Kouluttajan opas

NYT esittelyvuorossa on aikuisoppimisen alaan kuuluva teos:

Salminen, Seppo ja Tarvainen, Paavo. (1977). Kouluttajan opas. Valtiovarainministeriön järjestelyosasto. Helsinki: VAPK.

KYSE on konkreettisista ohjeista kouluttajalla- ja todennäköisesti nimenomaan valtionhallinnossa toimiville. Sain sen käsiini jo joitain vuosia sitten- silloin kun aloittelimme NPDL-koulutuksia. Teos on äärimmäisen napakka paketti siitä, mitä kouluttajan tulee ottaa huomioon, koulutusta tuottaessaan ja opettaessaan

Opetusohjelmaprosessi

Opas antaa ohjeita seuraaviin vaiheisiin.
1. Koulutustarpeen määrittely
2. Opetustehtävän määrittely
3. Opetusohjelman suunnittelu
4. Opetusohjelman toteuttaminen ma
5. Arvointi.

1. Koulutustarpeen määrittely

Ensimmäinen tehtävä on määritellä: Mitä on työpaikan tms. ongelma? Ihmiset ovat ehkä vaihtuneet. Toimintatavat ja toimenkuvat ovat muuttumassa. Toiminnan tavoitteet ehkä vaihtuvat.

Sitten on pohdittava, onko tuo ongelma ratkaistavissa koulutuksella, toisin sanoen opettamalla ja oppimalla.Vastausvaihtoehtoja on 3:

• ei ole  
• on tarvetta, mutta  muiden toimenpiteiden  rinnalla 
• ratkeaa  pelkästään koulutuksella.

Ongelma on ratkaistavissa koulutuksen keinoin,  jos ongelman ratkaisemista voidaan auttaa opettamalla jollekulle jotakin. On, jos ongelma liittyy ihmisiin (ei pelkästään rakenteisiin)ja  heidän toimintaansa. Jos siis (koulutettavat) ihmiset voivat omilla ratkaisuillaan vaikuttaa ongelman ratkeamiseen.  Usein voi. Voi olla kysymys suhtautumistavoista, valittavissa olevista työtavoista ja menetelmistä jne. Aina näin ei ole. Voi olla kysymys uusista laitteista, joita ei vielä ole.

MITÄ ITSE OPIN TÄSTÄ VAIHEESTA? Pitää  todella panostaa sen analysointin, mikä on ongelma. Ja pitää olla ongelma…joka ratkeaa koulutuksella.  Ongelma ratkeaa  suuntamalla  interventiot- joista koulutus on vain yksi- oikeaan kipukohtaan, oikeisiin henkilöihin. ja samalla on otettava huomioon myös heidän omat koulutustarpeensa.

2. Opetustehtävän määrittely

Kun ongelma on määritelty: kuvataan muutos. Mitä siis aiotaan tehdä toisin. Ja miten toisin. Kenellä  on opittava? Ja mitä on opittava.

On selvitettävä heidän  lähtökohtaedellytyksensä (mitä he osaavat- mitä ei vielä MH), motivaationsa ja  omat oppimistarpeensa.

On määriteltavä,  mitä (uutta MH) on opittava. Mitä koulutettavan on  koulutuksen jälkeen osattava? Tiedettävä. Taidettava. Tahdottava.

Kouluttaja opettaa ja tuottaa opetusta. Kirjoittajlle opettaminen on oppimaan saattamista. Oppiminen taas on sitä, että kykenee paremmin saavuttamaan  tavoiteltavan päämäärän. Koulutettavan edellytykset ratkaista (koulutuksella hankittavalla taidolla) ongelma  paranevat. Toiminnan kokonaishallinta vahvistuu.

On päätettävä  kuinka hyvin ja syvästi on opittava. Kirjoittajat nostavat esiin klassisen Bloomin taksonomia. Ja missä olosuhteissa. Missä puitteessa? Mitä resursseja on käytettävissä koulutukseen?Tavoite on  myös suhteutettava  käytössä oleviin resursseihin: Valitaan tärkeimmät asiat - ei aina kiinnostavimmat. Tekijät muistuttavat, että kouluttaja ei aseta koulutustavoitteita, vaan koulutuksen tilaaja. Ja että koulutettaville aina jää tulkinta.

MITÄ ITSE OPIN TÄSTÄ? Resurssianalyysi! Määritä onnistumiskriteerit niin, että jokainen tietää, onnistuttiinko. Tavoitteilla on koulutuksessa kriteerin funktio.

3. Opetusohjelman suunnittelu.

Tässä vaiheessa päätetään mitä, miten ja missä järjestyksessä opetetaan ja opitaan. Kyse on siis opetustilanteiden jäsentelystä. Mallissa on 4 kohtaa:

1. johdanto
2. uuden aineksen käsittely (esim. luento, itseopiskelu, leffa, reagoiva kuulijakunta-metodi, porinaryhmät, kommenttipuheenvuoro pyydetty etukäteen )
3. omaksuminen: harjoittelu,  soveltaminen (keskustelu, harjoitustehtäviä esim. kirjelaatikko, roolipelit, ryhmätöitä)
4. arviointi (tuloksien)

Klikkaamalla saa kuva suuremmaksi.

Kurssin sisältö jaetaan opetustilanteisiin. Kustakin tilanteesa kuvataan sisältö (otsikko), mitä opettaja ja oppilas tekevät sekä tarvittavat välineet. Siitä, muistutetaan, että joka osa alkuun tarvitaan viritys ja päätös. Opas esittelee 3 eri opetusmallia







1. Yksilökohtainen opetus
joka voi olla

 a) henkilökohtainen ohjaus (opettaja näyttää vaihe vaiheelta, opastaa, opettaa, neuvoo, keskustelee, ohjaa…esim. pianonsoiton opetus)
b) tai itseopiskelua esim. itseohjaavan oppimateriaalin avulla. Tällöin opettaja ei ole itse paikalla (tai ainakaan vuorovaikutuksessa). Opiskelija voi edetä omaa tahtia  Mallina on usein itseopiskelu +  itsetesti. (Ohjelmoitu opetus)
c) ns.  välietappimalli/välitavoitemalli: Oppilaalla on  tehtävävihko, jossa on ohjeet ja materiaalilinkit. Kun tehtävä on tehty, hän esittelee opettajalle tulokset ja saa uuden tehtävän.
d) Lisäksi on neuvonpitomalli. Välillä itsekseen opiskelevat kokoontuvat yhdessä pohtimaan asioita. Myös opettaja voi olla mukana. Jälkimmäisissä opettajantarve vähenee.

2. Pienryhmän opetus

3. Suurryhmän opetus
Molemmissa edetään kolmen vaiheen kautta:

a) informaatio
b) harjoittelu
c) soveltaminen

Suurryhmälle on myös kaksi muuta metodia:

Neuvottelupäivät: Nyt pääosassa osallistujat; he jakavat osaamistaan. Järjestäjät järjestävät ja antavat joitain virikkeitä ja  avaavaat uusi anäkökulmia. Tavoite voi olla esim.  virittäytyä edessä olevan muutoksen

Yhteiset  auditoriotilanteet: Näissä on kaksi osaa: a) Ryhmätilanteet (alustus, yleiskeskustelut, kyselytuokiot) ja b)  Kokoussalien ulkopuoliset vähemmän ohjatut tilanteet esim. opintokäynnit, näyttelyt ja   tauot.

Ym. menetelmiä voidaan käyttää myös ristiin.

MITÄ ITSE OPIN TÄSTÄ:  Suunnittele kokonaisuus fiksuksi. Suunnittele jokainen osa fiksusti. Mieti ennen muuta, mitä koulutettavat tekevät. 

4. Opetusohjelman toteutus

Käytännön järjestelyt on  sitten hoidettava.  On rekrytoitava toteuttajat: Vetäjä. Muut kouluttajat. Avustajat.

MITÄ ITSE OPIN TÄSTÄ: Hei mukaan Quest-Stareja.

5. Arviointi

Kirjoittajat esittävät mainion taksonomian arvioinnille:

• Toimivatko järjestelyt?
• Toteutuiko ohjelma?
• Täyttyikö opetustehtävä: oppivatko oikeat ihmiset oikeat taidot?
• Vaikuttiko se, että henkilöt oppivat, ongelman ratkeamiseen? 
• Ratkesiko ongelma?  

Ratkaistava on myös: Kuka arvioi minkäkin vaiheen? Oppaassa pohditaan, mistä näkee, että on opittu:

• TAIDOT: käyttää  toimintatapoja tehokkaammin (toimintatapa esim. vakiintuu, toimii  virheettömämmin)
• TIEDOT:  Tuntee useampia toimintavaihtoehtoja, tulee tietoisemmaksi tavoitteista ja ymmärtää niiden perusteluja paremmin, ymmärtää tilannetta syvemmin
• ASENTEET
• tahtoo uutta ratkaisua enemmän kuin aikaisemmin  

MITÄ ITSE OPIN? Varmista oppiminen. Tavoitteet kriteereinä. Arvioi oikeasti!

POHDINTAA 

EN ole kuullut herroista aikaisemmin. Ja vaikeaa on löytää heisä tietoa netistäkin.

Paavo Tarvainen on varmaankin sama Paavo Tarvainen, jonka pro gardu ”Prediktion ja validiteetti” hyväksyttiin 1966. Ehkä hän oli koulutuspäällikkönä Kielitoimistossa vuonna 1982. Ja ehkä hän  kirjoitti  vuonna 1986 artikkelin  ”Leo Harmaja virkamieskoulutuksen edistäjänä ”Koulu ja menneisyys-lehteen: . Ja jonka kirja: ”Miten pätevä virkamies valmistetaan ja kuinka virkakuntoisuudesta huolehditaan? : ajatuksia, suunnitelmia ja toimenpiteitä valtion hallintovirkamiesten kouluttamiseksi Suomessa v. 1905-1943”  julkaistiin vuonna 1988.  Ja jonka kasvatustieteen väitöskirja: "Mitä oppia jos ei lainoppia?: valtion hallintovirkamiesten koulutus Suomessa vuosina 1905-1945" on  vuodelta 1991. Samanniminen mies kirjoitti vuonna 1997   artikkelin: "Voiko puupäästä kouluttaa agitaattorin? Puolue koulutuksen pioneerina 1900-luvun alun Suomessa". Ja vuonna 2009 artikkelin Suomen Kouluhistoriallisen Seuran vuosikirjaan. Ja toimi Anna Harlamov- Elon väitöskirjan esitarkastajana   Väitelijä kirjoitti esipuheessaan että Tarvainen on tehnyt pitkän päivätyön valtionhallinon koulutuksen ja kehittämisen parissa.

Toisesta kirjoittajasta: Seppo Salmisesta en löytänyt riviäkään tietoa.