Haavisto, Jouko ja Wiio, Osmo A. (1968 ). Opi oikein. Helsinki: Weilin+ Göös.
Kun 124-sivuinen kirja julkaistiin, olin itse Tossun (Helsingin II lyseon keskikoulun) viidennellä luokalla. Kirja palautti mieleen monta muistoa; kyllä juuri noin silloin oppimisesta ajateltiin. Ja moni niin opettelikin asioita. Tekijät ovat siinäkin oikeassa, ettei tällaista opiskelutekniikkaa kuitenkaan opetettu kouluissa järjestelmällisesti.
Kirjassa oppiminen on (suppeasti) tarkoituksellista tietojen omaksumista. Kirjassa ei esitetä, että opetus aiheuttaisi mekaanisesti oppimista. Oppiminen on ihan nykyaikaisesti oppilaan aktiivista toimintaa. Tietoa ei siis kaadeta hänen päähänsä. Eikä tahdottoman oppilaan osaamista ohjailla palkinnoilla ja rangastuksilla. Jäin pohtimaan opettikohan kukaan oikeasti behavioristisesti. "Puolet oppimisesta tapahtuu seuraamalla opetusta ja osallistumalla siihen. Puolet kotitehtäviä tekemällä." Näin ajateltiin.
Vastuu oppimisesta on oppilaalla. "Kenellekään ei voi opettaa mitään, mutta kaikki voivat oppia, jos haluavat... Kaikki riippuu itsestäsi... Halu oppia on oppimisen edellytys. Oppimiseen on oltava kannustin, joka panee oppimistapahtuman alkuun... Siihen on oltava päämäärä, joka pitää oppimista yllä... Oppimisen halun herättäminen on vaikeaa, jos ei halua ole." Muutamassa kirjan kohdassa sivutaan palkintojen ja rangaistusten vaikutusta otteella toisaalta toisaalta- mutta behavuoristinen kirja ei ole.
Oppiminen on opetettavan asian (valmiin tiedon) painamista mieleen. Ymmärtämisen merkitys ymmärretään. Keskiössä on kuitenkin muistissa pitäminen. "Vain erittäin harvoja asioita opitaan heti. Useimmiten tarvitaan kertaamista ja toistamista... Yhden lukemiskerran jälkeen 50-75 % luetusta on unohtunut saman päivän sisällä.... Kertaamalla voimme kangeta opitun asian pysyvästi unohtamisrajan yläpuolelle (ylioppiminen)". Oppiminen kytketään nimenomaan muistamisen käsitteeseen, josta ei juurikaan nykyään puhuta.
Vanha käsitys opetus-oppimistapahtumasta
Jäsensin Haaviston ja Wiion tapaa ymmärtää opetus-oppimistapahtuma seuraavasti:
1. KOULUTUNTI. Uusien asioiden ja taitojen oppiminen alkaa koulutunnilla. Tuntiopetus on läksynvalmistamista koulussa. "Opetuksen tarkoituksena on täydentää ja syventää kysymyksiä, jotka esitellään oppikirjassa... Oppitunnit täydentävät ja syventävät tietoja, joita on kirjoissa."
Tekstissä koorostuu opettajan ja oppikirjan osuus. Opettaja selvittää ja kyselee. Hän selvittää asiat aikaisemmin opittuun perustuen ja esimerkeillä valaisten. Opettaja tekee kysymyksiä. "Tunnilla esitettyjen kysymysten tarkoituksena on toisaalta vanhan läksyn kuulustelu ja toisaalta uuden läksyn valmisteleminen."
Oppikirja on tärkeä. "Oppikirjassa esitetään kysymyksiä, joista oppilaitoksille vahvistetut kurssit rakentuvat... Opetusta seurattaessa oppilaalla saa olla usein oppikirja ja vihko avoinna."
Myös oppilas on aktiivinen. Hän seuraa opetusta. Hän osallistuu opetuksen. Hän tekee muistiinpanoja. Hän miettii kysymyksiä, joita oppitunnilla tehdään. "Opetuksen seuraaminen on pääasia ja osallistuminen siihen ratkaisevan tärkeää." Se "on puoli asiaa" oppimisessa. "Kurssin täydellinen ja kiitettävä hallinta edellyttää luonnollisesti muutakin kuin oppikirjan tietojen ahdasta hallitsemista."
Seuraamiseen liitettään nyt jo hylätty tarkkaavaisuuden käsite. "Oppilaan kyky tarkkaavaisuuteen vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka suuressa määrin hän hyötyy oppitunneista. Jos tarkkaavaisuus herpaantuu, asioista ei saa ehyttä ja oikeaa kuvaa."
2. KOTITEHTÄVÄT. "Oppitunnin seuraaminen on puoli asiaa - toinen puoli jää kotitehtävien varaan." Tekijöiden mukaan ”koulutyön edistyminen rakentuu oleellisesti kotitehtäville”. Niihin tulee varata riittävästi aikaan (noin 2 tuntia) ja aika tulee käyttää tehokkaasti. "Lahjojen puuttuminen on korvattavissa ahkeruudella ja entistä tehokkaammalla työskentelyllä."
Kotitehtävät on suoritettava kunnolla. Läksyt opitaan lukemalla oikein. On opeteltava hyväksi lukijaksi. Millainen on hyvä lukija? Hän on " kuin autoilija, joka sopeuttaa ajotyylinsä ja nopeutensa liikenteen ja tien kunnon mukaiseksi" (Vrt. autoilija, joka junnaa samalla nopeudella liikenteestä ja tien kunnosta piittaamatta). Ydintaito on pikaluku. Lukemisnopeutta voi lisätä harjoittelemalla ja samalla ymmärtäminen kasvaa. (Kirjassa onkin yli 20 lukunopeusharjoitusta).
"Läksyjen lukuun pitää varata riittävästi vara-aikaa. Kiireisinä aikoina (eisim. kokeet) muusta ohjelmasta on tingittävä." Aika tulee käyttää keskittyneesti ja tehokkaasti. Oikea tapa lukea läksykirjaa on 1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa keksitty SSMK- metodi. Se toimii näin:
- Silmäile otsikot, kuvat, kuvateksit, tekstin ensimmäinnen kappale, kaikkien muiden kappaleiden ensimmäinen virke ja viimeinen kappale.
- Syventele : Nyt tarkoitus on omaksua luettu, oppia se. Lue huolellisesti ja tarkasti- mutta ei välttämättä hitaasti- alleviivaa tai tee muistiinpanoja. Numeroi. Marginaaliin voi kirjoittaa. Etsi avainsanoja ja avainlauseita. Yritä löytää kirjoittajien punainen lanka.
- Muistele: Muisteleminen on aktiivista toimintaa. Lue pätkä, pysähdy, muistele, tee mielessä kysymyksiä: mitä teksti käsittelee, mitä väitetään, mitkä olivat pääkohdat. Kirjoita yhteenveto luvusta.
- Kertaa silmäilemällä, selailemalla. Esitä itsellesi kysymyksiä. Kertaus on tehokkainta, kun lukemisesta on kulunut aikaa. Jo 5-10 tauko lisää kertauksen tehoa. Kaikkein tehokkainta kertaaminen on nukutun yön jälkeen.
Kertaamisesta ei juurikaan nykyään olla innoissaan. Tässä kirjassa "kertaus on välttämätöntä muistamiselle." Myös taukojen pitämistä suositellaan.
Läksyille tarvitaan säännöllinen lukuaika, silloin kun lapsi on virkeä ja vastaanottavainen. "Jos opiskeluun ryhtyy liian myöhään ja väsyneenä, ei siitä saa muuta kuin mielipahaa.”; "Sama paikka auttaa työvireeseen pääsemisessä." Tärkeää on sopiva valaistus. Häiriötekijät kuten hälyäänet tulee poistaa. Musiikkia ei tule kuunnella: "läksyjen lukemisen tarkoitus on oppia ei viihtyä". "Mukava tuoli voi olla liian mukava, sängyssä lukeminen on tuomittavaa." Sänky on unen ja levon signaali.
Harjoittelu on sovitettava päiväohjelmaan, josta ei tingitä. Oppilaan aikataulun tulisi olla seuraavanlainen:
- 6.30-7.00 Herätys ja aamutoimet. Oikein suunniteltu varhaisaamiainen
- 7.00-7.30 Läksyjen kertaus. Läksykirjat yksitellen pinosta esille. Silmäillään, luetaan. Kirjalliset tehtävät tarjastetaan. Tarkistetaan, että kaikki kirjat ja vihkot ovat mukana
- 7.30 Lähtö kouluun
- 8.00 -13.00 koulussa
- 13.00- 14.00. Välittömästi kotona läksykirjat yksitellen pinosta esille, vanha ja uusi läksy silmäillään läpi. Tähän kuluu noin 15 min. Rentotumista ulkoillen tai muuten.
- 16.00- 17.00 Järjestelmällinen läksyjen lukeminen. Lukujärjestyksestä tarkastetaan seuraavan päivän ohjelma. Läksykirjat yksitellen pinosta esille.Läksy silmäillään, luetaan, kerrataan. Kirja laukkuun. Tehtävät tehdään. Mikäli läksyjä jää tekemättä, ne tehdään heti päivällisen jälkeen.
- 17.00- 18.00 Päivällisaika
- 18.00- 21.00 Rentoutumista, harrasteita, perheen yhteistä aikaa.
- 21.00- 21.15 Seuraavan päivän kirjat laukkuun. Samalla silmäillään läksyt
- 22.00 Nukkumaan. Riittävä yöuni.
3. KUULUSTELUT: läksynkuulustelu ja kokeet. "Opettajan on varmistuttava, että oppilaat seutaavat jatkuvasti mukana. Mikäli kuulusteluja ei olisi, tapahtuisi monen kohdalla laiminlyöntejä ja niistä johtuen arvosanat jäisivät heikoiksi."
Tekijät antavat ohjeita sekä kokeeseen valmistautumiseen että kokeen suorittamiseen. Kun läksyt on luettu, kaikkea ei enää lueta uudelleen perinpohjaisesti. Kurssin osa, muistiinpanot ja alleviivaukset luetaan. Sitten kerrataan 1-3 kertaa. Ensimmäisessa kertausvaiheessa luetaan kaikki alleviivattu ja muistiinpanot. Seuraavassa kertauksessa keskitytään vain kaikkein tärkeimpiin kohtiin. Kolmannessa vaiheessa vain muutamaan pääkohtaan. Kertaaminen kannattaa jakaa usealle päivälle.
Kokeen suorittamiseen annetaan neuvoja: " Turha valvominen ja hermoilu on pahasta." Piristeille ja rauhoittaville aineille on sanoittava ei, vaikka jännittää. Tutki ensin annetut tehtävät. Aloita tutuimmista kysymyksistä. Käytä koko kokeeseen varattu aika. Tarkasta vastaukset. Pohdi, miten voit vielä täydentää vastauksia.
TOKI kirja on retrokirja. Toki se antaa ohjeita lähinnä lukuaineisiin. Toki siinä luotetaan lähes kritiikittä oppikirjaan. Teksti opetellaan sellaisenaan. Oppiminen on muistissa pitämistä. Omien aikaisempien käsitysten suhteuttamisen merkitystä tai kriittistä ajattelua ei nosteta esiin. Suhtautuminen harrastuksiin on kovin erilainen kuin tänään. " Harrastukset ovat vain toisarvoisia kysymyksiä opiskelukauden kuluessa. Loma-aikoina ja opiskelun päätyttyä voi harrasteille antaa suuremman sijan...Vapaat harrastukset eivät ole pahasta, mutta niihin käytetyn ajan tulee olla suhteessa koulun käyntiin käytetyn ajan kanssa."
Melkein tulee haikea olo. Ollapa aika, jolloin oppiminen ymmärrettäisiin yhtä varmasti. Tänään meillä on kymmeniä erilaisia oppimisnäkemyksiä.
Mutta kirjalla on muutakin kuin muistoarvo. Se auttaa paremmin ymmärtämään suuntaa, johon oppimista on viety. Ja lisäksi: moni asia siinä taitaa oikeasti olla yhä ihan totta ja yhtä totta tai epätotta kuin nykyiset oppimiskäsitykset.
Kirjoittajista
Kirjalla on kaksi kirjoittajaa: Jouko Haavisto (1927-1992) ja Osmo A. Wiio (1928-2013).
Jouko Haavisto oli helsinkiläisen Munkkivuoren yhteiskoulun ja lukion pitkäaikainen rehtori ja kouluneuvos. Hän oli Pekka Haaviston isä. Osmo Antero Wiio oli suomalainen viestinnän professori, toimittaja ja kansanedustaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti