Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Säpinää pikkuviikonloppuna

KUVA: Lainattu netistä. Pikku viikonlopun viettopaikka kuvan reunasta 150 m vasemmalle.

MISTÄHÄN se nostalginen muistuma tuli mieleen, että opparissa 36 vuotta sitten keskiviikkoa kutsuttiin pikku viikonlopuksi?Muistan kuinka kaikkein rohkeimmat lukiolaiset kokoontuivat keskiviikkona koulupäivän jälkeen viereiseen puistoon. Oli Jyri, Heikki, Valtonen, muutama muu ja pullo punaviinia. Takana kun oli raskas puoliviikko koulunkäyntiä. Osa taisi olla vielä 17, joten ihan laillistahan se ei ollut. Voi niitä aikoja.

On ihan hyvä muistaa, millaista oli olla itse koululainen. Tämän lastun kirjoitan tuon pikkuviikonlopun muistoksi cognac-lasi kädessä. Melkoinen päivä nimittäin takana.

JOSTAIN syystä minun ikäpolvellani ja kotonani asustavalla nuoremmalla polvella on hieman erilainen käsitys siitä, mitä tehdään klo 3. Nukutaan vai tullaan kotiin. Ja kun nuorisonedustaja tulee kotiin nukkumaan, minulla alkaa aamu. Luovutin klo 4 ja ryhdyin valmistelemaan päivän asioita, Klo 8 alkoi YT-istunto, ja sain juuri ja juuri valmiiksi sen vaatimat paperit. Tulospalkkiosuunnitelman seuraavat deadlinet ovat uhkaavasti lähestymässä. Ei kun töihin.

HETI kokouksen jälkeen ryhdyimme asettamaaan rajoja poikaryhmälle, jolta on ainakin jossain määrin koulunkäynti hukassa. Kolme kasvatuskeskustelua veti aika veltoksi. Sitten teknisiin töihin. Miekka ja Aku Ankka valmistuvat kovaa vauhtia.

Opetushallitus peruutti Kodin ja koulun yhteistyö-seminaarin 9.10. Mrrr. HIukka olin tehnyt töitä kouluttajien pyytämän videon eteen. Sain myös kutsun lähteä viikoksi kanadaan Fullan-seminaariin, mutta jouduin kieltäytymään, koska Oph:n ja Espoon Tulevaisuuskasvatusseminaari ajoittuu samalla viikolle.

Sitten Vespan kyytiin ja viemään Kaija-opettajalle Ryhmäintegraatiosta tekemäni videon kopiota. Hän tarvitsee sitä Tampereella pidettävässä Pestalozzi-seminaarissa.

SIESTALLA Mirde näytti perjantain laulunsanoja. Tulee mukava lauluhetki. Iltapäivällä hiomme Ripan ja JJ:n kanssa syyskuun "kaunis puhe"-tapakasvatusteeman yksityiskohtia. Keksimme kaksi nastaa kisaa.

TIP-hankkeessa on sellainen vaihe, että koordinaattorin työaika ei pysy raameissa. Toivottavasti valtava tiedotustyö pian päättyy. Pääasia on kuitenkin se, että saamme vielä käynnistää opettajien vetämiä TIP-kerhoja sen verran, että lääninhallituksen myöntämä avustus tulee käytettyä.

Emailissa oli mukavia uutisia. Olen viime vuonna työstänyt kahta julkaisua ja nyt näyttää siltä, että kustajantajat ovat julkaisemassa kummatkin. Hieno tunne, vaikka ei pidä vielä nuolaista. Luokanopettajaliiton hallitus näyttää vihreää valoa sillee, etä voin ostaa uuden macin, Tämä vanha ystävä kun alkaa vedellä viimeisiään. Sain koululle 50 Luokanopettaja-lehteä. Vähän ylpeänä jaan numeron Tanskan opintomatkasta kirjoittaneille.

Ajoin aikaisin iltapäivällä kotiin. Tein 5-6-luokkien vanhempainiltaan powerpointin syrjäytymisen riskitekjöistä. Sain jutun nippa nappa valmiiksi ennenkuin sali täyttyi.Esitys ja keskustelu Bonon hattu-jutun pohjalta vei kuitenkin lähes 40 min. Jäin vielä yhden luokan vanhempien kanssa keskustelemaan luokan tilanteesta.

Sen verran itsekäs olin, että lähdin ennen klo 20, jotta ehdin hakea sen cognacin, jota nyt maistan pikkuviikonlopun muiston kunniaksi.

Ei kommentteja: