Lyhyesti Pekasta
Pekka oli esimerkillinen aikuinen kymmenille, sadoille nuorille. Hän tekin merkittävän elämäntyön vaikeuksissa olleiden nuorten kanssa ensin pahimpaan huumeinvaasion aikaan 1970-luvun alussa Maunulassa ja sitten saman vuosikymmenen lopulta vuosien ajan Herttoniemessä Kettutien nuorisotalolla.
Nuorisotyön rinnalla ja lopulta sen sijaan hän toimi rakennusalalla tehden mm. luonnonkivitakkoja ja monenlaisia remontteja.
Ja vähän yksityiskohtaisemmin
Pekka syntyi pieneen Karkun kuntaan. Perheeseen syntyi kuusi lasta. Isä kuoli, kun Pekka oli 12-vuotias, ja yksinhuoltaja äiti joutui ottamaan vastuun perheen pärjäämisestä. Lapsi tarvittiin myös elatuksen hankintaan. Karkussa oli noihin aikoihin kummallinen koulutuspolitiikkaa. Samasta perheestä sai olla vain yksi samassa koulumuodossa. Kun esikoinen Pertti pantiin oppikouluun, Pekka löhetettiin amikseen. Siellä hän hankki pätevyyden rakennushommiin.
Muutaman vuoden kuluttua hän kouluttautui poliisiksi ja siirtyi Helsinkiin. Kuten muistotilaisuudessa todettiin, Pekalla oli liian suuri sydän poliisin hommiin, ja hän hakeutui nuorisotyöhön.
Pekka löysi Vilman, ja he saivat kolme tytärtä ja yhden pojan.
Pekka oli tosi kova urheilumies pikkupojasta alkaen. Keihään-heitossa oli kovaa kansallista tasoa. Parhaan menestyksen hän sai Kalevan kisoissa 1969, joissa hän sijoittui pronssille. Loukkaantuminen katkaisi kuitenkin urheilijanuran.
Työuran jälkeen Pekka harrasti mm. hiihtoa ja vuosikausien ajan keilailua. Hänellä oli mökki (tai maja:-)) Vasikkasaaressa, ja niinpä hänessä syttyi myös kipinä veneilyyn.
Aivan viimeiset ajat olivat Pekalle vaikeita ja kivuliaita. Hän sairastui vakavasti. Hänet leikattiin, ja aluksi elämänusko oli vahva. Sitten tilanne vakavoitui, ja alkoi kuukausien sairaalajakso ja lopulta saattohoito. Pekka sai nukkua pois häntä rakastaneiden lasten saattamana.
Pekka ja minä
Minulla oli ilo saada työskennellä Pekan kanssa vastavalmistuneena luokanopettajana vuosina 1978- 1982. Vedimme yhdessä Kettiksellä Kettutien nuorisoteatteria. Teimme useita nuorisonäytelmiä, joissa rockilla oli iso rooli. Kaikki otettiin mukaan.
- Aapo, oli mininäytelmä pojasta, jolla kaikki menee huonosti.
- Bileet oli murhahupailu, jossa veri virtasi.
- Tuomo Tupakan Tupruttaja oli raittiusnäytelmä, jolla ryhmä kiersi viidessä koulussa raittiustoimiston tuella.
- Supermies oli ryhmän itse kirjoittama 20 minuutin näytelmä Heikki Anterosta, josta piti tulla supermies, mutta yksin ilman apua ja kavereita hänestä tuli takkivaras. Heikki Antero lähetettiin Ouluun valtakunnalliseen Nuorison taidetapahtumaan teatteri-sarjaan 17-24-vuotiaat Helsingin edustajana. Tuomari Jukka Kajava ei nähnyt siinä mitään hyvää. Toisin kuin me.
- Minä pelkään oli kabareenäytelmä koululaisten kokemasta väkivaltaa. Sitä esitettiin eri koulujen vanhempainilloissa, ja sillä vierailtiin huhtikuussa myös Tampereella - Pekan broidin avustuksella- jossa oli yhtenä päivänä viisi esitystä!
- Nuorten itse kirjoittama pienoisnäytelmä Kolmas pyörä, joka kertoi uskollisuudesta, rakkaudesta ja vammaisuudesta.
- Hinkeman oli oikean kirjailijan Ernst Tollerin teos niinikään rankasta kohtalosta,
Noina vuosina sain tehdä yhdessä töitä monipuolisen nuorisotyön mestarin kanssa. Pekalla oli terävä pää, taitavat kädet ja lämmin sydän. Hän pelasti - niin väitän- kymmenien nuorien elämän. Ja sai uean nuoristaan jatkamaan työtään nuorten parissa.
Vaikka yhteistyömme kesti vain neljä vuotta, Pekka jätti minuun isoon hienon jäljen, esikuvan mallin.
Tein tilausuuteen pikkuclipsin ja onnekseni se on edelleen katsottavissa Youtubessa.
https://www.youtube.com/watch?v=ACtsiuK8if8
Kaunis kiitos!
Muistotilaisuus pidettiin läheisessä Memorijuhlasalissa, jossa meitä oli kymmeniä. Haikeita ja hauskoja muisteluksia, maan mainiota ruumiin ravintoa ja jaettua kiitollisuutta siitä, että olemme saaneet Pekan osaksi omaa elämäntarinaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti