Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, maaliskuuta 13, 2019

Perusopetuksen arviointi ja päättöarvioinnin kriteerit

OPETUSHALLITUS  järjestää 28.3. klo 9-12 perusopetuksen arviointia ja päättöarvioinnin kriteerityötä käsittelevän keskustelu- tilaisuuden, joka on tarkoitettu etenkin opettajan- kouluttajille sekä pedagogisten opettajajärjestöjen edustajille.

Olen saanut kutsun tulla mukaan. Minä taas kutsun kaikkia arvioinnista kiinnostuneita kertomaan omia ajatuksiaan minulle.

Kutsukirjeessä kerrotaan, että  Opetushallitus valmistelee parhaillaan perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerejä useammalle eri arvosanalle sekä täsmennyksiä arvioinnin yleisin linjauksiin. Työn tarkoituksena on lisätä arvioinnin yhdenvertaisuutta sekä päättöarvioinnin arvosanojen vertailukelpoisuutta.

Oppiainekohtainen kehittämistyö on käynnistetty työpajoin, joihin on kutsuttu mukaan opettajia ja arvioinnin asiantuntijoita.

Tilaisuudessa tarkastellaan perusopetuksen arvioinnin nykytilannetta Kansallisen arviointikeskuksen arviointihankkeen tulosten sekä opettajien kokemusten pohjalta, ja käydään läpi kriteerityön linjauksia.

Ohjelma on seuraava:

KESKUSTELUTILAISUUS PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREISTÄ
Puheenjohtajana toimii opetusneuvos Leena Nissilä

8.30 Aamukahvi aulassa
9.00 Avaus. Johtaja Anni Miettunen
9.10 Päättöarvioinnin kriteerityön suuntaviivat. Opetusneuvos Erja Vitikka
Keskustelua ja kommentteja
9.45 Missä arviointi on menossa? Tuloksia kriteeriperustaisen ja tavoitteisen arvioinnin toteutumi- sesta perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa.. Arviointineuvos Päivi Kamppi, KARVI ja professori Päivi Atjonen, Itä-Suomen yliopisto
10.30 Tauko
10.45 Opettaja arvioinnin viidakossa. Kehittämispäällikkö Jaakko Salo, OAJ
11.05 Laaja-alaisen erityisopettajan näkökulma arvioinnin kehittämiseen ja kriteerityöhön
Erityisopettaja Tiina Vitka, Kokkolan kaupunki
11.20 Keskustelua ja kommentteja
11.50 Yhteenveto ja tilaisuuden päätös. Opetusneuvos Leena Nissilä

Ei kommentteja: