Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 16, 2009

Johtokunnan terveisiä


JOHTOKUNTA kokoontui Auroran koulun opettajien taukotilassa 12.5.2009, tapaaminen oli kevään viimeinen. Puheenjohtajana toimi johtokunnan puheenjohtaja Susanna Lehti.

Rehtori esitti kuvaesityksenä muistoja kuluneesta vuodesta ja totesimme paljon tapahtuneen sen aikana, niin ikäviä kuin hauskojakin asioita. Ilolla otimme vastaan tiedon, että koulussa on selvitty vuodesta ja kaikki on tehty, mitä oli suunniteltu vaikka vastoinkäymisiä olikin.

Iloksemme Auroran koulussa toimiva TIP-hanke on saanut toiminnalleen jatkoaikaa seuraavalle lukuvuodelle.Tämä on turvallisen iltapäivän kokeilun kolmas vuosi.

Kesällä 2009 koulussamme kokeillaan Kesä-TIP. Eli kesäkuun alusta juhannukseen asti koululla järjestetään puuhaa halukkaille päivittäin.

Koulunkäyntiä on rasittanut keväällä opettajien sijaisten palkkaus kielto alle kolmen päivän poissaoloihin. On mietitty, miten järjestää oppilaiden turvallinen ja tasavertainen koulupäivä jokaiselle oppilaalle.

Rehtori kertoi myös tulevan lukuvuoden henkilöstö- ja tuntikehystilanteesta sekä koulunkäyntiavustajien määrästä tulevana lukuvuonna.

Koulussa tehty tyytyväisyyskysely käytiin läpi ja todettiin, että kodin ja koulun välinen yhteistyö sujuu hyvin.Opettajiin ja heidän ammattitaitoonsa ollaan tyytyväisiä, vain koulun tilat ja sijainti saivat moitetta .Kyselyt tehtiin opettajille, oppilaille ja vanhemmille.

Johtokunta toivottaa kaikille rentouttavaa kesää ja kokoontuu seuraavan kerran syyskuun 23.päivä.

Satu Jumpponen

Ei kommentteja: