Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010

Tulossa superpäivä



KUVA: OAJ:n espoolaisvaltuutetut: Martti, Leena Taimela-Helenius, Heli Siberg ja Johanna Ylinen. Kuva otti Matti Sippola.

ALKAMASSA on melkoisen jännittävä päivä. OAJ:n valtuuston kokous jatku Helsingissä klo 9 ja minun puheenvuoroni, jossa teen kolme muutosesitystä tavoiteohjelmaan, on heti päivän aluksi.

OAJ:n tavoiteohjelma 2010-2014 on kirjoitettu varsin yleisellä tasolla. Tein sille pikaisen arvoanalyysin, ja näyttää siltä, että arvotaustaltaan se on varsin tasapainoinen. Lauseita tippuu Schwartzin klassisen kahdelle ulottuvuudelle (säilyttävä vs. uudistava ja omat edut vs. omien etujen ylittäminen eli muiden hyvinvointi) perustuvan arvotypologian kaikille neljälle kentälle. Toki pääosa koskee omien etujen säilyttämistä- mutta nekin perustellaan niiden myönteisillä vaikutuksilla lasten ja nuorten ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin ja menestykseen. Muutoksesta puhutaan pääasiassa neutraalisti, mutta kovin montaa radikaalia uudistusta ei olla itse ajamassa. Tällainen on vaatimus esiopetuksen tekemisestä pakolliseksi lapsille.

Toinen havainto tavoiteohjelmasta on, että pääosa tavoitteista koskee asioita, joita OAJ ei voi yksin toteuttaa. Itse asiassa juuri sellaisia olisi kannattanut miettiä. Niistä olisi oikeasti mielekästä laatia Seppo Kinkin vaatimia indikaattoreita.

Omaan makuuni tavoiteohjelma on pikkuisen liian kaunis. Näen todellisuuden, jossa opettajat työtään tekevät, vielä raadollisempana.

KLO 10.45 on sitten SE hetki. Muu työ keskeytetään, ja alkaa puheenjohtaja vaali. Oletan, että tulos tiedetään ennen puolta päivää. Laitan uuden puheenjohtajan nimen tänne blogiin heti, kun äänet on laskettu. Mutta epäilemättä kaikki mediat välittävät saman tiedon salamannopeasti.

ILTAPÄIVÄLLÄ kokous jatkuu. Kun kaikki asiakohdat on käyty läpi isossa salissa, koontuvat ryhmät (mm. YSI) tarvittaessa. Sen jälkeen jakaudutaan toimikuntiin. Niissä käydään läpi tehdyt muutosesitykset ja joko annetaan niille tuki, hylätään tai muokataan. Nopeimmat toimikunnat vapautuvat klo 15.30. Toislla työ voi jatkua pitkäänkin.

VALTUUSTON ILLALLISELLE en ehdi tänäänkään. Uusien ekaluokkalaisten vanhemmat on kutsuttu vanhempainiltaan, ja sitä ei rexi jätä väliin vaikka virkavapaalla onkin.

Nyt aamutoimiin ja sitten Vespan selkään....

Ei kommentteja: