Elämän lyhyydestä, osa 1

Torkki, Juhana. (2018). Seneca. Elämän lyhyydestä.Latinasta
suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Juhani Torkki. Helsinki: Otava.  
111 s.

JUHANA Torkki –  kirjailija, puhekouluttaja, teologian tohtori –  on tehnyt (jälleen) kulttuuriteon.  Hän on kääntänyt suomeksi  suuren stoalaisen filosofin Lucius Annaeus Seneca nuoremman (noin 4 eaa- 65 jaa) kolme tutkielmaa (De brevitate vitae, De otio ja De providentia). 

Luen pientä teosta niin, että siinä on kaksi isoa kysymystä: Kuinka ihmisen tulee käyttää lyhyt elämänsä ja Miksi maailmassa tapahtuu pahaa hyville. Keskityn tässä ensimmäisessä lastussa ensimmäiseen kysymykseen.

Kirjan synty ja rakenne

Torkki kertoo kirjassa  saaneensa sysäyksen tähän työhön kuo-lemansairaalta ystävältään, Francescalta.  Hän katui,  ettei ollut kylliksi ymmärtänyt elämän lyhyyden merkitystä, vaan oli tuhlannut aikaansa katsomalla TV-sarjoja, lukemalla dekkareita ja tekemällä muuta joutavaa. Francesca oli antanut Torkkille Senecan kirjan, "Elämän lyhyydestä", jossa teksti oli latinaksi ja italiaksi.

Torkin toimittamassa teos on  kolmen kirjoituksen kokoelma.  Ensimmäinen osa on nimenomaan tämä " Elämän lyhyys". Teos on osoitettu Senecan appiukolle, valtion viljavarastosta vastanneelle virkamiehelle  Pompeius Paulinukselle. Seneca rohkaisee häntä  jäämään  eläkkeelle. 

”Erottaudu siis, oi Paulinus, joukosta ja vetäydy rauhan satamaan, sinua on riepoteltu ikääsi nöhden jo aivan taroeeksi… Vetäydy siis siihen,  mikä on rauhallisempaa, turvallisemaa ja tärkeämpää.” 

Toinen teoksen osa on 14-sivuinen katkelma muutoin kadonneesta  "Joutilaisuudesta". Siinä Seneca pohtii pitäisikö ihmisen olla joutilas ja astua ulos oravanpyörästä? Teoksen kolmas osa on nimeltään "Johdatuksesta". Siinä Seneca siis pohtii,  niksi pahoja asioista tapahtuu?
 Palaan siihen  toisessa lastussa.

Kuinka käyttää aikansa viisaasti, jotta ei kadu?

 

Elämän lyhyydestä- kirjan ytimessä on pysäyttävä oivallus:  Aika on oikeastaan ihmisen arvokkain omaisuus, sillä sitä on rajallinen määrä. Haaskattua aikaa eisaa koskaan takaisin. Siksi: Käytä aikasi niin viisaasti kuin suinkin. Älä salli muiden ryöstää aikaasi!

Senecan mukaan elämä tuntuu ihmisistä usein lyhyeltä siksi, että he pitävät vääriä asioita tärkeinä ja haaskaavat aikaa merkityksettömien asioiden tavoitteluun.  Aika tulee jakaa oikein. Sen käyttö tulee suunnitella huolellisesti.  Oikein käytettynä elämä on pitkä.

Kuinka sitten käyttää  elämä viisaasti?  Senecan mielestä on kolme tapaa elää. (Huom. Joutilaisuus- katkelmassa hän muistuttaa, että nämä kolme tapaa myös sekoittuvat toisiinsa):

1. Yksi on omistautuminen nautinnoille. Se on huonoin tapa. ”Halujensa ja himojensa” perässä juoksevat  ihmiset  yrittävät tyydyttää loppumattomia tarpeitaan, mutteivat löydä niin onnea. ..." Kaikkien pahimmiksi lasken ne, joilla ei ole aikaa mihinkään muuhun kuin juomiseen ja himojen toteuttamiseen." Seneca paheksuu julkisia huveja, rikkautta, juopottelua, hienostelua,  irstailua ja mässäilyä. Elä yksinkertaisesti! "
2. Toinen tapa on toiminta, actio, toimelias elämä,  vastuunkanto yhteisistä asioista. Luonto on synnyttänyt meidät  toimimaan (acte).  ”Julkisten velvollisuuksien parissa vietetty aika on toki parempi elämäntapa kuin ajan käyttäminen pelkkään irstailuun ja juopotteluun.” Mutta Seneca varoittaa hikisenä sinne  tänne juoksentelusta.
3. Kolmas ja paras tapa on mietiskely. Lyhyt elämä olisi järkevää käyttää hyveiden opiskeluun, siis filosofiseen pohdiskeluun ja nimenomaan stoalaisuuteen.(contemplatio).  Luonto on synnyttänyt meidät myös tarkastelemaan maailmaa. Tutustu kaikkeen siihen parhaaseen, jota ihmiskunta on tuottanut. Opettele tuntemaan jumalten olemus, tahto, luonto ja muoto.  Ihmisen tulisi pohtia hyveitä. "Että tiedät, mikä loppu sieluasi odottaa." Tällaista pohtiva pitää huolta, että jumalan mahtavat  teot eivät jää vaille todistajaa.  

Mietiskely liittyy joutilaisuuteen. Joutilaisuus on Senecalle  oman ajan herruutta. Vain ne todella elävät, jotka omistavat aikansa viisaudelle. Mieli tulisi suunnata " tästä haihtuvasta ja mitättömästä ajanrahtusesta siihen, mikä on valtavaa, ikuista ja missä meillä on itseämme parempaa seuraa, kuten Zenon, Aristoteles, Pythagoras, Demokritos ja Theofrastos.

Erityisesti Seneca ruoskii kiirettä ja turhamaisuutta.  

”Kiireisellä on kiire kaikkeen muuhun paitsi elämän elämiseen." Vasta kuoleman tullessa, he 

" huomaavat liian myöhään, että heillä oli kaiken aikaa kiire tyhjää toimittamaan." Ei pidä lohduttaa itseään "sillä valheellisella  lohdutuksella, että tulisi jonakin päivänä  elämään itselleen."... "Syrjään vetäytyminen tekee meille hyvää."

Seneca jakaa ihmiset kiireisiin, occupatus, ja joutilaisiin, otiosus. Kiireisen ajankäyttö on toisten armoilla, joutilas on oman aikansa herra. Joutilas suuntaa tietoisuutensa nykyhetkeen ja päättää järjellä arvokkaimman omaisuutensa sijoituskohteista. Hän on onnellinen.

 

Aikansa turhamaisuutta Seneca vierasti: 

”Ihmiset viettävät tuntikausia parturissa, niin että kaikki viime yön kasvu saadaan nypityksi pois, jokaisesta yksittäisestä hiuksesta järjestetään neuvonpito, auennut hiuskiehkura sidotaan kiinni ja sieltä mistä tukka on harvennut, se vedetään kimpuiksi peittämään kaljuuntuvaa otsaa. Ja ah kuinka he suuttuvat, jos parturi leikkasi hiukan huolimattomasti! Näinkö parturoidaan tosi miestä? Kuinka he tulistuvat, jos heidän jalosta kuontalostaan on jotakin leikattu väärin, jos jokin ei ole järjestyksessä, jos kaikki suortuvat eivät asetu juuri niin kuin pitää! Kuka noista ei näkisi mieluummin maansa ajautuvan sekasortoon kuin tukkansa? Kuka ei pidä tärkeämpänä päänsä koreutta kuin sen terveyttä? Kuka ei halua olla mieluummin hyvin suittu kuin kunnioitettu? Kutsutko sinä noita joutilaiksi, joiden kaikki aika kuluu kamman ja peilin välissä?”

Joutilaisuus ei siis tarkoita  saamatonta toimelaisuutta tai velttoa elämää. Mietiskely on kaikille mieleen.  "Meille se on poukama johon pysähtyä, ei satama."

Senecasta

Seneca (noin 4 eKr.-65 jKr.) oli roomalainen valtiomies, konsuli, kirjailija ja filosofi. 

Hieman yli 50-vuotiaana  tämä kirjoitteleva filosofi  kutsuttiin  maanpaosta  13-vuotiaan pojan, tulevan seuraavan Rooman keisarin Neron opettajaksi ja myöhemmin tärkeimmäksi neuvonantajaksi. 

Nerosta kasvoi  yksi maailmanhistorian hirvöhallitsijoista. Hän tappoi oman äitinsä ja vaimonsa. Hän kulki öisin kaupungilla, ryösteli apteekkeja, raiskasi kansalaisiaan - henkivartiokaartin suojelemana. 

Nero jäi historiaan varsin masentavana opetusnäytteenä. Paljon on pohdittu, että juuri tämä parivaljakko osoittaa, että kasvatuksen mahdollisuuksillakin  on rajansa.

Seneca eli kultaisessa häkissä. Hän yritti kahteen kertaan tehdä exitin: päästä pois Neron hovista, mutta keisari ei päästänyt. Nero tarvitsi Senecaa imagosyistä. Seneca ajautui vakaviin vaikeuksiin oppilaansa kanssa. Hän tarjosi vapaudestaan koko omaisuuttaan. Nero kieltäytyi.  Seneca joutui lopulta tekemään itsemurhan Neron painostuksesta  syytettynä salaliitosta. 

Kuoleman kohtaaminen oli  hänelle kuten muillekin stoalaisille erityinen haaste. Ihanteena oli antaa  avata suonensa ja kohdata  kuolema  arvokkaasti filosofisia keskusteluja käymällä.

" Kuoleman hetki on niin vähäpätöinen, ettei sille voi antaa mitään merkitystä. Miksipä siis  pelätä? " Senecan itsemurha oli  kuitenkin keisari Neron määrämä teloitus, ei mikään vapaaehtoinen lähtö tästä maailmasta.