Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Perjantai ja 13. päivä!



KUVA: Netistä lainattu kuva havainnollistaa erästä taikauskoa

TÄNÄÄN on siis se kauhea päivä. Perjantai ja 13. päivä. Fiksutkin ihmiset kuulema jossei ihan tosissaan niin ainakin pikkuisen uskovat, että päivä poikkeaa muista päivistä. Vaikka tietävät, että kyse on taikauskosta.

ON SIIS tietoa ja uskomuksia. Tiedon ja uskomuksen raja kulkee kai yksinkertaistaen perusteissa. Tieto on tosi uskomus, jolle on hyvä perustelu. Uskomuksen perustelu ei kestä kriittistä tarkastelua.

Taikauskoksi kutsutaan käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja luonnossa vaikuttaa yliluonnollisia voimia tai olentoja ja niitä voidaan hallita tai ainakin niihin voidaan vaikuttaa tiettyjä toimenpiteitä suorittamalla. Sanan laajimmassa merkityksessä uskonnot ovat näin taikauskoa.

IHMINEN on selvinnyt maailmassa järjellä ja intuitioilla. Taikauskoisuus juontaa ihmisen vaistonvaraiseeen, intuitiiviseen pyrkimykseen selittää ympäröivää maailmaa. Yliluonnollisia uskomukset ovat eritytymättömiä käsityksä maailmasta. Näissä elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet menevät sekaisin. Intuition funktio on pitää ihminen elossa. Taikauskoinen ihminen ei pysty perustelemaan taikauskoaan, sillä kyse ei ole asiasta, joka olisi kielen ulottuvissa. Se on asia, joka "nyt vaan on niin".

Intuitiivinen ja analyyttinen ajattelu ovat kehittyneet evoluutiossa eri aikoina ja eri tehtäviin. Intuitiossa olemme lähempänä eläintä. Pienten lasten oppiminen on ensimmäiset vuodet intuitioon perustuvaa. Intuition tehtävä on säilyttää ihminen hengissä: arvioimme mitkä asiat ovat turvallisia tai vaarallisia, mitä kannatta lähestyä, mitä pelätä, olkoon kyse sitten ihmisistä, eläimistä, ravinnosta tai elottomasta luonnosta. Intuitiivinen ajattelu jakaa asiat karkeasti hyviin ja pahoihin.

JÄRKI taas on analyyttinen järjestelmä, joka perustuu kieleen ja logiikkaan, syihin ja seurauksiin. Järki on nuorempi tapa selittää maailmaa kuin intuitio.

Nämä järjestelmät - analyyttinen ja intuitiivinen - elävät rinnakkain eikä koulutus tai älykkyys juuri korreloi sen kanssa, onko ihminen taikauskoinen vai ei. Meillä on nämä molemmat "tiedon"järjestelmät, ja yhdessä ne tuottavat ratkaisuja pulmiimme. Arjessa niitä on vaikea erottaa toisistaan paitsi, kun ne ovat keskenään ristiriidassa ja sydän sanoo yhtä ja järki toista.

ESIMERKKEJÄ TAIKAUSKOSTA

Taikauskoa on esim. uskoa siihen, että seuraavat asiat vaikuttavat siihen, mitä tapahtuu: amuletit, kummitukset, luvut, neliapila, säänhaltijat, tähdet, ufot. Taikasuskoa on uskoa siihen, että joku voi lukea toisten ajatuksia ja että ajatusten voimalla voi väännellä lusikkaa.

Ihminen haluaa turvallisuutta ja onnea. Taikausko on yksi keino selittää, kuinka maailma toimii. Taikausko lisää tunnetta, että tilanne on hallinnassa. Taikauskoa on, että uskoo voivansa itse vaikuttaa siihen mitä tapahtuu tietyillä rituaaleilla. Meillä on kasapäin taikauskoisia tapoja, joiden alkuperäisenä tarkoituksena on ollut karkottaa pahat henget tai tuottaa hyvää onnea.

Aivastaessa ensimmäinen kuulema on hyvää, toinen pahaa, kolmas rahaa ja neljäs flunssaa.
Monista merkeistä näkee, jos joku ajattelee sinua: Korva soi tai korvia kuumottaa; Kun nikottelee. Päivänkakkaran terälehdistä lasketaan: Rakastaa, ei rakasta, rakastaa... Itseä ei saa onnitella siitä, että on pysynyt terveenä
Kun nainen lähtee synnytyslaitokselle, hän ei saa pedata lapselle petiä valmiiksi, koska se voi johtaa lapsen kuolemaan.
Sulhanen ei saa nähdä morsianta morsiuspuvussa ennen kuin kirkossa. Parista tulee onnellinen ja rikas, jos hääpäivänä sataa. Särkynyt peili tuo onnea. Ja hevosenkenkä oven päällä. Uudenvuden tinasta voi nähdä, miten seuraavana vuonna käy.

Erityisen taikauskoisia ihmisiä asuu kuulema Kiinassa. Kiinassa epäonnea tuova numero neljä puuttuu esimerkiksi talojen numeroinnista eikä kaikissa rakennuksissa ole lainkaan neljättä kerrosta. Tärkeitä sopimuksia ei solmita kuun neljäntenä päivänä.

MEILLÄ on myös tapoja, joita emme edes tunnista vanhoiksi taikauskoiksi. Esim. kättä pidettiin ennen suun edessä haukotellessa siksi, että se estää sielun karkaavan suun kautta. Skoolatessa laseja kilisteltiin, koska niin karkotettiin demoneita, joiden pelättiin tunkeutuvan avonaisen suun kautta ihmiseen. Moni sanoo "koputtavansa puuta". Puun koputtaminen on kuulema peräisin ajoilta, jolloin erityisesti suuria ja vanhoja puita pidettiin pyhinä.Koputtamalla maalaamatonta puun pintaa manattiin esiin suojelevia voimia. Keskiajalla uskottiin noitien vannovan valan paholaiselle keskisormi pystyssä. Ele käsitetään vieläkin rivona. Seinää vasten nojaavat tikapuut muodostavat pyhän kolminaisuuden symbolin. Käveleminen tikapuiden alta rikkoo symbolin ja on samalla rikkomus pyhyyttä vastaan. Mustaa kissaa pelätään, koska noitien uskottiin pystyvän muuttumaan kissaksi. Sylkäisemällä olan yli suojauduttiin noidan vaikutukselta. Pahojen henkien uskottiin tunkeutuvan ihmisen aukkoihin. Korva- ja nenäkorut suojelivat demonien hyökkäyksiltä.

TÄNÄÄN on siis perjantai 13 päivä. Merenkävijöille perjantai, ja erityisesti 13. päivä laivan lähtöpäivänä on tiennyt epäonnea. Tuona päivänä lähtevä laiva ei koskaan saapuisi määräsatamaan tai se kohtaisi ainakin kovia koettelemuksia. Yhä luku kolmetoista loistaa poissaolollaan muun muassa SAS:n lentokoneiden istuinrivistöstä ja useiden hotellien kerroksista sekä huoneista. Erityisen vaarallinen on yhdistelmä 13. perjantai.

Merenkäyntiin liittyy paljon taikauskoa. Laivan nimen vaihtaminen tiesi yleistä epäonnea. Naisten läsnäolo laivalla tiesi huonoja tuulia, täyttä tyyntä, ruokavaraston loppumista, sairauksia tai yleensä onnettomuuksia. Rottien pakeneminen tuhoon tuomitusta laivasta on kansainvälisestikin tunnettu enne.

Ei muuten, mutta tänään meiltä lähtee iso joukko opettajia virkistyretkelle merelle.

Ei kommentteja: