Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Tärkeä, tärkeä viikko nro 20


LEPPOISAA sunnuntaita kaikille. Valo on ihana asia! Ja lämpö.

Maanantaina aukeaa viikko nro 20, ja se on poikkeuksellisen tärkeä. Oman koulumme tasolla se merkitsee päätöksiä resurssiopettajalisäresurssista ja mm. iltapäivätoiminnan järjestäjästä. Keskiviikkona uudet ekaluokkalaiset tutustuvat kouluun, ja illalla on eppuvanhempainilta. Tällä viikolla muodostetaan niinikään kolme ekaluokkaa. Toivottavasti voimme perjantaina tehdä päätökset siitä, mitkä luokat on yhdistettävä ensi syksynä. Sellaista lisäresurssia emme tule saamaan, että voisimme pitää kaikki luokkamme yhtä pieninä kuin tänä keväänä. Yhdistämisiin on pakko varautua. Ja sokerina pohjalla: Peter Pan-leffa on saatava esityskuntoon.

TÄMÄ viikko on tärkeä myös laajemmin, valtakunnan tasolla. Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) valtuusto kokoontuu tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, ja minä olen saanut Länsi-Uudenmaan opettajilta valtavan äänimäärän, jolla lähden vaikuttamaan niihin asioihin, joita yhden koulun tasolla ei voi päättää. Näistä ensimmäinen on väkivallan uhan poistaminen kouluista. Tulen tekemään sitä koskevan esityksen. Luulen, että teema on valmiiksi kuuma, koska MOT esittää huomenna maanantaina ohjelman "Vaaralliset lapset", josta merkittävä osa on kuvattu Auroran koululla. Tulen myös tekemään esityksen luotettavan opettajien ja rehtorien työaikaa mittavan tutkimuksen teettämisestä. Faktatietoja tarvitaan, jos halutaan huolehtia koulujen henkilökunnan jaksamisesta.

HUOMINEN maanantai on monesta syystä tosi bisi. Suostuin ottamaan meille vieraaksi kaksi unkarilaista koulunkehittäjää, ja heille järjestetään taas mielenkiintoinen ohjelma. Pitkään virkavapaalla ollut Sari-opettajamme palaa töihin. Hieno juttu. Avustusresurssihakemus on saatavava emailiin. Jne. Joten säpinää riittää koko rahan edestä.

TIISTAISTA TORSTAIHIN minua voi olla vaikea tavoittaa. Puhelimitse tavoittaminen on helpointa (045 111 8156). Rehtorin tehtäviä hoitaa poissaollessani apulaisrehtori Ulla Hämäläinen.

Ei kommentteja: