Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014

Johdatus kasvatustieteisiin. Osa 1.

(T)YÖPÖYDÄLLÄNI on  Risto Rinteen, Joel Kivirauman ja Erno Lehtisen yhdessä (2000) kirjoittama teos "Johdatusta kasvatustieteisiin". WSOY:n kustantama 1. painos.

Nettitietojen mukaan kirjasta on otettu jo 14 painosta. Kustantaja on vaihtunut useaan kertaan. Välillä se oli Sanoma Pro. Tuoreimmat on kustantanut PS-kustannus oy.

Jostain syystä en ole aikaisemmin huomannut kirjaa. Nyt luen ja mielenkiinnolla. Palaan teokseen lähiaikoina vielä erikseen parissa lastussa. Niissä tulen pohtimaan kuvausta 1. kasvatustieteen kehittymisestä Suomessa sekä 2. sivumääräisesti mittavaa (94 sivua) teoksen osaa "klassisista kysymyksistä ja niiden esittäjistä" + "Suomalaisista vastauksista".

MITÄ muut ovat kirjasta sanoneet? Googlettamalla löytyy 1630 osumaa, joista melkoinen osa vie nettimyymälöihin, kirjastoihin ja divareihin. Se selviää, että teosta on käytetty aikanaan luokanopettajakoulutuksessa sisäänpääsykirjana (ennen kuin siirryttiin "Samalta viivalta"- teoksiin)  ja tenttikirjana. Lähteenä sitä on käytetty mm Wikipediassa, eräissä blogeissa ja nettijulkaisuissa, graduissa, ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä, mutta myös kirjallisuutena vakavammin otettavissa artikkeleissa (mm. Kasvatus ja Aika). Mutta yhtään arviointi en teoksesta löytänyt (en myöskään Kasvatus-lehden sivustolta). Kurjaa. Sillä tällainen perusteos sellaisen kyllä ansaitsisi.

JOHDATUS kasvatustieteisiin on 251-sivuinen teos. Teksti on hyvää suomea. Lähdeluettelo on 14-sivuinen. Jos oikein laskin, muita kuin suomenkielisiä lähteitä oli 36. Kasvatuksen klassikoiden esittelyssä on keskeisenä lähteenä useimmiten toissijaiset lähteet (Andrersson, Bruhn jne.);   Ensisijaiset (jopa suomennetut) lähteet puuttuvat mm. Ahlmanista, Gezeliuksesta, Hegelistä, Herbartista, Piagetista, Porthanista ja Vygotskystä. Se on vähän noloa. Toisaalta se auttaa lukijoita kaivamaan lisää tietoa. Taulokot ovat havainnollisia. Kiitos. Valokuvakuvitus on mustavalkoinen ja hieman hämärä.

MUTTA teksti itse on  painavaa. Tässä muutamia osuvia osumia (oman pään kautta kuljetettuina).

Osumia

1. Kasvatus
Teoksessä kuvataan kasvatusta mainiosti. Sen perusilmiö on, että  lapsi kasvaa  läpi nuoruuden  yhteisönsä aikuiseksi jäseneksi. Kasvatus on näin aina sosiaalista ja yksilöllistä toimintaa.

2. Kasvatustiede
Kasvatustiede tutkii kasvatusta koskevia ilmiöitä. Sillä on oma kohde: kasvun, kasvatuksen, oppimisen, opettamisen, koulunkäynnin ja koulutuksen ilmiöt.  Se käyttää soveltavan ihmistieteen tutkimusotetta. Sen lähitieteitä ovat  filosofia, psykologia, sosiologia ja historia.

Kasvatustiede on useammin soveltavaa kuin perustutkimusta. Perustutkimus on tutkimusta, jossa ongelmanasettelu on täysi riippumatonta tulosten mahdollisesta sovellettavuudesta.
Soveltavassa tutkimuksessa käytännön tarpeet otetaan huomioon jo tutkimusta suunniteltaessa. Tavoitteena on hyödyllisten tulosten tuottaminen (Erkki Viljanen 1982).

Kirjassa puhutaan monikossa kasvatustieteistä, koska kasvatuksen maailmaa tutkitaan tällä hetkellä ainakin kolmen toisistaan selkeästi eroavan tieteen- (yleisen) kasvatustieteen, erityispedagogiikan ja aikuiskasvatustieteen suunnasta. Nöiden lisäksi on useita muita osa-alueita.

Kasvatuksen tutkimuksen perustehtävä on hankkia tieteellisin menetelmin tietoa, jonka varassa ymmärretään, millaisia ilmiöitä kasvatus, koulutus, kasvu ja oppiminen ovat. (Karvonen 1979).

Yhä usemmin kasvatustieteeltä odotetaan konkreettia hyötyä. Mitä se voisi olla. Se on sovellettavuutta. Mihin? Historiallisesti katsoen koulutukseen ja opetukseen. Kasvatustieteen perinteinen tehtävä on ollut tarjota lukio-opettajille tarvittavat tiedot ja taodot opettamisesta.

Valtio käyttää kasvatusta ja kasvatustiedettä myös  hallinnoinnin ja järjestyksenpidon apuvälineenä.

3. Kasvatus- kasvatusoppi- kasvatustiede
Pidin kovasti teoksessa esitellystä Emil Durkheimiin palaavasta ajatuksesta, jonka mukaan
kasvatusoppi (pedagogy) on opinala, joka on muodostunut alunperin käytännössä harjoitetun toiminnan, kasvatuksen ja koulutuksen (education) praktiseksi teoriaksi tietyssä historiallisessa tilanteessa.   Vasta myöhemmässä vaiheessa on siirrytty kasvatustieteeseen, jossa tieteelliset menetelmät on valjastettu tuon käytännollisen toiminnan (education) ja sen ympärille synnytetyn praktisen teorian (pedagogy) tieteelliseksi tutkimiseksi.

4. Tiede
Teosta lukiessa minulle avautui, kuinka vakavan kysymyksen äärellä olemme. Tarvitaanko tiedettä? Tarvitaan, jos tarvitaan tieteellistä tietoa. Jos. Elämme aikaa, jolloin tieteen asemaa ainutlaatuisen insituutiona tuottaa tietoa mahdolliimman vähän yhteiskunnallisten  intressin ohjaamana, on jouduttu puolustamaan.

Tiede määritellään minusta teoksessa hyvin. Ensinnäkin se on  järjestelmäksi saatettua tietoa. Kaikki tällainen tieto ei ole kuitenkaan tiedettä.  J.V. Snellmanin sanoin tiede on järjestelmällistä tietämistä. Tuo tietäminen hankitaan tutkimuksella.  Tieteellinen tieto on muodollista, yksi formaalin tiedon muoto. Se hankitaan tieteellisella metodilla. Metodilta- oli se mikä vaan-edellytetään pyrkimystä totuuteen.  On eliminoitava tekijät, jotka aiheuttavat harjaisia tuloksia. mm. tutkijan omat intressit. Prosessin on oltava avoin. Uuden on perustuttava vanhaan. Saatuja tuloksia on voitava kritisoida. Tutkimus julkaistaan ja altistetaan vertaisarvioinnille- näin turvataan kriittisyys (orgasinoitu epäily) ja itsensäkorjaavuus.Tiede kontrolloi itse itsensä.

Tutkimustiedon ajatellaan olevan tieteen metodisääntöjen ja sisäisen kritiikin puitteissa objektiivisuuteen pyrkivää, yleistettävää ja teoreettisiin lähtökohtiin nojaavaa toisin kuin esim. epämuodollinen tieto, käyttötieto  tai ammatillinen tieto.

Epämuodollinen tieto on jonkinlaista historiallisen kokemuksen tuottamaa arjen ajattelua tai talonpoikaisjärkeä; äänetöntä tietoa. Ammatillinen tieto syntyy työstä saatujen kokemusten myötä.

Ammattitieto ja tieteellinen tieto eivät tekijöiden mukaan ole vastakohtia. Ne vain  liittyvät  eri vaiheisiin asiantuntijuuden kehittymisessä. Muodollinen tieto toimii lähtökohtana epämuodollisen tiedon kehittymiselle. Muodollinen tieto tarjoaa käsitteellisia välineitä, joiden avulla kommunikoidaan ja voidaan seurata tiedonalan kehitystä ja hankkia uutta tietoa.

Tekijöiden mukaan tieteen kehitys on lähinnä hajautumista ja paradigmojen vaihtelua (ei edistystä?) Ns.arkkitieteet ovat muuttuneet ja haarautuneet ja hajautuneet kymmeniin uusiin tieteen alalajeihin. Tieteenaloja lohkotuu jatkuvasti. Tieteiden hajautumisesta he käyttävät käsitettä diversifikaatio.

5. Vastauksia postmodernin ajan haasteisiin
Kirjassa kuvataan hyvin, kuinka kiihtyvästi muuttunut ja muuttuva yhteiskunta haastaa perinteisen koulutuksen ja kasvatuksen ja niihin kohdistuvan tutkimuksen.  Vanha kasvatusoppi oli vahvasti kiinnittynyt opettaja- oppilassuhteen tutkimiseen. Ajatus oppimisesta ilman opettajaa (vrt. oppiva organisaatio)  ja koulua on vaikkei uusi niin peräti vallankumouksellinen.

Ajatus ennalta määräytyneestä ja oikeutetusta kasvattaja-auktoroteetista perustuu  tekijöiden mukaan sellaisen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jota leimaa suhteellisen hidas muutos ja jossa jaetaan yhteinen luottamus osaamisen ja arvojen kestävyyteen myös tulevaisuudessa.

Tilanne nyt muuttunut. Muutos kiihtyy. Osaamisvaatimukset muuttuvat. Ammatteja katoaa. Kulttuuri muuttuu. Elämme riskiyhteiskunnassa.

Lineaarinen elämänkaarimalli: Lapsuus- koulutus- työelämä- eläkkeelläolo ei enää kanna.
Tilalle tarvtaan limittäinen elämänkaarimalli; ennenmuuta koulutus- ja työelämävyöhhykkeen rajat ovat menemässä päällekkäin

Kasvatuksen yksi perusinstituutio; perhe kokoo muodonmuutoksia: ydinperhe heikkenee, yksinhuoltajaperheet yleistyvät, uusperheet lisääntyvät , moniongelmausten perheiden määrä kasvaa... Muodonmuutokset  kaivavat maata perinteisesti toteutetulta kasvatukselta.
Koulujen  on otettava vastaan entistä enemmän toisistaan poikkeavista lähtökohdista tuleva lapsia ja nuoria.

Vanhemmat ja opettajat ovat menettäneet yksinoikeutensa lasten ja nuorten kasvattamiseen ja opettamiseen. Koulu on kadottanut auransa. Kasvatusvoima on nyt muualla.  Elämme monien medioiden maailmasssa. Vertaisten riippuvuus toisista on kasvanut. Kasvattajien ja opettajien  vallankäyttöön reagoidaan vastarinnalla, häiritsevällä läytöksellä tai vaikenemisella - poisjättäytymisellä.

Kasvatukseen tarvitaan  uusia turvaverkkoja ja toisia mahdollisuuksia.

Kuinka vastata postmoderniin muutokseen? 

Tekijät esittävät neljä vaihtoehtoa (tässä minun sanoin)
1. Palataan takaisin perusteisiin.
2. Vapautetaan markkinamekanismit. Uusliberalistisen kehitysuskon mukaan  syrjäytyminen on välttätöntä, mutta toisarvoinen sivuvaikutus verrattuna avautuviin mahdollisuuksiin. Markkinoiden mekanismit johtavat vääjäämättä elinvoimasten arvojen ja käytäntöjen voittoon (Tapscott 1996).
3. Tuetaan itseohjautuvuutta. Uuden yksilöllisen sivistyksen ja itseohjautuvuuden korostus hakee kasvatuksen käytäntöjä, jossa kasvattajan ja kasvajan mahdollisimman tasavertaisella vuorovaikutuksella  pyritään löytämään ja vahvistamaan itseohjautuvan yksilöllisen kasvun mahdollisuuksia (vrt. Suoranta 1997).
4. Luodaan osallistumisyhteisöjä. Uuden yhteisöllisyyden korostuksessa lapset ja nuoret pitäisi saada mukaan osallistumisyhteisöihin. Mallia otetaan perinteisistä yhteisöistä, tiimeistä ja mm. verkostoista.  (Wenger 1998) DOS.

PALAAN siis kirjaan vielä kahdessa fokusoidummassa blogilastussa.

Ei kommentteja: