Koulunkäyntiavustajapalvelu on keskeinen tuen muoto

Japanilainen ryhmä ihailemassa espoolaista opetus-

muotoa; kehitysvammaisten lasten ryhmäintegaatiota.

Tuossa vaiheessa luokassa oli kolme avustajaa Ensi

syksynä enää yksi.

KOULUTYÖ on muuttunut monessa suhteessa. Asteittain kaikki lapset ovat päässeet kouluun, viimeisenä ryhmänä kehitysvammaiset 90-luvun lopulla.

Opettajien avuksi kouluihin on tullut monenlaisia ammattilaisia: ensin jo 1800-luvulla ihmisiä hoitamaan ja siistimään kiinteistöä, (talonmiehet, siivoojat) sitten 1900-luvulla valmistamaan ruokaa (keittäjät), hoitamaan terveyttä  (terveydenhoitajat, lääkärit) ja valvomaan tiloja (vahtimestarit).  Peruskouluun siirryttäessä kouluihin saatiin psykologeja, kuraattoreita ja yhä paremmin ja eriytyneemmin koulutettuja erityisopettajia.

KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAT ovat uusin koulun ammattiryhmä. Heille on luotu oma ammatillinen koulutuksensa, jonka suorittanut saa tutkinnon. Aluksi koulunkäyntiavustajat olivat kouluavustajia. He avustivat opettajia: monistivat, tekivät materiaalivalmisteluja jne.  Nyt he avustavat nimenomaan oppilaita. Sitä mukaan, kun ajatus  integraatiosta ja inkluusioista - siis ajatus, että lapsia, jotka tarvitsevat tukea koulunkäyntinsä, ei lähettäisi pois omasta koulusta- vaan että tuki tuotaisiin lapsen luo - alkoi levitä, sitä mukaa koulunkäyntiavustajien määrä  on jatkuvasti kasvanut.

Integraatio, inkluusio, lähikoulu...

EDUSKUNTA uusi perusopetuslakia muutama vuosi sitten. Lainmuutoksen pohjalta uusittiin syksyksi 2011 opetussuunnitelmia kaikissa Suomen kouluissa. Uudistus perustui juuri inklusiiviselle idealle. Koulujen tulee järjestää jokaiselle lapselle hänen tarvitsemansa tuki. Aluksi  tuki on kevyempää, ns. yleistä tukea. Jollei se riitä, oppilaalle laaditaan yhdessä vanhempien ja oppilashuollon kanssa suunnitelmallisempaa ns. tehostettua tukea. Jollei sekään riitä, oppilaalla on oikeus erityiseen tukeen, joka tarkoittaa usein mm. Espoossa siirtymistä pienempään luokkaan, jota opettaa erityiseen tukeen koulutettu ns. erityisopettaja. Näitä luokkia kutsutaan erityisluokiksi.

Tuen muotoja on  valtava määrä. Jotain lasta auttaa jo istumajärjestyksen vaihtaminen, kotiläksyjen tarkempi valvonta jne. Tällainen tuki ei maksa mitään, se vaatii vain luovuutta ja viitseliäisyyttä. Mutta se ei riitä kaikille lapsille. Tällöin oppilaalla on oikeus saada tukea, jonka järjestäminen valitettavasti maksaa. Jokaisella oppilaalla on oikeus saada tukiopetusta (tarpeen päättää opettaja) ja  oikeus saada muutama tunti laaja-alaisen opettajan erityisopetusta. Yleisen tuen muotoihin kuuluu myös koulunkäyntiavustajan palvelu. Monessa kunnassa- näin media kertoo-  resurssit yleiseen tukeen ovat ohuet. Tukiopetusta ei esim. voida antaa rahasyistä kaikille, jotka opettajan mukaan sitä tarvitsevat.

KUN opettaja huolestuu jonkin lapsen koulunkäynnistä niin paljon, että hän haluaa tehostaa oppilaan saamaa tukea, käynnistetään melkoinen selvittely- suunnittelu- ja neuvotteluprosessi. Uuden lain ja opetussuunnitelman  mukaan ns. oppimissuunnitelmaan kirjataan keinot, joilla lasta luvataan tukea. Kun tukea tehostetaan, oppilaalle luvataan mm. tukiopetusta, ela-opetusta ja avustajapalveluita. Idea on, että koulu: opettajat, oppilashuolto ja vanhemmat yhdessä sopivat keinovalikon. Jo lyhyessä ajassa on kuitenkin osoittautunut, että järjestelmä vuotaa, jos kouluilla ei ole tulen tarvittavia resursseja.

AIVAN keskeinen tuen muoto ovat koulunkäyntiavustajat. Tosi moni oppilas voi  käydä onnistuneesti  omaa lähikoulua, jos hän saa avustajan apua. Oppilashuoltoryhmä tehtävänä on arvioida  näiden lasten avustuspalvelun tarve. Tuo arvio tehdään kouluissa vakavan harkinnan pohjalta virkavastuulla.

Avustajat tekevät arvokasta työtä

JOTAIN kovin surullista on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana. Suhtautuminen koulunkäyntiavustajiin on muuttunut heidän työnsä arvoa vähätteleväksi. Monessa kunnassa, valitettavasti myös omassani, avustajien palkkarahat on monella tavalla alimitoitettu- ne eivät aina kata edes koko heidän työehtosopimuksen mukaista työaikaansa. Heille ei ole varattu rahaa täydennyskoulutukseen. Koulujen budjetteihin ei ole myöskään varattu rahaa avustajien sijaisille. Kesäajaksi monelta keskeytetään palkanmaksu.

MUTTA surullisinta on yhä kasvava epäsuhta koulujen ammattilaisten arvioiman avustajatarpeen ja käytössä olevan resurssin välillä.  Kouluille myönnettiin  esim. Espoossa toukokuussa tietyllä kaavalla perusmäärä avustustunteja. Esim. Aurora sai 70 tuntia viikossa. Oppilashuoltoryhmämme laati lisähakemuksen. Anoimme lisää lähes 300 tuntia. Jokainen tunti oli harkittu ja perusteltu. Saimme 20 tuntia lisää.  Rahaa vain ei kuulema ole. Yhteensä koulut olivat hakeneet noin 6500 tuntia lisää. Oma hallintomme pystyi venymään hieman alle 1000:een lisätuntiin.

SELKOSUOMEKSI tämä tarkoittaa, että  koulujen arvioiman tuen tarpeen ja resussien välillä on noin 240 koulunkäyntiavustajan aukko (kun työajaksi lasketaan 21 tuntia).

Käyköön Auroran koulu esimerkistä.  Meillä on noin 330 oppilasta. Meidän oppilaistamme kaksi käy tällä hetkellä erityisluokkaa. Vain kaksi.  Monista kouluista erityisluokille lähetetään jopa 8 % oppilaista (meillä 8 % olisi 25 oppilasta). Olemme panostanet tukeen myös omaa resurssiamme. Olemme sen lisäksi ottaneet omalle koulullemme vammaisia lapsia, ja monet heistä ovat kukoistaneet tavallisten lasten kanssa opiskellessaan. Monet lapset hyötyvät koulunkäyntiavustajista, mutta vammaisille lapsille ja lapsille, joiden tuen tarve on erityinen, avustajapalvelu on ihan välttämätön. Kun ensimmäisenä espoolaiskouluna käynnistimme opetusmuodon, jossa kehitysvammaisia oppilaita integroitiin pienenä ryhmänä yleisopetuksen luokkaan, tuolle luokalle myönnettiin kolmen koulunkäyntiavustajan resurssi. Kun ensi syksynä meillä alkaa viimeinen vuosi, jolloin näitä oppilaita meillä on, luokassa on yksi avustaja. Muutamassa vuodessa avustajamäärämme on pudonnut 12:sta ensi syksyn neljään.

Mitä tehdä?

Halvin keino on retorinen. Kerrotaan, että koulut arvioivat tarpeen väärin. Että oikeasti avustajia ei tarvita. Että opettajatkin ovat sitä mieltä, etteivät avustajat oikeasti osaa mitään. .Ja että kokonaisbudjetistahan koulut voivat halutessaan hankkia lisää avustajia. Ja että resurssiopettaja on lapsille arvokkaampi.

Olen eri mieltä. Meillä Aurorassa on upeat avustajat,  jotka osaavat tosi paljon. Meillä on oppilaita, jotka nimenomaan tarvitsevat avustajaa-  on sitten kyse diabeetikon verensokerin  mittauksesta tai vammaisen lapsen vessattamisesta.

Arvostan toki  resurssiopettaji. Meillä - myös itselläni- on hienoja kokemuksia opettajaparina toimimisesta. On totta, että opettajan status mahdollistaa esim. kahden kesken olemisen väkivaltaisen lapsen kanssa- jota avustaja ei saa tehdä. On hienoa, että Espookin saa ja jakaa kouluille POP-rahaa, jolla voidaan pienentää opetusryhmien kokoa mm. resurssiopettajien avulla.  Opetusryhmien pienentäminen ennalta ehkäisee tuen tarvetta ja usein helpottaa sitä. Mutta on muistetava, että tuki ei hoidu tuolla resurssilla. Esim. Aurora sai sitä ensi lukuvuodeksi about 17 tuntia. Resussiopettajalla ei sitä paitsi voida teettää avustajille kuuluvaa työtä.

Espoolainen kouluhallinto on kovassa puristuksessa sellaisten talousratkaisujen johdosta, joihin se ei voi itse vaikuttaa. Yksi tällainen puristustekijä on jatkuvasti ja villisti nousevat tilavuokrat. Virkamiesten virkavelvollisuus on pysyä budjetissa, ja etsiä leikkauskohteita, kun iso monentti vuotaa.  Näin se on.  Tai sitten olisi reilusti anottava lisärahaa.  Siksi katse kääntyy niihin, jotka päättävät budjetista.

REHTORINA kannan viime kädessä vastuun siitä, että oppilaat saavat kaiken tarvitsemansa tuen. Espoo on vauras kunta, joka on satsannut paljon kouluopetukseen.  Voin olla monessa suhteessa ylpeä. Toiveeni on, että ottaisimme vakavasti uuden perusopetuslain hengen:  tukitoimien mm. tämän avustajapalvelun äärimmäisen tärkeän merkityksen tukea tarvitsevien  lasten kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille.  Jos tukea tarvitseva lapsi ei sitä saa, koko luokka kärsii. Jos yksi voi pahoin, kukaan ei voi hyvin. Haluaisin jatkossakin sanoa silmät kiiluen meillä vieraileville ulkomaalaisryhmille, että Suomessa, Espoossa ja Aurorassa toteutetaan aikuisten oikeasti Presidentti G. Bushin lanseeraamaa slogania: "No child left behind".

Erityisesti näin muutama päivä Hyvinkään tapahtumien jälkeen.

Shortly in English
In this blog I write about the gap between the need of support and the resources for it at basic school concerning the use of s.c. special needs assistants. Those assistants help children to learn, grow and feel well in the guidance of teachers.  In my own town the gap seems to be about 240 jobs (21 hours a week). We must take the situation very seriously, because we have promised that every child will get all the support she/he needs.