Kasvatus ja sivistys

Lähes 25 vuotta sitten ilmestyi teos, jonka  emeritus-professori Pertti Kansanen. antoi luettavaksi kotitehtävänä.

Siljander, Pauli. (Toim.) 2000.  Kasvatus ja sivistys. Helsinki: Gaudeamus. 176 s.(+ viitteet ja lähteet)

Teoksessa kirjoittavat Heini, Hinkkanen, Ari Kivelä, Mari Mielityinen, Esa Pikkarainen, Juhani Peltonen, Pauli Siljander, Ari Sutinen ja  Kari Väyrynen. Muistiinpanoja naputtelin parikymmentä sivua, mikä paljastaa, että a) kirjantekijät epäonnistuvat yrityksessään sivistää (siis kasvattaa) minua. Tai b)  että en ole riittävän autopoieettinen sivistääkseni  (siis kasvattaakseni) itse itseäni sen avulla. En ajattele sen luettuani juurikaan.  terävämmin ja selkeämmin, en ole kasvanut eettisesti enemmän ihmiseksi enkä esteettisesti laadukkaamin kokevaksi ja toimivaksi. Vai olenko, vaikken huomaa?

KAKSI KESKEISTÄ KÄSITETTÄ

Kirjan kaksi keskeisintä käsitettä ovat kasvatus ja sivistys. Kirjan tehtävä on selvittää, mitä niillä käsitteillä tarkoitetaan ja mikä on niiden keskinäinen suhde. Malttamattomille paljastan omin sanoin yksinkertaisesti: kasvatus on kasvattajan  yrityksiä vaikuttaa kasvatettavaan niin, että hän kasvaa yhä enemmän ihmiseksi. 

Mutta ihan yksinkertainen vastaus ei ole. Mikä on tuo  kasvava ihmisyys? Irtautumista  luonnosta (luonto= paha, synti)?  Kasvua homo barbaruksesta homo humanukseksi? Joka on vapaa, terävästi ajatteleva, eettisesti ja myös ympäristössään ja omassa ajassaan ja kulttuurissaan tehokkaasti toimiva yksilö ja yhteisön jäsen, joka paitsi että on omaksunut tradition myös kehittää sitä?

Jotta ihminen voisi sivistyä (kasvaa), hänessä on oltava sivistyksellisyyden (bildsamkeit) ominaisuus.  Onko ihmisessä jo alusta asti jonkinlaiset kykyjen/hyveiden aiheet? Mitä ne olisivat? Jos on, kehittyvätkö  ne  itsestään ja luonnostaan?  Vai tarvitaanko siihen ulkoisia vaikutuksia? 

Ongelma: Ajatus  itsetoiminnallisesta  subjektista mitätöi filosofisesti ajatellen kasvatuksellisen vaikuttamisen mahdollisuuden, koska sellainen subjekti tuottaa itse itsensä. Koko kasvatuksen käsite menettää merkityksensä. 

Jollei aihioita ole,  kasvatettava on siis  plastinen, jopa kuin tyhjä taulu (Locke), josta voidaan muokata  mitä vaan. Joko satunnaisten asioiden vuoksi. Tai suunnitelmallisten vaikutusyritysten (kasvatus) johdosta. Millainen kasvatus olisi vaikuttavaa?

Kirjassa esitellään iso joukko yrityksiä vastata noihin kysymyksiin tieteenfilosofisesti. Vastaukset ovat erilaisia. Yhteisymmärrystä ei löydy. Kokosin itselleni jotain muistiin.

Käsitteistä:

IHMISYYS                                                                                                                                                on käsite jota käytettiin ennenkuin löydettiin käsite sivistys.

KASVATUKSEN KEINOVALIKKOA: 

Miten kasvatus tapahtuu? Tässä keinovalikkoa: alistamalla sääntöihin, esteettisellä toiminnalla (Mead), informaatiota jakamalla/ sanoilla (Herbart), järjestämällä kokemuksia, kokemuksista (ihmisen ja maailman, yksilön ja muiden kohtaamisella) oppimalla,  lapsen tahto murskaamalla,  leikkimällä, luomalla sosiaalisia tilanteita ja reflektoimalla ja sanallistamalla niitä (Mead), moraalikasvatuksella (Kant), organisoimalla kokemuksia (Dewey), pakottamalla,  tasavertaisella keskustelulla (Habermas)/reflektiolla,   toimintaa muuttamalla, totuttamalla, toimintaympäristön muutoksilla, työllä...

KVALIFIKAATIO                                                                                                                                        on käsite, jolla sivistymistä korvataan. 

LAHJAKKUUS                                                                                                                                        on  käsite,.  jolla korvataan psykologiassa ihmisen kyky sivistyä (bildsamkeit)

OPPIMINEN                                                                                                                                            on yksi käsite, jolla erityisesti psykologiassa on korvattu käsite sivistyminen (prosessi).

(Siljader 2002): Konstruktivistinen pedagogiikka: Oppimiskäsitys: oppilas valikoi, muokkaa, tulkitsee...assimilaatio ja akkomodaatio. Ihminen on autopoieettinen systeemi: itseohjautuva. Kieli luo illuusion,  että tieto on siirrettävissä Toinen  ei voi siirtää omia merkityksiään toiselle. Uskotaan, että oppimisesta voi johtaa opetusta koskevia ohjeita  Opetus korvataan ohjaus-käsitteellä. Kukaan ei opeta toiselle, mutta voi aiheuttaa oppimista. Opettaja organisoi oppimisympäristöä, opettaja on fasilitaattori

OPPIMISKYKY                                                                                                                                        on käsite, jolla korvataan psykologiassa ihmisen kyky sivistyä (bildsamkeit).

PEDAGOGINEN PARADOKSI

Jos ihminen on jo aina ihminen, jolle vapaus on luovuttamaton oikeus, kasvatus ei voi olla muuta kuin turhaa ja tuomittavaa pakottamista. Toisaalta, jos kasvatettava ei ole vielä vapaa ja inhimillinen olento, niin ei ole ymmärrettävissä, miten hänet voitaisiin pakottamalla  tehdä sellainen.  

SIVISTETTÄVYYS 

(bildsamkeit) on sivityksen edellytys - kyky muuttua. (os). 

Kasvatettavan sivistyskykyisyydestä seuraa, että kasvatettava on yhtä aikaa kohdattava ”ei-vielä täysi-ikäisenä” ja silti vapaana sivistyssubjektina   (sivistysdilemma). ( Siljander 2002)

SIVISTYKSEN /KASVATUKSEN PÄÄMÄÄRÄ

Alunperin päämäärä sanallistestiin: Homo humanus. Inhimillinen ihminen.  Henkisesti täysi-ikäinen. Todellinen ihminen (Comenius). Kultuuriolento. Yksilö ja kunnon kansalainen (Hegel).  Siihen kuuluu: Hyvyys ja hurskaus (Comenius). Järjellisyys  (mm. älyllinen vapaus ja ajattelu). Siveys. (Hegel). Vapaus (Kant jo liitti  hyvään olemukseen; ,eli kyky toimia  tai ainakin ajatella  järkevästi riipumatta  mistään ulkosista vaikutteista ja pakotteista. Hmm-Miten on mahdollista, että  jostakin olennosta voi ylipäätään tulla vapaa )  = järjen vapaus, kriittisyys.

Uudemmissa suuntauksissa (Sosiaalisaatiotutkimus/ interaktionistinen sosialisaatioteoria) päämääränä on  ”yhteiskunnallisesti toimintakykyinen subjekti" 

Niissä sivistystä on kriittinen ajattelu (kyky  päättää, mitä uskoa ja mitä tehdä), Järkeilykyky ja kriittinen henki. Älyllinen vapaus,jotta voi toimia tehokkaasti. Ihminen vapautuu vierasmääräytyneisyydestään (Klafki). Refleksiivisyys.

SIVISTYMINEN 

on muutos”alaikäisyydestä” järjelliseen itsemääräytyvyyteen. Siis prosessi, joka johtaa ihmistä kohti korkeampaa  ihmisyyttä/ sivistystä. Ihminen luonnonolentona antaa tilaa kulttuuriolennolle, homo humanukselle, inhimilliselle  ihmiselle. Näin ymmärrettynä sivistys on prosessi joka tuottaa homo barbaruksesta homo humanuksen, kultivoitumiseen.

Uudempaa ajattelua: Sosialisaatio- ja sivistysprosessi nähdään avoimena emansipaatioprosessina, jossa ennakoidaan ”olemassa olevan” ylittävää elämänmuotoa. 

SIVISTYS 1. Erziehung. (saksaa ziehen = vetää (ulos alaikäisyyden tilasta). Unohdetaan vapaus ja ymmärretään ihmiseksi tuleminen pelkästään pakottamiseksi.  Erziehung korostaa   kasvattavan vaikuttamisen eli kasvattajan toiminnan merkitystä. 

Ongelma1: Pedagoginen paradoksi (Kant); kuinka voi edistää vapautta pakolla? 

Ongelma2: Tällöin kasvattaja on subjekti ja kasvatus kausaalista.  Mutta onko kasvattajalla edellytykset (tieto kasvatuspäämäärästä ja keinoista) kasvattaa? Kasvattava sukupolvi on aloittelija verrattuna seuraavaan sukupolveen; se ei voi nähdä ja ymmärtää sitä maailmaa, johon kasvatettavansa kasvattaa. Onko sillä oikeudet asettaa rajat yksilön aktiivisuudelle ja spontaanisuudelle. Kysykäämme:   Mitä ihmisestä puuttuu, kun hän ei ole vielä tullut ihmiseksi.

SIVISTYS 2. Bildung. Unohdetaan pakottamispuoli, jolloin ihmiseksi tuleminen on pelkkää vapauden toteuttamista. Huomio kasvavan ihmisen oman aktiivisen ja vapaan toiminnan korostamisessa. Ei tarvitse vaikuttamista. 

Siljander 2002: Saksassa Bildung, ruotsissa Bildning. Taustalla kaksi traditiota: 1) cultura animi antiikissa (sielun jalostaminen harjoituksella, filosofian avulla)  ja 2) kristillinen Imago Dei: Jumalan kuva.

Ongelma: Mitä ihmisessä pitää olla valmiiksi, jotta näin kävisi?  Mitä hänelle täytyy tapahtua, jotta hänestä tulisi sellainen?

SIVISTYS 3. Molemmat. Sivistysteorian tehtävänä on selvittää alkuperäinen sivistys perusedellytyksenä ja todellinen ihmisyys sivistyksen päämääränä ja tarkoituksena.   

(MH:n omaa ajattelua) Ihminen on sekä aktiivinen että spontaani mutta myös vastaanottava. Sivistymisprosessi nähdään laadullisena muutoksena joka perustuu  itseohjautuvuuskyvyn (autopoieettisuuden) kasvuun.  Tällöin oletamme,  että tämä tuleminen ei tapahdu ilman kasvattavan vaikuttamisen väliintuloa. Hyväksymme, että vaikka kasvattava sukupolvi ei voi nähdä ja ymmärtää sitä maailmaa, johon kasvatettavansa kasvattaa -sen pitää panna kehitys alulle. Kysykämme: millaiset oikeudet  sillä on asettaa  rajat yksilön aktiivisuudelle ja spontaanisuudelle. Mitä ihmisessä pitää olla valmiina, jotta  tuleminen todelliseksi ihmiseksi olisi periaatteessa mahdollista? Ihmisessa täytyy  olla valmiiksi jotain, jonka perusteella hänen on mahdollista tulla  ”todelliseksi ihmiseksi” (vaikka emme tarkkaan tiedä, mitä se on). 

(Siljander 2002): Kasvatus ei vaikuta kausaalisesti. Kasvattaja toimii tavoitteellisesti, mutta myös kasvatettavan toiminta on intentionaalista. Mitä pidemmälle kasvu- ja kehitysprosessi etenee, sitä merkittävimmäksi muodostuvat kasvatettavan omat aikeet ja tavoitteet Tästä seuraa kasvatustoiminnan periaatteellinen ennustamattomuus  (vrt. edellä pedagoginen sivistyksellisyys-käsite). 

Sivistyksen käsitteestä ei ole yksimielisyyttä. Yksi pohtii moraalista sivistystä Toinen eettistä. Kolmas esteettistä (taiteeseen orientoitumista, esteettiset kokemus/elämys ;katsoja irrottautuu omasta todellisuuden suhteestaan). Joillekin sivistys on traditio , joka täytyy ottaa haltuun. Jollekin kyky kehittää traditiota, eli  revoluutiota, jonka tehtävänä on toteuttaa  suuri sivistystehtävä paremman tulevaisuuden ja ”korkeamman ihmisyyden” toivossa.  

Sivistys on sekä lopputulos että ikuisesti (kuolemaan saakka) jatkuva prosessi, joka tuottaa  homo barbaruksesta  homo humanuksen. 

Sivistys on uutta luova prosessi. Kasvatus on myös uudelleen tulkintaa. (Siljander 2002)

Tässä kirjassa sivistys nähdään yksilöominaisuutena, jota voidaan kehittää erilaisilla pedagogisilla ohjelmilla. Sivistystä tarkastellaan tässä  vähemmän kultturisena ilmiönä.

SOSIALISAATIO/SOSIALISAATIOPROSESSI                                                                                   on  käsite, jolla erityisesti sosiologit korvaavat sivistyksen prosessina. 

Tieteenfilosofisia ajatelmia 

KASVATUKSEN ROOLI SIVISTYKSESSÄ

Vanha perusajatus: Sivistys perustuu kasvatukseen. Sivistys saavutetaan kasvatuksella, kasvatustoiminnalla. (Mead)   

Sivistysprosessi ei ole  luonnonprosessien kaltainen eikä itseohjautuva tapahtuma vaan kasvatuksen   avulla toteutuva prosessi (Herbart). Jos oletetaan se itseohjautuvaksi, kasvatus ei ole mahdollinen.

KASVATUKSEN TEHTÄVÄT

Kasvatuksen kolme perustehtävää (Siljander 2002): 1. sivistystehtävä, 2. sosialisaatotehtävä, 3. identiteettitehtävä (sosialisaation yksilöllinen puoli), modernissa oleellisena pidettiin siveellistä luonnetta, luonne, joka sitoutuu hyvää.

Sivistys on kasvatuksen tehtävä. Se on individualisaatiota, yksilön identiteetin rakentumista mutta se on myös yhteiskunnallistumista (kulttuurisidonnaisuus). (Siljander 2002)

KASVATUS 

Herbart kytki kasvatuksen sivistykseen. Kasvatuksen tehtävä on ollut  kultivoida, jalostaa luonnolliset kyvyt (Kant), vapauttaa  ihminen ja kansakunta ”alaikäisyydestä” järjelliseen itsemääräytyvyyteen - eli kykyyn ajatella itsenäisesti ja tehdä moraalisia päätöksiä

Kasvatuksen tehtävä on välittää ihmisyyden tehtäväksi ja päämääräksi ”tehdä itsensä paremmaksi, jalostaa itseään, tuoda moraliteetti esiin.”  (Kant toisti Comeniusta)

Kasvatus on tie sivistykseen. Kasvatus ei ole kausaalista (syy-seuraus)

Kasvatus saa ominaisluontensa pedagogisen interakton epäsymmetriasta. Pedagoginen suhde= kasvatuksen ydin, (nykyään puhutaan pedagogisesta interaktiosta, kasvatussuhteesta...).Termiä käytti ensimmäisenä  Herman Nohl 1920-luvulla.   

Pedagogisen auktoritettin toinen puoli on pedagoginen tahdikkuus. Pedagogisen toiminnan läpikäyvä periaate purkaa siihen siältyvää valtaa. Tästä seuraa myös, että kasvattajan ja kasvatettavan suhde ei ole subjekti-objekti-suhde vaan persoonallinen minä-sinä suhde.

Dialoginen suhde. (kasvatus ei ole manipulaatiota). Kasvatussuhteen tekee ainutlaatuiseksi vastuullisuus ja vastavuoroisuus.  Kasvatussuhteeseen kuuluu valta (epäsymmetrisyys).(Siljander 2002)

MODERNI PEDAGOGINEN AJATTELUTRADITIO

Kasvatettava  on ymmärrettävä aktiivisena ja spontaanina ja toimivana subjektina, joka oppii, kehittyy ja samanaikaisesti sivistyy oman aktiivisen toimintansa  kautta. Ihminen aktiivisena  ja toimintakykyisenä subjektina mahdollistaa  itse oman sivistyksensä. 

TIETO

Konstruktivismin mukaan tetoa ei voi siirtää, se täytyy rakentaa. Se edellyttää autopoieettisen subjektin, jolla on  itsellään kyky  toteuttaa oma oppimis- ja sivistysprosessinsa

Klassikoiden joitain ajatuksia vielä talteen erikseen 

COMENIUS

Modernin pedagogiikan keskeisimmän kulmakiven  muotoili J.A. Comenius 1600-luvun alkupuolella: ”Älköön luultako, että kukaan voi käydä todellisesta ihmisesta (…) jos hän ei ole saanut sellaista kasvatusta, joka tekee hänestä ihmisen.

Comenius ei viittaa vapauteen päämääränä vaan hyvyyteen ja  hurskauteen (Kant jo liitti  hyvään olemukseen vapauden (ihmiskuva muuttui)

Comenius: Ihminen on sivistettävä, jotta hänestä tulisi ihminen. (Siljander 2002)

DEWEY

ON epäselvää, mitä Dewey kasvatuksesta ajatteli. Hän muutteli ajatteluaan koko ikänsä. Ja häntä on ymmärretty väärin.

Deweyn kielessä  (englannin kieli) Education = pedagogiikka = sivistys. Sivistyskokemus on tärkeä. Dewey viittaa vain harvoin kasvattajan toimintaan.

Kokemus on tapahtuma, johon joku subjekti osallistuu.  Se on tapahtuma, joka tapahtuu ihmiselle. Ihminen on siinä sekä aktiivinen että passiivinen. Kokemukset muovaavat ihmisen tapoja - ja sitten määrittävät  tulevia kokemuksia.

On kasvatuksellisesti arvokkaita, suotuisia  ja turhia ja vahingollisia kokemuksia. Kasvatuksellisesti arvokkaat kokemukset edistävä kasvua. 

Kasvu on päämäärä. Sillä ei ole mitään sen ulkopuolisempaa päämäärää (Kasvu on biologinen ilmiö, myös kaikilla eliöillä)  kuin kasvu itse (ehkä aikuisuus, kypsyys, täysi-ikäisyys). Kasvu johtaa uusiin toimintatapoihin. Kasvu edellyttää tavan muuttumista, yhden tavan loppumista ja toisen alkamista. Dewey nimittää kykyä muuttaa tapaa muovautuvuudeksi tai plastisuudeksi. Se on kasvun ehdoton edellytys. Tapa voi muuttua myös liian jäykäksi.

Kasvu on siis kasvavaa kykyä toimia tehokkaasti ja tulla  toimeen ympäristössään. Ei sopeutua vaan kasvaa lisää. Kasvu ei tapahdu automaattisesti. Ihmisellä on kyky reflektoida, oppia kokemuksista. Nähdä teon ja seurauksen suhde 

Olennainen taito on siis taito ajatella. Tarve ajatella syntyy ongelmasta. Epämiellyttävät kokemukset saavat kasvamaan. Kasvu testataan toiminnassa. Muutos on pysyvää.  Ihminen  on kokeva olento, joka muuttuu  kokemuksiensa kautta. Muuttuminen kokemuksesta edellyttää kykyä muuttua. Ja ihmisellä on siihen mahdollisuus,

Deweyn moraalinen kasvu on  alkuvaiheessa velvollisuutta toteuttaa itseään.  Myöhemmin hän nosta esiin demokratian edistämisen.

Deweyn kasvatuksen teoriassa subjektina on nimenomaan kasvava ihminen. Kasvattaja ei voi saada välittömästi kasvua aikaan kasvatettavassa. Kasvatus on kokemusten uudelleen organisointia. Kasvattaja on osa kokemusta osana muuta ympäristöä. Tiedollista  kasvua voi edistä  saattamalla  ongelmallisiin tilanteisiin.

HABERMAS

Siljander 2002:  Kasvatus on intersubjektiivinen, se on kielellistä kommunikaatiota. Kasvatus ei ole kasvatettavan itsetoimintaa.  eikä kasvatajan intentionaalista toimintaa. Oleellista on osallisuus yhteiseen maailmaan.

Inhimillinen toiminta voi olla  1. välineellistä (luonnon hyväksikäyttö);  2. strategista (ihmistä käytetään hyväksi, mm. tehokkuus, hyöty, yhteisymmrrys vain välitavoite) tai 

3. kommunikatiivista. (tavoitellaan yhteisymmärrystä), mielipiteiden vaihtoa, tasavertaisuutta. 

Siljander ampuu alas Habermasin mallin jakaa vuorovaikutus  strategiseen ja kommunikatiiviseen-  siihen jää ”pedagogisen toiminnan” mentävä aukko. Kasvattaminen ei ole strategista-  koska päämäärät ovat avoimet (tukevaisuus)- prosessi on päättymätön.  Siihen kuuluu jännite olevan ja tulevan välillä . Vielä olemassa olevaan sosiaalistumaton sukupolvi kykenee luomaan kehittyneemmän elämänmuodon, kuin kasvattajan sukupolvi 

Pedagoginen toiminta on yllätyksellistä, sivistysprosessissa tapahtuu ”jotakin muuta” Prosessissa huolehditaan sosiaalistumiselle välttämättömien toimintamahdollisuuksien kehittymisestä- se ei ole ymmärtämisprosessi.  Tavoitteena ei ole konsensus. Kasvattajalla on vastuu kasvatettavasta ja tämän sivistysprosessin toteuttamisesta, 38

HEGEL

Pedagogiikka ei muodostanut itsenäistä osaa Hegelin systeemiä. Tärkeimmät Hegelin oppilaat ovat Snellman ja Cleve,

Hegel kritisoi Rousseaun ja  Pestalozzin leikkivää pedagogiikkaa. Se piti hänen mielestään lapsenomaista itseään jo sinänsä pätevänä. Lapsen  tulee muuttua. Ja siihen liittyy myös työtä, pakkoa ja alistumista sääntöihin  Mutta lapset ovat vapaita, eivät kuulu vanhemmille.

Yksilöllä kehittyy vähitellen vapaa itsemääräytyneisyys. Lapsuus on prosessi kohti  henkisesti täysi-ikäistä yksilöllisyyttä-. Lapsella on omaehtoinen halu kasvaa aikuiseksi ja  on oikeus tulla kasvatetuksi 

Pedagogiikan  ongelmallinen tehtävä: sosialistaa  kunnon kansalaiseksi ja taata  samalla kritiikkiin kykenevän omaehtoisuuden kehittyminen.

Kasvatuksen tehtävä ei ole perinteiseen yhteiskuntaan sosiaalistaminen vaan avoimeen tulevaisuuteen vamistavien taipumusten luominen.  Jatketaan kriittisesti ja luodaan avoimeen tulevaisuuteen valmistavia  taipumuksia s.46- ennakoi utooppisesti

Hegel korostaa romantiikkaa osana perheen luonnollista perustaa s.50

HERBART

Siljander 2002:  Herbartista  alkaa pedagoginen tai sivistysteoreettinen traditio. Pyrkimys jäsentää käsitteellisesti (filosofista analyysia)

Bildsamkeit =  sivistyskykyisyys, sivistettävyys, sivistyksellisyys (viittaa muovautuneisuuteen, plastisuuteen- ihminen periaatteessa muuntuva ja sivistyskykyinen).  Kasvatettavan sivistettävyys oli hänelle pedagogiikan peruskäsite.  

Herbartin teoriassa sivistyksellisyyden periaate sitoo yhteen kasvatuksen ja sivistyksen.  Voidaksemme puhua  mielekkäästi kasvatustoiminnasta meidän on oletettava, että kasvatettava on sivistyskykyinen ja sivistyvä. 

Sivistyksellisyys on kasvatuksen alkuedellytys. Sivistyksellisyys on   kasvattajan toiminnan ja  kasvatettavan sivistysprosessin välisen kuilun ylittävä siltä  Sivistysprosessissa satunnaisesti ja spontaanista kasvatettavan toiminnasta tulee ei-satunnaista ja ei-spontaania. Kasvatettavat tulee subjekti. Vaikutuksen saa aikaan kokemus erityisesti kasvattajan ja kasvatettavan suhteessa. 

Kasvatus rajaa ja määrittää määrittämätöntä sivistyspotentiaalia. Se ei ole luonnon prosessi, sillä luonto ei kerro, mitä se ihmisestä haluaa  Herbartista tällaisia kykyjä ei ole valmiina 

Kasvatettava ei voi vapaasti johtaa omaa sivistysprosessiaan (vrt. konstruktivismi)  Kasvatettava on vielä vailla  täyttä toimintakykyä. Hänellä ei ole valmiutta systemaattisesti ohjata tai valvoa sitä, mitä oppimisprosessissa tapahtuu. 

Sivistettävyys siirtää vastuuta  kasvattajalle. Kasvatettava on sivistyskykyinen, mutta ei täysi-ikäinen eikä kykenevä vastuunalaisesti huolehtimaan sivistysprosessinsa toteutuksesta. Sivistysprosessi toteutuu minän ja maailman  suhteessa, mutta kasvatuksella on tämän suhteen määrittämisessä eriytyinen tehtävä.

Pedagoginen toiminta (kun kehitys on vielä kesken) ei suuntaudu ensi sijassa rationaalisten moraaliarviointien varassa vaan välittömämmin tuntemisen, kokemisen ja tottumuksen pohjalta. Moraalisuutta ei luoda argumentoimalla vaan  toiminnan pohjalta: luomalla tapaa ja tottumusta ( os.). Moraaliratkaisujen järjellinen argumentointi on vasta aikuisten asia. Kasvattajalle  pedagoginen vaikuttaminen on hyvään tottumukseen juurruttamista ja ”hyvän tahdon” kasvattamista

Herbart ei kuitenkaan määrittele, mitkä ovat ne hyveet, joita pedagogisen toiminnan tulisi toteutta.

KANT

Kant kunnioitti yksilön vapautta. (Kategorinen imperatiivi). Kasvavalla on ihmisarvo, jota loukataan, jos kasvattaja tulee väliin ja pakottaa toimimaan toisin kuin olisi itse valinnut.

Kant  puhuu luonnollisten (tiettyjen )kykyjen (kuten ajattelun) kultivoimisesta. 

Kantilla tunteilla ei olla mitään sijaa  avioliittokäsityksissä. 

Hän korosti moraalikasvatuksen  tärkeää rooli. Tunteilla ei roolia > moraalikasvatus jää opettajan ja oppilaan väliseksi intellektuaaliseksi suhteeksi - moraaliopetukseksi.

LAWRENCE KOHLBERG  (1927-1987)

Kohlberg on osa tradiotiota, jossa kasvatustiede nähdään kommunikatiivisena tieteenä (Interaktionistinen pedagogiikka). Kommunikaatiossa on  pyrkimys yhteisymmärrykseen. Interaktio tarkoittaa ihmisten välistä yhteistoimintaa.  Idea on  tullut sosiaalitieteistä; kuinka sosiaalinen todellisuus rakentuu  (sosiaalinen konstruktivismi; intersubjektiivisuus)

Se liittyy Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaan> sen pohjaltaon  tarkasteltu myös pedagogista toimintaa sosiaalisena interaktiona. (puhutaan ns.  ns. Intersubjektiivisesta käänteestä (Siljander 2002).

Kohlbergille  sivistysprosessi oli  luonnonilmiön kaltainen, ja se  seurasi moraalisivistyksen kehitysjaksoja. Hän loi kehityspsykologisesti ja filosofisesti perustellun teorian moraalisesta sivistyksestä, joka kuvaa prosessisa, jossa ihmisestä tulee moraalisesti kypsä toimija. Tällä hän yrittää  ylittää pedagogisen paradoksin.

Hänen eettisen kasvatuksen teoriassa oli seuraavat vaiheet:  .

 1. esisovinnainen vaihe- lapsi ei vielä ymmärrä sääntöjä. Hän välttää rangaistuksia/tottelee palkkioiden vuoksi. Kehittyy vaiheen lopulla  "oman edun ja reiluhn vaihdon"-periaatteeseen.

2. sovinnainen vaihe:"Hyvien ihmissuhteiden moraali" -  (9 v-13vuoden ikäinen kunnioittaa jo sääntöjä, mukautuu, ottaa niitä huomioon, pohtii seurauksia itselle, perheelle, muille. Haluaa olla kiltti, pitää muista huolta. Muuntuu " sosiaalisen järjestelmän ja omantunnon moraaliksi". Nyt sääntöjä noudatetaan yhteisen hyvän vuoksi.

 3. jälkisovinnainen  vaihe (20v- 30 v). Aluksi yhteiskuntasopimuksen moraali. Lopuksi Yksikön oikeuksien moraali. Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.

G.H. MEAD (1859- 1911)

Mead on vaikuttanut mm. symboliseen interaktionismiin.

 (Muualta: Symbolisen interaktionismin taustalla on ajatus: ihmisen sosiaalinen minä syntyy kielellisessä vuorovaikutuksessa toisten ihmisen kanssa Minä syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, tiettyyn traditioon. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa haetaan yhteisymmärrystä yhteisen kielen avulla.)

Meadille kasvatus ei ole teknistä eikä kausaalista.  Emme tunne kasvatusta ohjaavia lakeja. Kasvatettava tuottaa itsenäisesti interaktiossa itselleen kielen- kasvattajan osuus jää epäselväksi (Kasvattaja yrittää tuottaa konventionaalinen kielen  kasvatettavan toimintaan).

Emootiot ovat tärkeitä kasvatuksessa. Ne liittyvät vietteihin. Ympäristö (ärsykkeet) herättää reaktioita.  

Lapsi on aluksi määrittelemätön, muovautuva plastinen olio, josta vasta ympäristö voi  tuottaa jotain. Lapsi määrittyy myöhemminen havainnoimalla ja aistimalla ympäristönsä objekteja ja toimintaa. Jokaisella lapsella on oma tulkinta maailmasta. Myöhemmin kasvattaja ja kasvatettava yhteisessä toiminnassa, jossa kasvattaja liittää lapsen merkitykselliseen toimintaan kielellisiä symboleja. Kasvattaja nimeää kielellisesti kasvatettavalle tämän omaa toimintaa. (Hän kääntää kieltä). Tavoite on auttaa ymmärtämään.

Muutetaan lapsen toimintaympäristöä > lapsen toiminta voi muuttua  ympäristön suuntaan.  

Mead kritisoi Herbartia siitä, että tieto olisi saavutettavissa sanojen avulla eli ideat syntyisivät sanojen avulla. Kasvatus ei tapahdu pelkkää informaatiota jakamalla. Tietoa ei voi siirtää ilman lapsen omaa aktiivista osuutta tiedon luomisessa.Merkitykset syntyvät omista reaktioista, omista ongelmista ja niiden ratkaisuista. 

Lapsen toiminta pitää tuottaa esteettiseen muotoon. 

Kasvatuksen päämäärä =  Kasvatettava pystyy itse ratkaisemaan toiminnassa ilmeneviä ongelmia.

Kirjan toimittajasta

Kirjan toimittaja Pauli Siljanderista (1948- ) löytyy netistä vain yksi, jota on tähän "taiteellistettu". Oikeasti Siljander on kuuluisa tutkija. Wikipedian mukaan hän toimii kasvatustieteen professorina Oulun yliopistossa (todennäköisesti hän on jo emeritus).