Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

A Hard Day´s Night

KUVA: Viehättävä tarkastaja(tar) oli säästeliäs mutta oikeuden- mukainen moitteissaan. Romuja pitää tyhjentää. Palo-ovet pitää pitää kiinni.


MUKAVAA olla perjantai-iltaa kotona. Viimeiset viikot ovat olleet haipakkaa. Kohottavaa mutta myös kuluttavaa. Ja tämänikäisellä painaa jaloissa myös edellinen pitämätön viikonloppu.

AAMULLA oli hypättävä ennen kahdeksaa Vespan selkään. Olin unohtanut Macin laturin Dipoliin, ja elämästähän ei tule mitään ilman läppäriä. OHR jäi väliin. Klo 9.30 oli vuosittainen palotarkastus.

KOULUN TVT-laitteiston käyttöönotto seisoo ilkeästi. Kirjoittelin kirjeitä, joissa kyselin, että ?????? Olemme kohta syyslomalla ja aikoja sitten sovitut asiat eivät ole lainkaan edenneet. Pian puhelin soi, ja moni asia edistyi. Hienoa.

AURINKO näkyi tänään taivaalla. Hellyttävää. Opehuoneessa raikui pitkästä aikaa nauru. Loma on tulossa oikeaan aikaan.

Lähetin "Kolmen iloisen rosvon"-kässärin Saloon. Hyväksyin laskuja ja poistin spameja. Kouluruokailu täytti 60 vuotta, ja söimme sen kunniaksi maittavaa lohta. Aleksis Kiven päivän kunniaksi soitin rumpuja 4b:n musiikkitunnilla " Voimalla seitsemän miehen".

KOULUPÄIVÄN jälkeen Johanna ja Sari kävivät kaikki luokat läpi, ja tsekkasivat, kuinka paljon koneita mihinkin luokkaan voitaisiin sijoittaa (kunhan Fujitsun koneenkantajat tulevat).

PÄIVÄN paras uutinen oli, että Ulla pääsee töihin jo maanantaina. Toiseksi paras oli, että Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon. Onneksi olkoon.

RAIJASIN 100 kg tekemättämiä paperitöitä kotiin. Jospa nippu kevenisi kantamalla :-)

Ei kommentteja: