Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Säpäkkää menoa ennen vuosilomaa

KUVA: Vuoden viimeisen Luokanopettajan kannen työversio.


AAMUYÖSTÄ purkamaan työsumaa, jotta pääsee illalla lähtemään lomareissulle. Luokanopettaja-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja taittajalta tuli eilen illalla työversio taitosta. Kaikkia mainoksille varattuja sivuja ei tarvittu, joten lehteen oli jäänyt koloja. Päätoimittaja naputti sitten kolot täyteen. Kirjoitin pikkujutun syksyn alun Ihannekouluseminaarista. Vanhastaan lehdessä on jo monta juttuani: pääkirjoitukseni peruskoulun jatkuvasta muutoksesta, puffi Matti Koskenniemen 100-vuotisseminaarista, ensi vuoden luokanopettajan päiväkirjasta sekä kirja-arvostelu Juha Juurikkalan Ilon pedagogiikasta.

KLO 8 kävin kuvaamassa naapurikoulun rexin samaan julkaisuun. Jouni Hörkkö kirjoitti oikein ajatuksia herättävän jutun Joulusta. Sitten oppilashuoltoryhmän kokoukseen, jossa käytiin lapsia, joista opettajat tuntevat huolta. Koululle roudattiin uusia tietokoneita tuhoutuneiden sijalle. TVT-parimme Johanna ja Sari ratkoivat kahden Samrtboardin sijoitusta. Kivitaloon ne laitetaan.

SPAMien poistoa, oppilaitten kohtaamisia ja ELA-opettajan opintoihin kuuluvan opinnäytetyön ideointia. Kouluun ilmoittautui tänään kaksi uutta oppilasta, ja tällä viikolla vielä kaksi muutakin. Ahdasta tulee. Erityisesti, jos ennakkotiedot alueen ensi kevään 7-vuotiaista pitävät paikkansa. Ellemme osaa olla luovia, meiltä loppuvat luokkatilat. No, tässä on hyvää aikaa etsiä vaihtoehtoja.

KOTIIN poikkeuksellisen aikaisin, jo klo 14. Muuten ei ehdi naputtaa viikkokirjettä. Ja sehän pitää ehtiä.

Ei kommentteja: