Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, toukokuuta 01, 2009

Blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 30.4.2009


KUUKAUDEN KUVA: Pesistä! Kuvan otti Raija Herrala.


ENSIMMÄINEN BLOGINI "PEDAGOGIIKKAA JA KOULUPOLITIIKKAA" oli aktiivinen 11 kuukautta MSN-spacessa. Ulkoasu oli ankea, ja teknisesti se oli suppea. Lukukertoja oli blogin "hylätessäni" lähes 18 000, eli noin 1700 luettua sivua/kk. Vieläkin laskurin mukaan tuon "kuolleen" blogin lastuja luetaan noin 150 kertaa kuussa.

12 tammikuuta 2007 siirryin käyttämään BLOGGERIN alustaa. Ulkoasua voi helposti muokata. Kuvia on helppp liittää, ja marginaaleihin saa jos jonkinlaista lystiä. videoita jne. Kävijämäärien seurantaa on haitannut ilmaisten laskurien katoaminen. Näyttää siltä, että pitkään sivuilla käytiin keskimäärin 4342 kertaa kuussa, ja päivässä 145. Tähänastinen ennätyspäivä oli 18.1. 2009, jolloin yhtenä päivänä sivuille laskettiin 225 vierailua. Viime aikoina- uudella laskurilla, kävijämäärät ovat olleet vielä suurempia. Raportoin niistä viikkotkirjeissä.

Seuraavassa blogilastujen aiheet aakkosittain. Uusi blogi ensin. Vanha blogi kulkee sitten muuttumattomana perässä.

PEDAGOGIIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA II: Käsitellyt aiheet 12.1. 2007-30.4.2009.
Päiväykset hakusanan jälkeen ilman vuosinumeroa viittaavat vuoteen 2007. Boldatut ovat uusia lastuja

Aamu- ja iltapäivätoiminta ( 8.7) • Aamu-tv (24.09.08) • Ada (26.2.09) • Afrotales ( 13.9) • Aggresio (16.7.08) • Aikapolitiikka (29.1.2008) • Aimo Puukki (24.4.09) • Aino Kontula (12.7.08) • Aivot (5.3.09) • Akvaario (24.10.08) • Alkuopetuslisä (26.3) • Alkusyksyn saldoa (17.10.08) • Anna-Ester Liimatainen-Lamberg (24.4.09) • Anneli Kangasvieri (22.1.09) • Anneli Rautiainen (30.9.08) • Antti W. Aro ( 12.10.08) • Antti Heikkilä ( 15.4) • Antti Lappalainen (30.9 ) • Antti Talvitie (11.12.08) • Anttu Koistinen (11.10) • Anu Arvonen (29.3.09) • Ari Pokka (24.1.09) • Arno Kotro (24.4.09)• Arto Laamanen (28.3.08)• Arviointi (7.1.2008) • Arvokasvatus-oppiaine (28.2.08 10.5.08) • Asko Leppilampi ( 12.11.08) • ATK-laitteet (18.10.08) • Aulangolla (5.3.2008 7.3.2008 5.3.09) • Aulis Pitkälä (7.11 1.2.2008 05.10.08 17.3.09 21.3.09) • Aurora-info (5.8.08) • Aurora 50 v (26.1 9.8 9.12 10.12 11.12 15.12 22.12) • Aurora-lehti (21.9) • Auroran koulun saneeraus (8.10 21.09.08 ) • Auroran päivä (2.3.2008 10.3.2007 8.3.2008 5.2.09 12.2.09 6.3.09 8.3.09) • Aurora-seminaari (23.8.08 2.9.08) • Auroran YU-joukkue (25.09.08) • Autot (19.6.08 6.7.08)

Barbro Högström (28.8.08 5.12.08 24.4.09) • Beatles ( 11.2.2008 11.5.08) • Blogi (12.1 17.2 22.2 3.11 8.9.08 29.09.08 30.1.09 15.2.09 17.3.09) • Blogilista (1.11.08) • Brobyggaren (sillanrakentaja) (8.12.08 10.12.08) • Budjetti (4.11.08)

Comenius-hakemus (26.3) •

Death Proof ( 27.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Diaspora II (26.7.08 29.7.08 1.8.08 11.8.08 14.8.08 15.8.08 17.10.08 18.12.08 )• Diaspora-paita (21.8.08) •Diasporapäivän rakenne (10.8.08) • Didaktinen vapaus (12.1.09) •Direktio-oikeus (25.1.2008) • Duuniblues (23.1) •

Eduardo Andere (4.9.08) • Educa (27.1 26.1.2008 27.1.2008 23.1.09) • Edunvalvomta (16.5.) • Eduskuntavaalit (19.3. 20.3) • EFQM ( 29.12. 30.12 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Eeva-Riitta Pirhonen (22.1.09 2.4.09) • Efecaf (18.1) • Eheytetty koulupäivä (16.2 2.3 12.3 17.3. ) • "Ei eläinkokeita. Käyttäkää mopoja" (12.708) • Eija Kaaro (26.09.08) • Eino Kaila (25.1.09 9.2.09) • Ekaluokan muodostaminen (16.4 28.2.09) • Ekaluokkalaisen opas (24.11.08) • EKOAY (7.10 17.10 18.3.08 18.8.08 05.10.08 23.10.08 26.3.09) • ELA-opettajan paikkaa ( 11.10.08) • Elvis (8.12) • Eläkepalkka (5.1.2008) • Ensivaikutelma (29.4.08) • Ensio Itke (24.4.09) • Eppujen tutustumispäivä (14.5208) • Eppukysely (17.3.09) • Eppuvanhempainilta ( 14.5.2008) • Eppuopas (17.9.08) • Erityisopetus (18.2 29.6 8.7 9.8 2.12.08 3.12.08 5.12.08 1.1.09 22.1.09 26.1.09 14.2.09 26.2.09) • Erityisoppilaiden vanhemmat (5.2) • Erkki Komulainen (21.12.08) • ERP-HR (7.8.08) • Esikouluyhteistyö (13.2) • Esiopettajat (17.3.09 24.309 30.3.09) • Esko Aho (1.10.08) • Espoo 550 (4.9.08 5.12.08) • Espoon perinneyhdistys Aurora (26.8.08 4.12.08) •Espoon sivistystoimenjohtaja ( 12.8) • Esse (28.1.08 15.8.08) •Etevä-tapahtuma ( 8.11.09) • Etäluento ( 24.1.2008) •

Flooran päivä (13.5) • Fullan (1.4 14.6 7.9 16.10 ) • Fundamentalisti (1.2) • Futures ( 1.7) •

Googlen nettikalenteri ( 27.12. 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Grasping the Furure (01.10.08) •

Haapajärvi (9.11.08) • Haitari ( 8.8. 08) • Hallitusohjelma (16.4) • Hanna Sarakorpi (17.3.09 30.3.09) • Hankintakielto (25.11.08) • Hannu Suntio ( 23.10.08 24.4.09) • Harrastus ( 18.4) • Harri Pitkäniemi (21.12.08) • Helena Notkonen (3.12) • Heljä Misukka (24.4. 24.4.09) • Henkilöstökysely Wilmassa (25.4.09)Homekoulut ( 8.2.2008 30.4.09) • Henkilökunnan jaksaminen (06.10.08) • Huippupomot (2.5.08) • Huoltajapalaute Wilmassa (18.3.09 27.3.09) • Huoltajien kokous ( 4.11.08) • HUS (21.9.08) • Hyvinvointi (19.1.09) • Hyvä opettaja (24.8.08) • Hyvä opetus (15.4 18.5 21.10.08) • Hyvä, paha opettaja (19.5 23.5 ) • Hämeenlinnassa (20.9.08) • Hölmöläiset (13.9 10.10 20.1.2008 2.4.08 11.4.08 23.4. 08 7.5.08 10.5.08 13.5.08) •

Ihannekoulu (10.9.08 17.9.08 ) •Iltapäiväkerho ( 14.8) • Iltapäivätoiminnan koordinaattori ( 7.7 16.8) • Ilkivalta ( 11.10) • Ilon pedagogiikka ( 15.10.08 16.10.08) • iMovie (12.1.2008) • Ilpo Salonen ( 7.8.08 30.3.09 23.4.09) • Improving School Leadership (29.8.08) • Irmeli Halinen ( 30.9.08 24.4.09) • Irwin Goodman (9.2.2008) • Isäni ( 14.9) • Isät (4.3.09) • Itsearviointi (13.1 11.4. 19.10)• Itsenäisyyspäivän lounas (4.12.08) • Itsekasvatus (1.4.08) •iWorkso9 (10.3.09)

Jaana Alaja (22.1.09 22.4.09) • Jaana Lemminkäinen (15.3.08) • JET (12.5) • Janina Schiray (21.4.09) Jari Nummela ( 24.4.09) • Jarkko Mylläri (21.12.08) • Jarmo Jääskeläinen (24.4.09) • Jiri Haapamäki (6.8.08 24.10.08) • Johanna Karimäki (1.4.08) •Johtajien johtamisesta (6.4 9.4) • Johtaminen ( 10.2.2008 12.9.08 27.1.09 ) • Johtamisen rooliteoria (12.10.08) • Johtokunta (22.3 6.9 21.9.2007 11.3.2008 30.09.08 06.10.08 24.11.08 26.11.08 19.2.09 25.3.09 29.3.09) • Jokelan koulu (8.11 19.11.) • JORY ( 30.10) • Jorma Munne (2.4) • Jouni Hörkkö (9.4.08) • Joonatan Pyrrö (20.3.09) • Juha Juurikkala (15.10.08 16.10.08) • Juha Hyvärinen (28.6.08 19.7.08 14.8.08 06.10.08 ) • Juha Hyvärisen muistotili (14.7.08) • Juha Nurmi (7.8.08) • Juhani Grönqvist (18.3.09) • Juhani Hytönen (2.4.08 16.10.08 21.12.08 ) • Juhani Jussila (21.12.08) • Jukka Jokiranta (26.3.08 9.4.08 21.7.08 24.3.09)Jukka Karhula (17.3.09) Jukka Miettunen (24.4.09) • Jukka Sarpila (8.4.08) • Julia Uotila (7.4.09) • Jyrki Hämäläinen (19.3.08) • Järvenperän koulu (17.4 31.3.09 7.4.09 10.4.09) • JET (4.2) •

Kadonneet nuoret (17.8.08)• Kaija Kuivanen (9.4.09) • Kaisu Toivonen ( 22.2.08 24.7.08 28.7.08 7.8.08 23.09.08 12.11.08 ) • Kajaani (12.11.08) • Kalajärven koulu (21.9.07. 12.8.08 18.12.08 ) • Kalajärvellä ( 1.8.08 15.8.08)• Kantelu (22.1.) • Kari Evinsalo (20.8.08) • Kari Kuusisto (05.10.08) • Kari Uusikylä (21.12.08) • Kasvatus (1.1.09 2.1.09 3.1.09 10.1.09 15.1.09 21.1.09) • Kasvatusfilosofiaa (1.8 5.8 25.8) • Kasvatuskumppanuus (4.3.09) • Kari Uotila (05.10.08) • Kati Tuurala (3.5.08) • Katri Ahola (10.4.09) •Kauhajoen tragedia ( 24.09.08 25.09.08 27.09.08) • Kauko Hämäläinen (9.4.08 22.1.09) • Kehittämiskeskustelut (15.5. 15.6 29.10 27.11.08 ) • Kehitysvammaisten ryhmäintegraatio (16.1) • Keikalla (19.1 25.1 27.1 29.1. 30.1 31.1 1.2 7.10 14.10 10.11 17.11. 23.11. 24.11. 1.12 17.1.-08) • Kelpo (2.4.09) Kerhotoiminta (8.7 6.4.08 29.4.08 8.9.-08 10.9.08 6.4.09) • Kerhokeskus (5.2) • Keski-Espoon koulu (3.2)• KeSu (8.7 11.12 ) • Kesätunnelmia ( 30.6 2.7 6.7 11.7) • Kino Aurora (7.2.09) • Kirjoituksen opetus (29.11.08) • Kirsi Lindroos ( 21.09.08) • Kirsi Tirri (21.12.08) • Kiusaaminen (23.5 4.9 6.9 11.9.08 9.4.09 ) • KiVa-kouluhanke (4.4.09 9.4.09) Kodin ja koulun yhteistyö (30.3 9.10 31.10 22.11. 23.1.2008 15.9.08 20.10.08 7.1.09 21.4.09 22.4.09) • KoKo (6.11.08 13.11.08 24.3.09 22.4.09) • Koko koulun näytelmät (10.1.2008 22.10.08 9.11.08) • Konsertti (15.1.09 11.2.09 ) • Koskemattomuusuoja (22.7) • Koti & Koulu ry. (26.09.08) • Koti & koulu- www-sivut (07.10.08) • Koto ja Kahleet (20.8.08) • Koulujen lakkauttaminen ( 21.2. 27.3 25.6 8.7 9.8) • Koulun alku (14.8 16.8) • Koulukerhot (28.9.08) • Koulukiusaaminen (20.9 23.9 10.11.08) • Koulukuvaus (21.9) • Koulumestarin koulu (21.11) • Koulumummint (1.4.09) • Koulunkäyntiavustajat ( 23.9 17.10.08 28.4.09) • Koulunkäynnin historiikki Lippajärvellä • Koulupalo (4.1.09 16.1.09 23.1.09 24.1.09) • Koulupäivän alku (6.9.08) • Kouluruokailu ( 9.1.2008 15.1.2008 15.8.08) • Koulutilojen käyttövuorot (6.3.09) •Kouluttajan arkea ( 3.5. 8.5 7.9 29.8 10.9 27.10 2.11. 19.1.2008 14.9.08) • Koulutuksen arviointi ( 21.9)• Koulutuspolitiikka ( 14.1) • Koulu-uutisia (25.6) • Kriisiohjeita ( 23.09.08) • Kristina Wikberg (22.4) • Kuitinmäen koulu (25.11) • KULPS ( 9.5.08) • Kullervo (25.09.08) • Kuningas, jolla ei ollut sydäntä (12.3.09 13.3.09 14.3.09 24.3.09 28.4.09) • Kunniamerkki ( 26.1) • Kunta10 (29.1.09) •Kuntavaalit (20.10.08 28.10.08) • Kuopio (14.3.2008) • Kuntavaalit 2008 ( 26.09.08) • Kurt Byma (05.10.08) • Kuukauden kirja (1.3.2008 1.4.08 2.5.08 16.7.08 31.7.08 31.8-08 1.11.08) •Kuusijuhla (14.12 15.12) • Kyselykone ( 6.5.08) • Käsitteet (1.8 4.8) • Kööpenhamina (1.5) •

Lakko ( 10.7 1.9 6.9 9.9.) • Lama (22.1.2008 28.12.08) • Lapsen hinta ( 1.3) • Lapsen salaisuus (31.8.08) • Lapsikeskenen kasvatus (1.3.2008 2.4.08) • Lapsuus (26.8 16.9.) • Lasten ja nuorten pahoinvointi (11.11.08) • Leikkaukset (21.3.09) • Leena Krokfors (21.12.08) • Leikkaukset ( 29.1.09 30.1.09 15.3.09 19.3.09 ) • "Liekeissä" (14.1.09 19.1.09) • Liisa Heinimäki (2.4.09) • Liisa Huokuna (14.3) • Liisa Tommila ( 30.10.08) •Lisärakennus (12.4.08) • Literacy (11.12.08) •Lomalla (6.8.08) • Lo-liitto ( 11.2. 26.3. 16.5 1.9 2007 17.2.2008 14.3.2008 16.3.08 6.12.08 12.2.09 13.2.09 14.2.09 15.3.09 29.3.09) • LO-tarvike oy (17.2.2008) • Lucia (11.12.08) • Lukio (5.3.09) • Lukkari (23.7.08) • Lukukauden arviointi (15.12.08) • Lukuvuoden arviointi (15.5.2008)• Lukuvuoden työ- ja loma-ajat (20.10.08)• Luokanopettajaksi (16.9.08 20.4.09) • Luokanopettajan päiväkirja (6.1.2008 15.3.2008) • Luokanopettaja-lehti (30.3 13.9 29.9 10.11 4.1.2008 5.4.08 14.4.08 24.10.08 28.3.09 27.4.09) • Luokkahenkin (14.4) • Luovuuslauantai (19.8.08) • Luunja (5.3 6.9 21.9.08 27.9.08 21.1.09 11.2.09 17.3.09 7.4.09 ) • Lähikoulut (4.2.) •

Maahanmuuttajaperheet ( 12.5.08) • Maija Daavittila (22.2.2008) • Mainingin koulu ( 22.4.09) • Mamma Mia (31.5) • Maria Montessori (31.8.08) • Marika Niemi ( 23.12.08 24.4.09) • Marjatta Tahkokallio (1.4.09) Marjo Matikka (05.10.08 24.4.09) Marjo Sotala (17.3.09) • Marketta Kokkonen (5.12.08) • Markku Sistonen (05.10.08) • Markku T. Hyyppä (6.12.08) • Markus Torikka (24.4.09) • Martti (26.8.08 1.4.09) • Martti Merra (05.10.08) • Matti Koskenniemi (2.2.09 4.2.09 8.2.09) • Matti Koskenniemi 100 symposiumi (21.12.08) • Matti Sippola (6.12.08 29.3.09) • Media ( 21.7 11.8 23.9 14.2.2008 8.4.08) • Mediakasvatus ( 15.2.2008) • Median koulupuhe (8.7.-13.7.08) • Meidän luokka (14.4) • Meilahden yläaste (30.3.09 31.3.09) • Mentorina (15.1 6.6 20.2.09) • Merivesiakvaario (6.8.08) • Merja Mantila- Knuuttila (9.11.08) • Michael Fullan (22.11.08 7.12.08) • Miehet (24.9) • Miesopettajat ( 15.8.08) • Minna Saulio (23.4.09) • Motivaatio (13.6) • Mr. Bean (8.4) • Murrosikä (12.3.2008) •Muutokset ja lapsi (31.3. 5.5) • Muutoskoulutus (17.1. 24.1.2008) • Muutosote (21.9.08) •Muutosvastustus (5.5 15.7 19.1.2008) •

Nahkiaiset (9.9) • Nettikiusaaminen ( 15.2.2008) • Nivelbussi (12.8.08) • Nivellyspalaveri (31.3.09) Noora Hellström (21.4.09) •Nuorisovaltuusto (6.11.08)

Oliver Twist (30.7. 31.7 2.8 16.8 14.11 28.11.13.12 16.12 17.12 19.12 20.12 21.12) • Olli Luukkainen (24.4.09) Olli-Pekka Heinonen (2.4.09) • Olli Poutiainen (19.8) • Opebändi (13.2 15.2) • Opettaja-asunnot (05.10.08) • Opettajablogit (2.9.08) • Opettajainhuone (09.10.08) • Opettajaksi valinta ( 21.4 6.5) • Opettajan oma ote opetukseen (25.8.08) • Opettajan persoona (17.1) • Opettajan työ (20.4.08 31.8.08) • Opettajatv (9.1.2008 15.1.2008 2.4.08) • Opettajien ja päättäjien kohtaaminen (05.10.08) • Opettajien koulutus (30.10) • Opettajien rekrytointi ( 26.6 11.5.08 3.2.09 9.2.09 ) • Opettajien täydennyskoulutus ( 8.7) • Opettajien vaihtuminen (2.4) • Opettaminen (25.1.09) • Opetuksen laatu ( 8.7) • Opetuksen määrä (9.9) • Opetuksen tehokkuus (16.6.08) • Opetusalan VES-tilanne ( 10.7 25.1.2008) • Opetushallitus (8.4 13.8 9.9 2410 21.10.08 ) • Opetuslautakunta (23.1.09 7.4.09) • Opetusministeri (1.5.08) • Opetusoppi (17.1. 25.2) • Opetussuunnitelma ( 8.7 4.2.2008 25.3.08 15.4.08) • Opetustoimenjohtajan säästöohjeet ( 12.11.08) • Opinmäki ( 4.3.2008) • Oppikirja (21.3.08) • Oppilasarviointi (14.1 4.3.09) • Oppilasparlametti (16.12.08 30.1.09) • Oppimateriaalit ( 27.2) • Oppiminen ( 20.1.09) • Oppimiskeskus (2.3 12.5 8.8. 10.8 7.10 10.1.2008 20.1.2008 29.1.2008 2.2.2008 29.3.08 2.4.08 7.9.08 12.3.09 25.3.09 26.3.09) • Oppimistulokset (22.3.08) • Oppitakuu • Osallisuus ( 21.11.) • Osmo Hupli (2.10.08) • Oulussa (21.2.2008) • Outi Dammert (2.4.09)

Paavo Kokkala (05.10.08 1.4.09) • Paavo Tanskanen (14.2.09) •Painotettu opetus /luokat (7.9.08) • Pakkolomat (2.4.09) • Pakkomuutos (14.7 15.7) • Palkat ( 9.9.) • Palautevartit (15.5)• Palkitseminen ( 25.1.2008 6.4.08) • Parakin jälleenrakennus (08.10.08 21.10.08 29.10.08 1.11.08 13.11.08) • Pariopettajuus (4.4) • Parhaat työpaikat (7.2) • Paula Ahonen-Rainio (24.11.08 29.3.09 ) • Pauli Puranen (17.11.08) • Pedagoginen ajattelu (14.9.09)• Pedagoginen johtaminen (4.11 9.11 25.3.09) • Pedagoginen suhde ( 15.4) • Pedagogy for tomorrow (30.09.08) • Pekka Himanen ( 26.10) • Pekka Leinonen (24.4.09) Pekka Räihä (20.4.09) • Pekka Silventoinen (21.12.08) • Peppi Pitkätossu (30.10.08) • Perinneyhdistys Aurora (27.2.2008) • Pertti Kansanen (21.12.08) • Perusopetus ( 12.7.07 23.3.08 29.3.08) • Peter Johnson (27.3) • Pil (14.6) • Pikku Prinssi (8.3.2008 2.4.08) • Planet Terror ( 27.12.) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Praha (28.10.08) • Pro Rexi 2015 (16.10 23.11. 29.11. 1.12 17.1.-08 ) • Producers (1.10) • Promootio ( 23.4 26.5. 27.5.) • Päivähoidon hallinto (13.10.08) • Päivänkehrän koulu (30.4.09) • Päämäärä (13.10) • Pääsiäinen (20.3.08) •

Quest (13.11.08 18.11.08 19.11. 08 20.11. 08 21.11.08 23.11.08 7.12.08 20.2.09)

Raisa Cacciatore (16.7.08) • Rehtorin arkea (18.1 9.2 17.2 23.2. 27.2. 7.3 15.3 23.3. 26.3. 11.4. 12.4 9.5. 12.5 2.6 3.6 5.6 8.6 11.6 15.6 16.7 18.7 20.7 27.7 20.8 24.8 30.8 31.8 15.9 2.9 22.9 26.9 7.10 21.10 22.10 23.10 26.11 31.12. 3.1.2008 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 26.1.2008 3.2.2008 5.2.2008 18.2.2008 3.3.2008 11.3.2008 13.3.2008 17.-18.3.08 27.-28.3.08 14.4.08 23.4.08 24.4.08 17.-19.6.08 15.7.08 18.7.08 21.7.08 4.8.08. 22.8.08 24.8.08 10.10.08 24.11.08 25.11.08 20.12.08 22.12.08 27.12.08 30.12.08 31.12.08 5.1.09 7.1.09 8.1.09 9.1.09 13.1.09)• Rehtori-info (13.12 23.10.08 11.12.08) • Rehtorijaosto ( 18.8.08)• Rehtorikiistat (21.8) • Rehtorikysely 2009 (17.2.09 18.2.09 19.2.09 20.2.09 21.2.09 22.2.09) •Rehtori-monologi (26.3.08 9.4.08) • Rehtori tutkijana verkosto ( 22.09.08) • Rehtoriksi (26.4. 08 27.4.08 13.2.09 ) • Rehtorikoulutus (7.8 16.10 28.10 2.11 21.4.08 23.4.08 7.5.08 ) • Rehtorin työ (4.11 9.11 20.2.09 23.2.09 24.2.09 26.2.09) • Reijo Jouttimki (9.4.08) • Rektorsdagar 2008 ( 09.10.08) • Resurssit ( 8.7) • Retoriikka (19.2.2007 26.2.2008) • Rexi tutkijana-verkoso (1.4.08) • Riitojen käsittely (26.3.08) • Riitta Enqvist (9.4.09) Rock Concert (10.12 11.12 30.4.09) • Rogers Public School (19.11.08) • Rolf Malmelin (22.4.09) • Ronja (28.2 3.4 11.4. 9.5. 17.5 21.5 28.5 31.5) • Ruotsin laivalla (18.4.8) • Ryhmäilmiöt (13.11) • Ryhmäintegraatio ( 6.9 3.10.2007 27.2.2008 26.3.09) • Ryhmäkoko (4.4 8.7 9.8 ) •

Salanäytelmä (21.7.08) • Saneeraus (2.5 4.1. 11.8 20.10 ) • Sanna Lauslahti ( 14.11.08 12.12.08 23.12.08 22.1.09 24.4.09 ) • Sari Sarkomaa (16.4 1.5.08 25.09.08) • Sata sanaa opetuksesta (31.11 10.1.2008 22.1.2008) • Satu Hellsten (16.12) • Sari Karjalainen (05.10.08) • Sarpilan Jukka (8.6 17.10) • Sata sanaa kasvatuksesta (18.2.2008 15.3.2008) •Sata sanaa opetuksesta (18.11 30.12. 31.12. 3.1.2008 27.2.2008) • School fo tomorrow (02.10.08) • Seurakuntanuoret ( 3.3.) • Sijaisopettaa (25.09.08 14.11.08) • Sirpa Wass (10.1.2008)• Sisäinen koulutus (30.10.08) •Sivistystoimenjohtajan paikka (9.9) • SixMix (31.3 4.4 5.5. 9.5. 2.6 3.8 31.8 10.10 ) • Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Soukan koulu (30.4.09) • Studia Aurora (8.4.08) • Strategia (29.1.09) • Sukupuolten erot (18.2) • Suko (18.1)• Suomen Vanhempainliitto ( 31.10) • Suomi (13.4.08) • Sure (24.09.08) • Surkeakuntoiset koulut ( 28.4.08) • Surutyöohjeita (1.8.08) • Susanna Lehti (6.11.08 29.3.09) • Suunnittelupäivä ( 13.8) • Sven Dufva (2.2.09 4.2.09 5.2.09 17.2.09 28.2.09 5.3.09 ) • Syksyn 2007 saldo (23.12) • Syksyn 2008 saldo (29.12.08) • Syrjäytyminen (25.9 7.2.09) • Syysloma (14.10.08) • Syyslomatoiminta (6.9.08 13.9.08 18.09.08 27.09.08 ) •Säästöt (12.7, 1.11.08 4.11.08 5.11.08 6.11.08 10.11.08 11.11.08 12.11.08 13.11.08 ) •

Taikausko (13.4) • Taito- ja taideaineet (23.12.08) • Tallinnassa ( 10.8.08) • Talviloma (21.2.09) •Tanskalaiset koulut (28.4) • Tapakasvatus (11.10) • Tapio Erma (7.8.08 18.12.08 22.4.09) • Tapio Säävälä (30.9.08) •Tapio Toivanen ( 27.1.2008 24.4.09) • Tasa-arvo (1.4.08) •Tasotestit (8.1.2008) • Tavoitteet ( 8.7) • Teatterileikit (15.12.08) •Terho Pursiainen ( 31.7.08) • Tiedotustilaisuus (21.8.08 27.8.08 3.9.08) • Kettunen (24.3) • Timo Lankinen ( 8.1.2008) •TriMIx (31.8) • Tuija Metso ( 22.4.09)Tuen muodot (2.4.09) • Tulevaisuuden koulu (26.10 15.2.2008 20.2.2008 5.3.2008 4.3.2008 24.2.2008 19.4.08 30.4.08 23.1.09) • Tulevaisuuden opettaja (26.10) • Tulevaisuuden rehtori (26.10) • Tulevaisuus- johtolankoja aihekokonaisuuksiin ( 02.10.08) • Tulevaisuuskasvatus (1.7 21.11 5.2.2008 4.3.2008 26.3.08 3.-4.4.08 6.8.08 9.9.08 10.9.08 30.9.08 01.10.08 02.10.08 07.10.08 13.10.08 17.2.09 24.4.09 ) • Tulipalo ( 24.7.08 27.7.08 28.7.08 30.7.08 15.8.08 20.8.08 27.8.08 2.9.08 3.9.08 6.2.09 28.4.09) • Tulipalon käsittely lasten kanssa (25.7.08) • Tuloskortti (BSC) (29.1.09) •Tulospalkkio (18.10 18.12. 14.1.2008) • Tunteiden rata kriisissä (27.7.08) • Tuntematon sotilas (18.8 28.12) • Tuntijako (9.8) • Tuntikehys (20.2) • (TIP) Turvallinen iltapäivä (25.1. 8.3. 9.3. 17.3. 28.3. 21.4 15.6 25.7 23.8 27.8 6.9 27.9 26.9 29.9 11.10 23.10 6.11 29.3.08 11.4.08 17.6.08 7.8.08 9.8.08 11.8.08 15.8.08 29.09.08 5.11.08 10.11.08 11.11.08 23.11.08. 30.11.08 12.12.08 18.12.08 30.12.08 11.1.09 18.1.09 12.2.09 6.3.09 8.3.09 9.3.09 14.3.09 18.3.09 8.4.09 9.4.09 21.4.09 ) • Turvamiehiä kouluun? (25.1) • TVA (16.2.) • Tyytyväisyyskysely (4.12) • Työajat (6.1.09) • Työhyvinvointi (24.1. 27.2 10.8 26.2.09 4.3.09) • Työnarviointivapaa (20.4.09) • Työpaikkakokous ( 9.1.2008) •Työrauha (13.1.2008) •TVA (26.3) • Työpahoinvointi (20.1 12.10.08) • Työssä jaksaminen (28.09.08 5.3.09) • Työssä viihtyminen (15.2) • Työuupumus (29.10.08) •Täydennyskoulutus (9.4.08)•

Uimahallissa ( 21.10.08) • Uintikisat (15.3.09) Ulla Hämäläinen ( 7.4.09 9.4.09) • Ulkomaanmatkat (2.9) • Uma Jutila (9.4.09) • Urpo Harva (21.2.09)

Vaalit (4.3 11.3 14.3) • Valintakokeet (6.5) • Valmiussuunnitelmakoultus (23.10) • Valtuuston puheenjohtajista (15.2) • Vanhemmat (25.11. 4.12)• Varhaisnuoret (16.8.08) • Vanhempien kohtaaminen vaikeassa asiassa (19.10.08) • Vantaa (2.4.09) Vappukahvila (7.4.09) Vartti-lehti (30.3.09) • Veroilmoitus (4.5.08) • Vertaisryhmä (9.3.2008)• Vesot (24.1 20.9.08 ) • Vespa ( 23.5.08 17.7.08 30.10.08 ) • Vanhemmuus (27.2.09) Veteraanit (8.12) • Via Dolorosa (4.4. 6.4 20.3.08 31.3.09 10.4.09) • Vieraita (7.10 12.11 26.11 4.2.09 23.4.09) • Viikin Normaalikoulu ( 11.5) • Viikkokirje ( 30.8.08 5.9.08 12.9.08 21.9.08 27.09.08 05.10.08 10.10.08 18.10.08 24.10.08 1.11.08 9.11.08 13.11.08 14.11.08 22.11.08 28.11.08 5.12.08 14.12.08 2.1.09 11.1.09 16.1.09 24.1.09 30.1.09 7.2.09 15.2.09 22.2.09 28.2.09 8.3.09 14.3.09 21.3.09 28.3.09 4.4.09 9.4.09 19.4.09 25.4.09) • 5d-luokka (21.3.09 24.3.09 27.3.09 28.3.09) • Viisikko (20.10.08 1.11.08 26.11.08 29.11.08 1.12.08 3.12.08 4.12.08 7.12.08 9.12.08 10.12.08 11.12.08 12.12.08 13.12.08 19.12.08 28.3. 09 4.4.09 9.4.09 19.4.09 25.4.09) • Viranhaku (8.1.09 29.1.09 31.1.09) • Virkakahvit (4.4.09)• Virkistystoiminta (11.2.2008) • Vuoden luokanopettaja (24.3 15.3.08 10.3.09) • Vuosi 2007, arvointia (1.1.2008) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Vuosi sitten ( 18.3. 25.3. 1.4) • Väkivalta (9.9 7.2.2008 17.1.09 12.2.09 15.2.09 17.2.09 13.3.09 14.3.09) • WSOY (28.1) • W.R. Bion (13.11) •

Yhteislaulu (25.4.08) • Yhtenäinen peruskoulu (27.3. 19.4 ) • Yhteistoiminta (20.9.08) • Yhteisöllisyys (6.12.08 4.2.09) • Yksin pärjääminen (30.10.08) •Yksityiskoulut (25.3.08) • Yle (15.1.09) • Yläasteen opetus (28.7 29.7) • Yläkouluun hakeminen ( 21.1.09) •Ympäristöteko ( 24.2)• YT (16.8 25.1.2008 18-8-08). YT-toiminnan johtaminen (18.2.2008)•


......................................
PEDAGOGIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA I (osoitteessa http://marttihellstrom.spaces.live.com/ ) Käsitetellyt aiheet 15.2. 06- 12.1.07. Vanhat lastut löytää käyttämällä päiväkirjan nuolinäppäimiä ( rullaus loppuun ja sitten "lisää". Myöhemmillä sivuilla nuolet ovat sivun yläosassa).

• Agressiivinen lapsi (2.9) • Aristokatit (8.12 13.12 15.12 16.12 17.12 ) • Arvojohtaminen ( 10.9) • Auroraseminaari (8.9) •

Didaktiikka-blogi (16.11 3.12 7.1.-07 ) •

Eheytetty koulupäivä (18.10 8.11 19.11 1.12 29.12) • EKOAY (17.10) • Erityisopetus (23.3. 7.6. 16.6. 30.10 12.12) • ErkkiLahdes 12.1.-07 • Euroopan tulevaisuuden haasteet (27.10) •

Feenix-koulu (16.5) • Fyysinen kuritus (19.11) •

Helsingin koulutoimi (7.11) • Hidas aika (17.4) • Hyvä isä ja äiti (24.8) •

Ihmisen voimavara ( 20.8 21.8) •Ilon pedagogiikka (2.8) • Integraatio (19.6.) •

Jaettu johtajuus (28.4) • Jaksaminen (10.9 11.1.-07) • JET ( 23.4 12.5. 6.6. 30.11 19.12 10.1-07) • Johtokunta (7.3.) •Johtoryhmä (31.5) • Jäätyneet lapset (24.11) •

Kansainväliset hankeet (10.11) • Kansanopettajasukupolvet (26.6.- 1.7) • Kesälomat (16.8) • Kasvatuksen haasteita (22.8) • Kehittämiskeskustelut ( 9.11) • Kesäkeskeytys (8.8.) • Kiire (18.11 19.12) • Kodin ja koulun yhteistyö (12.3 25.4. 6.8 9.8 13.8 8.9) • Koko koulun näytelmä (12.8) • Kokonaistyöaika (27.10 19.11 ) • Kokopäiväkoulu (25.5 18.6 18.10 17.11) •Kokous (hyvä) (3.8) • Koulu ja yhteiskunta (10.9) • Koulujen kilpailu/vetovoimaisuus (29.8) • Koulujen tiedotus (17.11) •Koulukasvatus (21.5.) • Koulukiusaaminen (17.11) • Koulujen lakkauttaminen (21.10 7.11. 17.11 19.11) • Koulu-kaikkeuden keskus (18.8) • Koulukerhot (17.9) • Koulukiusaaminen (31.8 4.10 ) • Koulun valinta (6.3 26.8) • Koulunkäyntiavustajat (24.4 28.5) • Koulupäivän aloitus (15.10) • Koulutuspolitiikka 2.12. -07 • Kuritus (19.11) • Koulutuspolitiikka ( 26.8) • Koulu-uutisia mediassa (14.8 15.8 16.8 28.8 30.8 19.9) • Kouluvalitukset ( 5.9) • Kristillinen koulu ( 2.4 2.1-07 6.1.-07) • Käsitteet, sanat (21.7) •

Lahjakkaiden lasten opetus (28.9) • Lapsiperheet (12.10) • Lasse Pöysti (20.10) • Lasten asema yhteiskunnassa (1.1.-07) • Lasten pedagoginen ajattelu (13.3 16.9 ) • Loma ( 23.2 24.6 1.7) • Lukujärjestys (hyvä) (29.7) • Lukuvuosi 2005-2006 (palaute) (17.5) • Luokanopettajalehti (14.11 21.11 6.12 10.12 3.1. ) • Luokanopettajaliitto (3.9) • Luokanopettajan koulutus (13.6 20.9) • Luokanopettajat-aineenopettajat (13.10) •”Luova tuho” ( 19.5.) • Luovuus (11.6.) • Luunjan koululeiri (21.9)• Länsiväylä ( 31.10 30.11) •

Maahanmuuttajat ( 3.10) • Media peruskoulupuhe 2005 (8.12) • Michael Fullan (28.3) • Musiikkiluokat (11.10) •

OAJ (17.2. 17.3 23.3. 27.3) • Opettajan moraali( 29.9 30.9) • Opettajien valinta (16.2. 5.3. 19.4. 7.5.) • Opetuksen käsitemaailma (10.7- 18.7) • Opetuksen teorian perusaineksia (20.7) • Opetus pedagogisena dramaturgiana (21.6) • Opetussuunnitelma (18.4. 2.10) • Opetustapahtuma (22.7) • Oppilaaksiotto (4.4) • Oppilaat opetuksen suunnittelijoina (3.5.) • Oppilaiden kouluviihtyvyys (4.3. 14.3. 30.4) • Oppilashinta (16.11) • Oppilasryhmä (26.2. ja 5.8) • Oppimisen intohimo ( 25.4.) •Oppimiskeskukset ( 9.12) •Oppimistulokset (7.12) • Oppiva yhteisö (30.3.) • Osaamiskeskukset (10.10) •

Palkanmaksun ongelmia (28.11 19.12) • Pariopetus (16.9) • Parviäly (25.7 ) • Paskapuhe (5.11) • Pedagoginen johtaminen (12.6.) • Perheiden hyvinvointi (19.9) • Peruskoulu (27.2 27.10 5.11 6.11) • Peruskoulun maksuttomuus (19.2. 21.2. 3.3. 21.3 7.4. 20.4. 22.4 8.5. 21.9) • Perusopetuksen taloudellisuus (25.10) • Perustehtävä (20.6.) •Pisa-ihme (24.3 5.4 13.8 5.11) • POPS I ja II ( 26.7 ) • Positiivinen energia ( 28.10) • Promootio (4.11) • Pro Peruskoulu 2007 (21.11 10.12) • Prosessien johtaminen (12.12) •

Rehtorikoulutus (18.10. 11.11 4.1.) • Rehtorin työ ja arki (18.3. 19.3. 10.5. 15.5. 29.5 4.6. 10.6. 22.6. 7.8 11.8 21.8 25.8 1.9 4.9 15.9 25.9 1.10 16.10 22.10 29.10 2.11. 3.11. 9.11 16.11 22.11. 28.11 2.12 3.12 17.12 21.12-23.12 28.12 30.12 31.12 3.1.07 4.1.07 9.1.-07 11.1-07) • Reputusprosentti (19.11) • Retoriikka ( 1.12) •Ronja (20.11) • Ruumiillinen kuritus ( 6.9) • J.V. Snellman (6.4.) • SixMix ( 22.11.) • Sorella (24.10) • Strategia-ajattelu (8.3.)• Sure (27.11) • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki (5.12) • Suomisen Olli (20.10) • ”Suoraa puhetta” (25.4 15.6. 17.6.) • Syrjäytyminen (31.3.) • Säästöt ( 19.11) •

”Taitava opettaja” (23.7) • Taiteilija koulussa (15.3) • Tampereen kouluista (14.10) • Tapio Erma ( 13.1.09) • Tasa-arvo (7.12) • Tehokkuus ( 2.3) • Todistukset (3.6 7.12 ) • Tulevaisuuden koulu ( 9.6.) • Tulevaisuuskasvatus (21.4. 5.6) • Tuloksellisuus (10.6.) •Tulospalkka ( 20.2. 10.4.) • Tuottavuus ( 28.10 28.12) • Turvallinen iltapäivä ( 8.11 17.11 19.11 1.12 20.12 29.12 ) •Tyttö- ja poikaluokat (26.9) •Työhyvinvointi (13.8 23.8 30.11 11.1.-07) • Työn kehittäminen (8.4. 28.4. 4.8 ja 1.8 ja 31.7) •Täydennyskoulutus (23.9 24.9 ) •

Uinnin opetus (4.12) • Uskonnon opetus (30.7) • Uusliberalismi (11.9) •

”Valo”-elokuva (2.5) • Vantaan koulutoimi (21.10.) • Vastuukysymykset (16.11) • Veli Mannermaa (22.12.08) • Vieraita Saksasta (1.11) • Viestintäohjeet (12.11) • Vuoden luokanopettaja (25.3) • Vuorovaikutteisuus ( 8.10) • Väkivalta (15.2. 14.9 22.9 5.10 6.10 9.10 23.10 13.11) •

Yhtenäinen perusopetus (27.10) •

Äidit ja isät (27.9) •

Ei kommentteja: