Oppilaan oppimistilan idea ja opetuksen käsitteen laajentaminen

KUVA: Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus järjestää 4.-5.8. kasvatuksen ja opetuksen juhlakongressin. Ohjelma on monipuolinen, ja luentoja kulkee kolmessa linjassa. Minua on pyydetty puhumaan keskiviikkona klo 16.15-17.45.

Versio 1.1.

OMA luentoni Jyväskylässä tulee käsittelemään kahta teemaa: 1. konstruoimaani ideaa oppilaan oppimistilasta ja 2. opetuksen käsitteen laajentamisesta. Pyrin antamaan opettajille käsitteellisiä työkaluja jäsentää toivottavasti uudella tavalla opetustapahtumaa ja sen haasteellisia ongelmatilanteita.

Sanoilla on iso merkitys. Niihin tarttuu usein vuosien varrella negatiivista kuonaa. Sanat voivat kuitenkin myös kantaa energiaa, siksi mm. opetusta koskevaa sanastoa kannattaa aika ajoin ravistella. Uskon, että sitä uusimalla voidaan löytää energiaa vapauttava tapa vastata nyt uusittavan ops-osuuden vaatimukseen: taata jokaiselle oppilaalle mahdollisuus onnistua omista lähtökohdistaan. Enää ei riitä, että opettajalla on hänelle istuva, nykyaikainen opetusmenetelmäpaletti. Menetelmät ja työtavat tulee suunnitella yhdessä oppilaitten kanssa toisaalta tavoitteisiksi (opsin kriteerit), toisaalta sellaisiksi, että ne istuvat opetusryhmän tarpeisiin. Mutta ei vain keskimääräisesti ryhmän, vaan myös jokaisen oppilaan tarpeisiin. Avainsanoja ovat eriyttäminen, ohjaus ja tuki. Suuntana on useiden eri menetelmien käyttäminen samallakin oppitunnilla, niin että kukin oppilas saisi opiskella itselleen luontevalla tavalla.

Opetuksen käsitteellinen jäsentäminen

Suomalaisessa didaktikassa opetusta jäsennetään opetus-opiskelu-oppimis-prosessiksi. Idean yksi isä on Pertti Kansanen. Opetus on yläkäsite, opiskelu on sitä, mitä oppilas tekee ja oppiminen on opiskelun ja opetuksen päämäärä. Opettajan osuutta opetuksessa kutsutaan opettamiseksi.

Opiskelun käsite on varsin tuore didaktiikassa. Peep Koortia väljästi tulkiten opiskeluun kuuluu kaksi prosessia: osaamisen haltuunotto ja näytön antaminen siitä, että osaa.

Yrjönsuuret tarttuivat opiskelun käsitteeseen (Koortin ajattelun näkökulmasta nimenomaan osaamisen haltuunottoon) 1990-luvulla, ja kuvasivat sitä varsin mainiosti.

Osaamista haltuunottava opiskelu on kokemusten keräämistä ja niiden reflektointia.

Opiskelu on raskasta, ja se voi keskeytyä milloin vain ja monesta syystä. Karkeasti putoaminen opiskelusta voi johtua merkitys- tai merkittävyysongelmasta. Yrjönsuurten mukaan opettajan tärkeä tehtävä on tukea oppilasta näissä ongelmatilanteissa: auttaa häntä ymmärtämän opittava tietoa tai taito tai auttaa häntä ymmärtämään opittavan osaamisen merkittävyys, tärkeys.

Opiskelun käsite muuttaa mielikuvaa siitä, mitä opettaminen on. Opettaminen ei ole vain kirjan tekstiä avaavaa kertomista ja oppimistehtävien ohjeistamista koko luokalle. Se on myös yksittäisen oppilaan oman tietämyksen ja osaamisen konstruoinnin tukemista. Uudessa ops-tekstissä puhutaan paljon ohjaamisesta. Ohjaaminen voidaan ymmärtää opettamiseksi, jolla on erittyisesti tarkoitus estää oppilas putoamasta opiskelusta.

Oppilaan oppimistilan idea

Tähän kontekstiin olisin tuomassa ideaa oppilaan oppimistilasta. Sen aihiona on minulle muutama vuosi sitten eräällä neuvottelutaidon kurssilla opetettu tapa jäsentää neuvottelua. Ennenkuin varsinainen neuvottelu voi alkaa, toinen osapuoli on saatettava (henkiseen) neuvottelutilaan. Simppeli jäsennys vapautti energiaa. Vaikea neuvottelutilane saattoikin johtua siitä, että osapuolia ei oltu autettu siirtymään neuvottelun vaatimaan mielentilaan, vaan oli suoraan rynnätty malttamattomasti itse asiaan. Toinen tärkeä taustateoria oli W.R. Bionin konstruoima ryhmän työtilan käsite. Palaan siihen vähän tuonnempana.

KUVIO: Opetuksen eri tilat: Oppimistila on ydintila, johon yritetään päästä opiskelemalla. Oppia voidaan myös osallistumalla koulun moniin muihin toimintoihin esim. oppilaskuntatoimintaan. Oppia voidaan myös siinä muu tekemisen tilassa, mutta silloin oppiminen ei perustu opetukseen eikä koulun muuhun toimintaan.

Mutatis mutandis: oppimistilalla tarkoitan tuokiota, jossa oppilas oppii. Oppiminen tapahtuu hermostoissa, joten sitä ei suoraan näe eikä tunne. Ihminen kuitenkin aistii jotakin kun osaaminen varmistuu.

Keskeisin keino, jotka koulussa käytetään, jotta oppilaat saavuttaisivat oppimistilan, jossa he oppisivat uusia asioita, on opetus ja sen oleellisin osa on opiskelu. Opiskelu on oppilaan (opetussuunnitelmallisesti) tavoitteellista, intentionaalista toimintaa, jolla pyritään ottamaan uusi osaaminen haltuun. Opetukseen kuuluu, että oppimista kontrolloidaan ja arvostellaan, siksi opiskeluun kuuluu myös osaamisnäytön antaminen.

Periajatus on, että mitä keskittyneemmin oppilas opiskelee (työstää uutta asiaa), sitä paremmat edellytykset hänellä on oppia. Mitä lyhyemmän ajan oppilas pystyy opiskelemaan, sitä suurempi osa kouluajasta menee hukkaan.

Oppimisen tilan rinnalle tarvitaan siis toinen käsite: opiskelutila. Opiskelun mielentila on tila, jossa oppilaan tietoisesti tavoittelee uutta osaamista opiskelemalla.

Kolmas tarvittava käsite on muun tekemisen tila. Kun oppilas herkeää opiskelemasta, hän voi levätä, vaipua muihin ajatuksiin, aloittaa jonkin korvaavan toiminnan (joka voi häiritä muita ja pudottaa heitä opiskelutilasta).

Time on Task-malli

OPPIMISEN ja opiskelun tilojen käsitteitä tukee 1960-luvun Mastery Learning-didaktiikasta tuttu Time on Task- malli. Tuolloin ajateltiin, että oleellista oppimiselle on siihen käytettävä aika. T-O-T-mallia voidaan kuvata kolmeksi sisäkkäiseksi kehäksi: 1) varausaika 2) opetusaika ja 3) aktiiviaika. T-O-T on konkreetti työkalu, jonka avulla voidaan seurata luokan ja yksittäisen oppilaan opiskelun tehokkuutta.

Mitä lisäarvoa oppimisen tilan idea opetukseen tuo?

Uudessa ops-tekstissä korostuu jokaisen oppilaan oikeus onnistua koulutyössä omista lähtökohdistaan. Oppimis-ja opiskelutilojen- käsitteillä voidaan auttaa opettajaa ottamaan haltuun oppilaan koulutyö. Luokka ja oppilas ovat opiskelutilassa, kun opetus etenee sujuvasti ja "kaikki ovat mukana". Ja aina ajoittain päästään oppimistilaan. Kun luokka tai oppilas ei tavoita oppimistilaa tai se katkeaa, he putoavat usein opiskelutilasta ja opetus keskeytyy.

Oppiminen, opiskelu ja niiden keskeytyminen kannattaa ottaa jatkuvan tarkkailun ja ohjauksen kohteeksi. Kuinka kauan meiltä menee tunnin aloittamiseen? Kauanko teemme töitä? Opimmeko?

Perinteisesti- näin väitän- opettaja kokee opetuksen keskeytymisen negatiivisesti, poikkeukseksi normaalista. Tämän luennon clue on tässä: Meidän pitää opetella uusi ajattelutapa: Opetuksen keskeytyminen ei ole poikkeus vaan pääsääntö. Se ei ole häiriö, se on luonnollinen ilmiö. Se ei ole opetuksen keskeytymistä vaan laajemmin ymmärretyn opetuksen olennainen osa.

Sen sijaan, että opettaja tulkitsisi mielessään oman opettamisensa tai oppilaiden opiskelun keskeytymisen häiriköinniksi, opettajan on opeteltava uusi tulkinta: kun luokka tai oppilas putoaa opiskelutilasta, hänen tehtävänsä on siirtyä vastaavasti opettamisen tilasta ohjauksen tilaan.

Oppilas on avuton kun hän ei opi. Kun oppilas putoaa oppimistilasta, hän jää opiskelutilaan, mutta opiskelutila, jossa ei opita, on vain yrittämistä ilman onnistumisen kokemuksia. Jos yrittäminen ei nosta häntä uudelleen oppimistilaan, ennemmin tai myöhemmin lapsi lopettaa opiskelun ja putoaa opiskelutilasta muun tekemisen tilan. Hän tarvitsee tukea. Oppilasta on autettava ymmärtämään, mikä haittaa häntä oppimista ja miten toimimalla tuo este voitaisiin voittaa. Opettaja voi myös auttaa osittamaan tavoitteita tai muuttamaan valittua työtapaa.

Opettaja oppilaiden opiskelutilan fasilitaattorina

Yksittäinen opetustapahtuma on dynaamista liikettä oppilaissa opiskelun ja muun tekemisen tilojen välillä. Opettaja johtaa opetustapahtumaa vaihtamalla omaa toimintaansa opettamisesta ohjaamiseen oikea-aikaisesti.

Opettajalla on tällaisen "operatiivisen" opetuksen johtamisen lisäksi myös fasilitaattorin tehtävä: strategisena johtajana hän luo luokalle ja sen oppilaille edellytyksiä pysyä opiskelun tilassa yhä pidempään.

Keskeinen keino on nostaa opiskelu ja oppiminen, uuden osaamisen haltuunotto ja osaamisen näytön antaminen (ei esim. pelkkä kiltti tehtävien loppuun värittäminen) koulutyön ytimeksi.

Koulussa ei tulisi tehdä tehtäviä, joista ei pystytä sanomaan, mitä osaamista niissä harjoitellaan. Koulussa ei tulisi ylenpalttisesti antaa samoja oppimistehtäviä tasapuolisuuden vuoksi niillekin, jotka jo osaavat vaaditun asian. Oppiminen lähtee siitä, missä ollaan- myös lahjakkailla. Tällä en tarkoita sitä, etteikö koulussa saisi kerrata asioita. Kertauksen tarkoitus on vahvistaa osaamista. Kertaus voisi mielellään ollaan soveltavaa.

Toinen keino on rakentaa opetukseen selkeät, turvalliset rutiinit, joista pidetään kiinni. Sekä osaamisen haltuunotto että osaamisen näyttö voidaan vakioida sovituiksi menettelyiksi. Varsin mainio peruslaki voitaisiin lainata Juha Juurikkalan johtajuusvuosien Ilolan koululta: Kaikesta muusta voidaan neuvotella, mutta ei siitä, tehdäänkö töitä vai ei (siis tässä: opiskellaanko).

Uusi ajattelutapa hyötyy opettajan ja oppilaitten yhteissuunnittelusta. Viikon alussa käydään läpi asiat, jotka tulisi osata viikon lopulla. Hyvä keino on esittää opittava tiedollinen asia kysymyksen muodossa, esim. Miten orava selviää talvesta? Osaaminen on tällöin ymmärtämistä. Minusta olisi tärkeää asettaa myös kysymyksiä, joissa oppilas saa otteen opittavan asian merkittävyydestä itselleen. Esim. Nyt kun tiedät, mitä orava tarvitsee, aiotko tehdä jotain oravien eteen? Vain itselle merkityksellinen säilyy mielessä.

Millä eri tavoilla tuo osaaminen voidaan hankkia? (Taululla tai seinillä voisi olla pysyvä lista erilaisista työtavoista). Mistä näemme, että osaamme? Millaisia mahdollisuuksia on antaa näyttö? (Taululla tai seinillä voisi olla pysyvä lista erilaisista näyttötavoista). Osaako joku jo nyt? Suhtaudun itse osaamisen merkittävyyteen hyvin vakavasti, ja siksi pitäisi järkevänä että oppilailla on mahdollisuus osaamisnäytössä paitsi osoittaa osaavansa, myös kertoa, millaisen merkityksen hän hankitulle osaamiselle antaa.

Oppilaitten kanssa sovitaan työtavat. Kaikkien ei tarvitse työskennellä samalla tavalla. Viikon osaamistavoitteita voidaan sitten suorittaa esim. urakkana. Sovitaan aikataulut: milloin näyttöjen on oltava valmiit. Jokainen oppilas pitää omaa lokikirjaa opiskelustaan.piskeluntila ja oppimisen tila sanallisestaan, ja niitä seurataan.

Opettajalla voi olla ohjauspiste, johon voi tulla, kun apua tarvitsee. Taululle voidaan myös merkitä jonojärjestys. Odotuksen ajan oppilas voisi vaikka lukea ns. pulpettikirjaa.

VIIKON lopulla annetaan näytöt ja arvioidaan ne yhdessä. Samalla arvoidaan paitsi hankittua osaamista, myös tapoja, joilla luokka/oppilas päätti osaamista hankkia. Toimiko se? Mitä pitää seuraavalla kerralla kehittää.

Vaikea ja helppo luokka

PERINTEISESTI luokat ovat olleet "helppoja" ja "vaikeita". Oppimis- ja opiskelutilan käsitteiden avulla tätä piirrettä voi lähestyä uudella tavalla. Vaikea luokka on vaikea, koska se ei pysty pitämään itseään opiskelutilassa. Helpolle luokalle se on helppoa.

Minusta opettajan tulisi rohkeasti käyttää aikaa mm. luokan ryhmäyttämiseen ja vuorovaikutuksen pelisääntöjen haltuunottoon. Luokkaan tarvitaan säännöt, joista pidetään kiinni. Yksi parhaista "järjestyssäännöistä" oli aikanaan Vantaan Ilolan koulussa:

" Koulussa ei ole yksityiskohtaisia järjestyssääntöjä, on vain kaksi lakia:

1. Koulu on työpaikka. (Tässä koulu on paikka, jossa opetellaan osaamaan tärkeitä asioita). Kaikesta muusta - miten työt tehdään, missä ne tehdään, kenen kanssa ne tehdään, missä asennossa ne tehdään, koska ne tehdään jne. - voidaan neuvotella paitsi siitä, tehdäänkö töitä vai ei, eli syntyykö tulosta vai ei.(Tässä tehdään kaikkemme, että opimme osaamaan ne).

2.Kiusaaminen on kielletty. Jokaisen ihmisen henkinen ja ruumillinen koskemattomuus on pyhä."

Luokan opiskelutilan käsitteessä voi hyvin soveltaa W.R. Bionin ylipäätään ryhmien työskentelyä kuvaavaa teoriaa. Psykoanalyytikko W.R. Bionin (1897- 1979) teorian mukaan ryhmä voi olla työtilassa, jolloin energia käytetään työhön, ryhmä suuntautuu todellisuuteen ja yhteiseen tehtävään. Ryhmä voi myös alkaa käyttäytyä oudosti. Se alkaa suuntautua sisäänpäin kohti fantasioita (tai selkokielellä: energia alkaa kulua kolmeen asiaan: 1. varsinaisen tehtävän 2. johtajan aseman tai 3. muiden ryhmän jäsenten aseman horjuttamiseen. Ryhmän jäsen- ja lopulta muutkin putoavat työtilasta ja käyttää yhä enemmän aikaa muuhun kuin työhön.

Varsinaisen tehtävän horjuttaminen näkyy tavaroiden unohteluna, opittavien asioiden merkittävyyden kiistämisenä, tunnin häiritsemisenä jne.

Opettajan johtajan aseminen näkyy ilkeilynä, uhmana, juonitteluna, kieltäytymisenä jopa väkivaltana. Luokka voi muistuttaa opettajalle, kuinka paljon paremmin asiat olivat vanhan opettajan aikaan.

Ryhmän muiden jäsenten aseman horjuttaminen näkyy pilkkana, kantelemisena, kiusaamisena, tönimisenä, klikkiytymisenä, vetäytymisenä jne.

Työtilasta putoava ryhmä keskittyy työnteon sijasta käyttämään energiaansa ylitsevuotavasti näihin suhteisiin. Ryhmässä käynnistyy ryhmäprosesseja, jotka ovat suureksi osaksi tiedostamattomia ryhmän jäsenille ja jotka näyttävät noudattavan tiettyä kaavaa ja jopa tapahtumajärjestystä.

Bionin teorian mukaan ryhmä on jatkuvasti muuttuvassa tilassa. Jotta luokasta tulisi Joycen ja Joycen kuvaama maailmaa oppimalla haltuun ottava tutkiva tiimi, ryhmän on kasvettava

1. Tehtäväsuhteessa hyväksymään osaamisen tavoittelun ydintehtäväkseen, johon aika käytetään.

2. Johtajasuhteessa opettajan johtajuuden hyväksymiseen niin, että jokainen kantaa myös oman osansa johtajuutta (esim. toimiessaan oppikunnan vastaavana).

3. Suhteessa ryhmään jäseniin niin, että jokainen hyväksytään omana itsenään ja että sekin hyväksytään, että kaikilta ei vaadita samoja asioita. Vaarana on, että opiskelussaan onnistuva oppilasryhmä tulee ylimieliseksi ja omahyväiseksi.

Opettajan tärkeä tehtävä on rakentaa luokkaan yhteishenkeä, ryhmäkoheesiota. Tällöin on tärkeä ymmärtää, että imu ryhmään syntyy siitä, että koetaan kiintymystä yksittäisiin ryhmän jäseniin. Kiintymys syntyy yhdessä onnistumisesta.

Sitä ei voida sallia, että luokka liittyy vain yhteen opettajaan. Opettajan on muistutettava oppilaita siitä, että samat opiskeluperiaatteet ovat voimassa myös mm. sijaisopettajan aikana.

Oppilailla ei ole näitä taitoja valmiina.

Bionin teoriasta enemmän pian kolmen vuoden takaisessa lastussa.

Opetuksen käsitteen laajentaminen

Mikäli opettaja muuttaa opetustaan niin, että se tietoisesti rakentuu opettamisen ja ohjaamisen strategiselle ja operatiiviselle dynamiikalle, opetuksen käsite syvenee.

KUVIO: Opetuksen elementit oppimisen tilan näkökulmasta: oleellisin opetuksen elementti on opiskelu. Yhteissuunnittelun ja yhteisarvioinnin avulla opiskelu laajenee myös suunnittelu- ja arviointiosaamisen hankkimiseksi. Opettajan osuus on kaksitasoinen: toisaalta hän vaikuttaa opetustapahtumaan sen osapuolena liikkuen dynaamisesti (varsinaisen) opettamisen ja ohjaamisen välillä. Toisaalta hän fasilitaattorina luo opiskelulle reunaehdot, säätelee oppilaiden sijoittumista tilaan jne.

Yhteissuunnittelun avulla oppilaitten tavoitteisuus ja osallisuus sekä vastuu kasvavat. Opetuksen käsite laajenee kattamaan suunnittelua ja arviointia yhdessä. Opetus syvenee itse osaamisen hankkimisesta (materiaalinen oppiminen) tuon osaamisen hankkimisen osaamiseen (formaali oppiminen) eli oppimaan oppimisen osaamiseksi.

Osallistumistila opetuksen käsitteen laajentajana

Opetuksen käsitettä on aihettaa laajentaa myös toiseen suuntaan. Oppimista tapahtuu kaiken aikaa, ja myös perinteisen tuntiopiskelun ulkopuolella. Koulun arki ja juhla tarjoavat uskomattoman määrä mahdollisuuksia, tarjoumia oppia arvokkaita asioita. Ottaessaan vastuuta näistä tehtävistä, he ovat osallistumistilassa. Osallistumisen tilassa opitaan muilla tavoilla, toisin, kuin opiskelutilassa. Osaaminen kasvaa tekemällä, kokemalla, olemalla mukana.

Jos näemme oppilaille annettavat erityistehtävät (mm. koulunäytelmien pääroolit, vieraiden opastukset, oppilaskuntatoiminta jne.) osana opetusta, on uskallettava kysyä, tarjoammeko näitä mahdollisuuksia tasapuolisesti kaikille. Ja riittääkö pelkkä tarjoaminen? Ehkä joku oppilas hyötyisi tavattomasti mahdollisuudesta toimia koulun juhlan juontajana, mutta hän ei ole itse oivaltanut sitä. Pitäisikö meidän ajatella, että häntä tulisi esim. kutsumenettelyllä tukea siirtymään epätavanomaisen opiskelun tilaan, jossa opitaan uudenlaista toisenlaista osaamista.

Meidän tulisi analysoida oma arkemme ja juhlamme. Meidän tulisi luoda niihin runsaasti autenttisen, aidossa toiminnassa tapahtuvan oppimisen mahdollisuuksia. Myös nämä tehtävät tulee kuvata oppilaille osaamisena ja heille tulee kertoa, miten tuolla erityistehtävällä osaaminen hankitaan.

Kommentteja pliis

OMA luentosi on niin keskiviikkona 4.8. klo 16.15-17.30. Aikaa on 75 min. Kaikki kommentit tässä lastussa esittämääni auttavat tekemään luennosta kiinnostavan. Olen jo ottanut tässä versiossa 1.1. huomioon joitain ensimmäisiä vinkkejä.