Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 30, 2024

Kuinka kirjoittaa mielipidekirjoitus










Minulla on ilo toimia TSL- Espoon ja Kauniaisten alueen opintojärjestön puheenjohtajana. TSL-järjestämme on sivistysjärjestö, ja haluamme  auttaa meitä tavallisia ihmisiä vaikuttamaan maailman menoon. Olemme lähes varaton järjestö, mutta intoa riittää. Tänä vuonna tulemme tuottamaan sarjan napakoita ja maksuttomia. koulutusvideoita. 

Olemme tänään julkaisseet 7 minuutin videon otsikolla: Kuinka kirjoittaa mielipidekirjoitus. Taitoa tarvitaan mm. edessä olevissa kunta- ja aluevaaleissa. Sosiaalinen media on kaikille avoin. Mutta myös perinteiset sanomalehdet antavat mahdollisuuden vaikuttaa maksutta kirjoittamalla  juttu ns. yleisön osastoon.

Tässä ensimmäisessä osassa otetaan  haltuun fiksun mielipidekirjoituksen rakenne. Otsikko on todella tärkeä. Se on eräänlainen teaseri ja samalla tiivistys jutun messagesta.  Itse teksti aloitetaan usein lyhyellä johdattelulla, jolla tämä uusi teksti liitetään johonkin ongelmaan, tapahtumaan tai aikaisemmin julkaistuun juttuun. Johdattelun jälkeen esitetään oma näkemys asiasta. Jos aiheena on jokin ongelma, esitetään oma ratkaisu ja perustelu, mitä hyvää siitä seuraa ja mielellään todisteita, että niin käy.

Mielipidekirjoitus päättyy yleensä kertaamaan kirjoittajan kantaa. Jokin asia/aikaisempi kirjoitus/ päätös on hyvä /huono. Sitten esitetään kiitos, toive, hämmenyksen ilmaus tai vaatimus tai kehotus jollekin taholle toimia. Ja lopuksi voidaan  antaa  vielä ohje, mitä pitäisi juuri nyt tehdä.

Video löytyy Youtubesta tästä linkistä 

Ei kommentteja: