Matti Suonperän opettamiskäsitys

JOS käyttää hakusanaa  opettamiskäsitys, saa  642 - tai ainakin minä sain - osumaa.  Tarkemmin selattaessa linkkien määrä supistuu 71:een. Vertauksen vuoksi todettakoon, että hakusana oppimiskäsitys saa 112 000 osumaa :-)

Oppimiskäsitys on ilman muuta tärkeä. Mutta niin on opettajan opettamiskäsityskin.

TÖRMÄSIN  mielenkiintoiseem teokseen, jonka nimikin on  opettamiskäsitys. Kyseessä on  teos:

Suonperä, Matti. (1993).  Opettamiskäsitys. Oppijakeskeisen opettamiskäsityksen perus-aineksia. Hämeenlinna: Educons.  

Teoksen perusmessage on  täydentää (ammatillisten?) opettajien ja kouluttajien osaamista niin, että heidän tapansa opettaa/järjestää opetusta perustuisi vahvemmin oppijalähöisyydelle ja sille tiedolle, mitä oppimisesta (tuolloin) oli.

1990-luvulla kritiikki vallitsevaa koulutuskäytäntöä kohtaan oli lisääntynyt.  Moni asia sapetti:
Kolutuksen vaikuttavuus oli heikkoa. Kouluttajat  selvästi yliarvioivat koulutettavien oppimiskyvyn.  Heillä oli riittämätön inhimillistä oppimista koskeva perusasiantuntemus. Opetus oli usein liian opettajakeskeistä, ja jopa oppijoiden omatoimisuutta tukahduttavaa.

NIINPÄ Suonperä ryhtyi tuumasta toimeen.  Hän  laati kansantajuista kieltä tavoitellen kuvauksen siitä, mitä oppimisesta tiedetään ja antoi sitten vinkkejä - ei normeja- siihen, kuinka opettaja voi opettaa vaikuttavasti.

Miten ihminen oppii?

Suonperä haki vauhtia  oppimisnäkemykselleen paitsi tuolloin suosioon juuri nousseesta konstruktivismista myös  Immanuel Kantin filosofiasta ja tuon ajan aivotutkimuksesta. Tiivistän hänen oppimisnäkemystään näin:

• Oppiminen on tiedon organisointia  
• Tieto syntyy  omien kokemustemme kautta. Mutta ei vain siitä.
• Oppiminen perustuu aivojen toimintaan; hermosolut kytkeytyvät toisiinsa synapsiksi.
• Oppijan on oltava kunnossa.

Itse tiedonmuodostamistapahtumaa Suonperä kuvaa monipuolisesti. Jos ymmärsin oikein, se etenee näin:

• Jotta voimme hahmottaa uutta, tarvitaan aikaisempi mielikuva ohjaamaan havainnointia Ärsykkeen ilmaantuessa  aktivoitui aikaisempi kokemuskeema ja se  johtaa ennakkotulkintaan.
• Kohtaamme todellisuuden; havaitsemme ärsykkeen (esim. äänen)
• Teemme havaintoja. Jotta havainnot olisivat relevantteja, on osattava löytää olennainen
• Aikaisemmat tietorakenteet ohjaavat  havainnointia (vrt.  valikoiva tarkkaavaisuus). Esikoodaamme niiden pohjalta havainnot. Esikoodaus on tietoisuuden rajoilla  tapahtuvaa  informaatioärsykkeiden valintaa.
• Valikoidun informaation käsittely tapahtuu lyhytaikaisessa muistissa (säilyy siellä 1 min) = tajuntamme = työmuisti. Havaintojen tekijä muuttaa (aisti)havainnot mielikuviksi, jotka ovat  havainnoista muodostettuja tietorakennelmia. 
• Jotta muistamme ja ymmärrämme havainnot meidän on liitettävä ne  käsitteisiin, jo oleviin tietorakenteisiin.  Muovamme siis todellisuutta vastaavan mallin omiin aivoihimme ajattelemalla.
• Painamme asiat mieleen = Informaation tallentaminen myöhempää käyttöä varten pitkäkestoiseen muistiin.

OPPIMISESSA on kriittisiä pisteitä, joihin nimenomaan tarvitaan opettajan ohjausta,

• Pystyykö oppilas keskittämään havaintotoimintansa oikeisiin  kohteisiin ?
• Jaksaako hän keskittää tarkkaavaisuuttaan tarpeeksi kauan?
• Ajatteleeko hän havainnoitavan asian ydinasioita vai jotain ihan muuta? 
• Näkeekö hän vaivaa painaessaan asioita mieleen?

Miten opettaja voi saattaa oppijat oppimaan? 

Opettajan opettamisen lähtökohta on ajatus, että  tiedon välittymistä  todellisuudesta kokemusten kautta  aivoihin voidaan tukea sopivilla toimenpiteillä. Tällainen tukitoimi on opetus. Opettaminen on siis oppimaan auttamista / saattamista.

Opettajan tehtävä on siis  auttaa oppijaa muovaamaan todellisuutta vastaava sisäinen malli omiin aivoihinsa.Kuinka temppu tehdään?

• Opettajan tehtävä on aikaansaada tilanteita, jotka edesauttavat havaintotoimintaa. Luoda sille puitteet: selkeät havainnot. (ja karsia turhat)
• Hän voi järjestää jo etukäteen tilaisuuksia aktivoida omia aiheeseen liittyviä kokemuskeemoja (Keinoja ovat mm. tavoitekeskustelut, asiavihjeet, ennakoivat harjoitteet ja kokemuskertaukset).
• Suunnittelu; Opettaja jäsentää opittavan asia muotoon, josta se on vaivatonta hahmottaa.
• Motivaatio -opettaja luo edellytyksiä oppimiselle: luo aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden tilat.  Korostetusti tuodaan esille  oppimisen kannalta merkityksellisiä yksityiskohtia Merkityksellisyydessä on sekä asia- että tunnelataus.
• Opettaja valvoo, että oppijan tarkkavaisuus suuntautuu ja pysyy oikeassa kohteessa 
• Valvotaan, että oppijan ajattelu kohdistuu oikeaan asiaan, ydinasoihin. Selkeät käsitteet. Herätellään kysymyksillä ajattelemaan. Pidetään toimintaa yllä: Valovoimaiset kuvat, vaihteleva äänenpaino, eloisa olemus. Vaihtelu virkistää.

Tunteilla on iso rooli opitun muistamisessa. Opettajan tulisikin  Suonperän mukaan käyttää enemmän mielihyvää  tuottavia toimintamuotoja kuin  sellaisia, joka synnyttävät mielipahan sävyisiä  elämyksiä.

Merkityksellisyys vaikuttaa oppimiseen. Opettajan olisi tunnettava  oppijan henkilökohtaiset ominaisuudet, tavoitteet  ja oppimisedellytykset: Miten hän on motivoitunut ? Millaisessa mielentilassa on? Millaisia häiriötekijöitä oppimiseen liittyy? Mitkä ovat hänen lähtökohtaedellytyksensä?

Opettaja on itsestään selvästi hallittava opettamansa oppisisältö.

Hänen on luotava optimaaliset opettamisolosuhteet. Opetus- oppimisympäristön tulee kaikin tavoin  tukea oppijaa mutta myös opettajaa. Sen pitää tehdä oppimisesta  mieluummin hauskaa kuin vakavaa ja kurinalaista. Hyvä keinoja ovat:

• Psyykkistä rentotumista edistävät  tekijät: Oppimista ehköisevien ennakkoluulojen poistaminen. Rauhoittavat värit. Musiikki. Turvallisuuden tunnetta  herättävä opettaja. Turvallinen ilmapiiri.
• Elämänläheinen opetus 
• Oppimistilanteiden virittäminen mahdollisimman selvästi mielihyvää tuottaviksi 
• Positiivisia emootioota herätäävät ärsykkeet  
• Henkilökohtainen merkitys oppijoille
• Soveltamismahdollisuuden osoittaminen
• Toiminnallisuus- oppilaat itse tekemään.
• Asian mielekkyys  - kun se koetaan itselle merkitykselliseksi ja assimiloidaan olemassa oleviin skeemoihin
• Myönteinen palaute - silminnäkijöiden edessä
• Onnistumisen tuottamat mielihyvän elämykset

Opettajan oma persoonallisuus on  kouluttajan tärkein voimavara, siitä vaan  itsetutkiskelemaan.

Vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat tärkeitä. Ei saa uppoutua omaan esitykseen. On tehtävä jatkuvasti havaintoja oppijan ilmeistä, eleistä ja koko olemuksesta ja edettävä oppijan ehdoilla  

Opettajan vaikuttaminen on paljolti oppijoiden kannustamista ja  motivoimista yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen kautta. Kannattaa keskittyä oppijoiden oppimistavoite - ja aktivoimiskysymyksiin.

Pohdintaa

Olen kesän aikana käynyt läpi klassikoiden käsityksiä oppimis- ja opettamisprosesseista/oppitunnin kaavoista aina Aristotelesta  Kirsti Lonkaan.  On hämmästyttävää, kuinka paljon niissä on yhteistä  keskenään. Suonperän mallissa ei kuitenkaan enää korosteta jatkuvaa kertaamista muistissa pysymisen keinona. Itse usko  siihen edelleen.  Tuoreimmissa näkemyksissä  korostuu lisäksi vielä enemmän  oppijoiden oma osuus; opettaja ei tee enää  itse kaikkea valmiiksi, vaan jakaa yhä enemmän vastuuta heille.

Kirjoittajasta

Matti Suonperä syntyi  vuonna 1933. Hän voi vielä elää. Suonperällä on pitkä opettaja - ja opettajankoulutuskokemus. Hän on toiminut mm. 1980-luvulla Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtajana ja kasvatustieteen apulaisprofessorina sekä 1990-luvulla professorina  ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa. Jo 1970-luvulla Suonperä oli urheilun henkisen valmennuksen pioneereja Suomessa. Hän mm. kehitti ensiksi huippu-urheilun tarpeisiin ns. mielikuvaharjoittelun.

Ks. myös https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/07/ammattikasvatuksen-didaktiikka.html