius  ideoi toisaalta systemaattista koulukonetta, koulujärjestelmää kaikille lapsille, toisaalta hyvinkin yksityiskohtaisia didaktisia ratkaisuja. Hän uskoi kuviin ja luokka-astekohtaiseen oppikirjaan. Hän kehitti vieraitten kielten opetusta. Hän suosi opetuksessa draamaa ja leikinomaisuutta.

Comenius vaikutti myös Suomen opetukseen piispa Gezeliuksen kautta. Gezelius käänsi Comeniuksen kieliopin oppikirjan, ja sitä käytettiin Suomessa 1700-luvun loppuun saakka.  Gezelius myös sovelsi tehokkaasti ja toteutti Comeniuksen pedagogisia aatteita hiippakunnassaan. Tässä hänta auttoi oma kirjapaino ja mittava kirjallisuuden kustannustoiminta, johon hän käytti myös suuren osan omista varoistaan.

Comenius on minun ajattelussani tärkeä silta keskiajan pedagogiikasta uuden ajan pedagogiikkaan. Hän rakentaa tietä uskosta luonnontieteelliselle ajattelulle ja realistiselle opetukselle, deduktiivisesta opetuksesta induktiiviseen.  Hän ennakoi uutta koulua, joka on kaikille-  ei vain papeille ja virkamiehille.  Hyvä valinta.

Rousseau, J.J. (1712- 1778)
Rouseau ei ole vain silta, vaan myös  raju käänne. Hän kyseenalaistaa (oikein kuhnilaisittain) vanhan paradigman. Ihminen onkin hyvä, ei paha.  Luonto onkin hyvä, kulttuuri paha. Luontoa ei pidä kukistaa vaan sinne pitää palata.  Luonto toimii tarkoituksenmukaisesti. Hän vaihtoi uskontoa (ja naista) useita kertoja. Hän eli toisin kuin kirjoitti, eikä ole varmaa uskoiko hän itse esim. Emiléén kirjoittamaansa. Roussau haastoi rajusti kristillisen kasvatuksen. Ei ihme, että kirjoja poltettiin.

Monet Roussean Emilessä esittämät ideat eivät kuitenkaan olleet uusia, mutta ne olivat keskiajalla  hautautuneet. Monen Emilén  idean lähde oli  antiikissa:
- idea potentian aktualisoitumisesta (Aristoteles)
- idea luonnosta (Aristoteles)
- luonnonmukaisen kasvatuksen idean oli esittänyt Comenius.
- Idea yksilöstä oli humanisteilta peräisin (mm. Rudolf Agricola)
- idea mentorista ( Homeros ja Sokrates)
- lapsen ikäkausista ja kehitysrytmin seuraamisesta  (Platon, Aristoteles).
- kokemuksen ja havaintojen merkityksen oppimiselle tunnistivat jo mm. Aristoteles, Augustinus ja Locke.
- ongelmista oppimisen taustalla on joSokrateen majeutiikka...

MUTTA Rousseau kokosi nämä ideat pommiksi yhteen teokseen,

On sanottu, että Rousseau keksi lapsen. Että Emilé oli lapsen Magna Charta. Että hän oli ensimmäinen, joka nosti lapsuuden ja nuoruuden itsenäisinä kehitysvaiheina pedagogisen toiminnan kohteiksi.  Veikkaan, että ainakin luonnollinen rangaistus oli  hänen oma ideansa.

Rousseau myös ennakoi uutta. Hän ihannoi alempien yhteiskuntaryhmien luonnonläheisempää elämäntapaa (vrt. Marx ja proletariaatti). Hän maalasi kuvaa 1900-luvun lapsikeskeisestä opettajasta, joka lukee oppilasta, poistaa oppimisen esteitä ja antaa oppilaan itse löytää ratkaisut. Hän ihannoi informaalia oppimista kolme vuosisataa ennen  meitä: ”Se oppi, minkä koululaiset saavat keskinäisessä seurustelussaan välitunnilla on sata kertaa hyödyllisempää kuin kaikki, mitä niille sanotaan luokassa. ”

Hyvä valinta.

Hegel, F. (1770- 1831)
KIRJAN mukaan Hegelillä oli   opettajakokemusta kotiopettajana ja kymnaasin rehtorina. Hän olisi siis myös käytännön mies. Hänen ansionsa teoreettisena filosofina on uskomattomat. Mutta Hegelin osalta voi pohtia, oliko hän kasvatustieteilijä.  Hän ei tiettävästi kirjoittanut kasvatuksesta mitään systemaattista esitystä.  Mutta kiistaton ja huomattava  välillinen vaikutus kasvatusoppeihin hänellä on ollut.

HEGEL on käänne suhteessa kristinuskoon: Hän muuttaa maailman kulkua ohjaavan Jumalan historian hengeksi. Hän oli käänne myös suhteessa Rousseauhun, jota hän luki mielellään. Rousseaun mukaan se, että  ihminen on vieraantunut luonnosta, on paha asia.  Hegel väittää, että päinvastoin. Juuri luonnosta vieraantuminen hyvä asia. Ihminen kasvaa ihmiseksi vain luonnosta vieraantumalla. Valtiossa toteutuu positiivinen vapaus: vain siellä voidaan ylittää luonnontilan oikeudeton väkivalta ja kansalaisyhteiskunnan kontrolloimattomat yksityisintressit. Juuri Roussaun kulttuuri on se, mihin ihmisen tulee kasvaa.

Hegelin sivistyskäsite "Bildung" tarkoittaa, että  ihminen nousee luonnollisesta olemassaolostaan (ensimmäinen luonto) todelliseen, järkevään olemiseen (toinen luonto). Se ei tapahdu harmonisen orgaanisen kasvun tapaan, vaan ristiriitojen, työn ja pakon kautta.  Ihminen voi ylittää myös toisen luonnon välttämättömyydet. Sivistynyt suhde todellisuuteen on kriittinen. Hegelin sivistyskäsite sisältää elinikäisen kasvuprosessin idean ja elinikäisen itsekasvatuksen vaatimuksen.

Kasvatus on Hegelille perheen ja koulun piirissä tapahtuvaa sivistämistä. Perheen on kasvatettava. Lapsesta ei kasva vaistomaisesti ihmistä. Perheessä tapahtuva kasvatus on ensimmäinen kohoaminen luonnollisesta olemassaolosta. Se ei kuitenkaan riitä,  on kasvettava kansalaisyhteiskunnan lapseksi. Koululla on Hegelin mukaan integroiva tehtävä, koska perheessä tapahtuva kasvatus ei ole hänen mukaansa riitävää yhteiskunnallisesta perspektiivistä katsottuna.  Hegel korosti valtion merkitystä kasvattajana.

Koululla on kriittinen tehtävä: koulu on  suhteellisen autonominen suhteessa perheeseen, kansalaisyhteiskuntaa ja valtioon. Nimenomaan klassinen aines sivistää- se vieraannuttaa arkielämän välittömiin tarpeisiin nojaavasta ajattelutavasta.  Leikkivä pedagogiikka on väärin, se jättää lapsen luonnolliseen olotillaan. Koulussa leikki muuttuu työksi.

HEGELIN kasvatusopissa on jäljellä jotain kirkon  kasvatusopista: vaivalla ja pakolla oppimisen idea.

Hegel vaikutti vahvasti myös suomalaisen kasvatusopin kehitykseen. Hänen opetuslapsiin olivat mm. J.V. Snellman ja Z.J. Cleve.

EHKÄ Hegeliä ei näillä perusteilla voi ohittaa.

Herbart, J.F. (1776-1841)
HERBARTIN valinta on itsestään selvä. Kotiopettaja. Kävi Pestalozzin luona. Luennoi virassaan kasvatusoppia. Loi ensimmäisen systemaattisen tieteellisen (oman aikansa mukaan) kasvatusopin.

Hän on minun mielestäni jälleen silta. Hän yhdistää spekulaatiota ja luonnontieteellista empirismiä, kuten Comenius- mutta uskolla on vähäisempi merkitys. Kasvatustavoitteet määrittää tieteenä pidetty etiikka (mutta oikeasti se on spekulaatiota). Vahva siveellinen luonne on muunnelma kristillisestä siveellisyydestä.  Menetelmät määrittää psykologia. Herbartin oppimispsykologia (apperseptio-oppi) oli kuitenkin keskeisesti spekulaatiota. Ns. assosiaatio-opin juuret olivat jo antiikin Kreikassa.

SILTAA tulevaan psykologiaan edustaa Herbartin lapsen tarpeiden lista.  Olisiko peräti ensimmäinen sellainen? Silta tulevaan hän oli myös siinä  mielessä, ettei juuri saanut omana (Hegelin) aikana ideoilleen kannatusta.

Monessa kohdassa Herbart on silta (keskiajan yli) myös antiikin ajatuksille. Herbartin kasvatusopin keskeisiä käsitteitä oli harrastus.  Idean tunsi jo mm. Platon.  Herbartin idea kasvattavasta opetuksesta juurtaa sekä antiikin että keskiajan pedagogiikkaan. Hyve on aina mukana. Herbart esitti, että opetus pitää rakentaa sen varaan, mitä tiedetään oppimisesta. Samaa vaati jo Aristoteles. Herbart esitti kuuluisan tunnin kaavansa, jossa on paljon yhtymäkohtia Aristotelen kaavaan.

JOS tarkastellaan oppilaan roolia, Herbart on siinäkin silta vanhaan. Oppilaalle jää hänen pedagogiikassaan vain sisäisen aktiivisuuden rooli, jota hän kutsui itsetoiminnallisuudeksi.  Sielu oli hänelle toimiva. Sielu reagoi ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin.  Oppilaan oli vain oltava tarkkaavainen. Opettaja oli opetuksen todellinen subjekti - kuten antiikin retoriikasta lähtien. Opetus oli vain aineksen tarjomaista apperseptiolle.  Jotta se onnistuisi, opettajan oli tunnettava mahdollisimman hyvin oppilaan sielussa olevat miellemassat ja huolehdittava siitä, että opettamisesta syntyvä mielle oli sukua niille.  Itse asiaa pohdittiin  jo antiikin aikana.

HERBART oli myös vanhan kurin ystävä.

Soinisen Suomeen tuomassa versiossa kasvatuksen keinoja olivat kuri (hallinta), opetus ja ohjaus. Tätä pidän itse hienona jäsennyksenä. Hän käytti käsitettä mielteet (joka siis tarkoittaa aisteilla havaittavan olion vastinetta ihmisen mielessä). Tuo käsite eli pitkään. Se on mm. Urpo Harvan teoksissa 1960-luvulla. Se on eräänlainen alkuaihio Piagetin skeema-käsitteelle

HERBART vaikutti suomalaiseen pedagogiikkaan mm.  J.J.F. Peranderin, W.Ruinin ja ennen muuta  Mikael Soinisen kautta usean vuosikymmenen ajan- 1900-luvun alusta Koskenniemen valtakauteen saakka.

Herbart on oikeaan osunut valinta.

Dewey, J. (1859-1952)
FILOSOFIASSA Dewey edustaa tieteessä selkeää paradigman muutosta. Antiikista alkaen tietona oli pidetty sitä, mikä on totta- ja samaan totuuteen vetosi myös keskiajan kirkko uskon osalta.  Pragamatistit- joihin Dewey kuului, kiistivät tämän tiedon kriteerin.  Tosi tietoa on se, mikä toimii. Tieto synty toiminnassa ei ajattelemalla tai vain katsomalla. Lopullista totuutta ei ole. Tieto muuttuu koko ajan. Se on dynaamista. (vrt. antiikin skeptikot).

DEWEY on pedagogiikassa sekä silta että käänne. Siltaa vanhaan ovat: Hän vannoo luonnollisen oppimisen nimiin (vrt. Comenius, Rousseau). Koulussa pitäisi oppia samalla tavalla kuin elämässä muutoinkin (mallina maalaiselämä).  Opetus tulee järjestää lapsen taipumusten ja  halujen mukaan (vrt. Rousseau). Lapsen viehtymys on  luonnollinen voimavara. Siltaa Herbartiin olivat lapsen tarpeet. Dewey karsi ne neljään. Kouluopetuksen oli tyydytettävä  lapsen perustarpeet: viehtymys sosiaaliseen, luomiseen ja tekemiseen, tutkimiseen ja taiteeliseen ilmaisuun. Näistä ennen muuta viehtymys toisten lasten seuraan ja luovaan toimintaan olivat minusta uusia avauksia.  Jo Quintilianus oli ymmärtänyt, että ryhmä stimuloi oppilasta. Mutta Dewey keksi- niin väitän - yhteisöllisen elämän merkityksen. Koulun tulee olla  pienoisyhteiskuntana; koulun toimintojen pitää muistuttaa ympäröivää yhteisöllistä elämää, jossa jokainen auttaa toisiaan. Kouluun tarvittiin Deweyn mukaan  spontaania yhteistä toimeliaisuutta.

DEWEY ennakoi  informaalia oppimista: Muualla opittua on voitava käyttää koulussa ja päinvastoin.
Ehdottoman hyvä valinta.

Piaget, J. (1886- 1980)
PIAGET oli oman opettajankoulutusaikani suuria nimiä. Hänen työuransa liittyy 1900-luvun alussa kukoistaneen lapsikeskeisen koulun nousuun.  Tuolloin kiinnostuttiin mm.  älykkyyden mittaamisesta ja lasten kehityskausista. Opettajat tekivät  tarkkoja havaintoja oppilaistaan.

Piaget loi omia lapsiaan tutkimalla tunnetun ajattelun kehityksen vaiheteorian, jonka mukaan lapsen sosiaalinen, henkinen ja fyysinen kehitys etenevät käsi kädessä, eikä lapsi voi käsittää kehitystasoonsa nähden liian monimutkaisia asioita.  Teoria eräässä mielessä ratkaisee kiistaa induktiivisesta ja deduktiivisesta opetuksesta. Kummallekin on  käyttöä - eri-ikäisten lasten kohdalla. Nuorimmat tarvitsevat konkreettisia havaintoja. Vanhemmat oppivat myös käsitteellisesti.

Teoria on kuitenkin saanut myöhemmmin paljon kritiikkiä. Siirtymät vaiheesta toiseen eivät ole käytännössä  selkeitä hyppäyksiä, eivätkä kaikki Piaget'n kuvaamat vaiheiden osa-alueet kehity samassa tahdissa. Minulle Piaget on merkittävä askel vähintäänkin Rousseausta alkaneella lapsen merkityksen ymmärtämisen tiellä. Elivoimaisia ideoita ovat  edelleen Piagetin käsitteet: adaptaatio, assimilaatio ja skeema. Mm. yhteistoiminnallinen oppiminen saanut vaikutteita Piagetilta:  Ryhmä tuottaa kognitiivisia konflikteja, jotka johtavat korkeatasoisempien ajattelun muotojen kontsruointiin.

EN kuitenkaan olisi itse valinnut häntä kahdeksan merkittävimmän kasvatuksen klassikon joukkoon.

Vygotsky, L. (1896- 1934)
MYÖS Vygotsky oli psykologi. Hän kuuluu siihen psykologian käänteentekevääan koulukuntaan, joka haastoi vanhemmat tietokäsitykset.  Tilalle se tarjosi ns. konstruktivismia ja Vygotskyn tapauksessa sosiaalista konstruktivismia. Oppiminen ei ole sen mukaan tositietojen oppimista vaan paljon laajemman kulttuurin oppimista. Oppiminen on perustavanlaatuisesti kulttuurissa muodostuneiden tietojen, taitojen ja ajattelutapojen omaksumista.  Omaksuminen tapahtuu vuorovaikutuksessa, osallistumalla ja kultturin kuuluvia välineitä (josta kieli on merkittävin) käyttämällä.

Vygotsky oli paitsi käänne silta edellisiin klassikoihin. Hänen ideansa kulttuurin oppimisesta muistuttaa  hegeliläistä ajatusta oman kansakunnan tai perheen tavan oppimisesta- ilman ajatusta hengestä. Hänen opettajalle tarjoamansa rooli on synteesi Comeniuksen ja Herbartin vielä suoraan opettavasta ja Rousseaun epäsuoraan opettavasta ohjaajasta. Opettajaa tarvitaan ei vain järjestämään lapsen ja luonnon kohtaamista, vaan hänellä on oleellinen ohjaava tehtävä: Useissa toiminnoissa on löydettävissä sellainen kehitysvyöhyke, johon kuuluvia ongelmia oppilas ei vielä kykene itsenäisesti ratkaisemaan, mutta pystyy tähän aikuisen (tai tiedollisesti kehittyneemmän  kumppanin) avustuksella.

Lähikehityksen vyöhyke (ZPD) on tila, jossa ihminen voi ympäristön vaikutuksesta oppia jotain sellaista, mihin hän ei yksin kykenisi. Koska häntä voi auttaa opettajan lisäksi myös kehittyneempi kumppani, Vygotsky on silta myös vertaisopettamisen ideaan ja yhteistoiminnalliseen oppimiseen.

VYGOTSKY palautti opettajalle vankan roolin muutoin  lapsilähtöisessä opetuksessa. En silti olisi nostanut  häntä yhdeksi kahdeksasta merkittävimmistä kasvatuksen klassikosta.

Bourdieu, P. (1930- 2002)
KIRJAA kirjoitettaessa Pierre Bourdieu vielä eli. On muuten erikoista ottaa klassikoksi elävä hahmo. Bourdieu oli siis sosiologian (ei esim. kasvatussosiologian) professori. Kirjaan hänet on valittu - näin ymmärrän- kriittisen kasvatustieteen edustajana. Tutkimuksissaan hän kritisoi myös koululaitosta, ja paljasti sen käyttävän epäreilusti valtaa.

MONI tuntee Bourdieun kulttuuripääoman teorian. Koulutus on yksi kenttä, jolla kerätään ja käytetään monenlaista pääomaa (taloudellista, kulttuurista, sosiaalista ja symbolista).

Pääsy (kaikille) kentille edellyttää, että tulokas omaksuu kentän säännöt. Kenttien herruudesta taistellaan. Kentälle investoidaan (työtä, aikaa, vaivaa, rahaa..). Kentällä toimitaan niin, että pyritään vahvistamaan sitä (omaa) pääomaa, joka on kentällä arvostetuinta ja joka tuottaa investoinneille (itselle) parhaan koron. Siksi jokainen pyrkii myös muuttamaan kentän sääntöjä itselle edullisemmiksi (niin, että juuri sitä arvostetaan, mitä itse tekee ja osaa), mutta vain sen verran, ettei kenttä romahda (jolloin omakin pääoma menettää arvonsa).

Kentällä toimitaan intuitiivisesti (ei tietoisesti) oman habituksen pohjalta. Habitus on omaksuttu tapa toimia, systeemi, joka koostuu havainto- ja arvottamisjärjestelmistä: mistä ihminen on kiinnostunut jne. Habitus syntyy ennen muuta kotikasvatuksessa, mutta myös harrastuksissa jne. Se on käytännön tajua, kuinka pitää toimia, pelisilmää.

Eri sosiaaliluokissa syntyy erilainen tapa esim. käydä koulua. Perheet panostavat koulutukseen eri tavoin, toiset sijoittavat siihen paljon aikaa ja rahaa. Erityisesti ne perheet panostavat koulutukseen, joille kulttuuripääoma on tärkeä pääoman muoto.

Oppilas  tulee siis kouluun mukanaan perheeltään saamaansa kulttuuripääomaa (esim. kieliopillisesti oikea kielitaito,  osaamista) ja habitus (esim. asenne yrittää parhaansa koulussa). Koulujärjestelmä  suosii Bourdieun mukaan eliittiä. Se jatkaa sääty-yhteiskunnan etuoikeuksien uusintamista tavalla, jota ei tunnisteta etuoikeuksien välittämiseksi. Se käyttää symbolista valtaa ja  tuottaa symbolista pääomaa niille, joilla on valmiiksi riittävästi  koulussa arvostettavaa kulttuuripääomaa.

Bourdieun kritiikki kohdistuu erityisesti siihen, että koulujärjestelmä ei ole sitä, mitä se esittää olevansa: reilun pelin meritokraattisia areena (joissa kyvyt, lahjakkuus ratkaisevat, ei peritty asema, tausta). Päinvastoin se uusintaa vallitsevat hierarkiat.  Järjestelmässä kulttuuripääomasta ja habituksesta johtuvia kykyjä kutsutaan lahjakkuudeksi. Tuo lahjakkuus (koulukyvykkyys) ei ole ”puhdasta lahjakkuutta” vaan lapsen perheeltään saamaa kulttuuriperintöä.  Arvosanajärjestelmä on esim. Bourdieun mukaan legitimioitu sosiaalisen diskriminaation muoto.

BOURDIEUN kritiikki on viiltävää. Siihen liittyy mm. puhe piilo-opetussuunnitelmasta. Bourdieu on  eräässä mielessä Freudia muistuttava käänne. Freud kumosi idean valistuneesta ihmisestä osoittamalla, että ihminen on eläin,  jopa tuhoa aiheuttavan luontonsa vuoksi (vietit) - jos ympäristö ei ole sallinut hänen kasvaa luonnollisesti. Ihmistä ei hallitsekaan järki vaan tiedostamaton. Bourdieu osoittaa - Rousseaun tavoin, että yläluokan kulttuurissa on mätää. Eliitti rules.

EN olisi kuitenkaan valinnut häntä kahdeksan suurimman joukkoon.

Yhteenvetoa
Millainen kuva kasvatustieteen kehityksestä syntyy näiden kahdeksan klassikon valinnan pohjalta? Mielenkiintoista on, että kukaan valituista ei ilmeisesti ollut erityisesti ja vain kasvatustieteilijä. Kaikille oli jokin muu asia elämässä tärkeämpi. Comeniukselle se oli pansofia. Rousseaun mielenkiinto sirpaloitui useisiin asioihin. Hegelille, Herbartille, Deweylle ja Bourdielle kasvatus oli vain yksi mielenkiinnon osa-alue, pääintressi oli filosofia. Piagetin ja Vygotskyn päätoimintakenttä oli psykologia. Syntyvä kuva vahvistaa tekijöiden kirjassaan lähettämää viestiä monista kasvatustieteistä ja myös muiden osa-alueiden kuin didaktiikan merkittävyydestä. Itse asiassa didaktiikka heistä edustavat vain Comenius ja Herbart.

KASVATUSTIEDE  näyttää tässä klassikkoketjussa kehittyvän hauskan hegeliläisittäin: teesi- antiteesi- synteesi. Jokainen tämän ketjun klassikko  haastaa paitsi vanhaa kristillista kasvatusoppia myös edellisen klassikon kasvatusoppia, ja sitten heiluri palaa taas toiseen suuntaan.

Comeniuksen kasvatusoppi haki vielä kompromissia sitä vanhemman kristillisen kasvatusopin ja nousevan luonnontieteen välille. Rousseau veti sitten maton kristillisen kasvatuksen alta  kuvaamalla luonnon hyväksi ja lapsen viattomaksi. Hän kiisti Comeniuksen kohottaman kirjan arvon oppimisessa.  Hegel käänsi  taas Rousseaun ihmiskuvan nurin, ja luopui Comeniuksen Jumalasta.  Hänen maailman henkensä ei ollut enää kristittyjen Jumala. Jumalan valtakunnan kansalaiseksi kasvattamisen tilalle tuli valtion kansalaiseksi kasvattaminen. Kirkon sijaan koulusta tuli totuusinstituutio. Myös keinovalikko vaihtui: palattiin ratioon ja spekulaatioon Rousseaun luonnon  tutkimisen sijaan. Rousseaun luonnon kirjan lukemisen sijaan palattiin taas oikeiden kirjojen lukemiseen- ja lukemisen arvoon.

Herbart haastoi Hegelin pitkälti vain itsekasvatukseen perustuvan ajatusmallin ja sijoitti  kasvattajan taas opetustapahtuman keskiöön. Dewey taas kumosi tämän Herbartin ratkaisun, ja palautti lapsen subjektiksi  Rousseaun tavoin. Kuten Hegeli hän arvosti sitä tapaa, jota omassa kulttuurissa on. Kun Comenius, Hegel ja Herbart vielä pitivät oppiaineita itsestään selvinä, niin Dewey kyseenalaisti ne, ja asettaa tilalle luonnollisemmat kokonaisuudet: ammatit.

Piaget ikäänkuin palasi Herbartin esiin nostamaan apperseptioon ja kehitti siitä oman skeeman ideansa. Kun Herbart piti mielteitä itsenäisinä toimijoina, Piaget kuitenkin näki lapsen  subjektina. Kun oppiminen tapahtui Herbartin mukaan oppilaan päässä automaattisesti,  Comenius,Hegel, Dewey, Piaget ja Vygotsky näkevät sen vaativan työtä ja vaivaa.

Vygotsky näyttää liittävän oppimisen lapsen omaan ympäristöön sen kulttuurin omaksumiseen tavalla, joka muistuttaa hegeliläisyyttä. Oletan, että heitä yhdistää ajatus siitä, että ihminen ei vain sopeudu, vaan voi myös muuttaa kulttuuria.

Niinikään Bourdieun mukaan lapsi omaksuu oman perheensä kulttuurin - mutta toisin kuin Hegel, Bourdieu näkee siinä myös koulutukseen liittyvän ansan. Bourdieu myös haastaa Hegelin käsityksen koulusta totuusinstituutiona. Koulu toimii toisin kuin väittää: se sortaa alemmista säädyistä tulevia.

KAIKKIEN heidän kasvatusopeissaan on kuitenkin myös yhteistä ydintä: halua tehdä hyvää lapsille, jopa kaikille lapsille. Yhteistä on ajatus, että lapsi kasvaa ja oppii parhaiten  omien, ikäkauteen palaavien edellytystensä pohjalta, kun ympäristö on suotuisa.  Siitä, kuinka paljon lapsi tarvitsee aikuisten apua, on tasan kahdenlaisia käsityksiä: ei tarvitse tai tarvitsee.

2 kommenttia:

Peter Johnson kirjoitti...

Martti, jos nostat listallesi Piagetin, niin miksi ei myös Maria Montessori. Saisit hänestä poikkeuksen miehiseen listaasi Hänen työnsä merkitys painottuu varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan, mutta myös kouluopetukseen.
Älä unohda kriittistä pedagogiikkaa: Giroux tai Freire mukaan.
Suomalaisista voisi nostaa listalle Gygneauksen, kaikkille yhteisen suomalaisen kansakoulun "isän".

Martti Hellström kirjoitti...

Omalta suurten pedagogien listaltani jäisi pois Piaget, kuten esität. Myös Hegel, Vygotsky ja Bourdieu. Mutta oma listani kattaa myös käytännön pedagpgit, kuten esittämäsi Montessori.

Itse asiassa sadan suuren pedagogin lista on valmis. Ja erillinen lista Suomen suurimmista.:-)