Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Monitoimipäivään

TIISTAIAAMU on avautumassa paitsi pakkas- myös monitoimipäiväksi. Klo 9 kouluun saapuu koulunkäyntiopiskelijoita Italiasta työharjoittelijoidemme vieraiksi. Klo 10:ksi autoillaan sitten Kelpo-kokoukseen virastoon. Kuulun pedagogiseen työryhmään, jonka pitäisi tukea espoolaiskoulujen siirtymistä uuteen opetuksen tuki-ajatteluun jo ensi syksystä alkaen.

Siestaksi pitää ehtiä takaisin koululle opebänditreeneihin. Isosiskoulumme Järvenperä juhlii huomenna 10 vuotissynttäreitä, ja viemme rock-terveiset. Iltapäivällä sukelletaan vielä oppilashuollon salaisuuksien pariin.

Ja joka väleissä tehdään näytepäätetyötä.

PS 1. Tämän aamun Hesarissa on mainio mielipidekirjoitus vammaisten lasten oikeudesta päästä omaan lähikouluun. Toinen kirjoittajista on johtokuntamme puheenjohtaja Susanna Lehti.

PS 2. Eilisessa valtuuston kokouksessa Sanna Lauslahti teki ehdotuksen, että kaupunginhallitus pohtisi toimenpiteitä, jotka on tehtävä, koska Espoo ei ole varannut rahoja palkankorotuksiin. Ehdotus meni läpi yksimielisesti.

PS 3. TIP-hankkeen jatkon vaatimat ratkaisut näyttävät lykkääntyvän huhtikuun lautakunnan kokoukseen.

PS 4. Olemme aloittamassa neuvotteluja ns. kesä-TIPin järjestämiseksi. Tarkoitus olisi tarjota kolmeksi kesäkuun alun viikoksi ohjattua kesätoimintaa Auroran niille oppilaille, joilla olisi sille tarvetta
.

Ei kommentteja: