Kirjoja

Kirjoja

torstaina, toukokuuta 17, 2018

Tutoreiden tiedontasauspäivät












Tutoreiden tiedontasauspäivät
1.-2.10.2018 Helsingissä

Tervetuloa tutoropettajien tiedontasauspäiville, jossa tarkastellaan nykytila ja mihin asioihin keskitytään tutoropettajien toiminnassa seuraavaksi.

Osallistujat saavat vahvistusta työlleen ja ideoita työn jatkamiseksi. Esikyselyllä täydennetään ohjelmaa niin, että että tutor-kokemuksista nousseisiin kysymyksiin saadaan vastauksia. Lisäksi on tilaisuus verkostoitua muiden tutoropettajien kanssa.

Kesto

Kaksi innostavaa lähipäivää: 1.-2.10.2018, Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien päässä

Kenelle

Tutoropettajat

Menetelmät

Koulutuksen menetelmät vastaavat nykyaikaisia oppimiskäsityksiä ja perustuvat pedagogisesti uuden oppimisen filosofiaan. Koulutus on osallistujalähtöistä ja -keskeistä, tarvelähtöistä ja joustavaa. Ohjelman kouluttajat ovat fasilitaattoreita ja sytykkeiden antajia. Osallistujat tutkivat, opettavat ja oppivat yhdessä.

Hyöty osallistujalle

Osallistuja saa tukea tutoropettajana toimimiseen ja mahdollisuuden verkostoitua muiden tutoropettajien kanssa. Hän saa intoa ja repullisen välineitä työn toteuttamiseksi kunnassa ja koulussa.

Koulutuksen sisältö

1 päivä

Missä olemme nyt? Opetussuunnitelman osalta? Tutoropettajatoiminnan  osalta?
Innostava luento innostuksesta  
Opetushallituksen selvitys tutoropettajatoiminnasta 2016‐2017
Esikyselyn tulokset
Onnistumisen kokemuksia ‐ kokemusten jakoa.
Opetussuunnitelman käyttöönoton  vaihe. Seuraavat poijut.
Ensimmäisen seurantapäivän arviointi

2 päivä

Yhteistoiminnallinen sessio.  Muutoksen esteitä? Tutor-toiminnan esteita.  Esteiden purkua.
Uutta boostia fasilitoinnin metodeista
Tutoropettajatoiminta sen tukena lukuvuonna 2018‐2019.
Ideatyöpaja
Oman tutor‐konseptin facelift
Toisen seurantapäivän arviointi
Perumisehdot

Ilmoittaudu mukaan 30.6. mennessä ja pääset mukaan ennakkoilmoittautujan hinnalla 330 € + alv 24% (norm. 350 € + alv ).Koulutuksen hinta sisältää koulutuspäivät, koulutusmateriaalit ja aamukahvit


Tilaa koulutus työyhteisöllesi omana toteutuksena. Jos haluat tilata koulutuksen omaan kuntaasi tai kouluusi, ole yhteydessä Iiris Peuraan, iiris.peura@edita.fi +358 40 842 5036

Tilauskoulutukset suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä tilaajan kanssa ja ne räätälöidään tilaajan koulutus- ja kehittämistarpeiden mukaisesti.

Ei kommentteja: