Ammattikasvatuksen didaktiikka

TÄHÄN kirjaan tartuin tarmolla. Olen ollut niin kauan yleissivistävä opettaja, että se  mitä AMIS-opettajat tekevät ei ole osannut minua kiinnostaa. Nyt kiinnosti.

Suonperä, Matti. (1980).Ammattikasvatuksen didaktiikan perusteet, Helsinki: WSOY  

SUONPERÄN 240-sivuinen teos oli sekä pettymys että iso nautinto.

Pettymys?

Pettymys se oli siksi, että lähes 98 %:sti se puhui samaa, mitä 1970- ja 1980-luvun yleisdidaktiikan teokset. Löysin vain tällaisia marginaalisia eroja ammattikasvatuksen ja yleissivistävän kasvatuksen väliltä:

Käsitys hyvästä opettajasta:   Korostuu aineenhallinta ja kommunikaatiokyky. Opettajan onkin hallittava opettamansa asia täydelliseti.Monet opettajat ajattelevat  että ammattimies on alansa paras opettaja - kuitenkin  tarvitaan myös teoriaa.

Opetusmenetelmät. Kirjassa esiteltiin työtapoja, joita ei juuri käytetä ainakaan alakouluissa. Kiinnosta herättivät mm.

• Korokekeskustelu. Alustukset + Keskstelua alustajien kanssa ( 
• Laboratorio (työ pelkistetyissä koeolosuhteissa)
• Laboratoriokoulutus (esim. sensitivity training. Ryhmästä kootaan tietoa istunnoissa tarkkaillen, kyselyin ja haastatellen, pari- ja ryhmäkeskusteluja. Istuntojen sarjassa esi teemoja.) 
• Oppimispeli:  Ketju ongelmia a) ryhmäpelejä - kaikilla sama rooli- pelataan kouluttaja vastaan  tai b) roolipelejä- kukin pelaa toisia vastaan. Kuvataan roolitodellisuus. Määritellään alkutilanne. Annetaan tiedot. Pyydetään pelaajien ratkaisut ja perustelut. Kouluttaja esittää oman ratkaisunsa, sitä verrataan  ryhmän päätökseen
• Oppimisstudio (ohjelmoitu materiaali esim. kielistudio) 
• Simultaanisuoritus:  Opettaja näyttää eteen, ja luokka tekee yhtä aikaa  
• Symposiumi: samaa teemaa koskeva ketjualustus, joiden pohjalta käydään keskustelua. 
• Tapauskeskustelu. Kuvataan ongelmatilanne. Eräänä päivänä tapahtui… Mitä virheitä hän teki? Miten hänen olisi pitänyt toimia?  Keskustelu ryhmissä . Laaditaan toimenpidesuositus (kouluttaja hyväksyy
• Tapausopetus : käytännän todellisista kokemuksista opitaan- virheet kuitenkin estetään 

Opetustilat. Tarvitaan enemmän tilaa. Välineiden on oltava käsillä. Pakkasessa jne. on voitava tarkkailla.

Terminologia.  Työtapa- ei sovi menetelmäkäsitteenä ammatilliseen koulutukseen.


Iso nautinto?

Iso nautinto se oli monestakin syystä.  Teksti vilisi nostalgisia nimiä: Bandura, Bloom,  Guilford, Heinonen, Klasmeier ja  Ripple, Koskenniemi, Lahdes, Nummenmaa...

Ja aikanaan niin uusia juttuja: Clarken teoria opetustaidoista. Oppimaan oppimisen alkuidea. Tavoiteoppiminen. Trumpin systeemi...

Jos pääsee yli siitä, että käytetty terminologia oli vielä kovin behavioristista ja lukee asioita termien takaa, löytää yhä kestäviä ohjeita opettajalle ja niille ainakin tuon ajan teoreettisia perusteita.
Suonperän  ajatukset  ovat kirkkaita.

Kirjoittaja avaa tosi selkeästi 1980-luvun oppimisteoriota: Oppimisteorioita. Näitä olivat

• Ehdollistamisteoriat.
• Persoonallisuusteoriat
• Kenttäteoriat
• Informaatioteoriat

JA lisäksi seuraavat 11+ 16-lista.

11 ruosteen kestänyttä  teoreettista ajatusta

1. Frustraatio. Este tavoitteeseen pääsemisen tiellä- synnyttää oppilaassa epäonnistumisen tuskastuttavan kokemuksen  jota välttääkseen hän yrittää raivata esteen. Jos este on kyllin voimakas, se käynnistää puolustusmekanismit. Viha leimahtaa. Muita syytetään, tehtävän arvoa vähätellään. Kiukku puretaan toisiin.  Peitellään harmia karskiudella. Torjutaan sitä. Pelleillään. Purskahdetaan itkuun.  Paetaan unelmiin. Luovutetaan.
2. Ihmisen toiminta on itseohjautuvaa; Kaikki mitä oppilas kykenee aisteillaan erottamaan ja vastaanottamaan on informaatiota. Yksilö reagoi ympäristönsä tarjoamiin ärsykkeisiin kokemuksensa, tavoitteidensa ja tilanteesta saamansa palautteen nojalla valikoiden. Tiedon varastoiminen perustuu keksivälle omaksumiselle. Oppilaan on itse havaittava opittavana oleva asian yhteydet todellisuuteen ja aikasemmin hankkimaansa ja omaksumaansa tietoon. (Guilford)
3. Luento.  "Joku on joska jakanut luennoitsijat esittämistapansa puolesta  kahteen ryhmään:  sellaisiin, joilla on luennoidessaa pää paperissa ja sellaisiin joilla on paperi päässä."
4. Motivaation aivan keskeinen merkitys oppimiselle. Motivaatio on yksilön psykofysiologinen olotila, joka synnyttää ja ylläpitää tavoitteeseen suuntautuvaa toimintaa. Motiivit ovat syitä, jotka virittävät motivaatiota. 
5. Oppimaan oppiminen tarkoittaa oppimisstrategian  ts. tavan, jolla lähestyy eri tehtäviä kehittymistä.Tapa voi olla rutiinimainen tai uutta luova heuristinen.
6. Oppiminen on käyttäytymismuutos,  joka syntyy oppimiskokemuksen  myötä. Oppilas oppii samanaikaisesti useita eri asioita. Opettajan tarkoittamia ja suunnittelematonkin asiaa.
7. Oppimistapahtuma. Ausubel ja Robinson esittelevät oppimisteoriassa (1969) oppimistapahtuma luonnetta. Siinä on 2ulottuvuutta: a) Tiedon tarjoamistapa valmiissa muodossa vastaanotettava - itse keksittävä tietoaines b) Tiedon omaksumistavan perusluonne: miten liittää  uuden aikaisemmin omaksumaansa: järkevästi aikaisemmin opittuun liittyvä  mielekäs oppiminen ja  pelkästään asian mieleenpainava rutiinioppiminen.
8. Opetusohjeet. Opetusohjeita ei voi antaa yksin oppimisteorioiden pohjalta. vaan toimintamallien kehittelyyn tarvitaan myös käytännön opetustyössä saatuja kokemuksia. Siksi liiukumme osittain uskomusten sävyttämällä pohjalla.
9. Oppimisteoriat. Oppimisteorioita on monta. Oppimisen luonne vaihtelee tilanteesta toiseen. Yhdellä teorialla ei voida selittää kaikkea oppimista. Meillä ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä riittävän yleisyä inhimilistä oppimista  koskevaa teoriaa.
10. Suoritusmotivaatio. Tehtävästä suoriutuminen  saa  käyttäenergiansa tarpeista. Ihminen tarvitsee onnistumisia japyrkii välttämään epäonnistumisia.
11. Tuottaminen: On kahdenlaista tuottamista. Divergoiva tuottaminen- omaleimainen tuotos  annetusta informaatiosta. Konvergoiva tuottaminen- tavanomainen tuotos  annetusta informaatiosta (Guilford). 

15  ruosteen kestänyttä käytännöllis-teoreettispohjaista ohjetta opettajille

1. Jätä tilaa oppilaiden omalle oivallukselle. Jää ratkaisemattomia ongelmia.
2. Motivoi myös itsesi.
3. Muistaminen. Parhaiten muistetaan opetustuokion alku ja loppu. Niihin kannatta sijoittaa  tärkeimmät asiat. 
4. Onnistuminen. Tehtävästä suoriutuminen  saa  käyttäenergiansa tarpeista. Ihminen tarvitsee onnistumisia ja pyrkii välttämään epäonnistumisia 
5. Opettaja toimikoon täsmälleen sillä tavalla, jota hän vaatii oppilailtakin.
6. Opettajan tulisi käyttää enemmän mielihyvää  tuottavia toimintamuotoja kuin sellaisia, joka synnyttävät mielipahan sävyisiä  elämyksiä. Koska ihminen pyrkii toiminallaan yleensä  tuottamaan itselleen mielihyvää ja välttämään mielipahaa.
7. Opettajan tulisi pyrkiä  ymmärtämään oppilasta tilanteissa, joissa hän suojelee omaa minäänsä keinoilla, jotka näyttävät arveluttavilta.
8. Oppiminen seuraa kun saa toteuttaa omia yksilöllisiä tavoitteitaan. 
9. Pidä motivaatio optimaalisen.
10. Suunnittelun merkitys. Oppilasanalyysi. Oppiainesanalyysi. Opetustavoitteiden asettaminen. Sisältjen valinta. Resurssit. Menetelmien valinta. Opetustilanteen suunnittelu. Suunnittele tarkasti. Olet itse malli. Jätä oppimistilanteeseen myös ratkaisemattomia kysymyksiä.
11. Tarkkailu. Anna oppilaiden tarkkailla kunnolla. Tarkkaile oppilaita ja itseäsi.
12. Tee tavoite selväksi  oppilaille ja myös itsellesi 
13. Vaihtelun periaate.  Aikamodulien   pituus 15-20 min. Yksitoikkoinen puhujan ääni ei ole ok
14. Valmistaudu kunnolla. Välineiden etsiskely vähentää oppilaiden motivaatiota
15. Välitavoitteiden ja rohkaisun avulla opettaja voi vähentää oppilaan ahdistuneisuutta (esim. arkuuden vuoksi)  ja näin lisätä  hänen oimintakykyään

Kirjoittajasta

Matti Suonperästä ei löydy netistä (eikä Wikipediasta) liikoja tietoja eikä yhtään ainoaa kuvaa. Helsingin Sanomien arkistosta löysi tiedon, että hän on syntynyt vuonna 1933. Todennäköisesti hän elää yhä. Esiteltävän kirjan mukaan hänellä on pitkä opettaja - ja opettajankoulutuskokemus. Oletan, että sama mies on toiminut mm. 1980-luvulla Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtajana ja kasvatustieteen apulaisprofessorina sekä 1990-luvulla professorina  ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa.

Jo 1970-luvulla Suonperä oli urheilun henkisen valmennuksen pioneereja Suomessa. Hän mm. kehitti ensiksi huippu-urheilun tarpeisiin ns. mielikuvaharjoittelun. Siinä urheilija "pistää silmät kiinni" ja rentoutuu syvästi. Samalla hän käy mielessään läpi tulevan suorituksen pala palalta ja sen jälkeen kilpasuoritus.