Suomalainen pedagogiikan alkulähteillä osa 14.
Zachris Joachim Cleve (1820-1900) oli Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin professori, aktiivinen yhteiskunnallinen toimija (mm. fennomaanien valtiopäiväedustaja). Hän on jäänyt historiaan nimenomaan oppikoulun kehittäjänä, mutta hänellä oli keskeinen asema myöskin siinä komiteassa, joka laati tekstin kansakouluasetukseen vuonna 1856.
Cleven kasvatusajattelun yleispiirteitä
Cleve oli J.V. Snellmanin seuraaja kasvatus-ja opetusopin professorina. Hän oli viimeinen aito hegeliläinen (uskoi suureen henkeen, joka johdattaa historiaa). Hänen jälkensä tämän idealistisen ja spekulatiivisen pedagogiikan korvasi pedagogista realismia edustanut herbartilaisuus. Sen maahantuojana pidetään Mikael Soinista.
Cleve teki kolme väitöskirjaa. Näistä merkittävimpänä on mainittu vuonna 1861 tehty koulupedagogiikan väitöskirja, joka perustui hänen luentoihinsa. Kirjan pohjalta hän myöhemmin laati klassikkoteoksensa, jonka esittelyn löytää tästä linkistä.
Cleven kunnianhimoinen tavoite oli kehitellä ylihistoriallinen kokonaisjärjestelmä pedagogiikkaan. Sen ytimessä oli sivistyksen olemus, sivistyksen perustava merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle.
Cleven mukaan ihminen eroaa muusta luomakunnasta mm. kielen ja ajattelukykynsä vuoksi. Ihmisellä on arvotajunta, taju hyvästä ja pahasta. Totuus, kauneus, oikeus, rakkaus ja pyhyys eivät merkitse eläimille mitään. Arvotajunta kehittyy ihmisessä vähitellen kasvatuksen myötä, osallisuudesta kulttuuriperintöön.
Sivistyminen
Sivistyminen oli Clevelle ihmisen jalostumista luonnontilasta korkeampaan olotilaan, luonnon alistamusta hengelle. Sivistys on kasvua luonnon pakosta järjen vapauteen. Tässä hänen ajattelunsa leikkaa pitkälti Snellmanin ajattelua. Sivistys on pyrkimistä totuteen ja oikeuteen. Cleven ajattelussa on kuitenkin Snellmanista poiketene vahvoja teologisia painotuksia.
Koulu totuusinstituutiona
Koulu on Clevelle sivistysinstituutio. Mutta se ei ole ainoa. Ihminen sivistyy myös perheessä ja yhteiskunnallisessa elämässä. Koulun sivistystehtävä on johtaa ihminen totuteen ja oikeuteen. Koulu oli näin totuusinstituutio. Koulussa ei pyritä lopulliseen totuuteen, vaan totuuden tuntoon, jossa pyrkimyksenä on itsenäinen käsittäminen. Koulun tehtävä oli kasvattaa ja opettaa ihmisiä tämän vaatimaan vaivannäköön.
Jotta koulu voi kehittää arvotajuntaa, Cleve arvosti humanistisen sivistyskoulun perinnettä. Koulu siirtää inhimillistä tietopääomaa sukupolvelta toiselle, ja koulu myös ohjaa kasvavaa polvea tavoittelemaan elämässä totuutta ja oikeutta.
Koti ja koulu
Snellman erotti koulun ja kodin tehtävät toisistaan. Koti kasvattaa. Koulu opettaa. Jaon taustalla oli hegeliläinen ajattelu, että siveellisen elämän perusta luodaan vanhempien kasvatustoimen kautta perheessä. Snellman ei hyväksynyt Cygnaeuksen ajastusta koulusta jalostamassa, tukemassa ja korjaamassa kotikasvatusta. Tässä Cleve ajatteli toisin. Cleve ikäänkuin sovitteli Snellmania (koulu tukee valtiota) ja Cygnaeusta (koulu tukee kotia). Koulu koettaa saattaa totuuden ja tavan sopuun, perintötiedon ja järjen. Koululla on erityinen tehtävä, jossa tiedollinen ja siveellinen kuuluvat yhteen. Cleve näki koulun muutosvoimana, joka auttaa ihmisiä luomaan krittiistä suhdetta traditioon. Koulussa asioita tarkastellaan totuuden perspektiivistä, mutta myös eettistä sisältöä. Koulu on siis syvästi eettinen, toisin kuin Snellmanilla.
Koulun tuli totuusinsitituutiona olla kriittisessä suhteessa sekä perheessä tapahtuvaan kritiikittömään tradition omaksumiseen että kansalaisyhteiskunnassa vallitseviin satunnaisiin trendeihin. Koulu ei edusta valtion järkeä (vrt. Snellman), joka pitäisi kansalaisyhteiskuntaa järjestyksessä vaan se vahvistaa kansalaisyhteiskunnan henkistä elämää olemalla poliittisten intressien vastavoima. Toisaalta koulu kyllä jalostutti ja kohotti perheen tapaa ja lisäsi kansalaisten toimimisvoimaa.
Juuri totuuden vuoksi koululle kuului autonomia. Nuorempien lasten koulun kohteena oli käytännöllinen, hyvään toimintaan tähtäävä totuus, yliopistolla vapaan totuuden etsiminen.
Cleven ajattelusta poimittuja periaatteita
- Cleve oli kurikoulun miehiä. Koulun kurinpidon oli oltava yhtä tarkka ja luotettava kuin sotilaskuri. Ankara järjestys oli koulun hedelmällisen toiminnan ehto. Kaiken piti tapahtua komennoista. Opettajan oli heti oikaistava, jos jokin oli vinossa. Nuorison mieli oli lannistettava silloinkin, kun se nousee opettajan mielivaltaa vastaan.
- Cleve hyväksyi myös fyysisen kurittamisen. Vallattomuus oli palautettava vaikka väkivallalla.
- Kasvatuksen keskeinen tehtävä on sivistyminen, ja tässä Cleve uskoi latinankieliseen opetukseen ja kirjallisuuteen.
- Iloton koulu (vastakohta ilon pedagogiikka). Luokan mielialan tuli olla tyyni ja totinen. Koulu ei saanut huvittaa eikä kyllästyttää oppilaita.
- Cleve tunnisti oppilaitten keskinäisten suhteiden merkityksen. Hän piti tätä kumppanuutta melkein yhtä tärkeänä kuin opettajan ohjausta. Tämä kumppanuus auttaa parhaimmillaan oppilaita käsittelemään koulun antamia tietovaroja, koettaen saada ne sopimaan yhteen oman kokemuksensa kanssa.
- Cleve tunnisti myös kumppanuuden harhasuunnat, toverielämän pilaantumisen, johon voi kuulua väärät ideaalit ja tottelemattomuus opettajia kohtaan ja jopa koko koulun järjestyksen vastustaminen. Cleven mukaan tätä kumppanuutta on ohjattava kasvatusopillisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti