KUVA: Vieressä linkki uskomattomaan Rowan Atkinsonin sketsiin "Kohtalokas selkäsauna".
KOULUTYÖSTÄ yhä suuremman osan muodostaa oppilashuolto. Mutkat oikoen sillä tarkoitetaan kaikkia niitä neuvotteluja, joilla pyritään ottamaan selville, miksi jonkun oppilaan koulunkäynti ei suju sekä kaikkia niitä tukimuotoja, jotka otetaan käyttöön näiden neuvottelujen tuloksena.
Usein lapsen vaikeuksiin liittyvät neuvottelut ovat tosi rankkoja. Voi olla vaikeaa suhtautua tyynesti siihen, että vanhemmat eivät halua ottaa vastaan koulun viestejä. He eivät halua kuulla ikäviä uutisia, eivätkä usko, mitä kouluväki kertoo.
NÄIHIN kohtaamisiin vanhempien kanssa vaikeissa asioissa tulisi löytää jonkinlainen toimintamalli. Jos voisimme helpottaa tilannetta vanhemmille, se helpottuisi varmasti kaikille. Olisiko seuraavista ajatuksista iloa?
(1) Ymmärretään, että meillä kaikilla on taipumus välttää ikävien asioiden käsittelyä. Myös vanhemmilla.
(2) Kaikkien inhottavinta on joutua selvittämään asioita, joissa setvitään omia virheitä.
(3) Neuvotteluissa ei pitäisi pudota syyllisten etsimiseen. Lapsen etua ei edistä, jos kumpikin osapuoli kaivautuu puolustusasemiin. Opettaja väittää, että kaikki koulussa on tehty viimeisen päälle oikein. Vanhemmat selittävät samaa omasta puolestaan.
(4) Voi olla viisasta lähteä liikkeelle huolesta. Koulussa on herännyt huoli lapsen oppimisesta. Onko koti huolissaan tästä samasta asiasta? Neuvottelun tarkoitus on poistaa tuo huoli.
(5) Aika tulisi käyttää sellaisten ratkaisujen etsimiseen, joilla voitaisiin edistää oppimiskykyään menettäneen oppilaan tilannetta. Mitä tuen vaihtoehtoja koulu voi tarjota? Mitä ne edellyttävät vanhemmilta? Ehkä näissä neuvotteluissa ei sittenkään ole kyse jonkin valmiin ratkaisun hyväksymisestä, vaan yhdessä sekä koulun että kodin lasta koskevan tiedon pohjalta tapahtuva lievimmän tehokkaan tukikeinon löytäminen.
(6) Meidän tulisi ymmärtää tunnevyöryä, joka tällaisessa tilanteessa lähtee liikkeelle. Shokki. Kieltäminen. Uhriksi joutumisen tunne. VIha. Masennus. Syyllisyys. Ja vasta pitkän työstäminen jälkeen hyväksyminen ja avautuminen uusille mahdollisuuksille.
Usein vanhemmat ovat jo neuvotteluihin tullessaan täysin uupuneita vuosia kouluilta tulleisiin negatiivisiin uutisiin. He voivat kokea, että koulu haluaa vain päästä eroon heille kuitenkin rakkaasta lapsesta. Vanhemmat voivat myös hävetä sitä, että heidän lapsensa on erilainen.
(7) Kouluväen tulisi viestittää, että se arvostaa vanhempia, että usein lapsen ongelmat eivät johdu siitä mitä vanhemmat ovat tehneet. Esim. ylivilkkaaksi ei ketään kasvateta, sellaiseksi synnytään. Niinikään voisi olla viisasta kertoa, että kunnioittaa tuon suruprosessin vanhemmilta vaatimaa ponnistelua.
(8) Kouluväen tulisi tehdä omalta osaltaan palautteen vastaanottaminen vanhemmille niin helpoksi kuin mahdollista. Älä ”tiedä paremmin”. Meidän opettajien vaaraana saattaa olla itseidealisointi, ts. alitajuinen ajatus, että kuitenkin olen fiksumpi kuin lapsen vanhemmat. Vanhemmat aistivat sen. Omaa suhtautumista tulisi työstää.
(9) Kouluväen tulisi ottaa neuvotteluissa ammatillinen asenne: ei pidä antaa omien tai toisten tunteiden viedä (vrt. ohitusyritykset, provosointi). Vanhemmat voivat silti reagoida odottamattomasti.
(10) Sekin täytyy kestää, että neuvottelun lopputulos ei ole aina koulun mielestä paras. Se ei ehkä on hyvä, mutta joskus sillä kertaa paras mahdollinen.
Tämän lastun innoittajana oli teos: Ekebom, U.-M., Helin, M. & Tulosto, R.(2000). Satayksi kouluongelmaa. Opettajan käsikirja. Helsinki: Edita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti