KUVA: Tuplatähti, ks. www.reteaming.com
VIISI vuotta sitten meillä Auroran koulussa oli etuoikeus tehdä yhteistyötä psykiatrian erikoislääkäri Ben Furmanin kanssa. Käynnistimme Meidän luokka - pilottiprojektin kehittääksemme luokkahenkeä. Kiinnostava hanke jäi sitten monien samaan aikaan energiaa vieneiden viritysten jalkoihin, mutta nyt olemme yhden luokanopettajamme kanssa käynnistämässä mallia uudelleen. Kaivoin vanhoja papereita ja tunsin oikein kuinka innostus kihisi verisuonissa. Päivitin myös tehtäväideoita yksinkertaisemmiksi. Nyt se onnistuu!
AJATTELIN laittaa näin kauniin keväisen lauantaiaamun lastuksi hieman päivittämäni artikkelin, joka julkaistiin aikoinaan ihan Hesarissa.
.................................................................................
KOULULUOKKIEN LUOKKAHENKEÄ VOI PARANTAA
Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman, Lyhytterapiainstituutti Oy
KT, rehtori Martti Hellström, Auroran koulu
70-luvulta alkaen kuuluisia Pisa-tuloksia myöten ovat mittaukset osoittaneet, että suomalaisoppilaat viihtyvät koulussaan huonommin kuin oppilaat muissa maissa. Edellinen opetusministerimme käynnisti laajoja hankkeita viihtyvyyden parantamiseksi, koska koulussa huonoiten viihtyvät oppilaat ovat tutkimusten mukaan todellisessa syrjäytymisvaarassa. Kalliomäen ohjelmaan kuului mm. koulukiusaamisen kitkeminen ja aamu- ja iltapäivähoidon laajentaminen.
Viihtyvyyteen voidaan vaikuttaa lisäksi muillakin keinoilla kohentamalla luokkahenkeä. Hyvä luokkahenki tukee oppimistuloksia ja lisää oppilaiden myönteistä käsitystä itsestään ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Luokkahenkeen voi vaikuttaa
Luokkahengen eteen tehty työ on arvokasta kasvatustyötä. Ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta kumpuavassa lähestymistavassa ei pohdita, mistä huono luokkahenki johtuu eikä metsästetä syyllisiä. Sen sijaan ryhdytään yhdessä pohtimaan, minkälainen henki luokalle halutaan. Huomio siirretään ongelmista tavoitteisiin ja toiveisiin, mikä vapauttaa energiaa niiden ratkaisujen ideointiin, joilla luokkahenki saadaan yhä paremmaksi.
Luokkahengen kehittämisessa vahvistetaan niitä positiivisia asioita, jotka tuottavat työniloa ja kokemuksia yhteisestä onnistumisesta. Yhtä tärkeää on oppia rakentavia keinoja kohdata elämään kuuluvia takaiskuja.
Tuplatähtikonsepti luokkahengen rakentamisen oppaana
Luokkahengen kehittämistyön oppaana voidaan käyttää Lyhytterapiainstituutissa työyhteisöjen kehittämisen apuvälineeksi luotua tuplatähtikonseptia. Siinä on kahdeksan sakaraa, jotka edustavat henkisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä tekijöitä: neljä sakaraa edustaa myönteisiä tunnekokemuksia ja neljä hyvinvointia uhkaavia tekijöitä. Opettaja voi soveltaa tuplatähteä käynnistämällä yhdessä oppilaittensa kansa esim. ”Meidän luokka”- ohjelman, jossa luokkahenkeä kehitetään sakara kerrallaan.
1. Arvostus
Arvostus on polttoaine, joka liikuttaa kaikkia ihmisiä. Meille on tärkeää kokea, että muut arvostavat meitä, ja siihen tarvitsemme toisia.
Arvostus on abstraktio, jota voidaan avata oppilaille keskustelemalla siitä, mistä näkee, että joku arvostaa toista. Toista arvostava kunnioittaa hänen työtään, kuuntelee hänen mielipiteitään, ihastelee hänen osaamistaan, kysyy neuvoa, antaa apua jne. Arvostukseen liittyy toisia kunnioittava puhetapa. Ketään ei esim. kutsuta sellaisella nimellä, jota hän ei halua itsestään käytettävään.
Oppilaitaan arvostava opettaja kuuntelee heitä. Viikko voidaan aloittaa suunnittelutuokiolla, jossa käydään yhdessä läpi viikon ohjelma. Opettaja voi kysyä oppilaitten näkemyksiä siitä, millä työtavoilla oppilaat mielestään asiat parhaiten oppivat. Viikon päätteeksi voidaan pysähtyä pohtimaan, miten kukin oppilas on omalta osaltaan myötävaikuttanut siihen, että viikon alussa asetetut tavoitteet saavutettiin tai ainakin että niissä edistyttiin.
Arvostusta voidaan harjoitella antamalla oppilaille töitä, jossa he saavat kysyä toisiltaan neuvoa ja kiittää julkisesti toisiaan, kun työ on valmis. Arvostusta opitaan myös mallioppimisen avulla, kun opettaja kohtaa hienotunteisesti myös luokan ns. ongelmaoppilaat ja heidän vanhempansa.
Opettaja voi osoittaa oppilailleen, että hän tarvitsee itsekin arvostusta voidakseen hyvin. Opettaja voi kertoa rehtorilta tai vanhemmilta saamastaan positiivisesta palautteesta oppilaille. Oppilaiden on helppo olla iloisia opettajan puolesta, jos opettaja antaa ansiota myös luokalle: ”Hyvähän minun on tässä luokassa olla opettajana, kun te oppilaat teette työnne niin hyvin”.
2. Onnistumisen ilo
Jokaiselle on tärkeää onnistua siinä, mitä tekee ja saada jakaa ilo siitä toisten kanssa. Opettajan kannattaakin ohjata oppilaita kiinnittämään enemmän huomioita onnistumisiinsa. Oppilaille tulisi antaa mahdollisuuksia iloita niistä, ja auttaa toisia huomaamaan oma onnistumisensa. Opettaja voi myös jakaa oppilaiden kanssa omia onnistumisen kokemuksiaan ja samalla havainnollistaa, kuinka tärkeitä onnistumisen kokemukset hänellekin ovat.
Jos oppilailla on omat henkilökohtaiset oppimistavoitteet, onnistumisia on helpompi huomata. Kun kaikki tietävät, että Mikon tehtävänä on oppia huolehtimaan siitä, että hänen koulukirjansa ovat mukana, hänen onnistumisensa huomataan paremmin ja hän voi saada siitä kiitosta.
Myös oppiaineiden opetuksessa voitaisiin kenties kiinnittää nykyistä enemmän huomiota pikemminkin onnistumisiin kuin virheisiin. Tutkimusten mukaan suomalaiskoulujen eräs ongelma onkin kannustamisen vähäisyys. Opettaja voisi huomioida entistä enemmän myös koko luokan onnistumisia ”Tämä tuntihan meni hienosti, vaikka aihe oli vaikea. Miten te jaksoittekin niin hyvin?”
Koulussa opiskellaan vaativia asioita, eikä opetusta voi järjestää siten, että kaikki kokisivat onnistuvansa niissä kaikissa. Jos jokaiselle oppilaalle tai jokaiselle ryhmälle voidaan valita oma kasvuntavoite, on helpompaa pitää huoli siitä, että jokainen oppilas kokee edistyvänsä ja onnistuvansa juuri niissä asioissa, joita hän opettelee.
3. Välittäminen
Luokassa, jossa on hyvä henki, oppilaat välittävät toisistaan; he jopa lohduttavat toisiaan, kun sattuu jotakin ikävää. Opetuksessa tulisikin huolehtia siitä, että kaikki luokan oppilaat tutustuisivat toisiinsa ja oppisivat tekemään töitä kaikkien kanssa. Välittämistä on jo tervehtiminen ja sen kyseleminen, mitä toiselle kuuluu. Sitäkin olisi hyvä pohtia oppilaiden kanssa, että kipeän totuuden kertominen opettajalle jostakin oppilaasta on sekin usein pohjimmiltaan välittämistä.
Välittämistä lisäisi, että koulun ns. tuntikehystä voitaisiin varata pienryhmätuokioihin. Näin opettaja voisi kohdata oppilaita paremmin yksilöinä. Tärkeää välittämisen kannalta olisi myös, että luokanopettaja voisi kohdata oppilaansa yhdessä tämän perheen kanssa. Opettajilla tulisikin olla mahdollisuus käyttää siihen työaikaa.
Opettajan aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkien luokan oppilaiden tarvitseman välittämisentarpeen tyydyttämiseen. Siinä auttaa, jos oppilaat jaetaan pieniin keskinäisen kannustuksen ryhmiin. Perinteisesti oppilaat ovat vastanneet lähinnä omasta oppimisestaan, välittämistä korostavassa oppimisessa oppilaiden tehtävänä on tukea myös toistensa oppimista.
4. Hauskuus ja huumori
Kouluja on usein moitittu opinsaunoiksi, joissa työtä tehdään hampaat irvessä kuin seitsemän veljestä lukkarin koulussa aikanaan. Kuitenkin kaikki työ sujuu paremmin iloisessa ilmapiirissä, jossa lasketaan leikkiä ja nauretaan. Hauskuus onkin tärkeä osa hyvää luokkahenkeä. Tällaisen ilmapiirin luomisessa opettajalla on keskeinen merkitys ja siksi on ensiarvoisen tärkeätä, että huolehdittaessa hyvästä luokkahengestä huolehditaan myös opettajan henkisestä hyvinvoinnista. Opettajan täytyy itsekin saada kokea, että hän viihtyy lasten kanssa.
Monet murheet ja ongelmat ratkeavat paremmin, kun niistä löydetään vähän komiikkaa ja niihin suhtaudutaan hieman pilke silmäkulmassa. Huumori on sielun balsamia, sanotaan. Huumorin ja ivan ero on kuitenkin tunnistettava, sillä siinä missä huumori tuottaa ihmisille hyvää mieltä iva tuntuu pahalta. Huumoria on sitä, että nauramme itsellemme, ivassa taas nauramme toisille.
5. Ongelmien ratkominen
Monia ongelmia ei voida ratkaista, ellei ensin tiedetä, mistä ne johtuvat. Ihmisten käyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin usein sellaisia, että hyvääkin tarkoittavat yritykset selvittää niiden syyt johtavat pikemminkin ongelman pahenemiseen kuin sen ratkeamiseen.
Ongelmia ei tarvitse lainkaan lähteä analysoimaan vaan sen sijaan niistä kannattaa tehdä kehittämistavoitteita, joita yhdessä tuumin ryhdytään saavuttamaan. Periaate on yksinkertainen: jos luokka saa esim. moitteita ruuan heittämisestä roskiin ruokailussa, opettaja ei mieti oppilaiden kanssa sitä, mistä tällainen käyttäytyminen johtuu eikä sitäkään, ketkä siihen erityisesti syyllistyvät, vaan ehdottaa oppilaille kehittämistavoitteeksi sitä, että lautaset syödään tyhjiksi. Sen jälkeen mietitään yhdessä, mitä pitäisi tehdä, jotta kyseinen kehittämistavoite voitaisiin saavuttaa.
Siirtyminen ongelmien pohtimisesta kehittämistavoitteiden asettamiseen ei tietenkään automaattisesti ratkaise ongelmia, mutta se edistää yhteistyötä ja helpottaa ongelmista puhumista, koska kenenkään ei tarvitse kokea olevansa syytetyn penkillä. Ihmisten on sitä paitsi helpompi yhdessä lisätä hyvää kuin kitkeä pois pahaa.
Kehittämistavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että koko luokka on motivoitunut yhdessä asetetun tavoitteen saavuttamiseen. Motivaatiota voidaan kasvattaa auttamalla oppilaita näkemään, mitä hyötyä tavoitteen saavuttamisesta on koko luokalle. Opettaja voi toki kertoa hyödyistä, mutta vielä tehokkaampaa on antaa oppilaiden itse miettiä ja ottaa selvää siitä, miksi asetettu tavoite on saavuttamisen arvoinen. Esimerkkitapauksessamme koulun emäntä ja rehtori voivat vielä kuvailla oppilaille, mitä voitaisiin ostaa sillä rahalla, joka haaskaantuu poisheitettyyn ruokaan vuoden aikana. Oppilaille voitaisiin jopa luvata, että jos tässä asiassa syntyy jatkossa säästöjä, he saavat yhteiseen käyttöön tietyn osan.
6. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen
Luokkahenkeä pitää korkeana, jos niin opettaja kuin oppilaatkin osaavat esittää kritiikkiä toisilleen rakentavalla, toisia ihmisiä kunnioittavalla ja ystävällisellä tavalla.
Ihmiset usein arvostelevat toisiaan siten, että kritiikkiä on hyvin vaikea ottaa vastaan. ”Kuinka monta kertaa minä olen sanonut sinulle tästä?” ”Miksi sinun pitää toimia tuolla tavalla?” ”Etkö sinä ihminen hyvä ymmärrä miten paljon siitä on haittaa muille kun sinä toimit tuolla tavalla?” ””Onko tuo sinun mielestäsi hauskaa?” ”Mikset voi toimia niin kuin muut?”
Toisten ihmisten ei-toivottuun käyttäytymiseen on hedelmällisempää puuttua ennalta yhdessä sovitulla tavalla. Oppilaat voisivat kertoa, miten he toivovat opettajan, koulun muiden aikuisten ja heidän oppilastoveriensa puuttuvan heidän käyttäytymiseen, kun siinä on moitteen sijaa.
Palaute on helpompi kuulla, jos sen antamiseen saadaan ensin lupa.: ”Haluaisin puhua sinulle yhdestä asiasta. Sopiiko nyt vai puhutaanko vähän myöhemmin?” Palaute on myös huomattavasti helpompi ottaa vastaan, kun se puetaan toivomuksen muotoon. Ei siis kannata tokaista ”Miksi sinä unohdit taas kirjasi kotiin,” vaan ”Mitä meidän pitäisi tehdä, että muistaisit tästä lähtien tuoda kirjasi kouluun?” Palautteen antajan tulisi myös valaa palautteen vastaanottajaan uskoa siihen, että se mitä häneltä toivotaan on mahdollista: ”Tiedän, että pystyt siihen,” ”Tiedän, että se ei ole sinulle helppoa, mutta jos haluat niin varmasti löydämme jonkun joka voi auttaa sinua.” Hyvään palautekäytäntöön kuuluu myös kannustava seuranta: ”Kiva kun muistit sen, mitä eilen puhuttiin,” ”Nyt meni jo paljon paremmin!”
Arvostelun vastaanottamista kannattaa harjoitella oppilaiden kanssa. Opettaja voi pyytää oppilaita leikisti haukkumaan itseään huonoksi opettajaksi ja havainnollistaa siten oppilaille, että kaikkeen arvosteluun aina kytkeytyy jokin toivomus, joka on paljon helpompi kuulla kuin vastaava valitus. Esimerkiksi lause: ”Et osaa yhtään opettaa” voidaan tulkita toivomukseksi: ”Haluaisitte siis, että opettaisit paremmin,” joka puolestaan kirvoittaa luontevasti jatkokysymyksen: ”Miten sitten toivoisitte minun opettavan teitä?”
7. Mielen pahoittaminen
Valitettavasti kaikissa yhteisöissä, niin opettajanhuoneissa kuin luokissakin, ihmiset loukkaantuvat aika ajoin toisilleen. Loukkaantumiset myrkyttävät luokkahenkeä, ellei opetella, miten mielen pahoittamiset hoidetaan fiksusti ja rakentavassa hengessä.
Niin oppilaiden kuin opettajankin tulisi uskaltaa kertoa, jos he ovat pahoittaneet jostakin asiasta mielensä. Siksi tulisi tehdä sopimus siitä, että sitä, joka on pahoittanut mielensä, aina kuunnellaan ja yritetään ymmärtää – silloinkin kun hän on pahastunut asiasta, josta moni muu ei lainkaan pahastuisi. Jokaisen tulee voida luottaa siihen, että häntä ei sen vuoksi syytetä yliherkäksi tai tosikoksi. Mielensä pahoittaneen ymmärtäminen, hänen asemaansa asettuminen, tapahtuneen pahoittelu ja tarvittaessa jopa anteeksipyytäminen ei käy kaikilta lapsilta luonnostaan. Se vaatii harjoittelua, mutta onneksi tilanteita, joissa pahastumisten sopimista voi harjoitella koulussa riittää.
8. Epäonnistumiset ja muut vastoinkäymiset
Kouluikään ehtineet lapset ovat yleensä oppineet sietämään epäonnistumisia ja suhtautumaan hyväksyvästi vastoinkäymisiin, mutta on myös lapsia, jotka eivät tahdo kestää, että he eivät osaa jotakin. Siksi on tärkeää keskustella siitä, ettemme voi aina onnistua siinä, mitä teemme. Sitä paitsi oppiminen tapahtuu usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Antibiootit keksittiin huolimattomuuden seurauksena. Edison keksi sähkölampun vasta lukemattomien epäonnistumisten jälkeen.
Luokan henkeen vaikuttaa suuresti myös se, miten oppilat suhtautuvat toistensa virheisiin. Jos väärille vastauksille nauretaan, moni lakkaa kokonaan yrittämästä. Luovuus ja kokeilunhalu kukkivat luokissa, joissa ei tarvitse pelätä että muut alkavat tirskua kun yksi munaa.
Myös siitä kannattaa keskustella, miten oppilaat toivovat toisten suhtautuvan, kun joku tekee virheitä ja miten he voisivat parhaiten auttaa toisiaan voittamaan sen mielipahan, jonka epäonnistumiset aiheuttavat. Virheen tehnyt haluaa kenties kuulla muutaman lohdutuksen sanan kuten ”älä välitä”, ”yritä uudestaan” tai ”kyllä systemaattisesti sinä opit”. Oppilas haluaa tuntea, että epäonnistuminen ei uhkaa hänen sosiaalista asemaansa luokkayhteisössä.
Loppulause
Tuplatähden avulla voidaan lähestyä rakentavalla tavalla kysymystä siitä, miten suomalaisoppilaitten kouluviihtyvyyttä voidaan parantaa. Luokkahenki on liian tärkeä asia jätettäväksi yksin oppilaitten satunnaisesti muovautuvien sosiaalisten suhteiden tai opettajan persoonallisuuden varaan. Jokainen luokka voi opettajansa myötävaikutuksella systemaattisesti edistää omaa ryhmähenkeään Jos haluamme, voimme tehdä paljon sen hyväksi, että kaikilla – oppilailla, opettajilla ja muilla koulun työntekijöillä – olisi hyvä olla koulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti